Arvostelussa Brute Force

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 16.syyskuu 2003

Peliarvostelu

Pelin nimi Brute Force
Alusta Xbox
Äänituki Dolby Digital 5.1
Pelaajamäärä 1-8
< >
Avaa pelin lisätiedot

Elokuvien, varsinkin scifi-sellaisten mukaan tulevaisuudessa kaikki aina onnistuu, tai menee pieleen riippuen siitä kuinka pessimistinen/optimistinen asenne elokuvan käsikirjoittajalla oikein onkaan sitä kirjoittaessaan ollut. Peleissä tätä tulevaisuus-hömppää on ehkä kuitenkin ollut hieman vähemmän, toisaalta videopelin ikäero yleensä ottaen verrattuna elokuvaan on aika suuri, videopelin ollessa paljon, paljon nuorempi. Kaikesta huolimatta nyt otamme selvää mistä Digital Anvilin Brute Force nimisessä pelissä on kyse. Eletään jotain hamaa tulevaisuutta ja muiden tulevaisuudenihmeiden joukossa ihmisen kloonaaminen onnistuu jo käden käänteessä.

Koska maailmassa tapahtuu edelleen paljon pahaa ja muuta sellaista mitä ei ruveta sivusta katselemaan(voi niitä jenkkejä), avuksi tarvitaan ryhmä eliittisotilaita, jotka selviytyvät kiperimmistäkin tilanteista ja jotka voidaan siten laittaa taistelukentälle siivoamaan paikat kuin paikat. Luonnollisesti maalaisjärkeä käyttäen, parhaista parhaat löytyvät niiden joukosta jotka ovat jo kerran(tai kaksi) kuolleet.. Eittämättä näin. Ei muuta kuin kloonaustekniikka käyttöön ja kaverit eloon.
Brute Force niminen eliittisotureiden ryhmä koostuu neljästä jäsenestä; Texistä, joka on luonteeltaan arskamainen ”yhden miehen armeija”, Brutuksesta, joka on eräänlainen kahdella jalalla kävelevä alligaattorimainen eläin, Flintistä, joka on synteettinen tarkka-ampuja sekä myös Hawkista, jonka erikoisalaa on taistelutantereen tiedusteleminen. Pelin yksinpelikampanjan alkaessa pelaajan ohjattavana on ainoastaan Tex, jonka hommaksi ensimmäisien tehtävien kuluessa jääkin pääasiassa etsiä muut kolme tiimikaveriaan mukaan tuleville keikoille. Kun koko jengi on koossa, peli vasta varsinaisesti alkaa.

Pelaajalle annetaan, joko yksinään tai samanaikaisesti maksimissaan kolmen kaverin kanssa yhteistyönä tahkottavaksi läpi kokonaisuudessaan sellaiset 18 pitkää tehtävää, joista useampi jakautuu vielä useampaan ”lukuun”. Mikäli kavereita ei peliseuraksi löydy, voi pelaaja myös käskyttää koko nelihenkistä porukkaa itsekseenkin siten, että kerrallaan pelaajan ohjastettavana on yksi hahmo ja muiden liikkumisen hoitaa tekoäly. Pelaaja voi tosin antaa muutamia yksinkertaisia käskyjä tiimitovereilleen, kuten ”pysy paikalla, seuraa, tuli vapaa ja liiku paikkaan X”.

Kaikkien komentojen antaminen onnistuu vaivatta yksinkertaisen ja helposti omaksuttavan käyttöliittymän avulla; Käyttöliittymä avataan painamalla jotain suuntaa ristiohjaimesta, jonka jälkeen valitaan hahmo/hahmot joille käsky annetaan ja viimeseksi annetaan käsky painamalla joko A, B, X tai Y-nappulaa. Käskyjen antamisen ajaksi peli ikäänkuin pysähtyy, joten pelkoa siitä että vihulaiset pääsisivät ammuskelemaan pelaajaa tämän aikana ei ole.

Pelin kontrollit ovat muiltakin osin erittäin toimivat ja yksinkertaiset. Vasemmalla tatilla liikutetaan hahmoa kun taas oikealla voidaan vapaasti kieputtaa kameraa ja myös siirtää tähtäintä ammuttaessa. Oikealla liipaisimella onnistuu ampuminen ja vasemmalla kranaatin heittäminen. Y:llä onnistuu aseen vaihtaminen ja B:llä käytössä olevan räjähteen. X:llä voidaan ladata pyssykkään lisää kuteja ja A-nappulalla onnistuu pomppiminen, joskaan tätä viimeistä ominaisuutta ei oikeastaan pelissä tarvitsisi olla ollenkaan.

