Arvostelussa Alone In The Dark – Illumination

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 18.kesäkuu 2015

Peliarvostelu

Pelin nimi Alone In The Dark - Illumination
Alusta PC
Ikäraja: -
Arvostelukappale: Atari
Avaa pelin lisätiedot

Mitä saadaan kun yhdistetään survival horror ja Call Of Duty -pelien moninpeliosion kokemuspisteiden, tasojen nousun ja perkien perässä juokseminen? No siitähän saadaan totta kai aikaiseksi uusi Alone In The Dark ? Illumination -peli.

Konkurssin partaalla useamman kerran ollut Atari (entinen Infogrames) on päättänyt yrittää päästä voitollisten pöytään ja kaivanut pölyttymästä yhden omistamistaan tavaramerkeistä, Alone In The Darkin. Kyseisen pelisarjan pari ensimmäistä, H.P. Lovecraftin teoksien innoittamaa osaa olivat ensimmäiset survival horror -genren pelit ja siten perustivat sen, joista taas Resident Evil myös aikoinaan ammensi oman pohjaideansa noustessaan genren kuninkaaksi pitkäksi aikaa.
Alone In The Dark 2:n jälkeen sarja meni vähä vähältä enemmän metsään (en tarkoita kauhumiljöönsä osalta) ja 2008 julkaistu Alone in the Dark: Near Death Investigation pystyttikin sitten jo pysyvän leiripaikan metsän siimekseen.

Julkaisimme tammikuun lopulla betakatsauksen nyt arvostelussa olevasta Alone In The Dark ? Illuminationista, mutta ikävä kyllä näyttää siltä, että juuri mikään ei ole betan jäljiltä muuttunut lopullista peliä ajatellen.

Illumination pitää sisällään yksinpelikampanjan sekä moninpelin. Kyllä, survival horror -peli josta löytyy nettimoninpeli. Alun perin Alone In The Dark ? Illuminationia työstettiin nimellä Alone In The Dark ? Online, joten tämä ei toisaalta ole ihme, mutta olisiko nimenvaihdoksen yhteydessä jättää myös se moninpeli pois ja keskittää kaikki voimavarat tiiviiseen yksinpeliin? Kohta se selviää.

Aloitetaan puhumalla ?yksinpelikampanjasta?. Lainausmerkit tässä kohtaa siksi, että Silent Hill, Resident Evil ja miksei Alone In The Dark fanienkin pettymykseksi tarinamoodi on oikeasti kaikkea muuta kuin tiivistunnelmaista 3rd person kauhua ja pelottelua.

Alone In The Darkin juonikuvio on seuraavankaltainen: (olen kopioinut tämän sellaisenaan betaversion ennakkotekstistäni) Virginian osavaltiossa sijaitsee pieni tuppukylä, jossa sattuu katastrofaalinen tulva ja ennen kaivosteollisuudellaan kukoistanut kylä menettää hittituotteensa ja autioituu. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mistä tämä kamala ja mystinen tulva johtui eikä kukaan enää uskalla astua jalallaan kylään.

Kymmenen vuotta onnettomuuden jälkeen miljardöörin omistama multikansallinen yhtiö ostaa hylätyn kaivoksen itselleen. Sen jälkeen kylässä alkaa tapahtua outoja ja ilmeisesti jossain vähän kauempana asuvat ?paikalliset? raportoivat oudoista jutuista, kuten sumusta ja oudoista otuksista kylässä. Jotkin paikalliset ovat jopa sitä mieltä, että kylään on majoittunut kovin kliseisesti nimetty yliluonnollinen uhka ?The Darkness?.

Eräs asiasta kiinnostunut taho haluaa tietää miksi kaivos hiljeni ostotapahtuman jälkeen ja niinpä kylää tutkimaan lähetetäänkin pelkäämätön nelikko Haamujengi… tai siis ihan nelikko vaan, johon lukeutuu pappi, insinööri, metsästäjä ja noita. Hahmoista kahdella viimeksi mainitulla on yhteyksiä sarjan aiempiin osiin. Metsästäjä on aiempien pelien sankarin, Edward Carnbyn suora jälkeläinen ja eräänlainen yksityisetsivä hänkin. Noita on aivan ensimmäisen pelin naissankarin, Emily Hartwoodin lapsenlapsi. Kaikilla hahmoilla on omat erikoiskykynsä.

