Baldur's Gate: Dark Alliance II

Baldur’s Gate: Dark Alliance II - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: Baldur's Gate: Dark Alliance II
Lajityyppi: Hack 'n' slash
Alusta: Playstation 2
Kehittäjä: Black Isle Studios
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Petteri Hemmilä, 16.4.2004 Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia
Arvostelun Baldur's Gate: Dark Alliance II kansikuva

Maineikkaan Biowaren läpimurtopeli Baldur?s Gate kääntyi jo pari vuotta sitten myös konsolipelailijoita viihdyttämään Baldur?s Gate: Dark Alliancen muodossa. Tuolloin lähes tuntemattoman Snowblind Studiosin käsialaa ollut peli sai kaikkiaan lämpimän vastaanoton niin kriitikoilta kuin pelaajiltakin, vaikka PC-pelaajien keskuudessa harmiteltiikin sitä että hyvä roolipeli oli typistetty yksinkertaiseksi hack?n?slashiksi. Snowblindin siirryttyä työstämään Champions of Norrathia, sysättiin vastuu hyvin myyneen Dark Alliancen jatko-osasta Falloutin kehittäneelle Black Isle Studiosille. Toivoa sopii, ettei kyseessä ole viimeinen Baldur?s Gate-sarjan yksilö, koska julkaisufirma Interplay taistelee olemassaolostaan suurten talousvaikeuksien edessä.

Valmistajan vaihtumisesta huolimatta Baldur?s Gate: Dark Alliance II on hyvin samantapainen esitys edeltäjänsä kanssa. Baldur?s Gate-nimestään ja Dungeons and Dragons-lisenssistään huolimatta pelin henkinen perimä huokuu 80-luvun legendaarista kolikkopeliä, Gauntlettia sekä PC:n Diabloa. Kyse on siis yläviistosta kuvatusta, toimintapainoitteisesta hirviönpieksennästä, jossa aseet puhuvat sanan säilää terävämmin. Hirviöiden järjetön lahtaaminen ja siinä sivussa saatavien tehtävien suorittaminen tuo pelaajalle kokemusta ja maallista mammonaa, jotka puolestaan edesauttavat pelaajahahmon kehittymistä entistäkin paremmin varustelluksi ja kyvykkäämmäksi tappokoneeksi. Gauntletmaisesti, peliä voi pelata myös kahden pelaajan voimin.
Ensimmäinen Dark Alliance loppui erittäin voimakkaasti jatko-osaa enteillen. Vaikka Dark Alliance II periaatteessa jatkaa ykkösen tarinaa, käynnistyy jatko-osa sen verran omista puitteistaan, ettei edellisen osan pelaaminen ole edellytys juonen mukana pysymiseen. Oman hahmonsa siirtämisestä ensimmäisestä Dark Alliancesta toiseen haaveilleiden unelmilta katkotaan siivet heti Dark Alliance II:n alkudemossa, jossa ykkösen sankarikolmikko vangitaan pahan vamppyrilordin, Mordocin toimesta. Mordoc puolestaan havittelee ykkösessä tuhotun Onyx-Towerin jälleenrakennusta, hallintaa ja sen kautta Baldur?s Gaten kaupungin tuhoamista.

