Arvostelussa Call Of Cthulhu: Dark Corners Of The Earth

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 21.marraskuu 2005

Peliarvostelu

Pelin nimi Call Of Cthulhu: Dark Corners Of The Earth
Alusta Xbox
Ikäraja 18
Äänituki Dolby Digital 5.1
< >
Avaa pelin lisätiedot

Kauhu se sitten on jännä asia. Se monesti pelottaa ihmismieltä, siitä huolimatta se silti kiehtoo, mutta oikeasti pelottavan sellaisen tuottaminen niin elokuvien, kuin pelienkin osalta on nykyään kuitenkin jotenkin niin kumman vaikeaa. Toiset menevät siitä mistä aita on matalin ja ohjaavat suosiolla splätteri-elokuvia tyyliin Scream ja muut lukuisat vastaavat, kun taas toiset yrittävät niinkin paljon, että lopputulos on enemmän tai vähemmän tahattoman koominen.

Ehkä kyse kuitenkin on vain tottumuksesta. Joku tottuu kaikkein pelottavimpaankin kauhuun siinä missä toinen tottuu jokaiseen tulisimpaan ruokaankin. Onhan yhteiskuntamme jo niin kovin turtunut väkivaltaan ja erittäin ”graafisiin” kuviin uutisissa ja lehdissä näytettävien uutisjuttujen myötä, joilla nykyisin lähestulkoon mässäillään, vaikka sitä ei avoimesti kukaan myönnäkään.
Mutta takaisin asiaan. Kuinka monta, oikeasti pelottavaa kauhupeliä voidaan mainita pelialustasta riippumatta vuosien varrelta? Allekirjoittaneen mieleen pulpahtavat lähinnä aina vain sama kaksikko Aliens Vs. Predator ja Clive Barker’s Undying, sekä nyt myös uutuutena Doom 3(myöntäkää nyt ihan reippaasti, että Doom 3:llakin oli ne omat hetkensä). Kovin montaa peliä ei siis listalla ole ja niistäkin kaikki kolme ovat ensimmäisestä persoonasta kuvattuja, sattumaako? Ei.

Yksinkertaisesti tehokkain tapa luoda oikeasti pelottavaa kauhua on nimittäin juuri pistää pelaaja kokemaan ruudun tapahtumat ”omien” silmiensä kautta, sillä se on ainut keino ”imeä” pelaaja pelin keskelle. Toki myös 3rd person kauhupeleillä, kuten Resident Evil ja Silent Hill voi olla omat hetkensä, mutta tällöin useimmiten on kyse lähinnä jännityksestä, kuin oikeasta pelottavuudesta, koska jokainen pelaaja näkee ruudulla liikutettavan pelihahmon ja siten ikään kuin seuraa jonkin toisen edesottamuksia, turvassa tämän selän takana sen sijaan, että olisi itse tapahtumien keskellä.

Kunnolla ihokarvat nostattaville kauhupeleille kysyntää siis olisi ja paljon. Erittäin pitkään kehityksen alla olleen Headfirst -pelitalon kauhupeliprojekti, Call Of Cthulhu: Dark Corners Of The Earth saatiin kuin saatiinkin kaikista ennakkoluuloista lopulta hiljattain julkaistua ja pelin Xbox-versio on nyt arvostelussamme. Xboxin omistavien kauhun ystävien on siis tähän asti täytynyt tyytyä lähinnä Doom 3:een ja esimerkiksi Crimson Butterfly -pelisarjaan(3rd person kauhua tosin)kauhuannostustansa varten. Call Of Cthulhu perustuu jopa kaikkien aikojen parhaaksi kehutun H.P. Lovecraftin kauhukirjallisuuteen. Olisiko Call Of Cthulhusta siis nousemaan kyseisen konsolin parhaaksi kauhupeliksi? Ottakaamme selvää.