Yksinpeliä ensi kerran pelattaessa valitaan yksi neljästä hahmosta mikä eniten tuntuu kiinnostavan. Kukin hahmo eroaa toisesta edustamalla eri hahmoluokkaa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että kullakin hahmolla on oman asevarustuksensa lisäksi myös omat erikoistaidot. Pappi saarnaa tuplapistooleilla ja tämä uskon Isä voi kutsua taivaista avustavan Jumalan säteen, joka vahingoittaa kaikkia sen vaikutuspiirissä olevia monstereita, Saatana tykkää varmasti hyvää. Insinööri taasen sotii haulikon kanssa ja osaa asetella maahan lisäksi sähköansoja sekä viskellä palavaa ja tarvittaessa räjähtävää kiekkoa.

Papin bestis, noita, taitaa salamoiden viskelyn sekä osaa muun muassa muuntaa tavallisia valonlähteitä monstereita automaattisesti käristäväksi ?hyönteisvaloksi?, jonka vaikutus tosin kestää vain hetken aikaa. Metsästäjä-hahmoluokka, eli se Carnbyn jälkeläinen onkin sitten hahmoluokista se kaikkein yksinkertaisin, sillä miehestä on tehty pelkkä ?sotilasluokan? edustaja ja taskustaan tältä nahkatakkiselta bootsikaverilta löytyy pelin kovin asearsenaali eikä mitään muuta erikoistaitoa. Tylsää.

Toisin kuin kuvitella saattaisi, ei Alone In The Dark ? Illuminationin yksinpeli ole sellaista perinteistä sorttia, jossa raivataan itselle tietä, edistetään juonta ja koetaan sen koukeroita ja yllätyksiä sekä kauhua ympäristöjä tutkittaessa ja samalla tallennetaan peliä checkpointein tai edes kirjoituskoneen luona mustepatruunan kanssa. Ehei, peli muistuttaa pelimekaniikaltaan enemmänkin Alan Wake’s American Nightmaren simppeliä survival-pelimuotoa, jossa pitää pysytellä hengissä vihollisaalto toisensa jälkeen, kunnes aamu koittaa ja hirviöt viimein kaikkoavat. Toisin sanoen, kesken tason ei voi Alone In The Darkissa tallentaa lainkaan.

Alone In The Dark ? Illuminationin kussakin kentässä on omat perustavoitteensa, jotka tulee suorittaa, jotta peli etenee ja taso lopulta vaihtuu uuteen, kun astutaan turvahuoneen ovesta sisään, jolloin peli myös tallentuu automaattisesti ja sitä seuraava taso avautuu pelattavaksi pelin valikossa. Esimerkkinä pelin ensimmäisessä tasossa saavutaan siihen kyseiseen virginialaiseen autioituneeseen tuppukylään. Ideana on saada eräs tärkeä ovi auki ja mitenkäs muutenkaan se hoituu kuin laittamalla simahtanut generaattori käyntiin. Mistäpä virtaa generaattoriin? No viritetään neljä kelaa kaapelia erinäisiin pylväisiin ja katsotaan kun taustalla metelöivä ukkonen lyö pylvääseen ja lopulta kaapelin kautta antaa sähköä generaattorille.

Tämä ei käy käden käänteessä tai yhtä nappia painamalla, vaan kaikki tarvittavat kaapelikelat on toki ripoteltu eri puolille tasoa. Kaikki tehtävälle oleellinen, eli kuten juuri esimerkiksi kaapelikelat, akut tai C4-räjähteet hohtavat kultareunuksin jopa talojen seinienkin lävitse ja näkyvät kauas, joten pelaajan tarvitsee vain vähän käännellä kamerakulmaa ja johan tärkeä esine alkaa häämöttää jossain kauempana. Ei muuta kuin esineen luo mars. Siinä sivussa lahdataan näitä täysin olemattomalla tekoälyllä varustettuja monstereita, jotka yleensä vieläpä spawnaavat täysin tyhjästä ja laahustavat pelaajan perässä. Saavat lopulta kiinnikinjos niitä ei saa tapettua, sillä ne liikkuvat kovempaa vauhtia kuin kävelevä pelaaja. Jos taas juoksee kuluu mittarista staminaa, jonka on loppuessaan annettava palautua hetken.

Monstereita voi tappaa, mutta Alone In The Dark – ?Valaistus? -pelissä monsterit kuolevat vasta kun saavat vähän valoa samalla iholleen ? aivan kuten Alan Wakessa. Kaikilla hahmoilla on Alan Waken tapaan taskulamppu matkassaan, mutta pikkuvalolla voidaan typerästi ainoastaan vähän pelotella ja hidastaa perässä tulevia monstereita, mikä sekin tuntui vähän satunnaiselta. Taskulampun pääpointti on valaista pelaajan omaa tietä paikoin pilkkopimeissä kentissä.

