Arvostelussa Binary Domain

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 12.maaliskuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi Binary Domain
Alusta XBOX360
Arvostelukappale PAN Vision
Ikäraja 18
Avaa pelin lisätiedot

Ensimmäinen Gears Of War-peli ilmestyi vuonna 2006, mutta silti koemme ja näemme Gears Of Waria monessa muodossa yhä tänä päivänä — enkä tarkoita pelkästään juuri viime vuoden lopulla ilmestynyttä Gears Of War-sarjan kolmatta osaa.

Epic Gamesin Unreal Enginen kolmosversio on ollut ehkäpä kaikkein suosituin pelimoottori, jota viime vuosina on peleissä hyödynnetty. Taitavimmat pelinkehittäjät ovat muokanneet UE3-teknologiasta erittäin kekseliäitäkin pelejä ja erittäin vähän ensimmäistä UE3-peliä, Gears Of Waria muistuttavaa kokemusta, kun taas toiset pelit tuntuvat pelattavuudeltaan lähestulkoon jopa edellä mainitun hengenheimolaisilta. Vanquish, Army Of Two, Dark Void, uusin Splinter Cell-peli ja jopa roolipelimäisempi Mass Effect-pelisarja käyttävät esimerkiksi kaikki samaa taistelusysteemiä, joka on tuttu jo vuodelta 2006 — toisin sanoen jo hurjat kuusi vuotta vanha(!), mikä on pitkä aika mille tahansa yhdelle pelimekaniikalle, joka kumpuaa pelimoottoriteknologian ytimestä. Oliko kenties syytä nimetä kaikki UE3-teknologiaa käyttävät 3rd person-pelit uudelleen, kokonaan omaksi genrekseen?
Toisaalta, miksi tuhota hyväksi havaittua ja toimivaa pelimekaniikkaa. Asia on kuitenkin melko kaksiteräinen miekka: toisaalta se pelimekaniikka ja etenkin suojaussysteemi ja suojasta ampuminen, jonka Epic Games pelimoottorillaan loi useita vuosia sitten, on kutakuinkin muodostunut nykypäivän standardiksi etenkin 3rd person toimintapeleissä: peleiltä odotetaan jonkinlaista suojautumissysteemiä ja vielä parempi, jos peli X on nimenomaan aina kontrollejaan myöten kuin Epic Gamesin omat pelit. Samaan aikaan monet UE3:a sekä sen suojautumissysteemiä hyödyntävät pelit tuntuvat ainakin allekirjoittaneen mielestä nykyään ehkä jopa liiankin samanlaisilta pelikokemuksilta, joita erottavat toisistaan vain tarina, hahmot sekä miljöö, johon peli perustuu.

Yksi tällainen pelattavuutensa osalta déjà-vun tunnetta herättelevä pelitapaus on Segan uusi julkaisu, Binary Domain. Sega on jo ennen Binary Domainia ehtinyt julkaisemaan kaksi listaamaani Gears Of War-tyyppistä peliä (Vanquish ja Dark Void) ja koska UE3-teknologiaa koskevat lisenssit on hankittu oli varsin odotettavissa, että lisää kyseistä pelimoottoria käyttäviä pelejä olisi vielä tulossa.

Vanquish ja Dark Void olivat molemmat suoraviivaisia räiskyttelyjä ja niin on melko lailla myös Binary Domainkin. Peli kuitenkin erottuu edukseen näistä kahdesta edellä mainitusta ja samalla kaikista muista samaa systeemiä hyödyntävistä peleistä riittävästi oikeuttaakseen olemassaolonsa ja samalla tuntumatta liiaksi vanhan kertaamiselta uusissa kuorissa.

Binary Domain sijoittuu kauempaan tulevaisuuteen, tarkalleen vuoteen 2080, jossa etenkin oikean elämän mediassa tänä päivänä paljon varoiteltu ja puhuttu ilmastonlämpeneminen on aikaansaanut suuria tuhoja useita vuosikymmeniä aiemmin. Meren pinnan noustua kovasti ja osan planeetastamme muodostuttua asuinkelvottomaksi, on ihmiskunta päättänyt rakentaa asumuksensa yhä korkeammalle, vanhojen veden alle jääneiden rakennusten raunioiden päälle.

