Käyttäjänimi:
Salasana:
Rekisteröidy
Search icon

Artikkeli: ESIKATSELUSSA: City Of Brass

Kirjoittanut Mikko Kosonen 16.syyskuu 2017
 

Indiekehittäjä Uppercut Gamesilta ilmestyy piakkoin Steamin early accessiin peli nimeltä City Of Brass ja me saimme pelistä version testattavaksi jo ennen virallista julkaisua.

City Of Brass ei perustu The City Of Brass -nimiseen uudehkoon fantasiakirjaan millään tavalla, vaan sen sijaan pelin kehittäjät ovat luoneet pelille eräänlaisen Tuhannen ja yhden yön tarinat -henkisen tunnelman ja peli on muutenkin aivan oma juttunsa.

Pelissä tuntematon pelaajahahmo heitetään ”Messinkikaupungin” porteille kädessään vain ruoska ja miekka. Kirottu ja kulttuuriltaan sekä väestöltään täysin tuhoutunut kaupunki on täynnä vaaroja. Maisemista löytyy vihamielisiksi luurangoiksi muuttuneita entisiä asukkaita, erilaisia ansoja sekä vihaisia, kaupungin vartijoiksi asetettuja lampunhenkiä.

Uppercut Games koostuu kolmen miehen tiimistä ja heillä on kokemusta muun muassa BioShock -sarjan kahdesta ensimmäisestä pelistä. Sen kyllä huomaa – pelin ohut taustatarina Messinkikaupungista kun muistuttaa juurikin BioShockin Rapturea, jossa kansa sekosi, kaupunki tuhoutui ja vartioimaan jäivät Big Daddyt, jotka tässä pelissä ovat siis niitä lampunhenkiä.

City Of Brass ei kuitenkaan ole mikään tarinavetoinen peli, joten siksi tarinakin on langanohutta sorttia. Pikemminkin peli on pelattavuudeltaan eräänlainen speed run FPS. Kun peli alkaa ensimmäisestä tasosta ja ruudulle ilmestyy tyhjiin valuva tiimalasi, kuin ensimmäisessä Prince Of Persiassa konsanaan, on aika juosta ripeästi kohti tason uloskäyntiä. Poistumisoven löytäminen on kuitenkin tehty varsin helpoksi ruudun yläosassa killuvan kompassinuolen ansiosta, joten pelaajan on helppo hahmottaa minne mennä.

Aina se ei silti ole kuitenkaan niin helppoa, kun vaarat vaanivat matkan varrella. Ansat yllättävät ja laukeavat, kun taas kaikki erilaiset luurangot, joita pelaaja kohta haluavat tappaa tämän. Pelistä löytyy muun muassa piikkiansoja, auki valahtavia lattialuukkuja, joiden pohjalla on piikkejä sekä seinäkoloista hiekkaa ja piikkejä ampuvia ansoja. Luurangot sen sijaan vaihtelevat päälle juoksevista, Half-Lifen headcrabeilta kuulostavista laatikkopäistä helposti kukistettaviin hitaisiin löntystäjiin sekä vahvasti panssaroituihin ja keihäillä varustettuihin luurankoihin, jotka voivat tökkiä pelaajaa etäältäkin jos pääsevät yllättämään.

Onneksi pelaaja voi miekanheiluttamisen lisäksi käyttää mahtavaa ruoskaansa kuin Indiana Jones parhaina päivinään. Ruoskalla voi ruoskia luurangoilta aseet käsistä, jalat alta sekä hetkellisen tainnutuksen sipaisemalla luukoppaan nahkaa, mutta ruoskalla voi myös rikkoa tavaroita etäältä sekä poimia korkealla saavuttamattomissa olevat aarteet ruoskalla.

Aarteiden keräämisestä kilahtelee tilille rahaa, jolla voi ostella ystävällisiltä lampunhengiltä avusteita, kuten panssaripaitaa, pidempää ruoskaa ja sen sellaista. Pelaaja voi myös maksaa rahaa lampunhengelle siitä, että ansat tasossa eivät enää laukea. Pelaaja voi myös toivoa ja heittää riskialtista noppaakin ja sieltä sitten tulee jotain hyvää tai huonoa. Erilaisia aseitakin miekan ohella voi löytyä kirstuista sieltä täältä, kuten esimerkiksi soihtu, joskin joskus kirstusta saattaa pöllähtää naamalle vain myrkkykaasua, joka vie pelkästään kallisarvoista energiaa.

