Arvostelussa Call Of Duty – Modern Warfare 3

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 26.marraskuu 2011

Peliarvostelu

Pelin nimi Call Of Duty - Modern Warfare 3
Alusta XBOX360
Ikäraja
HDTV-tuki
Avaa pelin lisätiedot

Amerikkalaiset ne sitten osaavat luoda viihdettä, vaikka Brasiliassa tapahtuvista mutavyöryistä. Yleensäkin ottaen amerikkalaiset ovat aina olleet hyviä rahastamaan toisten surulla. Ensin koetaan katastrofi tai jokin sota, surraan sitä vuosi tai pari ja sen jälkeen tehdään jo häikälemättä tapahtumasta viihdettä. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon: Irakin sota, Vietnamin sota, Toinen Maailmansota sekä Pearl Harborin pommitus, Phuketin vuoden 2004 ihmisiä mukanaan vienyt tsunami, sekä tietysti amerikkalaisten oma, kansallinen suru vuodelta 2001 ? WTC-iskut ? asia josta vielä tänä päivänäkin muistutetaan ja puhutaan monissa elokuvissa. WTC-iskujen pohjalta tehtiin kaksi, vai kenties peräti kolme elokuvaa (jotka olivat kaikki surkeita).

Peliteollisuuden parissa tällaista surulla mässäilyä on päästy näkemään harvemmin, tosin ehkä pääasiassa siksi, ettei pelien toteutus ole aivan päässyt vielä oikean elämän tasolle, grafiikassa tai vaikkapa tekoälyn tasossa ? eikä sen toisaalta ikinä pidä kai sitä aivan saavuttaakaan. Kuitenkin lähinnä näistä syistä oikeasti uskottavan ja koskettavan draaman luominen peleissä on vaikeaa, vaikka tuntuu se olevan sitä toisaalta myös Hollywoodillekin.
Activisionin uusin jättihittisuperpeli, Call Of Duty ? Modern Warfare 3 (COD-sarjan kahdeksas vaiko kenties yhdeksäs peli, olen seonnut laskuissa) yrittää kovasti olla dramaattinen. ?MW2? nostatti itsensä otsikoihin ilmestyessään sillä, että eräässä pelin kentässä pääsi ammuskelemaan siviilejä lentokentällä ja nyt ”MW3” sen sijaan yrittää nostaa palan kurkkuun heittämällä pelaajan heti yksinpelikampanjan alussa keskelle sotaa, eikä ihan minne tahansa keskelle, vaan suoraan New Yorkin ytimeen, osittain tuhoutuneen kaupungin sekä sen korkeiden, tulessa olevien pilvenpiirtäjien sekaan ammuskelemaan. New Yorkin kentässä maan tasolla räiskimisen lisäksi hypätään helikopterin minigunin puikkoihin ja tulitetaan vihollisia alas taivaalta, joiden kopterit räjähtävät moneen otteeseen lopuksi päin pilvenpiirtäjiä, joihin jää ammottavia aukkoja, joista papereita sekä rojua lentelee ulos — ei kuitenkaan ihmisiä, onneksi. Melkein uskaltaisin väittää, että pelin avauskohtauksella yritetään vedota amerikkalaisten sydämiin ja saada ampumaan vihollista tunteella New Yorkin uuden tuhon aattona.

Vastustajina pelissä häärivät pelin alkupuolella ketkäs muut kuin amerikkalaisten klassiset arkkiviholliset, venäläiset, jotka ovat MW3:ssa päässeet siis New Yorkiin saakka. Yksinpelin mukaan läntätty löyhä juoni jatkuu siitä mihin kakkojen jäi, jossa venäläinen äärinationalisti suoritti omassa kotimaasssaan verilöylyn ja lavasti amerikkalaiset siihen syypääksi. MW3:ssa Venäjän presidenttikin kaapataan, jotta presidentin kaavailemaa rauhansopimusta ei päästäisi tekemään. Ei jää muuta vaihtoehtoa kuin jahdata äärinationalistijohtaja Makarovia maailman ääriin ja yrittää hoitaa paha mies päiviltä. Peli kuljettaa pelaajaa kuitenkin nopeasti pois Yhdysvaltain maaperältä, eikä pelissä loppujen lopuksi edes räiskitä pelkästään venäläisiä vastaan, eikä pelkästään yhden hahmon perspektiivistä. Jos peliä verrataan esimerkiksi toiseen tuoreeseen hittisotapeliin, Battlefield 3:een sekä sen yksinpelikampanjaan, on MW3:n vastaava ainakin siinä mielessä monipuolisempi ja kiinnostavampi.