Call Of Cthulhu: Dark Corners Of The Earth -pelissä pelaaja heitetään Jack Walters -nimisen yksityisetsivän rooliin. Vuosi on 1922. Ammuskelun seurauksena poliisit kutsuvat Jackin sateisena yönä jonkinlaisen kultin asuttamalle kartanolle puhumaan näiden johtajalle, Jackin ollessa ainut henkilö joille nämä suostuvat puhumaan. Muutaman hetken jälkeen tapahtuukin jo kummia ja jonka jälkeen palataan ajassa taaksepäin kuusi ja puoli vuotta, vuoteen 1915. Aikaan johon oikeastaan pelin koko tapahtumat perustuvat. Jack saa eräänä iltana mysteerisen puhelinsoiton kaupan omistajalta, joka pyytää Jackia tutkimaan eräässä syrjäisessä pikkukylässä, Innsmouthissa sijaitsevaa yhtä kauppaansa hiljattain tapahtuneen murron vuoksi. Kyläläiset ovat kaikkea muuta kuin avuliaita ”ulkopuolista” Jackia kohtaan ja koko kylässä haiskahtaa oudolta.. Eikä se ole pelkästään mätääntyneen kalan haju…

Pelin juonesta ei kamalan paljoa voi paljastaa sen menemättä pilalle, mutta sen verran voitanee paljastaa, että yllättäviä juonenkäänteitä, jännitystä, säikähtämisiä ja adrenaliinin kohoamista pelaaja tulee pelin aikana kokemaan useamman kerran. Pelin hämärää juonta siivitetään eteenpäin pelin omalla moottorilla tehdyillä varsin tyylikkäillä välianimaatioilla, jotka ovat paikoitellen melko graafisia, sisältävät jos jonkinlaisia kauhukuvia ja saavat pelaajan miettimään mitä pelissä oikeasti tapahtuu kaiken sen jännittämisen ohella. Juonesta ja sen taustatarinasta saa pelin aikana vielä enemmän selville lukemalla silloin tällöin Jackin päiväkirjaan ilmestyviä uusia merkintöjä, sekä Jackin keräämiä johtolankoja.

Vaikka Call Of Cthulhu onkin first person kuvakulmasta kuvattu, olisi todella väärin kutsua sitä kauhuräiskinnäksi, sillä sitä se ei missään nimessä ole. Pelin vahva tunnelma, jännitys ja ajoittainen pelkääminen(etenkin jos pelaa keskellä yötä yksin pimeässä)perustuu juuri siihen, että pelaaja joutuu yrittämään pääosan ajasta selviytymään ilman mitään aseita, hiiviskellen ja pysyen varjoissa, piilossa vihollisen katseilta.

Suurimmaksi osaksi peli koostuu erilaisten, joskin kevyiden ongelmien ratkomisesta, sekä vihollisten ohitse hiippailemisesta niiden tietämättä pelaajan läsnäolosta. Seikkailuelementtejä korostaa pelistä löytyvä tavaravalikko, jonne varastoituvia erilaisia esineitä joudutaan aika ajoin valitsemaan ja käyttämään hyväksi jotain ongelmaa ratkottaessa. Myös edellä mainittua päiväkirjaa ja siihen kerättyjä johtolankoja on aika ajoin käytettävä hyväksi, kuten esimerkiksi erään kassakaapin oikeaa yhdistelmää etsittäessä ja niin edelleen. Pelin seikkailulliset elementit eivät ole suoranaisia yllätyksiä, jos sattuu tietämään, että pelin kehittänyt Head First on vastannut aikanaan myös muun muassa Simon The Sorcerer -seikkailupeleistä. Ei peli aivan pelkästään tutkiskelua ja hiiviskelyä kuitenkaan ole.

Kun tietyn kohdan pelissä ohittaa tulevat adrenaliinitasoa mukavasti nostattavat, nopeatempoiset ja nopeaa ajattelua vaativat kohtaukset tutuiksi, kun vihollinen on kintereillä jatkuvasti, eikä aikaa ylimääräiselle mietiskelylle paljon jää. Muutamat tällaiset ovat todella loistavasti tehtyjä ja saavat todellakin pelaajan sydämen pamppailemaan. Hienona yksityiskohtana pelaajan sydän ei ole ainut mikä pamppailee. Myös itse Jackin sydän alkaa tällaisissa kohtauksissa pamppailemaan enemmän tai vähemmän, minkä lisäksi Jackin paniikinsekainen tunne välittyy pelaajalle myös esimerkiksi kuvan(eli Jackin näön)hetkellisenä heikentymisenä, sekä nopeuden hidastumisena. Mielenterveyskin on ajoittain vaakalaudalla kaikenlaisten kauhujen jälkeen, mikä saa Jackin kuiskimaan itsekseen muun muassa ”why did I come here?!, what the hell is happening?!” ja niin edelleen.

