Arvostelussa 007 Legends

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 10.marraskuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi 007 Legends
Alusta XBOX360
HDTV-tuki 720p/1080i/1080p
Content Download On
Avaa pelin lisätiedot

?Tuplanolla-agentti?, toisin sanoen klassikkohahmo agentti 007 viettää tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiviään, juuri sopivasti uuden James Bond -filmin ilmestymisvuonna, jonka pitäisi (synttäreiden kunniaksi) olla vieläpä ihan menevä Bond-leffa edellisen, sekavan ja tylsän Quantum Of Solacen jälkeen. Arvostelun kirjoitushetkellä allekirjoittanut ei ole vielä uutta Bondia nähnyt, mutta aion sen mennä katsomaan ? mielenkiintoni agenttia kohtaan on syttynyt jälleen ja olen myös ollut tyytyväinen näyttelijä Daniel Craigin versioon James Bondista, toisin kuin moni muu.

Klassikkosankarin syntymäpäiviä voi elokuvan katsomisen ohella juhlia myös pelaamalla 007-aiheisia videopelejäkin. Mutta onko sellaisia? Yhtenä parhaista pidetään edelleen vuonna 1997 Nintendo 64 -konsolille ilmestynyttä GoldenEye 007 -peliä, jota ei pidä sekoittaa paljon tuoreempiin GoldenEye: Rogue Agent, sekä GoldenEye 007: Reloaded -peleihin, joista ensimmäinen oli täyttä kuraa ja jälkimmäinen kaiketi ihan pelattava.
Kaiken kaikkiaan erilaisia 007-pelejä on julkaistu huikeat parisenkymmentä kappaletta, joista osa on ollut varsin hyviä ja osa ? no, jokseenkin aiheesta poikkeavia. Esimerkkinä vuonna 1986 julkaistu James Bond 007: Goldfinger oli tekstipohjainen seikkailupeli, kun taas 007 Racing sekä paljon vanhempi James Bond: Live And Let Die olivat molemmat pelkästään ajoneuvopohjaisia pelejä.

Useat kehittäjät ja pelijulkaisijat ovat vuosien ja vuosikymmenien aikana päässeet näyttämään kyntensä James Bond-pelien parissa, viimeisimpinä Electronic Arts sekä tätä nykyä lisenssiä hallitseva Activision. Omia suosikkejani 007-saralla ovat olleet (alkuperäisen GoldenEyen lisäksi) EA:n räiskintäpeli Nightfire (http://www.gamereality.org/arvostelut/xbox/james-bond-007-nightfire) sekä niin ikään EA:n julkaisema 3rd person toimintapeli Everything Or Nothing (http://www.gamereality.org/arvostelut/xbox/james-bond-007-everything-or-nothing).

Activision on hallinnut lisenssiä vuodesta 2006 ja tämänkertaisessa arvostelussamme nähtävä 007 Legends on neljäs Activisionin julkaisema videopeli. Uusimman pelin ruoriin on otettu vanha lisenssipelikonkari ja James Bond-pelien parissa aiemminkin puuhaillut Eurocom, jonka käsialaa ovat olleet muun muassa juuri Nightfire sekä tuoreempi GoldenEye 007: Reloaded. Eurocomilla on siis ansiolistallaan jo kaksi pelattavaa Bond-peliä, joista toinen sattuu olemaan yksi suosikeistani.

Olinkin siis siksi jossain määrin haltioissani aloittaessani pelaamaan 007 Legendsiä. Kertooko kolmas kerta totuuden? 007 Legends pitää sisällään yksinpelikampanjan, haastemoodin sekä moninpelin, joka jakautuu paikalliseen neljän pelaajan moninpeliin, sekä maksimissaan kahdentoista pelaajan Live-peliin. Itse henkilökohtaisesti olen aina 007-aiheisissa peleissä arvostanut eniten yksinpeliä, jossa omaksutaan klassisen agentin rooli ja päästään kenties kokemaan virtuaalisesti edes murunen siitä agenttielokuvien jännittävästä tunnelmasta ja hiippailusta. Siispä aloittakaamme puhumalla yksinpelistä.
For Your Eyes Only
Yksinpeli potkaistaan käyntiin pelin omalla grafiikalla työstetyllä kohtauksella tuoreimmasta 007-elokuvasta, jossa James Bond kamppailee vihollisen kanssa liikkuvan junan katolla ja saa lopulta luodin rintaansa ja putoaa mereen. Tämä on nähtävissä myös elokuvan trailerissa, joten peli (enkä minäkään) spoilaa mitään mainitsemalla asiasta. Veteen putoamisen jälkiseuraamuksistahan kukaan elokuvaa vielä näkemätön ei tiedä (Bond tuski kuitenkaan kuolee), mutta Eurocomin mielikuvituksen laukatessa ja Bondin vajotessa syvemmälle veteen, joutuu agentti jonkinlaiseen aikavääristymään(?) tai sitten kyseessä on jonkinlainen takautuma menneistä ajoista.

