Arvostelussa Brothers In Arms: Hell’s Highway

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 12.lokakuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi Brothers In Arms: Hell's Highway
Alusta XBOX360
Arvostelukappale Ubisoft
Ikäraja 18
< >
Avaa pelin lisätiedot

Ubisoftin toiseen maailmansotaan perustunut Brothers In Arms -pelisarjan ensimmäinen osa oli ilmestyessään toimiva piristysruiske, sillä sarja toi pelaajien koettavaksi hieman erilaisen pelattavuuden Medal Of Honor -ja Call Of Duty -pelisarjoihin verrattuna. Siinä missä Medal Of Honor -sarjan pelit ovat aina enemmänkin olleet suoraa räiskintää ja Call Of Duty taasen suoraa räiskintää älykkäiden tekoälytovereiden kera, on Brothers In Arms keskittynyt olemaan eräänlainen taktinen sotaräiskintä, joka on hyvä asia, sillä tämä erottaa sen riittävästi kilpailijoistaan oikeuttaakseen olemassaolonsa.

Brothers In Arms on muutoinkin pelisarjana varsin erilainen kahteen kilpailijaansa verrattuna. Siinä missä kilpailijansa kertovat jokaisella kerralla yksittäisiä ja varsin ohuita tarinoita eri sotilaiden näkökulmista, on Brothers In Arms -sarjan pelit alusta asti tarkoitettu yhtenäiseksi tarinaksi. BIA ammentaa pääasiallisen inspiraationsa muun muassa loistavasta HBO:n sarjasta nimeltä Band Of Brothers, jossa tärkeimpänä aspektina toimi sotatovereiden keskinäinen tiiviys ja ystävyys, sekä ennen kaikkea itse henkilöhahmot ja heidän taustansa. Brothers In Arms -sarjan edellisen sukupolven konsoleille, sekä PC:lle julkaistut kaksi ensimmäistä osaa, Road To Hill 30, sekä sitä seurannut Earned In Blood aloittivat tarinan sarjan peleissä esiintyvistä sotatoveruksista. Nyt vihdoin ja viimein julkaistu sarjan uusin osa, Brothers In Arms: Hell’s Highway jatkaa siitä mihin Earned In Blood jäi ja sijoittuu ajallisesti liittoutuneiden Operation Market Gardenin ajoille.
Aikaa laskuvarjojoukkojen maihinnoususta Ranskaan on kulunut seitsemän päivää. Peli alkaa pienellä takaumalla, siitä mitä tapahtui kahdessa ensimmäisessä osassa. Tämä on periaatteessa ihan hyvä, sillä tällä tavoin aiempia osia pelanneet voivat virkistää muistiaan, samalla kun uudet pelaajat voivat saada hieman esimakua pelisarjasta.

Pelattavuudeltaan ja yleiseltä toteutukseltaan Hell’s Highway on varsin tuttua huttua aiempia osia pelanneille. Sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa esiteltyihin hahmoihin pääsee jälleen tutustumaan ja kuten kahdessa ensimmäisessäkin pelissä, myös sarjan kolmannessa osassa pelaaja omaksuu kersantti Matt Bakerin roolin, samalla kun pelin tarina vie pelaajan Hollantiin sotimaan. Taistelemista riittää ihan mukavasti ja kestoltaan peli onkin aiempia osia pidempi, joka on hyvä asia, sillä sarjan aiemmat pelit tuntuivat hitusen lyhyiltä yksinpelinsä osalta.

Pelin mekaniikka noudattaa samaa tuttua kaavaa kuin aiemmatkin osat: pelaaja etenee, kohtaa vihollisia ja asettuu asemiin. Pelaajalla on aina mukanaan useampi sotilastoveri, joten mitään yksinräiskimistä Brothers In Armsissa ei harrasteta. Yksin sooloilu johtaa muutoinkin aina lähes varmaan kuolemaan, joten sooloilu kannattaa ainoastaan silloin, kun on aivan sataprosenttisen varma, että pystyy vihollisen nujertamaan. Yleensä tämä tarkoittaa korkeintaan yhden natsisotilaan eliminointia, ei kokonaisen pataljoonan.