Moinen ei luonnollisestikaan käy päinsä. Siitä pitää huolen tällä kertaa pelaajan tai pelaajien valitsemat yksi, tai kaksi sankaria viidestä eri hahmotyypistä (tai oikeastaan seitsemästä, joista kaksi piilohahmoa). Oudosti pelaajan ei ole mahdollista valita erikseen rotua ja ammattia, vaan hahmovalintoina on D&D:sta revittyjen rotujen ja ammattien valmiita yhdistelmiä. Valittavissa ovat ihmisbarbaari, pimeä haltija(dark elf)-munkki, kääpiö-varas, sekä magiaan turvautuvat kuuhaltija(moon elf)-necromancer ja ihmispappi. Jako on melko selvä jokaiselle edes etäisesti roolipeleihin tutustuneelle: Barbaari on parhaimmillaan kättäpidemmän kanssa eturintamassa, kun papilla ja necromancerilla nakellaan taikoja taka-alalta. Varkaan vahvuus on kyvyssä purkaa ansoja ja tiputella räjähteitä vihollisten kiusaksi. Munkki edustaa barbaarin tavoin lähitaistelua, mutta suoriutuu siitä poikkeuksellisesti ilman aseita. Kaikilla hahmoilla on ihkaomat kykynsä, joita voi kehittää mieleiseensä suuntaan kokemuksen karttuessa. Näistä erityisen hyödyllisiksi osoittautuivat necromancerin kyky herättää ylimääräinen luurankosoturi puolelleen ja barbaarin kyky käyttää kahta asetta samanaikaisesti.

Hahmoilla on myös D&D:sta lainatut perusattribuutit, joiden vaikutukset näkyvät erilaisina muuttujina pelaajan ominaisuuksissa ja teoissa. Esim. rakenne (constitution) vaikuttaa pelaajan osumapisteisiin, voima (strength) lyöntien tehokkuuteen ja pelaajan kantokykyyn jne. Hahmotyypillä ja kykyjen valinnalla on vaikutusta siihen millaisilla taktiikoilla hirviölaumoja kuritetaan, mutta paria hahmokohtaista sivutehtävää lukuunottamatta peli on kaikille sama. Hirviömätön näennäisenä punaisena lankana toimii tehtävä kerrallaan ratkeava juoni, joka on sanalla sanoen yhdentekevä. Olennaisesti juonta rasittavat keskinkertaisesta käsikirjoituksesta ja heikosta ääninäyttelystä kärsivät NPC:t (ei pelaaja-hahmot), joiden varaan tarinan kuljetus rakentuu. Vaikkei aivan täydellisestä pohjanoteerauksesta olekaan kyse, puuttuu pelin hahmoista tyystin sellainen tarttumapinta joka saisi pelaajan välittämään tuon taivaallista heidän, taikka Baldur?s Gaten kohtalosta.

Heikohkosta juonesta huolimatta BG: Dark Alliance II kuuluu siihen kategoriaan pelejä, joista on vaikea irroittaa otetta ennen kuin lopputekstit häämöttävät ruudulla. Iso kiitos tästä kuuluu sen nerokkaalle (Diablosta varastetulle) rakenteelle. Langanohuiden henkilöhahmojen ongelmat eivät pelaajaa kiinnosta, eikä niiden tarvitsekkaan, koska todellisena motivaattorina tehtävien suoritukselle toimii saatava kokemus, tapetuilta hirviöiltä ryövättävät esineet ja raha. Ylimääräiset esineet myydään ja rahat käytetään uusiin parempiin varusteisiin, että päästäisiin entistäkin tehokkaammin tuhoamaan lisää hirviöitä kokemuksen ja rahan toivossa.

Kaava on yksinkertainen, mutta aiheuttaa riippuvuutta. Useammin kuin kerran pelisessio ylitti järkevän nukkumaanmenoajan, koska oli ihan pakko pelata vielä ?se yksi tehtävä?, että saisi noustua tason ja käytyä varusteostoksilla. Haarniskoiden ja aseistuksen lisäksi pelaajien rahat uppoavat eri taikajuomiin. Mukana ovat perinteiset terveyttä ja manaa palauttavat juomat, sekä recall-potion joka teleporttaa sankarin tai sankarit sivistyksen pariin Baldur?s Gateen. Viimeinen mainituista pulloista osoittaa hyötynsä paitsi repun käydessä liian raskaaksi myytävästä rojusta, niin myös tehtävien lopussa jolloin pelaajat yleensä ovat ajautuneet sokkeloisen luolaston alimpaan kerrokseen ja tyhjiä käytäviä takaisin juoksentelu olisi rasittavan aikaavievää.