Ihmiskunnan vaarallisesta uudelleenrakennuksesta vastaamaan laitettiin työtä pelkäämättömät kallisvalmisteiset robotit, jonka myötä amerikkalainen robottifirma Bergen ja sitä myöen USA nousi Maan supervallaksi. Japanilainen, kilpaileva yhtiö Amada Corporation ei kuitenkaan katsonut asiaa hyvällä ja päätti varastaa Bergenin teknologiaa. Vähän myöhemmin otettiin käytäntöön uusi Geneven sopimus, joka estäisi luomasta ihmismäisiä robotteja — niiden tuli olla pelkkää metallia.

Pelin alkaessa vuodesta 2080 Bergenin toimistolle kuitenkin hyökkää ihmisennäköinen robotti — ihmiseksi itseään luuleva kone. Iskun myötä kansainvälinen Robottiyhdistys loi iskuryhmän nimeltä Rust Crew, jonka tarkoituksena olisi puhdistaa paikat ihmismäisistä roboteista (hollow child) ja samalla tuoda Amadan johtaja, Yoji Amada oikeuden eteen uuden Geneven sopimuksen rikkomisesta. Binary Domain onkin siis puhdasta scifiä ja on ottanut vaikutteita muun muassa Terminator-elokuvasta, etenkin sarjan viimeisimmästä osasta, Salvationista. Juoni on kerrankin keskivertoa toimintapeliä mielenkiintoisempi ja pitääkin tämän vuoksi useita mainitsemattomia esimerkkitapauksia paremmin otteessaan. Pelin kuluessa tarjolla on myös useampi yllättävä juonenkäännekin.

Binary Domainin keskeisiä hahmoja ovat yllätyksettömästi Rust Crewn riveihin sieltä täältä värvätyt jäsenet, joista yksi on myös pelaajan ohjastama amerikkalainen kovajätkä, entinen erikoisjoukkojen sotilas Dan Marshall. Danin on yhdessä partnerinsa Roy Boatengin kanssa tarkoitus matkustaa pummilla rahtilaivan kyydissä minnekäs muualle kuin Japaniin Amadaa hakemaan. Keikka ei ole helppo, sillä Amadan lukuisat robottiarmeijat yrittävät estää Rust Crewn tavoitteiden toteutumisen.

Pelin edetessä pelaaja kohtaa myös muita kansainvälisen Rust Crewn jäseniä ja esimerkiksi Mass Effect-pelien tapaan pelaajan seurueeseen liittyy matkan varrella useita uusia jäseniä. Yksin ei siis tarvitse taistella oikeastaan missään vaiheessa. Ihan hyvä niin, sillä Amadan robottijoukot pistävätkin aika älykkäästi kampoihin pelaajan useampilukuiselle poppoolle.

Toiminta ja pelattavuus on Binary Domainissakin siis ehtaa Gears Of Waria. Jos kyseisen sarjan pelejä, tai muita vastaavia on tullut aiemmin pelattua, ei Binary Domainin kontrollien iskostumisessa mene muutamaa minuuttia pidempään. Kun A:ta pidetään pohjassa, pelaajan hahmo lähtee juoksuun ja kun taas A:ta painetaan objektien, kuten tolppien tai laatikoiden lähellä, liimautuu Dan suojaan kyseisen objektin taakse, josta voi sitten räiskytellä tarkasti tähtäimen kanssa (vasen liipaisin pohjassa) tai sokkona hieman turvallisemmin (oikea liipaisin pohjassa).

Erilaisia robotteja vyöryy useimmiten pelaajaan kasapäin kerrallaan, sitten vähemmän, mutta silloin kysessä on kovakuorisemmat tapaukset, joita ei niin vain nitistetäkään. Yksi seikka, joka Binary Domainin erottaa monista muista toimintapeleistä on se, että vastassa on yksinomaan robotteja. Omasta mielestäni kaikenlaiset robottiräiskinnät ovat yleensä ottaen olleet tylsiä (Vanquishia lukuunottamatta) mutta Binary Domainin kohdalla tämä ei päde.