Niin tai näin, joka tapauksessa tästä eteenpäin ei enää ollakaan Skyfall-leffan maisemissa nykyajassa, vaan sen sijaan viiden pelattavan episodin verran vanhempien Bond-elokuvien maisemissa. Pelin sisällään pitämät viisi ?elokuvaa? ovat Goldfinger, On Her Majesty’s Secret Service, License To Kill, Die Another Day sekä Moonraker. Kaikilta eri Bond-näyttelijöiltä on siis mukana yksi elokuva, siinä missä Daniel Craigin Bondi nähdään pelkästään vain alun Skyfall-kohtauksessa, vai nähdäänkö sittenkään?

Episodit pelataan luettelemassani järjestyksessä, joten jääkin jossain määrin ihmetyksen aiheeksi se, että miksi ne pelataan ajallisesti oikeassa järjestyksessä Moonrakeria lukuun ottamatta ? Roger Mooren tähdittämän Moonrakerin kuuluisi oikeasti sijoittua ennen License To Kill -elokuvaa.
Toisaalta aika moni muukin asia pelissä on sössitty ? näin Bond-elokuvien fanin näkökulmasta.

Ensinnäkin 007 Legendsiä mainostettiin pelinä, joka ottaa parhaita paloja sisältämistään elokuvista ja pistää pelaajan tapahtumien keskelle. Oikeasti asia on kuitenkin niin, että kaikki episodit saavat varsin löyhän käsittelyn, jossa tuttua ovat lähinnä pääpahikset, ehkä jollain tavalla miljööt sekä pahisten maailmanvalloitussuunnitelmat. Siinä kaikki. Loppu pelistä on täytetty putkimaisilla pelitasoilla sekä vihollisilla, jotka ovat nousseet aamulla sängystä ilman aivojaan.

Tämä tuorein salaisen agentin edesottamuksista kertova peli jatkaa vähän samoilla linjoilla kuin Eurocomin aiempi peli, GoldenEye 007: Reloaded. Vaikka GoldenEye-elokuvassa Bondia näytteli aikoinaan Pierce Brosnan, korvattiin hänet Eurocomin pelissä nykybond Daniel Craigilla, jonka lisäksi 007-agentin pomoksi oli mukaan otettu Judi Denchin näyttelemä M.

007 Legends tekee saman tempun: vaikka peli käsittää kohtauksia, lokaatioita ja jopa hahmoja viidestä vanhasta ei-Daniel-Bondista, nähdään silti agenttina jokaisessa näistä Daniel Craigin virtuaaliversio, miehen uudehko auto Aston Martin Vanquish sekä Sonyn uusinta uutta edustava älypuhelin Xperia. Eipä tainnut oikeasti olla edes peruskännyköitä olemassa vuonna 1964, kun Goldfinger-elokuva julkaistiin.

007 Legends sotkeekin juoniasetelmia keskenään välillä todella oudoksi sopaksi, eikä peliltä kannatakaan odottaa mitään ajatuksen kanssa kirjoiteltua 007-videopelijuonta Blood Stone- tai Everything Or Nothing -pelien tapaan. Pelin juonessa kun ei kokonaisuutena ole juuri mitään tolkkua ? edes kaikki elokuvat nähneille.

Kukin episodi koostuu useammasta pienestä tasosta, joiden lopussa aina häämöttää kyseisen elokuvan pääpahis, olipa se sitten Die Another Dayn Gustav Graves tai License To Kill -elokuvan Franz Sanchez. Pelattavuudeltaan uusin Bond-peli mukailee Eurocomin aiempia Bondeja ? olemalla räiskintäpeli, siinä missä esimerkiksi Activisionin edellinen Bond-peli Blood Stone oli 3rd person toimintapeli.

