Arvostelussa Assassin’s Creed IV ? Black Flag

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 15.marraskuu 2013

Peliarvostelu

Pelin nimi Assassin's Creed IV ? Black Flag
Alusta XBOX360
Arvostelukappale Visionist
Ikäraja 18
Avaa pelin lisätiedot

Ubisoftin menestyksekkääksi pelisarjaksi osoittautunut Assassin’s Creedia on työstetty älyttömän nopealla tahdilla. Vertailukohdaksi voisi vaikkapa asettaa Ubisoftin toisen hittipelisarjan, Splinter Cellin, jolle on vuoden 2002 esikoispelin jälkeen ehditty kehittää vain viisi kappaletta seuraajia, mutta vastaavasti ensimmäiselle Assassin’s Creedille jatkoa on ehditty julkaistu vain kuuden vuoden aikana jo niin ikään viiden pelin verran!

Kyseinen viides peli on juurikin hiljattain julkaistu Assassin’s Creed IV ? Black Flag. Pelisarjan kolme ensimmäistä osaa rakentuivat trilogiana Desmond Miles -nimisen päähenkilön ympärille, jonka DNA:sta löytyi tämän esi-isien muistijälkiä ja sitä kautta pystyttiin rakentamaan kauas menneisyyteen sijoittuvia virtuaaliseikkailuja Desmondille kaukaista sukua olevien salamurhaajien näkökulmasta kuvattuna. Tuituiksi tällöin tulivat salamurhaajat Altair ja Ezio. Sarjan neljäs osa aloittaa homman puhtaalta pöydältä ? ainakin melkein, sillä sarjan faneille on kuitenkin pelattavuuden kuin tarinankin osalta luvassa tuttua fiilisteltävää. Jälleen kerran uusi Assassin’s Creed, tällä kertaa Black Flag, yhdistelee hieman scifiä ja historiaa.
Pelin alussa nähdään tällä kertaa kuinka nimettömäksi jäävä hahmo tallustelee aiemmista peleistä tutun kuvitteellisen yhtiön, Abstergo Entertainmentin tiloissa kohti työpistettään. Yhtiön ja työntekijöiden päätoimenkuva ovat Animus-laitteet, jotka The Matrix-elokuvien ?piuhat niskaan? tyyppisesti vievät siihen kytketyn kohdehenkilönsä menneisyyden virtuaaliseen maailmaan.

Tällä kertaa Abstergon työntekijä siirretään kauas 1700-luvun alkuun, tarkemmin sanottuna Karibianmeren maisemiin walesilaisen, Edward Kenway -nimisen merirosvon saappaisiin. Juonensa osalta sarjan neljäs osa nivoutuu aiempiin peleihin siten, että Kenway on Assassin’s Creed III:ssa pääosassa olleen salamurhaajan isoisä sekä Desmond Milesin esi-isä. Tietyissä kohdissa pelin juonta ja tarinaa Abstergon työntekijä kiskaistaan ulos virtuaalimaailmastaan ja tällöin pelaaja joutuu tylsästi tepastelemaan pitkin työnantajansa tiloja ensimmäisen persoonan kuvakulmassa läppäri kourassa muiden hahmojen kanssa jutustellessaan. Scifiosio on melkoista hömppää ja sitä aina odottaakin vain pääsyä takaisin varsinaisen ?lihan? pariin.

Mainitsemani ?liha?, eli merirosvoaikakausi potkaistaan vauhdikkaasti käyntiin meritaistelukohtauksessa, jotka tulivat tutuiksi jo sarjan edellisessä pelissä. Merisosvo Kenway taistelee vihollisiaan vastaan merellä, menettää laivansa ja haaksirikkoutuu lopulta yhdessä salamurhaajien kiltaan kuuluvan Duncan Walpolen kanssa kuivalle maalle. Elävänä poispääsemisen yhteistyö päättyy lyhyeen ja Edward lopulta anastaa itselleen niin Duncanin vaatteet kuin identiteetinkin, kuultuaan kuitenkin ensin uhriltaan mahdollisista rikkauksista, joita Walpole oli menossa noutamaan Kuuban Havannasta ennen meritaistelua. Seikkailu ja toiminta ehtii kuljettaa Kenwayta pelin kuluessa Havannasta myös Nassauhun kuin Kingstoniinkin.