Pelissä on mukana kunnollinen osumakartta, joten vastaantulevilta roboteilta voi ampua yksitellen irti kädet, jalat ja jopa pään. Yhden raajan irtoaminen ei kuitenkaan ole metallipurkille este, vaan ilman toista jalkaa voi vielä ryömiä ampuen, kun taas ampumakäden pudotessa maahan robotti osaa noukkia pudonneen aseen maasta toimivalla kädellään. Jos ryömivälle robotille ei ole asetta saatavilla, yrittää tämä ryömiä pelaajan jalkoihin ja puristella tätä nilkasta. Mikäli robotilta onnistuu ampumaan pään irti, tulee siitä pelaajan hetkellinen liittolainen: päättömät robotit kääntyvät aina omiaan vastaan ja alkavat tulittaa tovereitaan. Ei kuitenkaan mene kuin muutama sekunti, kun pelaajan uusi liittolainen on jo pistetty palaksi.

Pelin osumakartta tekee pelaamisesta kerrankin tavallista mielenkiintoisempaa, sillä koskaan ei tarkalleen tiedä (etenkään kauempana ammuskelevista roboteista) että lähtikö siltä henki, vai vieläkö se nousee uuteen koitokseen. Välillä robotit yllättävätkin, kun selän taakse onkin jäänyt puolikuntoinen, mutta täysin ampumiskykyinen robotinraato. Jos Binary Domain on juonellisesti ottanut vaikutteita Terminator-elokuvista, niin myös pelattavuudeltaan peli tuntuu paikoin kuin joltain epäviralliselta Terminator-peliltä. Koska oikeasti hyviä Terminator-pelejä on maailmassa ehkä noin kaksi (Amigan Terminator 2 sekä PC:n Terminator: Future Shock) olisi upeaa, jos Sega sekä Binary Domainin kehittänyt Yakuza Studio saisivat joskus vielä kyseisen elokuvanimikkeen pelioikeudet itselleen, ties millainen laatupeli sieltä voisikaan syntyä. Tällä erää joudumme kuitenkin tyytymään Binary Domainiin.

Binary Domainin sekaan on toiminnan ympärille istutettu myös hieman roolipelimäisiäikin elementtejä. Näitä ovat luottamyssysteemi, hahmojen taitojen parantelu, sekä pelin komentopuu, joka on tarkoitettu taistelukomennoille, sekä keskustelutilanteissa pelaajan vastauksille. Pelatessa peliä, pelaaja joko kerää tai menettää luottamusta tiimikavereiltaan. Mitä enemmän luottoa on sitä todennäköisemmin pelaajan tiimikaverit suostuvat pelaajan antamiin taistelukäskyihin. Myös ajoittain tapahtuvilla keskusteluilla sekä pelaajan valitsemilla vastausvaihtoehdoilla on vaikutusta luottamuksen yleiseen tasoon. Yleensä vastaamalla kaikkein positiivisimmalla vastausvaihtoehdolla saa lisää luottamusta, kun taas jokseenkin hölmösti muut vaikuttavat luottamukseen negatiivisesti tai sitten ei kumpaankaan suuntaan. Myös tiimikavereihin osuminen taistelun tuoksinassa pudottaa sen tiimikaverin luottamusta, johon pelaaja osui.

Valitettavasti luottamussysteemistä ei kuitenkaan ole olettu sen kaikkea potentiaalia irti, sillä tiimikavereita ei ole mikään pakko taistelun aikana käskyttää, koska ne osaavat taistella omatoimisesti ja älykkäästi, sekä lisäksi myös elvytellä toinen toisiaan, jolloin pelaajan ei aina tarvitse olla se joka rientää hätiin. Pelin loppuun luottamuksen määrällä kutakin pelaajan tiimitoveria kohtaan kuitenkin on; käytännössä kaikkein positiivisimman loppuvaihtoehdon voi nähdä mikäli kaikkien tiimitovereiden luottamus Dania kohtaan on maksimissa. Siinä mielessä luottamuksen keräämistä kannattaakin yrittää ja toisaalta useampi loppuvaihtoehto luo Binary Domainille myös uudelleenpeluuarvoa.