Tuttuun tapaan Bondilla (eli tässä tapauksessa Craigilla) on käytössään kolme erilaista, huippukehittynyttä Bond-vekotinta. Tutuiksi tulevat Bondin kännykkä, jolla voi kartoittaa sähkölaitteita, tunnistaa sormenjälkiä sekä ottaa vakoilukuvia, valvontakamerat lamauttava laserkello sekä tainnutus- ja shokkinuolia ampuva kynä. Näistä vekottimista kello ja kynä ovat sellaisia, joita saa käyttää mikäli huvittaa, mutta kännykän ominaisuuksia sen sijaan on pakko hyödyntää aina kun pelin ?juonikuvio? sitä vaatii. Tämä saattaa tarkoittaa sormenjälkien etsimistä, tai sähköllä toimivien laitteiden piilotettujen käyttönappuloiden paikantamista tai sulakekaappien hakkerointia.

Välillä (mutta vain todella harvoin) saadaan myös kokea hieman sitä salaisen agentin työskentelyä, kun pelaajan tulee yrittää hiipiä ympäristössä hälytyksiä aiheuttamatta äänenvaimentimella varustettu, klassikoksi muodostunut P99 kädessään. Välillä hiiviskeleminen on vapaaehtoista, välillä sitä taas painotetaan niinkin paljon, että peli loppuu heti jos hälytys syntyy. Yleisimmin hiiviskeleminen, sekä niin sanottu stealth-pelaaminen on pelissä muutenkin melko hankalaa, koska kentät ovat putkimaisen pieniä, eikä suurta liikkumavaraa tai piilopaikkoja juuri ole tarjolla. Vihollisetkin tuppaavat äkkäämään hiippailevan pelaajan vähän liian herkästi. Monesti hyvin alkanut hiippailu päättyykin lyhyeen, kun yksi vihollinen huomaa pelaajan ja hälyttää puoli pataljoonallista kavereitaan pelaajan kimppuun. Sitten räiskintään niin kauan, että joka iikka makaa maassa. Koska hiippaileminen on niin hankalaa ja työlästä etenkin tasosuunnittelun vuoksi, tuli monesti kokonaan jätettyä edes sen suuntaiset yritykset sikseen ja astuttua ?estradille? aseet suoraan laulaen. Ironisesti hiiviskelyhetket kuitenkin ovat ehdottomasti pelin parasta antia, niistä on vain todella vaikea päästä oikeasti nauttimaan.

Pääasiallisesti pelaaja muutenkin vain räiskii pelin viiden episodin aikana tiensä lävitse satojen vihollisten, eikä hiiviskelyhetkiä tule kovin montaa edes koko pelin aikana vastaan. Edes kaikkien Bond-elokuvien kuolemat yhteenlaskettuna ei varmastikaan päästäisi samoihin body count-lukemiin, joita 007 Legendsissä saadaan aikaiseksi. Erilaisia aseita on tusinan verran aina rynnäkkökivääreistä käsiaseisiin, konepistooleihin, haulikkoihin, tarkka-ampujan kivääreihin ja kranaatteihinkin, joten huomaa mihin pelissä ollaan keskitytty; ampumiseen ja aseisiin.

Toki agentti 007 on elokuvissakin aika ajoin joutunut tulitaisteluihin loputtomien viholliskätyreiden kanssa, mutta koskaan elokuvat eivät päädy pisteeseen, joka muistuttaisi sotaa tai jossa haulikot laulaisivat yhtä mittaa. Osittain siksi koska pelin on julkaissut Activision, tuntuu paikoitellen siltä kuin pelaisi yksinkertaisesti jotain Bond-kuorilla varustettua Call Of Duty-peliä. Pelissä James Bond ei myöskään aina työskentele yksin. Välillä on mukana yksi tekoälyhahmo tai välillä jopa viisi ? ihan niin kuin Call Of Duty-peleissä sotakavereita. Olipa tekoälyn ohjastamia hahmoja mukana sitten yksi tai kaksi, niin ei eroa juuri huomaa. Tekoäly kun puolin ja toisin on kamalaa katsottavaa: pelatessa tekoälytoverien kanssa älykkyyttä ei juurikaan pääse todistamaan.