Tässäpä siis ainekset tuoreimmalle Assassin’s Creedille. Merirosvo Kenway on jo näemmä valmiiksi ketterä kiipeilijä ja hiiviskelemiseenkin erikoistunut mies ja sopii siten uuden salamurhaajan rooliin oivallisesti ? voisi kuitenkin luulla, että tavallisesti alkoholille persot merirosvot olisivat kaikkea muuta kuin akrobaattisia. Heikon rahasumman Havannasta saatuaan päättää Kenway viipyä vähän pidempään varastamassaan roolissa ja asussa ja ajautuu lopulta yhä syvemmälle salamurhaajien uskoon ? siitä siis tekosyy käyttää samankaltaista huputettua asua kuin aiempienkin osien päähenkilöillä. Jossain määrin Kenwayn muuntautuminen yleisketteräksi salamurhaajaksi ei omasta mielestäni täysin luonnollisesti istu miehen merirosvoprofiilin päälle. Toisaalta kyseessähän on kuitenkin Abstergon virtuaalimaailma, joten kaipa kaikki on mahdollista.

Pelattavuutensa osalta Assassin’s Creed on pitkälti tuttu kokemus sarjan aiemmille faneille, mutta pelaajille kuten allekirjoittanut, jotka eivät välttämättä ole aiempia osia pelanneet, on pelissä paljon seikkoja ja ominaisuuksia joita on hyvä kerrata.

Koska Kenway näyttelee pelissä murhaamaansa salamurhaajaa aina kaupungeissa vieraillessaan, kuluu suurin osa ajasta porukan salamurhaamiseen tai kiltimpään tapaan, tainnuttamiseen. Suorat selkkaukset eivät ole aivan yhtä suositeltavia, vaikka selviää Kenway niistäkin miekkojensa ja pistooliensa avulla.

Yleensä ammuskelu, miekkailu ja vihollisten kuolonkorinat hälyttävät paikalle satapäisen lauman vihollisen vartijakavereita. Kenwaylta löytyy kuitenkin kykyä kiipeillä akrobaattisesti pitkin rakennusten seiniä, hyppiä katoilta katoille kuin kiipeillä puissa ja laivojen mastoissakin. Jopa Lara Croft olisi välillä kateellinen tälle maallikolle. Kiipeileminen on tehty helpoksi, eikä pelaajan tarvitse kuin hypätä johonkin tarttumakohtaan ja Kenway kiipeää kuin itsekseen, kunhan muistaa työntää tattia ylöspäin. Kenway osaa myös hyppiä aitojen ja muiden esteiden ylitse, kunhan vain pelaajalla on liipaisin pohjassa, jotta Kenway etenisi vauhdilla.
Assassin’s Splinter

Paikoitellen peli tuntuukin aivan kuin pelaisi 1700-luvulle sijoittuvaa Splinter Cell-peliä. Sam Fisherin seikkailuiden suurena fanina aloin nopeasti pitämään myös Assassin’s Creed IV – Black Flagistakin. Splinter Cell -vivahteet eivät ole mikään sattuma, sillä Ubisoftin Montrealin osasto on molempien pelisarjojen takana. Sarjojen samankaltaisuus on Assassin’s Creedin pidempiaikaisille faneille varmasti jo selvä juttu, mutta mielestäni mainitsemisen arvoinen silti.

Kiipeilemisen ja roikkumisen lisäksi myös vihollisten väijyminen nurkan takana ja viheltely näiden houkuttelemiseksi paikalle kolkkausta varten onnistuu. Kaupungeissa vieraillessaan espanjalais- tai brittiläisvartijoita ei tarvitse pelätä, kunhan ei tee mitään typerää ja epäilyttävää tai lähde toikkaroimaan ?kielletyille alueille?. Minikarttaan punaisella merkatut kielletyt alueet ovat kuitenkin usein juuri niitä paikkoja, jonne pelaajan on pakko mennä, koska siellä on kulloisenkin tehtävän kannalta se tärkeä juttu ? salamurhattava kohde tai kenties jotain muuta.