Yksinpelikampanjan aikana Brute Forcelle annetaan tehtäväksi muun muassa eliminoida supermutantti, löytää planeetalle tippunut avaruuslaiva, eliminoida pettureita, löytää yhtiön satelliitti eräältä planeetalta ja niin edelleen. Vaikka tehtävänannoissa porukan pomo jakaisikin vaikka kuinka monimutkaiset tehtävät ryhmälle, loppujen lopuksi jokaisen tehtävän tarkoituksena on jokaisella kerralla yksinkertainen ”tapa kaikki vastaantuleva”.

Voimankäyttöä ei rajoiteta paljaisiin nyrkkeihin, vaan toki Force-loppuiselta ryhmältä löytyy myös tulivoimaakin. Jos omista pyssyköistä loppuu paukut taikka ne eivät muuten vain miellytä, niin planeetoilta usein löytää sinne tänne ripoteltuina uusia aseita jonka lisäksi niitä voi myös ottaa tappamiltaan vihulaisilta.

Tavallisten aseidensa lisäksi jokaisella Brute Force ryhmän jäsenellä on jokin erikoisominaisuus käytettävänään, jota käytettäessä ominaisuuden energiapalkki alkaa kulua hiljalleen. Texillä on mahdollisuus ottaa kumpaankin käteen järeä tussari, Brutuksella on Predatormainen lämpönäkö jolla voidaan havaita vihulaiset tiheämmänkin kasvillisuuden seasta, Hawkilla mahdollisuus muuttua näkymättömäksi ja Flintillä täysin tarpeeton kyky lukita vihollisia maaliinsa. Joskus ei tulivoimasta tai erikoiskyvyistäkään ole vihulaisten selättäjiksi ja silloin usein viikatemies kopauttaa olkapäälle. Entäs sitten kun koko Brute Force on kilon paloina planeetan pinnalla?

Ei hätää, sitten vaan joko lopetetaan pelaaminen tai käytetään hieman yhtiön rahavaroja ja toteutetaan niin sanottu pikakloonaus. Jälkimmäisen avulla pelaaja saa välittömästi jatkaa peliään siitä mihin jäi ryhmän ollessa taas täysissä voimissaan. Rahaakaan ei pala kloonaamiseen kuin 3000 dollaria per nuppi ja kun rahaakin on kassassa vaikka muille jakaa, niin ei pelin tehtävissä käytännössä voi milloinkaan jäädä jumiin.. Ellei tietysti aina välillä kyllästy pelin yksitoikkoiseen tapa, tapa, tapa periaatteeseen kuten allekirjoittanut. Peliä jaksaakin pelata vain hyvin pieninä annoksina päivässä ja kahden kokonaisen jakson pelaaminen putkeen tuottaakin jo melko paljon tuskaa.

Tekoäly tosiaan aina välistä antaa turpiin pelaajan jengillekin, vaikka kuinka hyvin yrittäisi pelata. Tekoäly onkin kumminkin puolin varsin kelvollista ja taisteluiden alkaessa omat tiimikaverit osaavat hienosti hakea hollille ja samalla pamauttaa vihulaisilta pasmat pihalle ja vastaavasti luotien alkaessa lennellä liian tiuhaan tahtin kohti hakevat nämä suojaa ympäristöstä löytyvistä asioista, kuten isoista kivistä ja rakennuksista. Kranaattienkin lennellessä osaavat kummatkin osapuolet huutaa ”kranaatti!” ja heittäytyä mahalleen vähän matkan päästä uhkaavasta räjähteestä. Taktista onkin välillä heittää räjähde ja tappaa kaveri silloin kun tämä makaa maassa sen pari sekuntia. Pelin nelihenkisellä tiimillä onkin kiva pelata juuri siitä syystä, että tekoäly on kerrankin suhteellisen hyvä, eikä kavereita tarvitse koko aikaa paapoa ja olla vahtimassa, sillä nämä pärjäävät myös itsekseenkin.