Pelissä tarkoitus on aiempien osien tapaan räiskiä ”viisaasti” ja kuten alussa mainitsin, on peli enemmänkin taktinen sotaräiskintä kuin mikään muu. Taktisella sotaräiskinnällä tarkoitan pelattavuutta, jossa pelaajan on räiskimisen ohella itse komennettava omia joukkuetovereitaan ja jossa päätarkoituksena on luoda niin vahva painostus viholliselle, että itse pääsee koukkaamaan sivustaan. Ilman painostusta vihollinen tulittaa pelaajaa lähestulkoon tauottomalla syötöllä ja usein vastassa saattaa olla jopa KK-pesäke esimerkiksi vaikkapa talon ullakolle asennettuna. Vihollisen painostaminen tapahtuu yllätyksettömästi tulittamalla vihollista ankarasti. Vihollisen saamaa painostusta havainnoillistetaan vihollisen sijainnin kohdalla ilmassa killuvilla punaisilla ympyröillä. Mitä enemmän vihollista tulittaa, sitä enemmän punainen väri vähenee. Kun punainen väri on kokonaan poistettu, muuttuu ympyrä harmaaksi, joka tarkoittaa sitä, että vihollinen on pinteessä, eikä uskalla ampua takaisin kovinkaan tiheään. Tällöin on hyvää aikaa pelaajalla varovasti kiertää pinteessä olevan vihollisen selustaan ja yllättää tämä. ”Painostusympyrä” rikkoo hitusen aiempien pelin tapaan realismia, kun jokaisen vihollisryhmittymän sijainnin näkee punaisesta ympyrästä, mutta siitä huolimatta tämä seikka ei missään vaiheessa nouse pelinautintoa latistavaksi tekijäksi.

Pelaajalla on siis aina mukanaan useampi tekoälytoveri, mutta sen lisäksi, että ne osaavat todella ampua vihollista, pääsee pelaaja itse komentamaan näitä. Joukot on jaettu yleensä noin kolmen sotilaan ryhmiin ja jaettu tulityyppinsä mukaan. Esimerkkinä tarjolla on tavallisen sotilasryhmän lisäksi singolla varusteltu joukko, sekä raskasta tulitukea tarjoava joukko. Yleensä näitä kaikkia ei saa samanaikaisesti, vaan pelaajalla on muutama pieni joukko käytettävänään per tehtävä.

Joukkojen komentaminen noudattaa aiemmista peleistä tuttua kaavaa ja onkin varsin sutjakkaa, jota tarvitaankin hektisen toiminnan alkaessa. Vasenta liipaisinta pohjassa pitämällä ja tattia liikuttamalla, liikuttaa pelaaja eräänlaista kursoria maastossa. Kun liipaisimesta päästää halutussa kohdassa irti, juoksevat joukot annettuun paikkaan ja asemoituvat automaattisesti suojaan ampumaan. Ristiohjaimella voidaan valita komennettavat joukot, jonka lisäksi ristiohjaimella voidaan valita joukot, jotka seuraavat pelaajan mukana. Jos vasenta liipaisinta pitää pohjassa jonkin vihollisen kohdalla, tulittavat valittuina olevat joukot kyseistä vihollista, eikä mitään muuta.

Komentaminen sinänsä tosin on varsin rajoittunutta; pelaaja voi komentaa joukot asemoitumaan tiettyyn kohtaan ampumaan, käskeä tulittamaan tiettyä vihollista, tai sitten käskeä liikkumaan perässä. Joukkojen komentaminen on juurikin se ominaisuus, joka pelistä tekee ”taktisen sotaräiskinnän”. Tämä antaa hieman erilaisen otteen muuten niin puhkikulutulle toiselle maailmansodalle pelinäyttämönä (etenkin FPS-näyttämönä). Kun joukkuetovereita käskee asemoitumaan tiettyyn kohtaan, ne tekevät sen yleensä viisaasti ottamalla suojaisan paikan siitä minne heidät on käskenyt. Myös vihollistekoäly osaa antaa kunnon vastuksen ja vaikka pelaajalla onkin tekoälykavereita apunaan, ei taisteleminen vihollista vastaan ole aina niin helppoa, sillä vihollinenkin osaa tarpeen tullen vaihtaa asemiaan parempiin.

Valitettavasti pelin tekoäly ei ole läheskään täydellinen ja tekoälyn ajoittainen häröily onkin pelin suurimpia ja samalla niitä ainoita kunnon valittamisen aiheita. Paikoitellen etenkin vihollisen käyttäytyminen taistelutilanteessa on outoa. Kaverit päättävät välillä asemoitua uudelleen hyppäämällä esimerkiksi suojansa ylitse suoraan pelaajan tulilinjalle vain tapattaen itsensä. Joskus vihollinen taasen saattaa kokonaan kääntää selkänsä pelaajalle yrittämällä juosta takaisinpäin uuteen suojaan. Joskus jokin yksittäinen vihollinen saattaa yrittää ”rynnäkköä” pelaajan asemiin, vain kuollakseen luotisateeseen.

