Arvostelussa Battlefield: Bad Company

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 26.elokuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi Battlefield: Bad Company
Alusta XBOX360
HDTV-tuki 720p/1080i/1080p
Äänituki Dolby Digital 5.1
< >
Avaa pelin lisätiedot

Battlefield on ruotsalaisen Digital Illusionsin kehittämä, netissä pelattava loistava ja varsin suosittu moninpeliräiskintäsarja, joka on ensimmäisen osan ilmestymisestä lähtien takonut kaikki sarjan pelit julkaisseelle Electronic Artsille varmasti rekkalasteittain rahaa. Toinen maailmansota, Vietnamin sota, nykyaikainen sodankäynti, kuin tulevaisuuden scifipyssytelytkin ovat sarjan elinkaaren aikana tulleet tutuiksi. Sarjan suosion myötä pelkkien PC-julkaisuden ohella pelisarja on myös jo kerran aiemmin nähty konsoleillakin Battlefield 2: Modern Combat -pelin muodossa. Aivan samaa tunnelmaa sarjan PC-julkaisuiden kanssa ei konsoli-BF2 saavuttanut, mutta oli ihan hyvä yritys sinänsä.

Jälleen on aika tutustua uuteen, ainoastaan konsoleille julkaistuun Battlefield -peliin, joka vie pelaajan jälleen modernin sodankäynnin pariin Battlefield: Bad Company -nimisen pelin muodossa. BF: BC jatkaa aika lailla edeltäjiensä jalanjäljissä, tosin kaikkein eniten juurikin konsoleille julkaistun Modern Combatin jalanjäljissä. Tarjolla on Battlefieldille erittäin ominainen moninpeli, mutta myös Modern Combatin tapaan ”juonella” varustettu kunnollinen yksinpelikin. Sen sijaan, että yksinpelailu koostuisi yksinkertaisista bottimatseista yksittäisillä kartoilla Conquest -moodia pelatessa, on Bad Companyn yksinpeli tehtäväpohjaista menoa, joista jokaiseen tehtävään mahtuu paljon erilaisia tavoitteita.
Pelin juoni kulkee seuraavanlaisesti: Venäjä ja USA ovat joutuneet täysmittaiseen sotaan. Itä-Euroopassa riehuva maiden välinen sota kuulostaa itse asiassa tämänhetkiseen oikean elämän Venäjän asenteeseen nähden hieman liiankin läheltä liippaavalta. Pelaaja ohjastaa pelissä Preston Marlow -nimistä sotilasta, joka mokailunsa vuoksi siirretään armeijan huonoimpaan komppaniaan nimeltään Bad Company kolmen muun kaverin seuraksi. Nelihenkinen porukka kuitenkin kyllästyy toimeksiantoonsa ja päättää lähteä punttikselle armeijan riveistä, sekä lähteä jahtaamaan venäläisen palkkasotilaiden johtajan kultaista aarretta. Helppoahan tämä ei tietenkään tule olemaan, sillä jo pelin varhaisessa vaiheessa poppoo tekee olemassaolonsa viholliselle selväksi. Perässä ovatkin niin tankit kuin tavalliset sotilaatkin aseineen.

Vaikka syvällisyyttä ja mielenkiintoista tarinaa yritetäänkin luoda värikkäillä päähahmoilla, ei peli loppujen lopuksi yksinpelinsä osalta ole juurikaan mullistava kokemus. Taistelutantereet ovat kyllä massiivisia ja pelin paljon hehkutettu ympäristön tuhoamismahdollisuus on näyttävää ja tarjoaa pelaamiseen pientä strategioinnin mahdollisuutta. Pelaaja voi esimerkiksi ampua talon viereen jätetyt(miksi?)räjähtävät tynnyrit, jotka räjäyttävät talon seinän pieneksi puuhakkeeksi. Sama onnistuu esimerkiksi kranaatein, kranaatinheittimin, tankeista ja muista raskaammista laitteistoista puhumattakaan. Rakennukset voi tuhota aika lailla tehokkaasti, mutta kuten aina näiden ”tuhoutuvien ympäristöjen” kohdalla, jossain raja tulee vastaan ja pelaaja ei voi aivan tiilikasoiksi(tai puukasoiksi)rakennuksia tuhota. Lisäksi maaston tuhoutuminen on muutenkin hieman huvittava ilmestys realismia ajatellen. Talot, puut ja aidat voi kyllä tuhota, mutta jos esimerkiksi pientä betoniporsasta ampuu tankilla, ei sille käy kuinkaan.