Mikäli liian monen vartijan uteliaisuus Kenwaysta lähteneitä ääniä kohtaan herää kielletyillä alueilla, voi pelaaja piiloutua nopeasti heinäkasaan tai kyykistyä pitkän ruohon sekaan odottelemaan strategisesti parempaa hetkeä. Kaupunkien ytimessä ? jos vartijat etsivät pelaajaa ? voi yrittää piiloutua soluttautumalla väkijoukkojen sekaan tai erikseen palkkaamalla itselleen ihmisjoukon kulkemaan vierellään, jolloin vartijoiden ohitse käveleminen meluisan porukan keskellä ei ole juttu eikä mikään. Salamurhaajan pussista löytyy myös savupommeja, joilla voi verhota oman pakenemisensa, jos mitään muuta ei ennätä keksiä. Tarkkasilmäiselle Kenwaylle ei ole myöskään mikään mahdottomuus havaita vihollisiaan hieman kauempaa tai pitää näitä ?silmällä? vähän pidempään.

Vasemmalla tatilla voidaan milloin tahansa aktivoida eräänlainen kotkannäkö, joka muuttaa ruudun väritystä ja muuttaa kaikki ruudulla näkyvät viholliset hohtavan punaisiksi. Siellä täällä partioivia vihollisia voi sitten pelkällä katseella maalata maksimissaan kymmenen kerrallaan. Tämän jälkeen maalatut viholliset näkyvät normaalinäkymään palatessa kirkkaina jopa yön pimeydessäkin ja näkyvätpä rakennusten ja objektienkin lävitse, mikä helpottaa pelaajan oman etenemissuunnitelman hahmottamista kielletyillä alueilla, joiden sisäpuolella hiiviskellessään tulee olla äärimmäisen varovainen, mikäli haluaa hoitaa homman kotiin joutumatta miekkailemaan tai ampumaan aseella. Viholliset voi joko kokonaan tappaa tai sitten tainnuttaa kuristamalla ja lopuksi raahata uteliailta katseilta piiloon. Aina ruumiiden piilottaminen ei kuitenkaan tunnu edes olevan tarpeellista, sillä välillä vihollistekoäly on naurettavan typerää sorttia.

Vaikka hiippaileminen pelissä onkin aina yhtä jännää, eivät viholliset yleensä poikkea ennalta määrätyiltä partioreiteiltään, jollei pelaaja erikseen houkuttele vihollista luokseen tai juoksentele näkyvillä. Tällöinkin ääniä ihmettelemään tullut tai pelaajan viuhahduksen nähnyt vihollinen menettää nopeasti mielenkiintonsa, eikä aina edes reagoi vaikka periaatteessa oman näkökenttänsä sisäpuolella pelaaja kuristaisi toista vartijaa tainnuksiin pusikon uumenista. Jokseenkin hupaisia, mutta myös paikoitellen jännittäviäkin ovat hetket, jolloin pelaaja huomataan ja satapäinen vartijalauma lähtee jahtaamaan pelaajaan huppupäistä salamurhaajaa.

Tarkoitus on ? ellei halua taistella kaikkia vastaan ? yrittää nopeasti karistaa pelaajan hoksanneet vartijat kannoiltansa ja piiloutua. Aina pakeneminen ei onnistu helposti, mutta joskus riittää kun hyppää vaikkapa muurille ja pudottautuu roikkumaan sen toiselle puolelle. Vartijat kyllä näkevät pelaajan tekevän kyseisen tempun, mutta koska eivät enää näe tätä silmillään, menettävät nopeasti mielenkiintonsa ja joskus kasa vartijoita saattaa jäädä jopa seisoskelemaan yhteen porukkaan hölmistyneinä. Yhdellekään ei kuitenkaan tule mieleen katsoa muurin reunan ylitse, josko se salamurhaaja vielä siellä piileskelisi. Yhden kerran kävi niin, että juoksentelin ympyrää vihollislaivan kannella sen laitoja pitkin, seitsemän vartijaa perässäni. Välillä pysähdyin, käännyin ja iskin vihollisia miekallani ja sitten taas lähdin juoksemaan pitkin kantta. Välillä hyppäsin laivan reunalle roikkumaan, jolloin viholliset eivät enää nähneet salamurhaajaani ja päättivät jatkaa normaaleja päivärutiinejaan, eli partioimista ennalta määrätyillä reiteillään kannella ? kunnes taas nousin takaisin ylös ja iskin vartijoita vain juostakseni niitä karkuun pitkin kantta.