Taskulampun sijaan monsterit tapetaankin vasta kodittomien suosiman liekehtivän tynnyrin tai katulampun valokeilan läheisyydessä. Näistä kummatkaan eivät tosin ole valmiiksi odottamassa, vaan valot on sytytettävä ja tynnyreihin tuikattava tuli ? molemmat onnistuu yksinkertaisesti E-nappulaa painamalla. Nämä hyödykkeet (jopa kiinteät valot) kestävät vain pienen aikansa kunnes ehtyvät ja on etsittävä kokonaan uusia. Pelissä riittävästi valoon tulleet monsterit alkavat hohkaa silloin kun ne voidaan ampua hengiltä. Erikoisvoimat kuten noidan salama tai papin taivaalta ammuttava valonsäde eivät tosin vaadi ylimääräisiä valonlähteitä avukseen, mutta kuluttavat taikaenergiaa, jota löytyy lisää power uppien muodossa sieltä täältä. Monstereiden pelkkä räiskytteleminen pimeässä ei autakaan mitään muuta kuin kutien kulumista aseista. Onneksi ammuslaatikoitakin löytyy sieltä täältä lisää kun tarvitsee.

Ideana kussakin kentässä on siis suorittaa näitä yliyksinkertaisia tehtävätavoitteita ja samalla yrittää pysytellä hengissä. Aina kuitenkin pitäisi jotain kamaa hakea tietty määrä (yleensä neljä kappaletta jotain samaa tavaraa) ja kuskata ne pelin haluamaan paikkaan. Eräässä tasossa pitää esimerkiksi noutaa kolme akkua hissin korjaamista varten. Jos käykin niin, että pelaaja kuolee kesken tason, alkaa kulloinkin kyseessä oleva kenttä alusta ja kaikki tavaratkin pitää noutaa uudelleen. Jokaisen kuoleman yhteydessä peli kuitenkin antaa pelaajalle kokemuspisteitä sen mukaan miten pärjäsi ja tappoi monstereita, joten aivan täysin hukkaan heitettyä aikaa ei kuolemista edeltävä pelisessio onneksi ole.
Kun kokemuspisteitä on riittävästi, nousee hahmon taso ja pelaajaa palkitaan taitopisteillä, joita voi ripotella hahmon päälle. Pisteillä parannetaan muun muassa hahmon juoksukestoa, aseiden tehokkuutta ja latausnopeutta sekä terveyspalkin suuruutta. Niitä perinteisiä juttuja siis. Tämän jälkeen voidaan alkaa uudelleen grindaamaan samaa tasoa, eikö ole mukavaa ja varsin survival horror -genren mukaista?

Vaihtelua pelaamiseen voidaan yrittää hakea vaihtamalla toiseen hahmoon, joskin pitää muistaa se, että kullakin hahmolla on oma taitopuunsa ja siten yhden hahmon tason päivittyminen ei koske muita hahmoja vaan jokaisella on omat kokemuspisteensä ja tasonsa. Kun saavuttaa tiettyjä hahmotasoja aukeaa useampi slotti hahmon loadout-valikosta, johon voi änkeä useamman erilaisen aseen tai sitten enemmän erikoiskykyjä.

Mitään oikeaa juonta pelin kolmen ?episodin? ja kaikkiaan yhteensä vaivaisen yhdentoista tason välille ei ole rakennettu, jokaisen tason alussa näytetään vain tekstilaatikollinen tylsää tekstiä, joka vähän vaihtelee sen mukaan mitä hahmoa käyttää. Hahmosta huolimatta teksti on sellaista soopaa, ettei sitä jaksa edes lukea. Eikö minkäänlaista kertojaääntä olisi voinut saada siihen hommaan tunnelmaa nostattamaan edes vähän?

Tasojen aikana juonta ei edistetä enää mitenkään, eikä pelissä kohdata muita hahmoja tai mitään muutakaan kivaa. Pelkästään tapetaan monstereita ja kuskataan kamaa paikasta A paikkaan B. Tietystikään tätä tuikitärkeää tavaraa ei voi kantaa kuin yhden kappaleen kerrallaan, joten on turha kuvitellakaan rohmuavansa kaikkea tarpeellista valmiiksi ja sitten palata siihen paikkaan, jonne tavarat tulee viedä. Jos akkuja tarvitaan neljä niin sinne akunvientipaikalle mennään tasan neljä kertaa eikä ruveta oikomaan!