Pelaajan paniikkia pelin toiminnallisissa kohtauksissa lisää se, että kun Jack saa vauriota, alkaa tämä vaikuttaa hänen fyysiseen kuntoonsa. Esimerkiksi liian korkealta pudottautuminen johtaa siihen, että Jack alkaa linkuttaa jalkaansa ja juoksee täten hitaammin karkuun. Liiallinen verenhukka taasen johtaa kuvan muuttumiseksi utuiseksi ja värisävyltään harmaaksi ja hoitamattomana lopulta kuolemaan. Vaurioita voi pelin aikana onneksi paikkailla sieltä täältä löytyvillä lääkelaukuilla, joskaan se ei käy yhtä käden käänteessä kuin peleissä yleensä on tapana. Paikkailua varten onkin syytä löytää jokin suojaisa piilopaikka, jolloin Jackin pienen hetken kestävää paikkailemista ei ehditä tulla häiritsemään.

Aivan aseettomana ei pelaajan tarvitse koko pelin kulun ajan kulkea ympäriinsä, vaan pelin edetessä käteen kertyy myös hieman tulitukeakin, kuten pistooli ja haulikko. Peli ei kuitenkaan, kuten jo aiemmin mainitsinkin, ole mikään räiskintäpeli. Jos aivan tarkkoja ollaan, on itse asiassa pelissä ammuskeleminen parhaimpiin FPS-räiskintöihin verrattuna melko kankeaa ja muutenkin vähäisten ammusten takia paukuttelu on yleensä se viimeinen oljenkorsi.

Toiminta tuo valitettavasti muutenkin esille pelin suurimmat puutteet. Alkuun suorastaan älykkäältä tuntuva tekoäly ei oikeasti sitä kuitenkaan ole. Pelaaja voi paikoitellen selvitä elävänä esimerkiksi joidenkin aseistettujen vihollisten ohitse vain yksinkertaisesti juoksemalla ja pomppimalla koko matkan ajan. Tämän lisäksi ahkeraan pelaajaa etsivät viholliset unohtavat piiloon juosseen pelaajan välillä tyystin, vaikka olisivatkin juuri hetki sitten olleet tämän kanssa nokatusten. Aina eivät myöskään tunnu reagoivan, vaikka vierestä olisikin tapettu hetki sitten kaveri. Välillä toimintakohtaukset taas ovat ärsyttävän vaikeita ja hieman liiankin nopeaa päättelyä vaativaa toimintaa, mikä taas johtaa siihen, että pelaaja joutuu toistamaan joitain toimintakohtauksia useampaan kertaan, välillä pidemmänkin matkan päästä.
Audiovisuaalisesti kokonaisuudessaan yöaikaan sijoittuva Call Of Cthulhu on upean synkkä ja luo pelaajan mieleen erinomaisesti vaikutelman uhkaavasta, vihamielisestä sekä pelottavasta ympäristöstä. Kylän asukit ovat nekin erittäin onnistuneita, hienoista elokuvamaisista välianimaatioista puhumattakaan. Äänipuolella tunnelmankohottajana toimii paikoitellen taustalla soiva kauhumusiikki sekä erittäin laadukas ääninäyttely, kuin oikeastaan kaikki muukin mitä pelin ääniin tulee.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Paikoitellen hyytävä tunnelma..
  • + Audiovisuaalisesti varsin toimiva paketti
  • + Juoni

Huonoa

  • - ..Jota valitettavasti särkee epätasainen tekoäly
  • - Joidenkin kohtausten toisto