Edellämainitut ?sokkeloinen? ja ?luolasto? ovat kaksi parhaiten Dark Alliance II:n kenttäsuunnittelua kuvaavaa sanaa. Näennäisesti toiminta sijoittuu luolastojen lisäksi ulkoilma-alueista kartanoihin ja jopa elementtaalimaailmoihin, mutta käytännössä lähes jokainen taso koostuu enemmän tai vähemmän sokkeloisesti kyhätyistä käytävistä jotka yhdistävät yksittäisiä huoneita. Ei tarvitse olla kummoinen logistiikkanero tajutakseen ettei esim. pelkistä pitkistä käytävistä koostuva varastorakennus käytännössä palvele mitään järkevää tarkoitusta. Avoimet ulkoilma-alueetkin on rajattu usein kallioseinämillä. Myönnettäköön, että kenttäsuunnittelu jää lopulta melko vähäiselle huomiolle taistelun tuoksinnassa, mutta kun miljööt nyt kerran ovat sokkeloisia ja mielikuvituksettomia, ei varmasti olisi ollut mahdoton tehtävä lisätä peliin satunnaiskenttägeneraattoria hieman uudelleenpeluuarvoa kasvattamaan.
Myös kenttiä kansoittavista hirviöistä paistaa hieman mielikuvituksen puute, mutta löytyy sieltä toimiviakin ideoita. Keskimäärin hirviökanta koostuu moneen kertaan nähdyistä zombeista, varkaista, jättiläislepakoista ja muista länsimaisista fantasiakliseeistä. Kiittelyä ansaitsevat ne muutamat Dungeons & Dragons-hirviöt, kuten esim. metallisia panssareita ja aseita tuhoavat ruostehirivöt, sekä vuorenpeikot jotka kestävät loputtomasti kuritusta jos niitä ei viimeistele hapolla tai tulella. Oudointa kastia edustavat eräässä aavekartanossa kimppuun hyökkäävät puiset tuolit ja pöydät. Se, kieliikö tämä tekijöiden mielikuvituksen runsaudesta vai sen täydellisestä puutteesta päättäköön jokainen itse.

BG: Dark Alliance II:n teknisestä toteutuksesta on vaikea sanoa mitään kovin pahaa. Grafiikkaa ja kontrolleja myöten BG:DA II on lähes identtinen edeltäjänsä kanssa, mikä ensimmäisen osan tuntien on pelkästään hyvä asia. Vaikka pelin yleinen graaffinen ilme kaikkine valoineen ja varjoineen ansaitseekin ylistystä, vievät loistavat visuaaliset erikoistehosteet päähuomion. Maininnan arvoisia ovat etenkin loitsuja ryydittävät partikkelitehosteet ja kahlatessa veden pintaan muodostuvat aallot. Jälkimmäinen onkin yksi parhaimmista pleikkarilla koskaan näkemistäni efekteistä. Pelihahmojen kontrollointi tuntuu viilatulta: Hahmot liikkuvat notkeasti analogitatin määräämään suuntaan oikealla vauhdilla ja pahiksia hutkiessa lyöntien äänet yhdistettynä visuaaliseen antiin luovat tyydyttävän illuusion fyysisestä kontaktista. Pelin äänimaailma koostuu enimmäkseen taustaäänistä, musiikista ja hirviöiden älähdyksistä. Kaikkiaan äänipuoli ei tee erityistä vaikutusta, mutta ajaa asiansa huonoa ääninäyttelyä lukuunottamatta.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • - Addiktiivinen
  • - Mielekäs kaksinpeli
  • - Pelattavuus
  • - Kaunis katsoa

Huonoa

  • - D&D-lisenssiä hyödynnetty kunnolla vain hirviöissä
  • - Yhdentekevä juoni ja heikko käsikirjoitus
  • - Kenttä- ja hirviödesign ontuvat