Pelin komento- ja keskusteluvaihtoehdot valitaan joko RB-nappulaa pohjassa pitämällä ja sitten haluttua nappulaa painamalla (A, B, X tai Y) tai vaihtoehtoisesti pelaaja voi hyödyntää pelin äänikomentomahdollisuutta. Peliä arvostellessani yritin ensiksi kokeilla äänikomentosysteemiä Kinect-sensorin avulla, koska peli tunnisti sen mikrofoniksi ja syystäkin, sillä toimiihan se useissa muissa Kinectin ääniohjausta tukevissa peleissä. Pitkällisen yrityksen ja äänikalibroinnin jälkeen kuitenkin päätin luovuttaa; Kinect ei toimi pelin kanssa. Päädyin siis kaivamaan tavallisen Xboxin kuulokemikrofonin kaapistani ja homma lähti hetimmiten toimimaan — ei tosin täydellisesti. Pelin äänisysteemi ei ole yhtä tarkka kuin esimerkiksi Kinect-peleissä, joissa on ääniohjauksen mahdollisuus. Välillä peli otti komennot ja välillä ei. Välillä peli valitsi komento- tai keskusteluvaihtoehdoista väärän, koska luuli pelaajan sanoneen sen sanan. Binary Domainin kanssa edes puhtaasti englanninkielisten sanojen lausuminen ei tuntunut auttavan. Lopulta jätin kuulokkeetkin pois ja valitsin komennot ja vastausvaihtoehdot yksinkertaisesti. peliohjainta käyttäen.

Pelin loputtomalta tuntuvaa robottimerta räiskittäessä pelaajaa palkitaan pisteillä, joita kertyy robotteja nistimällä ja mitä enemmän paloja ja kuorta irtoaa, ennen kuin robotti lopulta räjähtää, sitä enemmän pisteitä tulee. Pistesysteemin avulla aina silloin tällöin voi mennä eräänlaisten kauppa-automaattien luokse asioimaan, joista voi pisteillä ostaa lisää ammuksia, uusia aseita, tarpeellisia lääkintäpakkauksia, sekä hieman roolipelimäisesti parannella kulloinkin mukana olevien tiimikavereiden, kuin pelaajan omankin hahmon asetaitoja, jotka vaihtelevat tarkkuudesta tehokkuuteen ja aseiden etäisyydestä lippaiden kokoon.

Paranneltaviin taitoihin kuuluu myös mukana kannettavien lääkintäpakkausten maksimimäärä. Binary Domainissakin on nimittäin mukana tuttu elvytyssysteemi: mikäli pelajan hahmo tai jokin tekoälytovereista kaatuu taistelun tuoksinassa, voidaan tämä elvyttää takaisin toiminnan keskelle, kunhan vain aikaa ei ehdi kulua liian kauan. Elvyttämiseen tarvitaan joka kerta yksi lääkintäpakkaus, joita jokaisella Rust Crewn jäsenellä on alussa mahdollista kantaa mukanaan kolme.
Useimpiin tehtäviin lähdettäessä mukaan saa ottaa kaksi tiimikaveria (Mass Effect-pelien tapaan), joten kolme kertaa kolme on yhteensä yhdeksän lääkintäpakkausta. Jos ja kun pelaaja kaatuu, voi hän käyttää joko omia lääkintapakkauksiaan, tai jos ne ovat loppu voi pelaaja kutsua tiimikaverin hätiin, jolta elvyttäessä kuluu siis yksi pakkaus. Uusia pakkauksia löytyy onneksi sieltä täältä lisääkin mikä on ihan hyvä, koska välillä pakkauksia kuluu tavallista enemmän jo lyhyen ajan sisällä. Ei kuitenkaan siksi, että peli olisi kamalan epäreilu ja keinotekoisen vaikea vaan pakkauksia kuluu ihan siitä syystä, että pelaajan päälle vyörytetään välillä semmoinen määrä robotteja selustaankin välillä koukkaavia robotteja, että pakostakin joutuu lattiaa välillä halaamaan.

