Arvostelussa Beat Down: Fists Of Vengeance

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 26.lokakuu 2005

Peliarvostelu

Pelin nimi Beat Down: Fists Of Vengeance
Alusta Xbox
System link Ei
Äänituki Dolby Digital 5.1
Avaa pelin lisätiedot

Mitä teet kun ystävät pettävät sinut ja puukottavat selkään? Kostat tietysti. Tämä peruslogiikka on vauhdittanut muun muassa montaa Hollywood -tason toimintaleffaa ja antanut monesti motiivin esimerkiksi Isolle Arskalle lähteä aseet kainalossa leikkimään isojen poikien kanssa. Tämänkertaisessa arvostelussamme oleva Beat Down: Fists Of Vengeance hyödyntää samaa pohjaa juonikuviolleen niin ikään suloista kostoa. Peli heittää pelaajan kovaksi keitetyn ja taitavasti turpiin vetävän mafiajäsenen rooliin. Oma mafiaperhe lavastaa pelaajan syylliseksi murhaan. Tätä ei kovaksi keitetty antisankari noin vain sulata. Turpakäräjät ovat siis valmiit alkamaan.

Beat Down: Fists Of Vengeancen sisältö koostuu yksinpelistä ja moninpelistä. Moninpeli on käytännössä perinteisen luokan sivulta kuvattua 3D-tappelua, tyyliin Tekken, Virtua Fighter ja niin edelleen. Yksinpelissä sen sijaan lähdetään vapaamuotoisemmin tallustamaan kokonaiseen Las Sombrasin kaupunkiin ottamaan selvää miksi oma mafiaperhe lavasti pelaajan murhaan. Yksinpelin alussa saadaan valita yksi viidestä mafiaperheen jäsenestä. Hahmoista kolme on mies -ja kaksi naispuolisia. Eroa hahmoilla sukupuolen ja ulkonäön lisäksi on lähinnä niiltä osin, että kuinka paljon kullakin hahmolla oletuksena on kestävyyttä(hit points), sekä millaiset ovat niiden erikoisliikkeet. Eroa yksinpelin sisältöön hahmovalinnoilla ei kuitenkaan ole.
Beat Downia on jossain(en nyt muista missä)verrattu muun muassa Nintendon 8-bittisellä nähtyyn hittipelisarjaan, Double Dragoniin. Vertailun syy on helppo nähdä. Käytännössä näiden kahden yhtäläisyydet tulevat siitä, että päätoiminen sisältö ja idea pelissä on vetää turpiin lähestulkoon jokaista, jotta pelissä voisi edetä. Beat Downissa on kuitenkin ainakin hieman enemmän sisältöä Double Dragoniin verrattuna, sillä pelialueena toimii jo aiemmin mainittu kaupunki. Kyse ei kuitenkaan missään nimessä ole mistään GTA: San Andreas tyylisestä laajuudesta tai tekemisen paljoudesta, sillä erilaista tekemistä, kuten GTA-tyyliin biljardin pelaamista baarissa ei ole. Itse asiassa pelin yöllinen kaupunkikin(koko yksinpeli tapahtuu yöaikaan) on hieman liiankin autio. Lähinnä juuri tästä syystä tuntuukin niin järjettömältä, että pelin kaupunki on siitä huolimatta täytynyt pilkkoa ärsyttävästi moneen osaan. Osasta osaa menemistä säestää musta ruutu, jossa lukee ”now loading”. Lataustauot eivät ole kovin pitkiä yksittäin, mutta niiden paljous ja kaupungissa edestakaisin ravaaminen johtavat siihen, että ne alkavat ottamaan aivoon nopeasti.