Viholliset juoksevat lähes aina suoraan päälle, tai suojautuvat objektien taakse siten, että puolet kehosta jää esille. Omat tiimikaverit seisovat nekin suoran tulilinjan edessä eivätkä edes välitä iskuista ? miksi välittäisivätkään, kun eivät kykene kuolemaan. Välillä omat saattavat jopa sössiä hiiviskelytehtävän juoksentelemalla päättömästi vihollisen näkökenttään. Vihollisen tyhmyyttä pelissä sen sijaan paikataan typerryttävällä ylivoimalla, yli-inhimillisellä ampumatarkkuudella, sekä pitkänkantaman näöllä, jolla erottavat pelaajan helposti pusikosta, tai vaikkapa seinänkin takaa. Pelissä ei olekaan aivan mahdotonta välillä saada luotia nahkaansa esimerkiksi betoniportaiden lävitse. Vihollisten sitkeys myös välillä hämmästyttää, sillä vaikka yksi aseenperän isku kasvoille kaataa vihollisen heti, saattaa joskus joutua tyhjentämään puolikin lippaallista vihollisen selkään tai rintaan, ennen kuin tämä viimein kaatuu.

Jostain syystä, vaikka 007 Legends tuntuukin aivan COD-peliltä ja kenties jopa käyttää niiden pelimoottoriakin hyväkseen on pelattavuus jotenkin ihmeen tavalla saatu epämukavan tuntuiseksi. Heti ensiminuuteilla pelistä tulee sellainen tuntuma, että tähtäys on jotenkin pielessä. Pidempi pelaileminen vain vahvistaa tunnetta: tähtäys on liian herkkä ja epätarkka. Kenties Eurocom on tiennyt tämän peliä tehdessään, sillä valikoissakin on valmiina automaattitähtäys päällä.

007 Legends on myös niitä harvinaisia räiskintäpelejä pitkään, pitkään aikaan joiden kohdalla olen joutunut säätämään tähtäyksen herkkyyden valikoista sen matalimmalle tasolle. Automaattitähtäys ei sekään pelasta kaikkea, koska aina tähtäin ei kunnolla osaa lukittua viholliseen ja tähtäin saattaa olla sentin pari sivussa lukituksen jälkeen. Monesti tulee ammuttua sarjoja jopa melko läheltäkin ohitse, vaikka automaattitähtäys olisi käytössä!

Call Of Dutya todella vahvasti muistuttavan perusräiskimisen lisäksi ? jota valtaosa pelistä siis on ? on sekaan ympätty myös ?vauhdikkaita ja elokuvamaisia? kohtia, joissa mennään esimerkiksi suksilla vuoristossa, ajetaan Humveella karkuun vihollisia tai kurvaillaan jäällä Aston Martinilla Die Another Day -elokuvan hengessä. Sitä voisi kuvitella, että nämä tuovat mukavaa ja vauhdikasta vaihtelua räiskimiseen, mutta ei. Kaikki nämä ovat sisätilojen räiskintäosuuksia vieläkin heikompi esitys ja toisistaan poikkeavalla tavalla rasittavia pelata. Räiskimisen tapaan ajoneuvojen ohjattavuus on kamalan tunnotonta ja levotonta. Aston Martinilla pelattavassa jääkentässäkin pelaajaa kehotetaan heti kytkemään muiden erikoisvimpainten ohella luistonesto päälle autosta, jotta ajokki pysyisi edes jollain tapaa käsissä. Tällaista kehottamista ja opastamista peli on muutenkin kauttaaltaan täynnä. Pelatessa tuntuu siltä, että mitään ei jätetä sattuman varaan, eikä pelaajan haluta tutkivan itse mitään, vaan kaikki pureskellaan valmiiksi ? jopa se oikea etenemissuuntakin kerrotaan räiskintäosuuksissa etäisyysmittarin kautta ja silloin kun tarvitaan kännykkää ja sen erikoisominaisuuksia, kerrotaan sekin.