Eliminoinnin (kuolettavan tai ei-kuolettavan) jälkeen vartijat eivät ole pelkkiä rasitteita tai turhia lihamöykkyjä, sillä vartijoiden taskut voi putsata tarpeellisesta rojusta, joka yleensä tarkoittaa muutamaa kymmentä kultakolikkoa. Rahalla on pelissä merkitystä sillä sen lisäksi, että rahaa voi heittää maahan houkutukseksi, tarvitaan sitä uusien aseiden ja miekkojenkin ostamiseen. Myös asepäivitykset sekä uudet asusteet maksavat useita satoja ellei tuhansia kultakolikoita. Laivoihin asennettavat päivitykset, kuten isommat majoitustilat tai tehokkaammat kuulat sen sijaan maksavat kultakolikkokasojen lisäksi yleensä myös jotain raaka-aineitakin. Esimerkkinä rauta ja kangas ovat raaka-aineita, joita pelin aikana tullaan tarvitsemaan.

Nikkaroimalla itse tavaroita Kenway voi myös parantaa selviytymismahdollisuuksiaan maastossa. Kestävämmät asunpalaset tuovat enemmän suojaa, isommat nahkapussukat mahdollistavat isommat kantamukset, minkä lisäksi useampaa asetta tukevat asekotelotkin on itse mahdollista nikkaroida. Tämä hoituu muun muassa Far Cry 3 -pelistä tutulla tavalla tappamalla Karibialla esiintyvää villieläimistöä, jonka jälkeen eläin nyljetään ja nahka otetaan talteen.

Erinäiset esineet vaativat tietyn määrän kunkin eläimen nahkaa, joten metsästysretkellä kuluu välillä jokunen tovi ja jotkin tarvikkeet vaativat useamman kappaleen hieman vaikeammin tapettavan eläimen nahkaa, kuten vaikkapa krokotiilin tai vasarahain nahkaa. Eläimiä metsästämään päästään, kun lähdetään merelle laivan kapteenina oman merirosvomiehistön kanssa (tällöin ei teeskennellä salamurhaajaa) ja bongataan autioita saaria, joita käydään tutkimassa eläimien varalta. Maalla asuvien eläinten ohella pelissä pääsee kokeilemaan myös valaan- ja hainpyyntiäkin.

Etenkin hainpyynti on jännittävää puuhaa: poistutaan laivasta soutuveneeseen harppuunoiden kera. Osunut, veneeseen narulla sidottu ja hain nahkaan heitetty harppuuna alkaa vetää venettä villisti mukanaan. Tarkoitus olisi heittää mahdollisimman monta lisäharppuunaa haihin, jotta se väsyisi ja kuolisi. Joskus käy niin, että hai ehtii irrottautua harppuunasta ja sitten se palaa raivolla takaisin ja törmää vauhdilla pelaajan veneeseen, ellei ehdi puolustautua ja heittää harppuunalla. Tarpeeksi monta iskua veneeseen kaataa sen ja miehistö putoaa yli laidan.

Merellä seilaamisessa on muutakin järkeä kuin nikkarointitarvikkeiden hankkiminen. Vastaan saattaa ajelehtia silloin tällöin myös laivoista pudonneita kelluvia tynnyreitä, joista saadaan rommia, laudanpätkiä ja muuta hyödyllistä. Merellä voidaan totta kai myös hyökätä siellä seilaavien espanjalaisten ja brittien isojen ja pienempien laivojen kimppuun, upottaa kuin myös vallatakin niitä vihollislaivan kannella tapahtuvan miekkamellakan päätteeksi. Upotetuista laivoistakin usein jää jotain hyödyllistä jäämistöä ja veden varaan jääneitä satunnaisia merimiehiä voidaan noukkia laivaan ja lisätä suoraan pelaajan oman miehistön miesvahvuuteen. Miesvahvuudesta onkin syytä pitää huolta, sillä ahkerat ja pelottomat merirosvot kuolevat silloin tällöin meritaisteluissa. Liian vähän miehiä kannella tietää ongelmia ja laivojen valtaaminenkin hankaloituu. Onneksi päivittämällä laivaa voi punkkienkin määrää ruumassa lisätä, joten miesvaje ei tule näkymään aivan yhtä nopeasti, kuin laivassa jossa on hyvin rajattu määrä tilaa miehistölle.