Teillä huristaa kyllä silloin tällöin erittäin lujaa ohitse kiitäviä auto tai tai kaksi ja kaduilla kävelee satunnaisesti jopa pari kolme hassua ihmistä pelaajan lisäksi. Jotkin ihmisistä saattavat antaa pelaajalle hyödyllistä infoa, joskus jopa niinkin hyödyllistä, että sen avulla löytyy seuraava määränpää. Joillain taas ei ole oikein mitään sanottavaa ja tällaiset ihmiset voikin surutta hakata ja lopuksi tyhjentää heidän omaisuudestaan. Silloin tällöin pelaajan eteen tulee tappelu, jonka voitettuaan saa valita useammasta eri vaihtoehdosta. Vaihtoehtoina on muun muassa ryöstä, kuulustele tai värvää jengiin. Ryöstö nyt on melko yksiselitteinen juttu, siitä saa taskurahaa, mutta kuulustelemalla pelaaja voi saada hyödyllistä tietoa, joka auttaa mahdollisesti etenemään pelissä. Värväys sen sijaan tarkoittaa juuri sitä; pelaaja voi värvätä jengiinsä kasapäin apureita, mutta joita voi roikkua perässä vain kaksi kappaletta. Jos haluaa mukaan jonkun toisen jengiläisen, voi tälle kilauttaa kuin Haluatko Miljonääriksi -ohjelmassa ikään ja kysyä uusinta infoa tai pyytää saapumaan paikan päälle avuksi. Jälkimmäisessä tapauksessa tosin toinen jo mahdollisesti mukana olevista jengiläisistä menee.. Kotiinsa odottelemaan soittoa.

Siinä pelin kaupungin elämä kokonaisloistossaan. Autotielläkin jos sattuu liian kauan seisoskelemaan, voi olla varma siitä, että toinen pelin autoista huristaa pelaajan ylitse. Tähän ei välttämättä kuole, mutta turhaa energian menetystä siitä kyllä seuraa. Ei hätää, sillä kaupungista löytää sinne tänne ripotelluista laatikoista lisäenergiaa, jolla palauttaa elinvoimaa. Elinvoimaa tarvitaan, sillä kuten jo varmasti tuli erittäin selväksi, on tappeleminen keskeinen juttu pelissä ja siksi myös erittäin usein tapahtuvaa aktiviteettia. Useimmiten tappelut käydään kaupungin kaduilla, jossa tuntemattomat jengiläiset haastavat pelaajan tappeluun tunnistettuaan tämän mafiaperheen jäseneksi. Pelkin nyrkein ei tarvitse tapella, sillä pelaaja voi(Double Dragon tyyliin)napata maasta vaikkapa putken pätkän tai vastustajalta veitsen kädestä ja huitoa sillä. Huvittavasti myös silloin tällöin riitaa haastavat poliisit luottavat mieluummin putken pätkään kuin siihen omaan, vyötäröllä roikkuvaan virka-aseeseensa. Useimmiten pelissä tulee vastaan kerralla kaksi tai kolme nyrkinheiluttajaa, mutta eipä aikaakaan kun kaikki kaverit makaavat jo maassa.

Pelin tekoäly on nimittäin sanalla sanoen erittäin surkea esitys. Vastustajat hädin tuskin osaavat lyödä takaisin ja useimmiten muutenkin vaan pomppivat ja häröilevät miten sattuu pelaajan ympärillä. Tappelu tapahtuu X ja Y-nappuloita käyttämällä, joista toinen on potku ja toinen lyönti. B-nappulaa käytetään jokaiselle hahmolle erilaista erikoisliikettä varten. Jokaisesta tappelusta kertyy kokemuspisteitä ja siinä vaiheessa kun niitä on kertynyt tarpeeksi, pääsee pelaaja parantelemaan oman hahmonsa muutamaa eri osa-aluetta, jotta seuraavissa tappeluissa pelaaja olisi entistä ylivoimaisempi pelin umpityhmää tekoälyä vastaan. Vaikka tekoälystä ei mihinkään olekaan oli pelillä silti ne omat harvat hetkensä, jolloin tappelu tuntui edes joten kuten nautittavalta ja onnistui ainakin hieman purkamaan patoutumia.