Tämän nelihenkisen porukan voimin kahlataan siis lävitse lyhyesti sanottuna melko monotoninen yksinpelikampanja, jonka aikana päästään käymään planeetoilla, kuten Osiris, Caspian ja Ferix. Kaikki planeetat ovat visuaaliselta tyyliltään varsin eroavaisia keskenään ja mielikuvitusta onkin eri planeettojen suunnittelussa käytetty kiitettävästi. Peliympäristöt ovat selkeästi saaneet vaikutteita sieltä täältä aina Aliens-elokuvista muinaiseen atsteekki-kulttuuriin.

Planeettoja ei kuitenkaan pelistä löydy kovin montaa erilaista ja pelin tehtävien aikana samalla planeetalla käydäänkin useampaan otteeseen, mutta keskenään planeetat eroavatkin sitten toisistaan senkin edestä; esimerkiksi siinä missä Osiris on eräänlainen laavaperäinen täynnä muukalaisteknoglogiaa oleva planeetta, on Ferix valtavankokoisia puita sisällään pitävä jättikokoinen viidakko. Planeetoista oikeastaan jokainen on varsin avaraa taistelutanteretta näyttävännäköisissä ulko-ilmaympäristöissä ja siinä mielessä peli onkin todella piristävää vaihtelua niin monesta muusta toimintapelistä löytyvien luolastojen ja loputtomien käytävien sijasta. Piirtoetäisyys on niin ikään kiitettävän pitkä, eikä pelin sulava ruudunpäivitys tästä tunnu olevan moksiskaan. Vaikka kentät ovatkin kooltaan melko valtavia, on liikkumista silti rajoitettu aika lailla ja useimmiten avarasta tilasta huolimatta tuntui välillä siltä kuin olisi tahkonnut putkimaisia kenttiä.

Ääniosastolla peli ei sitten olekaan yhtä juhlaa, sillä pelin äänimaailma jätti kokonaisuudessaan jotenkin vaisun tunteen. Aseille ja räjähteille suunnatuissa ääniefekteissä olisi saanut olla enemmän potkua, koska tällaisenaan ne kuullostivat turhan laimeilta. Pelin taustalla soivaa musiikkiakaan ei oikein viitsisi kehua, sillä sekin oli suoraan sanottuna aika huonoa, kipaleiden välillä pätkiessä ikävästikin. Pääosan ajasta musiikkia pelin aikana kuuli muutenkin todella vähän ja ne harvat mitä kuuli oli siis huonoa.

Omasta mielestäni peliin olisi voinut ehkä saada paljon enemmän tunnelmaa jos mukaan pakettiin oltaisiin tehtailtu kunnon musiikkiraitoja, mutta kun ei. Brute Forcen jäsenetkään eivät pelissä paljoa puhele, lähinnä antavat vain aseidensa hoitaa sen puolen. Vähän kuitenkin repliikkejä näille on kirjoitettu ja jengiläiset puhuvatkin lähinnä pelin välianimaatioiden aikana, sekä jokaisen kentän alussa. Se vähä ääninäyttely mitä pelistä löytyi oli ihan laadukasta, joskin ehkä Texin ja Brutuksen äänet olisivat saaneet olla paremmin näyteltyjä. Tällaisenaan kun Brutuksen supermöreästä äänestä ei tahtonut saada mitään selvää ja Tex kuullosti siltä kuin olisi kuollut muutaman kerran liikaa.
Kun yksinpeli on kokonaisuudessaan lävitse jää pelaajalle käteen ainoastaan varsin Halotyyliset moninpelivaihtoehdot. Kaikkein paras moninpelivaihtoehtoista on toki arvostelun alkupuolellakin mainittu mahdollisuus pelata yksinpelikampanja lävitse maksimissaan kolmen kaverin kanssa. Tämän lisäksi tarjolla on tuikitavalliset deatmatch -ja teamdeathmatch moninpelivaihtoehdot. Kumpaakin voi tahkota yhden Xboxin ääressä maksimissaan neljä pelaajaa, kun taas pelistä löytyvän system link tuen avulla samanaikaisten pelaajien mahdollinen määrä nousee kahdeksaan. Teamdeathmatchissa eivät pelaajat keskenään muodosta joukkueita, vaan jokainen pelaaja saa komennettavakseen oman nelihenkisen joukkueensa.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Kelvollinen tekoäly
  • + Kontrollit ja käyttöliittymä
  • + Grafiikka

Huonoa

  • - Vaisu äänipuoli
  • - Turhan suoraviivaiset tehtävät
  • - Moninpelivaihtoehdot