Meritaistelut kuin merellä seikkaileminenkin ovat molemmat kivaa puuhaa ja rentoa ajanvietettä ja korostavat entisestään pelin toimivaa merirosvohenkistä teemaa, itse pidin merirosvoamisesta ja tuntemattoman tutkimisesta kovasti. Myöhemmässä vaiheessa tulee jopa mahdollisuus päivittää laivaa sukelluskellolla, joka mahdollistaa sukeltelun mereen ja uponneiden hylkyjen tutkimisen, joista löytyy lisää aarteita. Sukellellessa vaarana ovat hait ja maalla talsimisen tapaan näköpiiriin tulevilta haikaloilta on piilouduttava merilevän sekaan, ennen kuin käy huonosti. Merellä seilaaminen, sukeltelu kuin meritaistelutkin ovat näin yleisesti ottaen mukavaa vaihtelua siihen kaupungeissa tapahtuvaan hiiviskelemiseen, kiipeilemiseen ja salamurhailuun. Autioilta saarilta voi eläinten metsästämisen ohessa löytyä myös aarrearkkujakin. Isoimmista kaupungeista näitä löytää yleensä yli parikymmentä ja pienimmiltä saariltakin muutamia. Arkuista saa noukittua valuuttaa kuin hyödyllisiä raaka-aineitakin.

Lisävaihtelua pääjuonen tehtävien suorittamiseen ja matkan varrella vartijoiden kolkkaamisen tai tappamisen sekä aarrearkkujen etsiskelyn ohella pelistä löytyy myös ihan oikeita sivutehtäviäkin, salamurhasopimuksia. Nämä sopimukset ovat idealtaan yksinkertaisia tehtäviä, joissa jokin tietty henkilö tulisi saada salamurhattua ilman, että siitä syntyy kummoisempaa kalabaliikkia. Kohdetta usein vartioi useita henkilöitä ja jos pelaaja tulee huomatuksi menee homma yleensä täysin reisille ja kohde pakenee tietyksi aikaa, ennen kuin salamurhaa voi uudelleen yrittää myöhemmin.

Satamakaupungeissa voi myös pelata uhkapeliä ja hommata pientä lisätienestiä vähän shakkia muistuttavan Fanorona-lautapelin muodossa. Tai sitten voi jahdata merimieslauluja, eli toisin sanoen ilmassa leijailevia nuotteja, jotka yrittävät oitis pakoon kun pelaaja tulee riittävän lähelle. Kaapatuista nuoteista saa haltuunsa uusia merimieslauluja, joita miehistö automaattisesti lauleskelee pelaajan iloksi merirosvopossen seilatessa merellä.
Kokonaisuutena Assassin’s Creed IV ? Black Flag on oivallinen merirosvoteemainen peli, jossa riittää paljon pelattavaa ja puuhasteltavaa moneksi illaksi. Seikkaileminen ja paikkojen tutkiminen on kerrassaan addiktoivaa, vaikka palkintona autioilla saarilla onkin ?vain? kirstuja ja muuta.
Audiovisuaalisestikaan Assassin’s Creed IV ? Black Flag ei näytä lainkaan hassummalta. Uuden sukupolven konsolit ovat jo ovella, mutta Black Flagia kun katsoo voi vain ihmetellä kuinka pelintekijät ? tässä tapauksessa Ubisoft ? edelleenkin osaavat hämmästyttää pelien graafisella loistolla ja vieläpä konsolilla, joka on kahdeksan vuotta vanha. Hahmoanimointi, etenkin Kenwayn liikehdintä, pomppiminen ja loikkiminen näyttää vauhdissa todella hienolta ja sulavalta, eivätkä pelin moottorilla työstetyt välianimaatiotkaan, joissa keskustelevia hahmoja näytetään hieman lähempää jätä kylmäksi ? lukuisat merirosvot ovat hienosti kuvitettuja aina Kenwayta myöten. Plussaa tulee toimivan taustamusiikin ohella suomenkielisyydestä; pelissä valikot tekstit ja puheen tekstitykset ovat kaikki suomennettuina.