Battlefield: Bad Companyn yksinpelin hyvät puolet rajoittuvat muutoinkin oikeastaan pelkkään maaston tuhoutumiseen ja hauskoihin hahmoihin, jotka pelleilevät hauskasti välianimaatioiden aikana. Räiskyttely kun on niin kamalan tavanomaista ja niin moneen kertaan nähtyä puuhaa. Kattava asearsenaali singoista haulikkoon ja tarkka-ampujan kivääriin toki tuo hieman variaatiota räiskyttelyyn, mutta muutoin homma on varsin itseään toistavaa. Tehtävästä ja tehtävätavoitteesta toiseen ammutaan joko kaikki viholliset hengiltä tai ammutaan jokin tietty, esimerkiksi ohjusten laukaisupatteri tuusan nuuskaksi. Useimmiten seuraava tehtävätavoite on aina kartan toisessa päässä ja sinne saakin sitten kiitos isojen peli-alueiden kävellä(tai juosta)ihan miehekkään matkan. Isot peli-alueet ovat nimenomaan hyvä juttu ja hienoa nähdä konsoleillakin tämänkokoisia maisemia.

Onhan pelissä tottakai tuttuun Battlefield-tyyliin ajoneuvoja joilla huristella, joskin niitä voisi olla hieman tiheämminkin ripoteltuina. Pelistä löytyy muun muassa tankkeja, panssaroituja ajoneuvoja kuin veneitäkin, joilla matkaa voi taittaa. Ajoneuvojen hallinta on kuitenkin valitettavasti vain keskinkertaisesti toteutettu, eikä vastaa esimerkiksi PC:n Battlefield -pelien toteutustasoa. Panssaroidulla ajoneuvolla ajaminen nyt on ihan toimivaa, mutta esimerkiksi tankilla huristelu on kamalan kankeaa ja kaiken lisäksi tankilla ajaessa jää helposti jumiin, jos erehtyy ajamaan kiveä päin tai sitten sellaista betoniporsasta. Isotkin puut kyllä kaatuvat ihan suosiolla, mutta eivät betoniporsaat. Tämän lisäksi ajoneuvojen ohjaamiskontrollit ovat hieman huonosti suunnitellut. Vasen liipaisin on kaasu ja X-nappula jarru. Kyllä näihin jotenkuten tottuu, mutta siitä huolimatta kontrolliasetelma, sekä sen toinen vaihtoehto, jossa ohjaaminen tapahtuu kokonaan vasemmalla tatilla ovat huonoja. Käsittämätöntä myös tavallisessa jalan tallustamisessa on se, että miksi pelaajan ”oikea” sotilas ei osaa lainkaan tetsata maata pitkin, ei edes moninpelissäkään? Alhaisin asento on kyykkyasento ja se välillä antaakin liikaa mahdollisuuksia viholliselle räiskiä pelaajaa.

Eipä sillä toisaalta niin väliä, vaikka keskellä vihollistukikohdan jäisi jumiin betoniporsaaseen, sillä tekoälyssä ei juurikaan ole hurraamista. Ei puolin eikä toisin. Pelaajan kolme sotakaverusta osaavat taistella vain tyydyttävästi ja esimerkiksi useimmiten tyytyvät vain kököttämään paikallaan, vaikka sota on käynnissä. Pelaaja joutuu usein tekemään suurimman osan työstä yksinään, tiimikavereiden lennellessä tuon tuosta maahan luotien repiessä nahkaa. Huvittavinta on se, että yhdellä kavereista on sinko, mutta käyttääkö hän sitä vihollistankin eliminoimiseksi? Ei. Pelaajan on etsittävä se sinko jostain piilosta ja tuhottava tankki. Usein tosin ensin kuoltuaan muutamankin kerran. Vihollistekoäly ei ole juuri sen parempi, vaikka hitusen onkin. Viholliset juoksentelevat välillä minne sattuu, kun taas muutoin saattavat itsekin jäädä kököttämään paikalleen sen kummemmin ampumatta. Kaikki tämä nakertaa pelikokemuksen laatua, sillä parhaimmillaan – silloin kun tekoäly jaksaa taistella – on pelissä tiedossa paikoitellen varsin hektisiäkin taistelukohtauksia, joissa talon seinät lentelevät, puut kaatuvat päälle ja tuliluikut laulavat. Battlefield: Bad Companyn yksinpeli on hyvä yritys ja paikoitellen viihdyttävääkin toimintaa, mutta sen yksinkertaisuus ja heikko tekoäly pilaavat pelaamista. Eikä se yksinpeli loppujen lopuksi ole mikään kovin pitkäkään. On Bad Companyn yksinpeli silti paras yritys tähän mennessä mitä Battlefield -pelisarjaan näin kokonaisuudessaan tulee.

Mutta eihän Battlefield koskaan aiemminkaan ole kirkkaimmin loistanut yksinpelinä. Maalla, merellä ja ilmassa toimiva moninpelihan nimittäin on se mikä on Battlefield -sarjan pelien valttikortti ollut aina sarjan ensimmäisestä pelistä lähtien ja niin on tälläkin kertaa. Jälleen kerran on tarjolla tuttua Battlefield-meininkiä, joskaan vieläkään ei olla päästy PC:n Battlefieldien 64 yhtäaikaisen, tai edes 32 pelaajan tasolle. Edelleen maksimipelaajamäärä on ”vain” 24 kappaletta, mutta onneksi kartatkaan eivät ole liian isoja pelaajamäärään nähden.