Kadulla kävellessä voi vihamiesten määrää vähentää pukeutumalla ”oikein”. Eli siis pukemalla oman hahmonsa niin hyvin mitä erilaisempiin vaatteisiin, että viholliset eivät häntä mafiamieheksi tunnista, ainakaan yhtä nopeasti. Pelin kaupungista löytyy muutamia vaatekauppoja, joissa vaatteita voi ostaa keräämillään rahoilla. Tarjolla on jos jonkinlaista rättiä, joiden avulla varmasti jokainen saa luotua omannäköisensä antisankarin. Pelin ehkäpä huvittavin asia liittyy juuri pelin vaatettamiseen. Pelaaja voi nimittäin vastoin kaikkia ennakkoluuloja pukea naispuolisten hahmojen lisäksi myös miespuoliset antisankarit vaikkapa liilaan hameeseen ja pinkkiin toppiin. Allekirjoittanut pelasi peliä lihaksikkaalla, Jason G -nimisellä hahmolla(joka muuten näyttää melkein räppäri Xzibitiltä)ja kokeili juuri edellämainittua asukokonaisuutta tälle. Sen jälkeen pelin katu-uskottava meininki parani sadalla prosentilla.

Voidaan nostaa hattua Capcomille, sillä audiovisuaalisesti peli ainakin on samalla tasolla itse muun sisällön kanssa. Ensi kertaa peliä käynnistettäessä on tunne sanainkuvailematon; grafiikan taso on kuin PS1 aikakaudelta. Pelin aikana taustalla pauhaa ärsyttävä ja erittäin paljon itseään toistava jumputusräminä, eikä tässä vielä kaikki. Suurin osa siitä pelin vähästä ääninäyttelystä on kamalaa ja niin koomista. Yksikin kaveri yrittää esittää irlantilaisheppua, mutta äänestä kuulee selkeästi, ettei hän aito irkku ole, jolloin lopputulos on surkuhupaisa. Lisäksi osa dialogista on erittäin koomista. Etenkin kiroilun laimentaminen tasolle ”shite”. Sitä ollaan niin kovaksi keitetty mafiajätkä ja niin pelottavan näköinenkin jopa, mutta kun suusta pääsee sana ”shite”, niin johan sitä tulee sanottua. Ne. Sanat. Ei. Näin. Capcomille varsin ominaiseen tyyliin täysin sivuroolissa oleville hahmoille ei ole suotu kuin yksi repliikki, esimerkiksi ”hi”, jonka jälkeen pelaaja saa itse kuvitella päässänsä tämän puhuvan samalla lukien sivukaupalla pelkkää tekstiä ruudulta. Kaikki nämä edelläkirjoitetut voidaan kiteyttää yhteen lauseeseen: Miksi tämän pitäisi kiinnostaa? Koska pelikokemuksena Beat Down: Fists Of Vengeancen on suurimman osan peli-ajasta kuolettavan tylsä ja puuduttava pelikokemus.
Loistavan yksinpelin jälkeen on mahdollista pelata vielä asteen aivottomampaa mättöä. Tarjolla on siis moninpelimahdollisuus, joko kaveria tai tietokonetta vastaan. Kaveria vastaan pelaaminen on varmasti ainakin jollain tasolla tyydyttävää sen muutaman minuutin, mutta tietokonevastustajat ovat lähes yhtä surkeita kuin yksinpelissäkin, eli haastetta niistä ei juurikaan löydy, eikä siten moninpelistä ole mihinkään.

Ilmeisesti pelin manuaalinkin tehneet jampat ovat tajunneet pelin laatutason, kun ovat käytännössä sisällysluettelon tekemisen jälkeen tyystin pistäneet pillit pussiin ja jättäneet pelaajan täysin kuutamolle ilman minkäänlaisia ohje-apuja. Jos joku sellaisia nyt tämän pelin kanssa tarvitsisi siis.

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Tappeleminen on ajoittain edes hieman hauskaa
  • + Muutamia huvittavia yksityiskohtia

Huonoa

  • - Jatkuvat lataustauot
  • - Musiikki
  • - Tekoäly
  • - Mitäänsanomaton grafiikka
  • - Tylsä kuin mikä
  • - Pelimanuaalista löytyy vain kaksi ensimmäistä sivua