Ärsyttävän tasojen pelaamisesta tekee sen, että käytössä ei ole minkäänlaista minikarttaa, josta näkisi edes vähän mistä pääsee vaikkapa esineen tai sen paikan luokse jonne esine tulee viedä. On hienoa kyllä, että esineet hohkaavat seinien lävitse, mutta kun se itse reitti ei loista samalla tapaa. Sen sijaan peliin on kyhätty toinen toisensa seuraksi sokkeloisia kenttiä, joissa on myös umpikujiakin. Peli vaihtelee kaiken lisäksi sitä mitkä ovet ja portit ovat avattavissa, joten kuolemisen jälkeen sama reitti ei välttämättä olekaan enää käytössä, koska ?ovi on lukossa?. Etäisyydet esineiden välillä sekä sen esineidenjättöpaikan välillä on jätetty tahallaan pitkiksi, jotta peliin tuhlaantuisi enemmän aikaa.

Onkin syytä heti alussa alkaa panostaa peluutettavan hahmon kestävyyteen muiden taitojen parantelun kustannuksella, jotta voisi liikkua juoksunappula pohjassa mahdollisimman pitkät pätkät. Tällöin ei monstereistakaan välttämättä tarvitse edes välittää, kun eivät pysy juoksevan pelaajan perässä. Niiden tekoäly on välillä jopa niinkin tyhmää, että ne eivät näe taskulamppunsa kanssa vierellä sohivaa pelaajaa ? tai sitten eivät vain välitä. Tai sitten ovat jumissa maastossa ja vapisevat paikallaan. Vaikka valo satuttaa monstereita ne tulevat silti varsin iloisesti valoisiinkin paikkoihin eivätkä hätkähdä, vaikka pelaaja upottaa luoteja nahkaan. Tekoäly onkin pysynyt täysin samana pelin betaversiosta saakka, mikä kielii vähän koko projektin laadukkuudestakin.

Ei sillä, etteikö pelin kehittänyt Pure FPS olisi saanut jotain hyvääkin aikaan. Unreal 4 -teknologiaa käyttävän Alone In The Darkin grafiikka ei ole sieltä aivan suttuisimmasta päästä ? paikoitellen tarjolla on hienoja valaistusefektejä ja paikoitellen pelissä on jopa koettavissa tunnelman rippeitäkin, kun maisemat ovat oikeanlaiset ja hetkeen sopiva musiikkikin kohtaavat. Arvostelun yhteydessä olevat pressikuvat antavat melko tarkan kuvan siitä miltä maisemat ja valaistusefektit parhaimmillaan pelissä näyttävät, mutta monsterit sen sijaan näyttävät vähän liian hyviltä kuvissa, siitäkin huolimatta, että testilaitteistolla pelatessa allekirjoittaneella oli pelin kaikki detailit maksimiasetuksilla.

Visuaaliselta kantilta katsottuna tunnelmaa löytyy esimerkiksi heti pelin ensimmäisestä kentästä, siitä tuppukylästä, joka on pelottavan autio ja öinen tummien ukkospilvien ja jyrinän peittoama taivas maalaa maisemiin aavemaista tunnelmaa hirressä roikkuvien tai seivästettyjen entisten kyläläisten sekä ruostuneiden autojen täyttäessä katukuvaa. Kyseinen kaupunki toimisi erinomaisesti tapahtumapaikkana jos kyseessä olisi oikea survival horror -peli.

Voikin vain ihmetellä miksi kaikki tämä hieno panostus yksityiskohtaisuuksiin ja tunnelman rakentamiseen on pilattu typerillä ja mielikuvituksettomilla sekä toistensa kopioiksi tehdyillä monstereilla ja yksinkertaisella pelattavuudella, kun Pure FPS olisi kenties voinut ehkä jopa saada aikaan pienen budjetin toimivan survival horror -pelin sen kammotuksen sijaan mitä Alone In The Dark – Illumination edustaa. Eipä pelin tasosuunnittelu toisaalta päätä huimaa ja nämä edellä mainitut tunnelmalliset hetket ovatkin todella harvassa. Heti ensimmäisen aavekaupunkitason jälkeen siirrytään kolmen kentän ajaksi suoraan puolipimeisiin ja tylsiin kaivoksiin, joissa mitään tunnelmaa ei sitten ole nimeksikään. Saa nostaa itselleen hattua jos jaksaa rämpiä nämä kaikki kaivostasot lävitse.