Erilaisia pelattavia hahmoluokkia on viisi; perussolttu, tukisotilas, tiedustelu, spesialisti ja räjähde-expertti. Perussolttu on aseidensa osalta ehkäpä toiseksi parhain samalla kun kyseiseltä hahmoluokalta löytyy yksinpelistäkin tuttu itseparannusneula, Tukisotilas on varustettu muun muassa lääkintäpaketein, joilla voi parantaa itsensä lisäksi lähettyvillä olevia tiimikavereitakin. Tiedustelusotilas on varustettu tarkka-ampujan kiväärillä ja spesialistilta löytyy ehkäpä parhaimmat aseet, sekä C4-räjähdettä.

Julkaisun yhteydessä Battlefield: Bad Company sisälsi tutun ja turvallisen Conquest pelimoodin sijaan kokonaan uuden pelimuodon nimeltä Gold Rush. Gold Rushissa toinen joukkue puolustaa ja toinen hyökkää. Hyökkäävän osapuolen tulisi virittää pommit ja räjäyttää puolustajan muutamat kultalaatikot, jotka ovat sijoitettu ympäri karttaa. Pelimuotona Gold Rush on ihan kiva kylläkin, mutta ei se Battlefield -pelien parasta ja oikeastaan näin yleensäkin moninpeliräiskintöjen yhtä parhaimmista pelimuodoista, eli Conquestia millään voita.

Tämän ovat vihdoin tajunneet myös Dicen pojat ja suunnattoman valituksen jälkeen pelille julkaistiin kuin julkaistiinkin ilmaisena lisäosana klassinen conquest pelimoodi. Conquestissa kummatkin joukkueet yrittävät vallata sotakentällä olevia lipputankoja ja ripustaa siihen oman lippunsa. Vallatut lipputangot toimivat sitten spawn-paikkoina, mutta vaikuttavat myös siihen, kuinka nopeasti joukkueiden ”elämälipukkeet” hupenevat. Esimerkkinä joukkue A, jolla on enemmän vallattuja lipputankoja kuin joukkueella B, saa vähennettyä joukkueen B lipukekasaa hieman nopeammalla tahdilla. Elämälipukkeita kuluu joka kerta kun pelaajat syntyvät kuoleman jälkeen peliin. Se joukkue voittaa joka saa toisen elämät ensiksi nolliin. Jos toinen joukkue onnistuu valtaamaan kaikki lipputangot, tietää tämä sitä, että viimeisten elossa olevien vastapuolen pelaajien tulee yrittää vallata edes yksi lipputanko, jotta muut tiimitoverit voisivat syntyä kartalle auttamaan.
Harmillisesti ilmaisen conquest moodin mukana ei tule uusia pelikarttoja. Tällaisenaan kun pelin kahdeksan mukana tulevaa moninpelikarttaa tulee koluttua vähän liiankin monta kertaa lävitse. Vielä kun ottaa huomioon sen, että conquestia on mahdollista pelata pelin kartoista ainoastaan neljällä, niin etenkin conquest-moodin kohdalla toistoa tulee paljon. Toivon mukaan pelin tekijät älyävät julkaista edes muutaman lisäkartan ilmaiseksi, sillä nykyinen karttojen määrä pelille, jossa moninpelaamiseen on pistetty se suurin panos on hieman naurettava.

Viimeisimpien Battlefield-pelien tapaan pelaajat nousevat ranked-peleissä tilastoissa ylöspäin ja keräävät uusia sotilasarvoja, sekä muita mitaleita. Sotilasarvoissa nouseminen taasen antaa pelaajan käyttöön krediittejä, joilla voi avata käyttöön uusia ja tehokkaampia aseita moninpelissä, joka on varsin mukava pikku porkkana. Liian tehokkaita nämä paremmat aseet eivät kuitenkaan ole, joten uusien pelaajien pärjääminen pelissä vanhoja pelaajia vastaan ei siis ole mikään mahdottomuus.

Visuaalisella puolella Battlefield: Bad Company on varsin onnistunut ja näyttää erittäin hyvältä. Etenkin yksinpelin osalta Bad Company -poppoon liike- kuin kasvoanimaatiokin on onnistunut ja antaa sen ripauksen persoonallisuutta hahmoihin samalla kun ääninäyttelijät tekevät oman osansa varsin mallikkaasti. Muukaan äänimaailma ei ääninäyttelylle juuri jää ja aina aseiden äänistä räjähdyksiin kaikki kuulostaa riittävän aidolta. Hienoin visuaalinen kikka pelissä on luonnollisestikin ympäristön, eli tarkemmin sanottuna lähinnä puiden ja talojen tuhoutuminen, joka herättää taistelutantereen parhaimpina hetkinään mukavasti eloon luoden hektisen toimintapelin tuntua.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Ympäristön tuhoutuminen
  • + Moninpeli
  • + Äänimaailma
  • + Kaunis grafiikka
  • + Yksinpeli on hyvä yritys..

Huonoa

  • - Ajoneuvojen ohjattavuus hieman kankea
  • - Vähän moninpelikarttoja
  • - ..Mutta vain keskinkertainen
  • - Ei lainkaan tetsausmahdollisuutta