Toiminta on kuitenkin sen verran nautinnollista sekä hektistä aseiden laulaessa ja roboteista irtoavien metallin paljon lennellessä sinne tänne ettei pelin tiukka toiminta missään vaiheessa tunnu kohtuuttomalta. Eteenpäinkin pelissä pääsee yleensä jo ensiyrittämällä ja kaikkein vaikeimmat kohtaukset menevät yleensä jo toisella yrityskerralla lävitse. Pelissä on käytössä fiksu checkpoint-tallennussysteemi, joten kuollessakaan ei joudu palaamaan liian pitkästi taaksepäin.

Sen verran älykkäästi omat tiimikaverit kuitenkin sotivat ja tulevat pyydettäessä elvyttämään, että pelaaja ehtii lisäksi saamaan yhden yrityskertansa aikana monta mahdollisuutta selvitä kiperistäkin tilanteista, joten kuoleman mahdollisuus jää melko pieneksi. Oikeastaan ainoa nurinan aihe, joka hieman haittasi ainakin omaa pelikokemustani pelin alussa, koski pelin tähtäyssysteemiä. Kyseessä on siis aivan perinteinen ja muista UE3-peleistä tuttu systeemi, eikä siinä ole sinänsä mitään erikoista, mutta jostain syystä tähtääminen oli jokseenkin hankalaa ja epätarkkaa.

Pääosumien saaminen robotteihin oli usein työn takana, koska tähtäys tuntui hitusen kankealta eikä aivan niin tarkalta, kuin mitä toimintapeleiltä on tottunut odottamaan. Nopeissa tilanteissa kun pitäisi olla nopeat refleksit, mutta kun tarjolla on tähtäyssysteemi, joka ei aivan vastaa tätä kysyntää, vaikka pelaajan omat refleksit olisivatkin kunnossa, on iskujen jakeleminen vähän tarvittavaa hitaampaa. Pelin valikoista on jo oletuksena laitettu tähtäysapu päälle, mutta se ei silti eliminoi tätä ongelmaa. Apua kuitenkin saa onneksi säätämällä tähtäyksen herkkyyttä hieman alemmaksi, joka ainakin itselläni ratkaisi ongelman.

Olisikin ollut erittäin sääli, jos tähtääminen olisi päässyt sotkemaan peliä. Kokonaisuutena Binary Domain kun on äärimmäisen koukuttava ja paljon hektisiä ja vaihtelevia toimintakohtauksia sisältävä toimintapeli. Välillä räiskitään perusroboja paloiksi, välillä kaadetaan lähes ruudun kokoisia jättiroboja yhteisvoimin tiimikavereiden kanssa, välillä toiminta viedään jonkin ajoneuvon kyytiin ja välillä jopa lujaa kiitävään junaankin. Vain harvoin peli antaa pelaajan hengähtää rauhallisempien hetkien aikana, jolloin on mahdollista myös vaihtaa sana tai pari omien tiimikavereiden kanssa.

Peli ei kuitenkaan olisi niin koukuttava mitä se on ilman sen vahvoja henkilöhahmoja. Siinä missä esimerkiksi Gears Of War-pelit yrittävät samaan aikaan olla vakavia ja hieman kieliposkessa tehtyjä, hahmojen itsensä jäädessä kovin ontoiksi kaiverruksiksi (monen muun pelin tapaan), on Binary Domainin hahmoissa sen sijaan roppakaupalla syvyyttä. Eritoten japanilaisille peleille on ollut monesti ominaista kadottaa hahmojensa syvyys ja mielenkiintoisuus viimeistään pelien lokalisointivaiheessa, englanninkielisten ääninäyttelijöiden astuessa kuivakkaasti estraadille.

Binary Domainissa tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole lainkaan, joka yllätti allekirjoittaneen täysin. Englanninkielinen ääninäyttely on loistavaa, hahmoille kirjoitettu dialogi hyvää ja välillä jopa oikeasti humorististakin: muutamaan kertaan huomasin jopa naurahtavani ääneen etenkin Danin sarkastisille ja vitsikkäille kommenteille, eikä hänen amerikkalainen partneri Roy jäänyt oikeastaan pekkaa pahemmaksi. Tämä jos mikä, on melko harvinaista peleille.