Ei pelaajan tiimin tekoälykään loista aina aivan täydellisesti. Joskus tiettyyn asemaan komennetut joukkuetoverit saattavat juosta kyseiseen asemaan koukkaamalla vihollisen tulilinjan edestä, kuin että menisivät paikalleen suojaisammin takakautta. Turhan usein tätä ei kuitenkaan onneksi tapahdu, sillä aiempien pelien tapaan muutama osuma tekee selvää pelaajan tekoälytovereista, joskin tätä on hieman muutettu. Enää toverit eivät kuole, vaan jäävät makaamaan maahan ja ovat pystyssä jälleen seuraavalla checkpoint-tallennuksella.

Joskus tekoälyn sekoilu ilmenee myös pelaajan käskyttäessä sotakavereitaan. ”Tuhoa objekti X” ei tuotakaan tulosta, kun vieressä seisova sinkomies selittää, että ei saa osumaa tai, että ei voi suorittaa annettua tehtävää.. Kunnes aivan täysin odottamattomasti saattaakin tuhota annetun kohteen. Tekoäly näin yleisesti kuitenkin on paljon parempaa kuin mitä se aiemmissa peleissä oli ja etenkin vihollisen muutettu käyttäytyminen – vaikka paikoitellen outoa onkin – on parempaan päin tarjoten realistisemman pelikokemuksen. Parhaimmillaan meininki onkin todella hektistä ja varsin tiivistunnelmaista. Miksikö? Siksi, että Hell’s Highwayssä etenkin viholliset oikeasti liikkuvat ja vaihtavat asemiaan sen sijaan, että kököttäisivät niissä samassa paikassa vain odottaen sitä kohtalon luotia.

Brothers In Arms: Hell’s Highway käyttää hyväkseen uusinta Unreal-moottorin mukanaan tuomaa teknologiaa ja tämä näkyy grafiikan ohella myös pelattavuudessakin positiivisesti. Nyt pelaaja voi esimerkiksi Gears Of War -pelin, sekä uusimpien Ghost Recon ja Rainbow Six -pelien tapaan suojautua jonkin objektin, kuten seinän tai tiilimuurin taakse ja ampua kyseisestä suojasta ilman vanhanaikaista kurkkaukikkaa, jolla oli aikoinaan FPS-peleissä tapana kurkkia seinien taakse tai niiden ylitse. Ottaakseen suojautumisasennon, pelaajan tarvitsee vain suojan kohdalla painaa ohjaimen LB-nappulaa, jolloin kamerakulma muuttuu 3rd person muotoon. Tämän jälkeen pelaaja voi nostaa hahmoaan vasemmalla tatilla ja ampua suojasta, joskin välillä on hyvä painua takaisin suojaan, ettei kuolema vain korjaisi. Hieman harmillisesti Hell’s Highwaysta ei kuitenkaan löydy äsken luettelemieni pelien tapaan lainkaan sokkona ampumisen mahdollisuutta.

Esimerkkinä Ghost Recon Advanced Firefighter 2 -peli, jossa pelaaja voi ampua käyttämänsä suojan ylitse tarkasti, mutta mikäli haluaa, voi pelaaja myös ampua epätarkasti sokkona ollen kuitenkin suojassa luodeilta koko ampumisen ajan. Toinen ominaisuus mikä Hell’s Highwayssa on pelattavuuden kannalta uutta Unreal 3 -pelimoottorin ansiosta, on esteiden ylitse hyppiminen. Pelaajan ei enää tarvitse välttämättä kiertää objektia tai ollessaan talon sisällä astua ovesta ulos, vaan sen sijaan pelaaja voi loikata esteen ylitse tai sitten ikkunasta ulos. Hieman oudosti tätäkään ei ihan aina pääse toteuttamaan, sillä jotkin satunnaiset objektit eivät tätä mahdollisuutta yksinkertaisesti salli. Kaikesta huolimatta suojan takaa ampuminen ja esteiden yliloikkaamisen mahdollisuus ovat pieniä, mutta sitäkin oleellisempia ominaisuuksia, jotka antavat Hell’s Highway -pelille edeltäjiinsä nähden sen hienoisen ripauksen lisärealismia lisäten totta kai samalla pelin hektiseen sotimisen tunnelmaan palan lisää. Suojautumisominaisuudessa on eräs huvittavakin seikka. Nimittäin pelaajan hahmo ei osaa lainkaan tetsata, vaan matalin asento on kyykkyasento. Jos viholliset tulittavat pelaajaa kohti, ei auta vaikka olisi kyykyssä suojan takana, sillä vihollinen osuu silti. Heti kun pelaaja painaa ohjaimen LB-nappulaa, loppuu kutien osuminen, vaikka pelaaja näin muuten olisikin puoliksi suojasta ulkona. Outoa.