Graafisella puolella pelissä ehdottomasti voiton vievät laajan pelimaailman maisemat. Kaupunkien uskottava arkkitehtuuri kuin muutkin, palmunlehdistä ja bambuista rakennetut rommibaarit ja muut mökit sekä Karibian puhtaiden ja koskemattomien saarien hiekan lähes valkoiseksi muuttava, pilvettömältä taivaalta paahtava aurinko yhdessä meren äärettömän sinisyyden kanssa saavat käden jo melkein hamuamaan internetselainta ja lentoyhtiöiden äkkilähtöjä. Kaiken kruunaavat tietysti karibialainen aluskasvillisuus palmuineen ja eläimet taivaalla liihottavine lintuineen ja rannalla hitaasti matelevine jättikilpikonnineen.
Myös merellä seilaaminen on häkellyttävän aidonoloista: ajoittain näkyvyyttä saattaa haitata sankka sumu, seilaamista vaikeuttaa navakka tuuli tai korkeiksi muodostuvat myrskyaallot, jotka lyövät pelottavasti laivan keulaan ja heittävät vettä reilusti kannelle tai pyörremyrsky joka puhaltaa ohitse ei niin kaukana pelaajan laivasta. Erinomaisen upea näky on kuitenkin täyskuun valaisema yöllinen ja sumuinen meri, jota pitkin rommipäissään oleva merirosvomiehistö lauleskelee isoon ääneen lyhdyin valaistun laivan kannella sen lipuessa hiljalleen pitkin tyynen meren pintaa ? siinä on jotain kovin kiehtovaa ja jotain niin kovin aavemaista.
Yhteistyömurha
Töpeksivää tekoälyä ja hieman hömpän puolelle menevää scifivivahdetta sekä tunnetta siitä, että salamurhaajatouhu on ängetty mukaan vähän kuin väkisin, on Assassin’s Creed IV ? Black Flag äärimmäisen pelattava ja koukuttava kokemus yksinpelinä. Siitä löytyy kivasti vaihtelua maalla tapahtuvan hiiviskelyn sekä kiipeilyn ja merellä tapahtuvan merirosvouksen ja taisteluiden ansiosta. Sivutehtävät ja kaikenmaailman keräiltävät tavarat pidentävät yksinpelin kestoa.

Niille, jotka kuitenkin haluavat pelistään aivan kaiken irti on tarjolla myös Live-moninpeli, jota voi pelata joko co-oppina kolmen muun kanssa wolfpack-pelitilassa tai sitten maksimissaan kahdeksan pelaajan karkeloissa, joita varten on olemassa kuusi kappaletta.

Wolfpackissa liikutaan maksimissaan neljän porukassa tai ?laumassa? ja ideana on salamurhata kohteita porukalla annetun ajan sisällä. Tapoista saa kertoimia ja pisteitä ja pisteistä lisää aikaa kelloon. Ideana on selvitä mahdollisimman monta ?tasoa? yhdessä ja kartuttaa pistesaldoa mahdollisimman korkealle. Lopussa se palkitaan, kun on aika jakaa kokemuspisteet ja tienestit. Wolfpack on erinomaisen hauskaa hupia, kunhan kaikki vain puhaltaa kunnolla yhteen hiileen.

Koska pelaajia on maksimissaan neljä, on kohteita myös useampia kartalla kerrallaan. Lisäksi yhteistyön tiiviyttä korostetaan multitapoilla, joissa pelaajien tulisi listiä kokonainen ryhmä ja synkronoida oma tappo samalle sekunnille muiden pelaajien kanssa. Uutuutena wolfpackissa on perinteisen vaihtoehdon lisäksi mukana ?tarinavetoinen? kahdeksan tason mittainen versio wolfpackista, johon on viritetty pientä ?tarinantynkää? ja välianimaatioitakin joukkoon. Ihan kiva lisä, mutta kyllä alkuperäinen wolfpack vie yhä voiton.

Assassin’s Creed IV:n perinteisempiä moninpelimuotoja edustavat jo entuudestaan tutut deathmatch, lipunryöstöhenkinen artifact assault, domination, assassination, manhunt sekä wanted. Pelimuodoista artifact assault, domination sekä manhunt ovat tiimipohjaisia pelimuotoja ja loput kaikki kaikkia vastaan -henkisiä.