Hahmoista mielenkiintoisia ovat Danin ja Royn ohella myös esimerkiksi ranskalaisittain puhuva pyssysankarirobotti Cain, vitsiä toisensa jälkeen vääntävä britti ja entinen MI6-agentti Charlie, joka ei esimerkiksi tiedä kuka on ”klassikkoelokuvissa” esiintyvä hahmo James Bond, kun häntä sellaiseksi yhdessä vaiheessa peliä verrataan. Pelin seksikkyydestä vastaa kiinalaistyttö Faye, joka toimii tiimin tarkka-ampujana.

Rust Crewn hahmojen ohella mukaan tarinaan lyöttäytyy Japaniin saapuneen Rust Crewn toimia tarkkaileva ja ryhmää läpi pelin ajan varjostava japanilainen poliisikaksikko, jotka ovat omassa kastissaan mielenkiintoisia hahmoja hekin. Hienona vaihteluna nämä kaksi japanilaista poliisia eivät suinkaan väännä englantia japanilaisella aksentilla, vaan puhuvat sataprosenttisesti omaa kieltään, englanninkielisen tekstityksen auttaessa näiden puheen ymmärtämisesssä.

Loistavaa ääninäyttelyä sekä mielenkiintoisia hahmoja komppaamaan on saatu mukavasti vaihtelevaa taustamusiikkia, joka muuttuu toiminnan mukaan, eivätkä muut ääniefektit, kuten aseet ja räjähdyksetkään vaimeiksi jää. Grafiikka ei juurikaan puske Xbox 360:n rajoja, mutta on riittävän hyvännäköistä ja mikä tärkeintä — peli pyörii todella puhtaasti isoissakin toimintakohtauksissa, eivätkä hahmot näytä muovisilta tai pystyyn kuolleilta.

Ainoa, joka itseäni jäi pelin osalta hieman harmittamaan, oli co-op tuen täydellinen puute pelattaessa kampanjaa offlinetilassa. Ottaen huomioon, että esimerkiksi juuri useaan otteeseen mainitsemani Gears Of War-pelisarja on ollut jokaisen pelinsä myötä niin erinomaista viihdettä kaverin kanssa co-op tilassa, on sääli että kyseinen ominaisuus on Binary Domainista jätetty pois, sillä se olisi sopinut myös peliin täydellisesti ja samalla tuonut entistä enemmän uudelleenpeluuarvoa mukanansa.

Kun yksinpelikampanja on vääjäämättä jossain vaiheessa kahlattu lävitse, on tarjolla lisukkeeksi moninpelaamista, mutta ainoastaan Liven kautta.
Moninpelivalikon alta löytyy invasion sekä versus modes vaihtoehdot. Moninpelivaihtoehdot muisuttavat todella paljon Gears Of Waria — sillä erotuksella tosin, että linjoilla ei todellakaan parveile tuhansia peli-innokkaita pelaajia, vaan sen sijaan vain kourallisia jos sitäkään.

Moninpelitarjonnan osalta invasion on vain yksi pelimuoto ja käytännössä halpa kopio Gears Of Warin horde modesta. Tässä pelimuodossa maksimissaan neljä pelaajaa lyöttäytyy yhteen taistelemaan alati kovenevia vihollislaumoja vastaan, joita ovat yksinpelin tapaan siis robotit. Tarjolla on neljä hahmoluokkaa joista valita ja joista kullakin on hieman toisistaan eroava asevarustus. Jostain kumman syystä invasionissa ei ole mukana yksinpelistä tuttua robottien osa osalta hajottamista, joka olisi tehnyt siitä paljon mielenkiintoisempaa ja samalla erottanut sitä edes hieman muiden pelien joukosta. Palat kyllä lentelevät ja irtoilevat, mutta robottien päitä tai raajoja ei saa irrotettua yksi kerrallaan: kun robotti kaatuu, se kaatuu pysyvästi. Invasionissa ideana on siis selvitä mahdollisimman monesta vihollisaallosta. Tapoista ja selvitetyistä aalloista saa pisteitä, jotka siirtyvät pelaajan omalle ennätyslistalle. Gears Of Warin kaltaisesti mitään tukikohdan ja suojien rakentelua tai parempien aseiden ostelua pelissä ei ikävä kyllä ole.