Tuntuu siltä, että pelaajan älykkyyttä aliarvioidaan ja pahasti. Yhtään sen parempaan suuntaan ei tunne muutu siinä vaiheessa, kun kukin episodi häämöttää loppuaan ja on aika kohdata kyseisen elokuvan pääpahis. Tilanteet lavastetaan sillä tavalla mukaviksi, ettei kummallakaan, Bondilla tai pääpahiksella ole aseinaan muuta kuin nyrkit. Välillä tosin vihollinen saattaa ottaa putken tai kirveen käteensä, mutta äkkiäkös Bond sellaiset saa toisen kädestä pois.

Lopputappelut käydään first person-kuvakulmassa, jossa pelaajan tulee QTE-henkisesti rämpytellä peliohjainta annetussa järjestyksessä. 007 Legendsin tapauksessa tämä tarkoittaa pääasiassa ohjaimen tattien hyödyntämistä, vaikka nappuloitakin muutamaan otteeseen käytetään. Oikea tatti on oikea nyrkki ja vasen tatti vasen nyrkki. Tatteja ei kuitenkaan heilutella oman mielen mukaan, vaan peli heittää ruudulle vaikkapa kuvakkeen, jossa vasenta tattia pitää liikauttaa ylöspäin. Jos pelaaja suorittaa komennon oikein, lyö Bond vasemmallaan pahista kasvoihin. Tätä tattien liikuttelua ylös ja alas sitten jatketaan niin kauan, että pääpahis on kanveesissa. Jos liikuttaa tattia väärään suuntaan, iskee vihollinen vuorostaan pelaajaa. Joskus pahikset haluavat otella toisenkin erän heti perään, jonka välissä pitää kuitenkin riisua tappelukumppani ensin jostain kättä pidemmästä.
Diamonds Are Forever…
Kaiken kaikkiaan 007 Legendsin yksinpelikampanja ei todellakaan ole mitään pitkäkestoista pelattavaa ? tai edes kovin hauskaa. Kun yksi episodi on suoritettu heitetään pelaaja suorilta käsin jo seuraavan elokuvan maisemiin ? tai niiden huonoihin jäljitelmiin. Kokonaiskestoa per episodi kertyy kenties noin puolitoista tuntia, riippuen tietysti siitä kuinka monta kertaa samoja kohtia joutuu yrittämään uudelleen. Pelissä on tarjolla useampi vaikeustaso, mutta myös kaksi muuta vaihtoehtoa, jotka vaikuttavat pelaamiseen, tarkemmin sanottuna sen haastavuuteen. Classic-vaihtoehto tarjoaa 90-luvulta tutun pelimekaniikan, jossa pelaajalla on energiamittari ja ympäristöstä kerättävät ensiapulaukut sekä luotiliivit hänen parhaita kavereitaan. Normaali vaihtoehto sen sijaan pitää sisällään sen tutun ja turvallisen itsestään palautuvan energian, jolloin ensiapulaukkuja ei tarvitse etsiskellä.

Itse pelasin ihan mielenkiinnosta ja nykyajan itsepalautuvaan energiaan kyllästyneenä classic-vaihtoehtoa käyttäen. Pelaaminen toi positiivisella tavalla mieleen vanhat ajat ja pelit, kuten Doom ja Duke Nukem 3D, mutta samaan aikaan pelissä jäi helpommin jumiin rasittavalla tavalla vihollisen ylivoiman ja ärsyttävän ampumatarkkuuden vuoksi. Vähällä jäljellä olevalla energialla oli hyvin vaikea selvittää tietänsä lävitse isopäisen vihollislauman, eikä lääkelaukkuja tai luotiliivejä ollut tarjolla kovin useasti. Classicin ja normaalin välillä ei myöskään voi vaihtaa kesken jo aloitetun kampanjan, joten kannattaa tarkkaan miettiä onko valmis classicin tarjoamaan vaikeampaan pelattavuuteen. Onneksi pelissä kuitenkin saa parannella aseidensa ominaisuuksia, sekä itse agentin muutamia ominaisuuksia, kuten kestävyyttä sekä energiamittarin kokoa, joten oma tehokkuuskin paranee edes hieman pelin aikana. Näihin muutostöihin tarvittavaa XP:tä kertyy listimällä vihollisia sekä suorittamalla onnistuneesti muutamia yksinkertaisia sivuobjekteja, jotka ovat vapaaehtoisia.