Kokonaisuutena Brothers In Arms: Hell’s Highwayn yksinpeli on kuitenkin täyttä nautintoa alusta loppuun saakka, ei pelkästään nautittavan pelattavuutensa vuoksi, vaan myös sen, että peliin on aiempiin osiin verrattuna osattu puhaltaa hitunen enemmän persoonallisuutta ja syvyyttä pelin hahmoihin ja hahmojen väliseen tiiviiseen kaverihenkeen. Yksinpeli ei ole kuitenkaan ainut asia, joka uusimmassa Brothers In Arms pelissä on ottanut askeleita parempaan. Myös moninpeliä on paranneltu.

Ensinnäkin aiempiin osiin nähden pelaajamäärä on lisääntynyt vaivaisesta neljästä kahteenkymmeneen. Itse moninpelin mekaniikkakin on muuttunut. Enää eivät pelaajat komenna itse kukin yhtä kolmen hengen tekoälyporukkaa yksinpelin tapaan, vaan sen sijaan tekoälypelaajia ei enää ole moninpelissä lainkaan. Liittoutuneiden ja natsien joukot on jaettu kolmeen ryhmään, joille komentoja saa antaa komentaja taktisen kartan avulla. Tarjolla olevia moninpelimuotoja on vain yksi, lipunryöstö, joka tosin poikkeaa sillä, että pelissä toinen joukkue yrittää varastaa lippua ja toinen ryöstää sitä ja viedä omaan leiriinsä, eli kummallakin joukkueella ei siis ole omaa lippua. Moninpelikarttojakin on vain valitettavat kuusi kappaletta, mutta onneksi niiden vähyyttä paikataan niiden koolla ja kartat ovatkin ihan mukavan kokoisia, sekä avoimia, jonka lisäksi niistä löytyy jos jonkinlaisia koloja ja paikkoja, joissa pelaajat voivat toisiaan väijyä. Pelaajia ei Livessä ainakaan arvosteluhetkellä ollut mitenkään kovin paljoa ja tarjonta rajoittui muutamaan serveriiin. Toivon mukaan pelin julkaisupäivän jäädessä pidemmäksi taakse pelaajien määräkin kasvaa, sillä moninpeli on yksinpelin tapaan varsin hauskaa hupia, sisällön vähyydestä huolimatta.
Audiovisuaalisesti Brothers In Arms: Hell’s Highway on varsin onnistunut toteutus. Toki aikaa on kulunut siitä, kun pelistä ensimmäiset kuvat julkaistiin ja jolloin peli näytti vielä uskomattoman hienolta, mutta ei pelin kehitysvuodet kuitenkaan liiaksi ole grafiikan tasoa nakertaneet. Paikoitellen pelin maisemat ovatkin todella hienoja samalla kun pelin tarinan hahmoihin ja etenkin niiden kasvoihin ja kasvojen yksityiskohtaisuuksiin on panostettu. Tämä antaa jokaiselle pelin avainhahmoista omanlaisensa persoonan. Totta kai persoonallisuuden luomiseen vaikuttaa myös ääninäyttelykin, joka Hell’s Highwayssa on ammattitasoa. Muutkin äänet ovat varsin kohdallaan aina aseista räjähdyksiin. Visuaalista realismia on lisätty hiukan sillä, että esimerkiksi kranaatin räjähtäessä natsien keskellä, saattaa sotilailta irrota jopa raajoja, kuten käsi tai jalka. Siksi kai siis 18-vuoden ikäraja. Pelinaikaista musiikkia ei juurikaan ole, mutta se mitä kuullaan pelin valikossa, sekä välillä välianimaatioiden aikana, on hyvää ja tuo vahvasti mieleen pelin esikuvanakin toimineen Band Of Brothersin musiikin.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Tekoäly..
  • + Moninpeli
  • + Tunnelma
  • + Pelattavuus
  • + Audiovisuaalinen toteutus

Huonoa

  • - ..Joka ajoittain sekoilee