Mielenkiintoisimpana kaikista näistä wolfpackin ohella ovat ehdottomasti assassination sekä manhunt. Assassinationissa jokainen pelaaja pelaa omaan pussiinsa. Pelin alussa kaikki pelaajat ilmestyvät kartalle valitsemanaan pelihahmona. Ideana on tunnistaa ja salamurhata muiden pelaajien hahmoja yrittämättä kuitenkaan itse tulla paljastetuksi muille ja vastaavasti tapetuksi. Koska pelikartalla kuljeksii paljon samannäköisiä hahmoja, tulee miettiä kerran tai kaksi ennen kuin iskee veitsensä toisen hahmon selkään ? ja onko seuraamasi hahmo edes se oikea. Jos tapettu hahmo onkin tietokoneen ohjastama, eli viaton siviili, on pelaaja pienen hetken tämän jälkeen kyvytön tappamaan ketään toista. Joku toinen pelaaja sen sijaan saattaa nähdä pelaajan suorittaman väärän tapon ja voi tällöin melko helposti hyökätä vielä hetken puolustuskyvyttömänä olevan pelaajan kimppuun.

Omia jälkiään voi peittää naamioitumalla hetkeksi kokonaan toisennäköiseksi hahmoksi tai sulautumalla väkijoukkoon, samalla kun yrittää tunnistaa sitä oikeaa kohdetta sen käyttäytymisen perusteella. Kun oikea kohde on nähty, voi sen ?maalata? vasemalla liipaisimella, jolloin sen ympärille syntyy eräänalaiset kehykset, joka taas auttaa pelaajan varjostamisessa ja lopulta tappamisessa. Luonnollisesti juoksentelut ja kiipeilyt kannattaa jättää pois, mikäli mielii sulautua muun kansan sekaan huomaamattomasti. Väkijoukkoon sulautuneet pelaajat voidaan kuitenkin paljastaa heittämällä rahaa joukon jalkoihin ? pelaaja on tällöin ainoa, joka ei ryntäile rahan perään. Assassinationissa tapoista kertyy pisteitä ja eniten pisteitä kerännyt voittaa. Manhunt edustaa vähän samaa sarjaa kuin assassination, mutta tässä liikutaan neljän hengen tiimeissä, vuorotellen metsästäjinä ja metsästettävinä. Kummassakin tiimissä kaikki pelaajat ovat samannäköisiä, joten vaara on suurempi tulla tapetuksi kuin assassinationissa, ellei käytä lainkaan hyväkseen ominaisuutta naamioitua toisennäköiseksi. Ideana on assassinationin tapaan kerätä pisteitä, mutta tällä kertaa tiimin yhteiselle tilille.
Moninpelinä Black Flagin tarjonta on varsin kattava ja moninpelaaminen parhaimmillaan erittäin jännittävää ? adjektiivi, jota harvoin pääsee moninpelaamisesta käyttämään. Pelejä pelatessa kertyy kokemuspisteitä ja tasot nousevat. Myös valuuttaa kertyy tilille menestyksestä. Tasoilla ja rahalla voidaan ostaa käyttöön yhä tehokkaampia taitoja ja avusteita sekä erilaisia asusteita. Moninpelimuotojakin on moneen makuun ja uutuutena ?pelilabra? mahdollistaa myös kokonaan omien variaatioiden luomisen, sillä pelilabrassa saa säätää kymmenittäin eri parametreja eli sääntöjä. Pelaaja voi luoda vaikkapa assassination-pelimuodosta oman variaationsa ja asettaa maksimitappojen määrän, pisterajan, session keston, sen mitä apuja ruudulla näkyy sekä esimerkiksi lähitaistelutapot kokonaan pois tai päälle.

Vuosi alkaa olla uhkaavasti lopuillaan, mutta hyvien pelien osalta mikään ei ole päättymässä. Ubisoft todistaa sen Assassin’s Creed IV ? Black Flag -pelillään, mikä onkin aivan loistava tekosyy viettää loppuvuosi kohta taka-alalle jäävän konsolisukupolven ääressä, jos ei vaihtoehtoista pelattavaa tule keksineeksi. Sisältöä Black Flagissa riittää niin yksin- kuin moninpelinäkin pidemmäksi aikaa.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Moninpeli
  • + Grafiikka on upeaa
  • + Vahva hiippailun ja salamurhailun tunnelma
  • + Pelattavuus ja kontrollit
  • + Merirosvoaminen ja meren ja pikkusaarien tutkaileminen
  • + Iso pelimaailma, jossa puuhasteltavaa riittää

Huonoa

  • - Tekoäly on välillä tyhmä
  • - Yksinpelitarinan scifitausta ja Kenwayn ujuttaminen salamurhaajakaapuun hieman ontuu