007 Legendsin yksinpeli ei ole mitään mistä Eurocomin kannattaisi ylpeillä. Harmi sinänsä, koska kuten mainitsin, on James Bond 007: Nightfire yksi suosikki-Bondejani. Harmi siksikin, että vaikka peli ei olekaan mikään Xboxin visuaalisen tason kärkipeli, on se silti varsin toimivannäköinen ja etenkin lisensoidut pelihahmot, kuten Daniel Craig, Bond-tytöt sekä kaikki tunnetut pahikset, kuten Oddjob, Jaws sekä Goldfinger näyttävät kaikki häkellyttävän paljon aidoilta esikuviltaan.

Oikeita ääninäyttelijöitä peliin ei kuitenkaan ole juurikaan saatu mukaan. Tämän kyllä ymmärtää vanhojen Bond-elokuvien näyttelijöiden osalta, joista suurin osa on jo todella iäkkäitä, eivätkä enää kuulosta nuorilta elokuvaversioiltaan, mutta se että edes itse Daniel Craigia ei ole saatu mukaan on hienoinen pettymys. Tämä siksikin, että Craigin salainen agentti kun on äänessä jokaisessa pelin episodeista. Tuoreimman Bondin äänestä pelissä vastaa sen sijaan Timothy Watson, joka on näytellyt Craigia kahdessa aiemmassakin pelissä. Välillä hän melkein jopa kuulostaa Craigilta, välillä ei. Kokonaisuutena hänen suorituksensa kuitenkin on kamalan tasapaksu, eikä repliikeissä ole mitään eläytymistä mihinkään suuntaan.
Parhaan ääninäyttelijän roolin pelissä kenties viekin Judi Denchin itsensä ääntelemä M, joka aina silloin tällöin puhuu Bondin kanssa puhelimessa. Äänipuolen koruttomuuden ja virallisuuden puutteen kruunaa musiikki, joka on pääosin huonoa ja ponnetonta. Missä ovat esimerkiksi erilaiset sovitukset Bondin klassisesta teemamusiikista? Goldfinger-episodissa kyllä kuulee Shirley Basseyn laulaman Goldfingerin kappaleen instrumentaalista versiota soitettavan taustalla, mutta valitettavasti sen yksi ja ainoa versio alkaa nopeasti toistamaan itseään, siinä missä muut episodit saavat tyytyä johonkin geneeriseen toimintamusiikkiin, joka vain entisestään vahvistaa sitä Call Of Duty-tunnetta.

Yhteen lauseeseen kiteytettynä voisi sanoa, että 007 Legendsissä on pahasti se aito Bond-fiilis kateissa. Sen verran mitä olen Youtubesta katsonut pelivideoita Blood Stone-pelistä, vaikutti se paljon paremmalta näkemykseltä salaisen agentin seikkailuista kaikin puolin. Harmi vain, että Activision sulki pelin kehittäneen Bizarren Creationsin pian pelin julkaisemisen jälkeen.
Win, Lose Or Die
Todella keskinkertaisen ja pettymysten riivaamaan yksinpelin päätteeksi on vielä jäljellä challenges-pelimuoto niille, joilla ei ole yhtä tai kolmea kaveria pelaamaan paikallismoninpeliä tai Live-yhteyttä lähteäkseen nettilinjoille. Challenges tarjoaa kymmenen tehtävän verran erilaisia haasteita, joissa pitää joko paeta paikalta, hyökätä, puolustaa paikkaa viholliselta tai soluttautua sisään hiiviskellen. Ennen tehtävään hyppäämistä pelaaja saa muokata erilaisia sääntövariaatioita, kuten muun muassa oman energiansa tasoa, vihollisen ampumatarkkuutta sekä aikarajoitusta. Mitä vaikeammaksi virittää haasteen, sitä enemmän pisteitä kertyy. Tarjolla on myös paintball- ja räsynykkemoodit, joista ensiksi mainitussa ammutaan värikuulia luotien sijaan ja toinen mahdollistaa vihollisten lentämisen ilmaan sen jälkeen, kun ne on ammuttu.

Ikävä kyllä challenges-pelimuoto pakottaa pelaajan ensin pelaamaan yksinpelikampanjan lävitse, koska pelattavissa olevia challenges-tasoja on aluksi auki vain yksi. Toisaalta ei challenges-pelitila pidä kovin kauaa muutoinkaan otteessaan, ennen kuin jo alkaa kaipailla muuta.

Mitä muuta pelillä enää on tarjota?