Pelattavia karttojakin on vain kolme ja ne ovat suunnittelultaan melko heikkoa tasoa. Esimerkkinä eräs varastotilaan sijoittuva kartta on etenkin neljällä pelaajalla pelattuna kamalan ahdas ja sinne tänne ravatessa joutuu jatkuvasti väistelemään tai loikkimaan isojen laatikoiden ylitse, silloin kun ei törmäile omien tiimikavereidensa kanssa tai ammu näitä vahingossa selkään tilan loppuessa kesken. Kaukana Gears Of Warin koukuttavasta horde modesta siis ollaan. Pelikavereitakaan ei tunnu kovin paljoa kyseiselle pelimoodille löytyvän ja välillä peli katkeaa ennen alkamistaan. Lagittomasti peli kuitenkin soljuu, silloin kun peliporukan löytää pikahaulla. Invasionissa vain ei ole oikein mitään mikä koukuttaisi sen pariin pidemmäksi aikaa. Kun on pelin tai pari pelannut, on nähnyt kaiken mitä sillä on tarjota, eikä sen pariin kiinnosta palata.

Versus modes kätkee allensa seitsemän erilaista pelimuotoa joista valita. Tarjolla on tuttuakin tutumpi valikoima pelattavaa deathmatchista ja team deathmatchista vähän enemmän taktisiin, mutta niin kovin tuttuihin pelimuotoihin. Valikoimasta löytyvät muun muassa data capture, operation sekä demolition, mutta nämä kaikki ovat vain enemmän tai vähemmän vain ja ainoastaan nimensä osalta muunnteltuja versioita tuhanteen kertaan nähdyistä pelimuodoista, joita löytyy myös Gears Of Waristakin.
Binary Domain on scifiteemainen tulevaisuuteen sijoittuva 3rd person toimintapeli, joka muistuttaa kovasti Gears Of Waria sekä muita UE3-moottorilla työstettyjä toimintapelejä, mutta mielenkiintoisen juonensa, hahmojen sekä otteessaan pitävän yksinpelikampanjan ansiosta se toimii loppuun saakka, eikä yksinpelikään ole missään nimessä liian lyhyt. Miinuksena voitanee pitää paikallisen co-op tuen puutetta, sekä Live-moninpeliä, josta ei liiemmin pelaajaseuraa tai muutoinkaan mielenkiintoista pelattavaa löydy.

Binary Domain on kuitenkin jo niin pelattava pelkästään yksinpelinsä osalta, että moninpelin keskinkertaisuus ei jää vaivaamaan. Lopputekstien vieriessä ruudulle kannattaa ihan rauhassa odotella, sillä luvassa on vielä vähän lisää tarinaa, joka jatkaa Danin edesottamuksia. Sydämeni pohjasta toivonkin, että peli saisi jatkoa jo lähitulevaisuudessa, mieluiten jos kakkoseen saataisiin vieläpä ympättyä se kahden pelajaan co-op kampanja, sekä parempitasoinen Live-peli, niin paketti olisi kutakuinkin täydellinen.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Ääninäyttely on vedetty tunteella ja dialogikin on humoristista
  • + Robottien paloittelu on siistiä
  • + Koukuttavaa räiskimistä
  • + Hahmojen persoonallisuuksiin on panostettu
  • + Mielenkiintoinen tarina, josta löytyy juonenkäänteitä
  • + Tekoäly puolin ja toisin

Huonoa

  • - Luottamussysteemistä ei ole otettu kaikkea irti
  • - Co-op kampanjan puute
  • - Live-moninpeli on keskinkertaista tasoa ja pelaajia linjoilla on vähän
  • - Tähtäimen epätarkkuus ilman säätöjä