Pelaajalla on pelin alussa tietty määrä sydämiä, jotka mittaavat elinenergiaa ja jokainen isku, joko ansalta tai luurangolta tai muulta ikävältä sattumalta vie energiaa pois, joko kokonaisen tai puolikkaan sydämen. Takaisin menetettyä energiaa ei saa millään lääkintälaukuilla ja kun pelaaja kuolee, on peli aloitettava aivan alusta. Tällä tarkoitan siis aivan alusta. City Of Brass ei tunne sanaa checkpoint, mutta se on pelin ideakin, koska pelin keskeisiä ominaisuuksia on muun muassa Dark Souls -sarjasta tuttu permadeath, jossa pelaaja kuolee kokonaan. Vaikka olisit kentässä kuusi ja kuolet, aloitat pelin alusta.

Kaikkiaan City Of Brass -pelissä ainakin tässä vaiheessa näyttäisi olevan kolmetoista tasoa, joista neljä on välipomotaisteluita ja viimeinen taso itse pääpahis. Pääidea pelissä on kerätä aarteita ja sitä kautta rahaa. Kun kuolet, sijoituksesi leaderboardsilla määräytyy sen mukaan kuinka paljon ennätit kerätä rahaa ennen kuin kuolit. Jos ostelet tavaraa lampunhengiltä pelin aikana, rahamääräsi eli high scoren määrä ainakin hetkellisesti vähenee, samalla kun selviytymismahdollisuudet paranevat.

Kaikki eivät tällaisesta pelaamisesta tykkää ja jos todella etsitkin jotain tarinavetoista peliä, jossa auto-checkpoint huolehtii tallentamisesta, tätä peliä ei välttämättä kannata lähteä ostelemaan.

Omasta mielestäni peliä on hauska pelata pieninä annoksina aina silloin tällöin. Uudelleen yrittämisen intoa lisää se, että pelissä tason suunnittelu vaihtuu satunnaisesti jokaisella pelikerralla. Koskaan taso 1 ei tunnu olevan täysin samanlainen, kuin mitä se oli edellisellä peluukerralla. Myös taso tasolta kovenevat ja vaihtuvat vastukset (maagit, luurangot, lampunhenget) pitävät mielenkiintoa ja uutuudenviehätystä yllä. Myös uudet erilaiset aseet sekä varustautuminen lampunhenkien ”myyntipisteissä” antavat erilaista strategiaa pelaamiseen ja pidemmälle pääsemiseen.

Pääpelimuodon ohella pelistä löytyy daily challenge (joka itse asiassa toimii, toisin kuin videossa luulin), mutta en oikeastaan nähnyt pelimuodossa mitään eroa varsinaiseen pelitapaan muuta kuin, että jos kuolet, et saa yrittää challengea enää saman päivän aikana uudelleen. Pelaamalla peliä ja tekemällä tiettyjä saavutuksia, voi pelaaja hankaloittaa speed runiaan entisestään ottamalla ennen pelin aloitusta käyttöönsä Halo -pelisarjasta tyyppisiä skullseja, jotka City Of Brassissa kantavat nimeä ”jumalaiset taakat”. Näitä ovat muun muassa vihollisten uudelleensyntyminen pelikentälle sekä niiden liikkumisnopeuden tuplaaminen.

Jos peliä kuitenkin päättää vaikeuttaa entisestään näitä päälle asettamalla, ei se harmillisesti tuota aarteita kerätessä mitään bonuskerrointa, mikä olisi ollut varsin motivoiva tekijä käyttämään taakkoja.

Audiovisuaalisesti City Of Brass on jo tällä hetkellä varsin toimivalla mallilla. Grafiikka näyttää riittävän hyvältä ja luurangot ovat hauskoja ilmestyksiä, vaikka yöaikaan peli muistuttaakin huvittavasti vähän joitain nykyelokuvia, joissa oikea yön pimeys on feikattu sinistä filtteriä käyttämällä. Pelin taustalla pauhaa tunnelmallinen ambienssiraita, joka sekoittaa kauhua ja Arabian hiekkaista tunnelmaa ja ajaa kivasti asiansa.

Kokonaisuutena sanoisin, että City Of Brass on varsin mielenkiintoinen projekti, mutta se, että kantavatko pelin luut lopulta pitkälle ja innostuuko suurempi yleisö pelin tarjoamasta sisällöstä ja pelityypistä, on vaikea tässä vaiheessa ennustaa.

Early access -julkaisun aikaan pelin sanotaan maksavan noin parikymmentä euroa. Game Reality jää seuraamaan pelin kehitystä mielenkiinnolla.

Pelin steamsivut löytyvät täältä.

Pelin minimivaatimukset:

Käyttöjärjestelmä: Windows 7 64Bit
Prosessori: Dual Core 2.4+ GHz
Muisti: 4 Gt RAM
GeForce GTX 550 tai vastaava
DirectX: Versio 11
4 Gt vapaata kovalevytilaa

Testattu:

– Käyttöjärjestelmä: Windows 10
– Prosessori: Intel Core i5-3570K 3.4Ghz
– Muistia: 24 Gt DDR3
– Näytönohjain: nVIDIA Geforce GTX 1050 OC