Mukana on neljän pelaajan paikallismoninpeli, jossa on mukana on tyypillisimpiä pelimuotoja, kuten deathmatch, last man standing, search & destroy sekä muutama muu tiimipohjainen pelimuoto. Varsinaisia hahmoluokkia ei pelissä ole, vaan pelaaja saa valita oman pelihahmonsa monen Bond-elokuvista tuttujen hahmojen väliltä ? jopa sellaisten joita ei tässä pelissä muuten nähdä, kuten Scaramanga, Dr. No ja Max Zorin. Hahmonsa ulkoasun lisäksi oman aloitusasevalikoimansa saa valita erilaisista valmiista paketeista, Call Of Dutyn moninpelin tapaan. Tämä kahdeksalla pelikartalla varustettu paikallismoninpelitila muistuttaa ainakin itseäni niistä ajoista, kun juuri Eurocomin James Bond 007: Nightfire oli vielä uusi, eikä pelissä ollut muuta vaihtoehtoa kuin paikallinen moninpeli. Jos kavereita vain löytyy sohvalle pelailemaan, on paikallismoninpeli hauskaa hupia ja tänä päivänä melkoisen harvinaista sellaistakin.

Jos kavereita ei ole riittämiin, on tarjolla myös Live. Paikallismoninpeliin verrattuna pelimuotoja on muutama enemmän ja kaksi viimeistä pelimuotoa pysyvät lukittuina aina pelaajatasoon 20 saakka. Lukittuna aluksi ovat myös muun muassa valmiiden asepakettien muokkausmahdollisuus sekä klaanitunnuksen luonti. Kun on pelimuotonsa valinnut, hypätään peliin quick match -vaihdoehdon avulla.

Pelaajia ja pelissessioita tuntui riittävän, mutta kysymys kuuluu, kenelle 007 Legendsin moninpeli on suunnattu, koska se(kin) muistuttaa täysin identtisesti uusimpia Call Of Dutyja. Luulenpa kuitenkin, että COD-fanit pitäytyvät oman pelisarjansa parissa aika pitkälti tämänkin jälkeen. Itse olisin toivonut moninpeliltä edes jonkinlaista innovaatiota, mutta tällaisenaan yksinpelin samankaltaisuus COD-pelien kanssa ei vedä vertoja sille kuinka identtinen moninpeli 007 Legendsistä löytyy CODiin nähden.

Moninpelissä muutenkin tuntuu olevan kovassa suosiossa tarkka-ampujan kiväärit. Odotettu elinaika on vain muutamia sekunteja kerrallaan, kun jo napsahtaa kuula kalloon joltain niistä kuudesta tarkka-ampujasta. Muutoin peli oli suoraviivaista räiskyttelyä, eikä pelin hieman epätarkka tähtäys sekään ole tuntunut kadonneen edes moninpelistä, jossa tarkkuutta nimenomaan vaadittaisiin. Pelissä esiintyi ajoittain myös lagia, joka yhdistettynä tähtäyksen epätarkkuuteen ei oikein ole omiaan koukuttamaan moninpelin pariin kovin pitkäksi aikaa.

Kaiken kaikkiaan 007 Legends on raastava pettymys. Olisi luullut, että Eurocomin käsissä tästä pelistä olisi muodostunut varsin pelattava ja mielenkiintoinenkin Bond-peli, etenkin GoldenEye: Reloadedin jälkeen, mutta ei. Nyt käsissämme on vain yksinkertaisen tylsä ja suoraviivainen Call Of Duty -klooni, joka yrittää olla hieman ?salainen agentti? kuitenkaan siinä onnistumatta.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Hiiviskelyhetket..
  • + Tarjolla classic-pelivaihtoehto
  • + Paikallinen nelinpeli
  • + Pelin päähahmot näyttävät esikuviltaan

Huonoa

  • - ..Joita on aivan liian vähän
  • - Kaikissa episodeissa Bondina on Daniel Craig mukanaan modernit laitteet
  • - Tekoäly
  • - Tunnelma kateissa
  • - Musiikki ja pääosin ääninäyttelykin
  • - Tähtääminen epätarkkaa
  • - Ajoneuvotehtävät
  • - Ajoittaisesta lagista kärsivä moninpeli on pelkkä tylsä COD-klooni