Yksinpeliin kun meinaa yleisellä tasolla kyllästyä jo heti sen ensimmäisen tason ja ensimmäisten peliminuuttien aikana, sillä melko nopeasti pelin kuolaaman tavaroiden kanniskelun keskeisyyden tajuaa. Yksinpelin ohella tarjolla on maksimissaan neljän hengen co-op moninpeli, mutta yritäpä löytää servereitä ja peliseuraa. Sen kuuluisan neulan löytyminen heinäsuovasta on todennäköisempää.

Alone In The Dark ? Illumination julkaistiin tätä kirjoittaessa noin viikko sitten eli toki peli on vielä uusi, mutta se että pelille ei löydy serverin serveriä kertoo siitä, että kaikki ovat varmasti palauttaneet pelinsä jo Steamiin ja saaneet rahansa takaisin. Onnistuin kuitenkin lopulta kokeilemaan moninpeliä jonkun toisen onnettoman sielun kanssa sen jälkeen kun olin pistänyt oman pelin pystyyn. Kolmen muun pelaajan saaminen mukaan olisikin ollut jo lottovoitto.

Pelikokemus muuttui co-oppina hiukan parempaan suuntaan. Tai kenties liioittelen ? sanotaan murto-osan parempaan. Esineiden roudaaminen nopeutuu ja helpottuu hieman kun pelaajia on vähintään se kaksi. Neljällä pelaajalla tämä menisi varmasti vielä sutjakammin. Eikä kuoleminenkaan kesken tason ollut moninpelatessa yhtä todennäköistä, kun tuli- ja taikavoimaa löytyi kaksin käsin. Moninpelin pelaaminen valottaa myös yksinpelin suurimpia ongelmia: kenttien koko ja idea yksinpelin puolellakin tulee suoraan moninpelistä sillä erotuksella, että pelaaja joutuu kantamaan rojut aivan yksinään ilman ihmiskavereita saatikka edes tekoälykavereita. Sentään yksin pelatessa kertyneet kokemuspisteet ja pelaajatasot päivittyvät myös moninpelin puolelle ja toisinpäin.
Pelin ensimmäisen tason pelasi suhteellisen nopeasti lävitse moninpelinä, kunnes jo seuraavassa tasossa törmäsimme co-op toverini kanssa pelin pysäyttävään bugiin. Jotta kaivoshissillä olisi voinut matkustaa alas, oli molempien pelaajien seistävä hississä, jotta nappulan painaminen käynnistäisi hissin. Ainoa ongelma oli se, että molemmat nimenomaan olivat hississä ja silti peli valitti. Kymmenennen napin painalluksen jälkeen luovutin ja suljin koko pelin.

Alone In The Dark ? Illumination on kokonaisuutena kenties tämän vuoden ja miksei viime vuodenkin surkein pelikokemus, jota olen epäkunnian saanut arvostelijana kokeilla. Peli tuotti yökkäysrefleksejä vähän jo betaversion aikoihin ja nyt tarvitsin jo melkein sen oksennuspussin.
Kenenkään ei pidä eikä kannata maksaa tästä tekeleestä edes Steamin kesäalennettua 28 euron hintaa. Säälin piskuisen Pure FPS:n poikia ainakin hieman, sillä uskon pelin sisältöön liittyvien suurimpien valintojen ja ratkaisujen olleen julkaisijan tekemiä päätöksiä.

Alone In The Dark? Never again…

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Yritykseksi jäi

Hyvää

  • + Grafiikassa ja äänissä on välillä häivähdyksiä kauhun tunnelmasta
  • + Neljä erilaista hahmoa tuo peliin vaihtelua

Huonoa

  • - Peli vaihtelee satunnaisesti sitä mitkä portit ja ovet saa auki, eikä mitään karttaa ole navigoimiseen
  • - Tasot ovat aivan liian laajoja yksinpelatessa
  • - ..Ja lisäksi se kärsii pelaamisen pysäyttävistä bugeista
  • - Moninpelipuolelta ei löydy servereitä eikä seuraa..
  • - COD-tyylinen hahmon parantelu ja XP:n grindaaminen ei istu kauhupeliin
  • - ..Ja ne näyttävät mielikuvituksettomilta ja toistensa kopioilta
  • - Monstereiden tekoäly on umpisurkea..
  • - Yksinpelissä ei ole minkäänlaista oikeaa juonta
  • - Yksinpelin nouda-vie -mekaniikka puuduttaa jo ensiminuuteilla