Call Of Duty -sarjalle lähes tavaramerkiksi muodostunut useampien eri hahmojen peluuttaminen on läsnä myös uusimmassa Call Of Dutyssa. Kampanjan aikana päästään räiskimään muun muassa Delta Forcen sotilaana, brittien erikoisjoukon entisenä jäsenenä, Venäjän presidentin turvamiehenä, kuin entisenä Spetznaz-sotilaananakin. Käytännössä mitään pelillistä eroa näiden hahmojen välillä ei kuitenkaan ole muuta kuin vakiona käsistä löytyvä asearsenaali.

Tehtävä tehtävältä vaihtuvat hahmot edesauttavat kuitenkin sitä, että pelaajaa voidaan heitellä pitkin poikin maailmankarttaa tällä tavoin oivan tekosyyn kera: kaikki Makarovin rampauttamiseksi järjestetyt enemmän tai vähemmän salaiset operaatiot kun eivät vaan tapahdu samassa maassa. Myös tehtävät ovat useamman pelihahmon ansiosta vaihtelevampia kuin Battlefield 3:n sota Iranissa. MW3:ssa seuraa kenttä toisensa jälkeen erilaisia tehtäviä, eikä ainakaan siinä mielessä pelin pelaaminen tunnu saman purnaamiselta.Yksinpelin aikana päästäänkin aiemmin mainitsemani New Yorkin taistelun ohella rampauttamaan muun muassa ydinsukellusvene sukellustehtävän muodossa, räiskimään samaisen sukellusveneeneen sisätiloissa, pakenemaan vihollisia kumiveneen kyydissä New Yorkin satama-alueella, ammuskelemaan Venäjän presidentin omassa, hallitsemattomasti maata kohti syöksyvässä lentokoneessa, ajamaan vihollisten kansoittamaa metroa takaa autolla metrotunnelissa sekä esimerkiksi päästämään Makarovin afrikkalaisia liittolaisia hengiltä pienessä hökkelikylässä Sierra Leonen maaperällä sekä torjumaan venäläisiä myös Pariisin ahtailla kaduillakin.

Ikävä kyllä yksinpelin kokonaistoteutus ei kuitenkaaan ole samalla tapaa aivan yhtä juhlaa kuin miltä pelin vaihtelevuus tehtävien osalta kuulostaa. Toki, on kiva päästä räiskimään lähes kaikilla pelin eri aseilla kerran jos toisenkin yksinpelin aikana — ennen kuin viimein lähdetään kokeilemaan sitä väistämätöntä, supersuosittua moninpeliä — mutta pelattavuudeltaan Modern Warfare 3:n yksinpelikampanja on Battlefield 3:n vastaavan tapaan niin kovin antiikkista hupia. Monia aiempia COD-sarjan pelejä pelanneille peli tuo varmasti jonkin sortin jälleennäkemisen riemua, kun mukana ovat jälleen hahmot, kuten Soap McTavish sekä jo ainakin Call Of Duty 2 -pelistä asti mukana roikkunut hahmo John Price, joka mahtaa olla MW3:ssa jo noin satavuotias… Nämä kaksi hahmonimeä kuitenkin ovat varsin laiha lohtu, vaikka ovatkin osaavien Bill Murrayn (ei Ghostbusters Murrayn) sekä Greyn Anatomian skottinäyttelijä Kevin McKiddin ääntelemiä.

Tehtävä kuin tehtävä soljuu yleensä perinteisesti, eli pelaaja seuraa kahta muuta tekoälyjamppaa pitkin ahtaita kenttiä, joissa ei paljoa liikkuma- tai koukkausvaraa ole. Jotain lineaarisuudesta ja ahtaudesta kertoo sekin, että käytännössä pelin sukellusvenekenttä sekä Sierra Leoneen perustuva kenttä ovat molemmat yhtä lineaarisia, yhden ja saman putken mentäviä tasoja, joissa ei turhia ovia availla, eikä eksytä sivukujille tai reiteille sekoilemaan. Lisäksi jos pelaaja vähääkään yrittää sooloilla itsekseen ja päättää mennä kavereidensa edellä räiskimään kaikki hengiltä jo valmiiksi nopeuttaakseen etenemistä, saa usein sen verran nopeasti kuulasta, että kuolee. Välillä jopa liian aikainen eteneminen johtaa tekstiin ”paljastit joukkueesi”, mikäli kyseessä on tilanne, jossa peli haluaa, että pelaaja hiiviskelee tiimikavereidensa kanssa, eikä ala ammuskelemaan, vaikka täydellinen mahdollisuus olisikin. Omien tiimikavereiden tehokasta putsausoperaatiotakaan ei kuitenkaan kannata jäädä nurkan taakse turhaan odottelemaan, sillä kaverit eivät saa juuri mitään aikaiseksi, kunhan ammuskelevat vähän sinnepäin, jotta sotiminen näyttäisi autenttiselta, eikä pelkästään pelaajan toiminnan varaan rakennettua kulissia.

Pelaaja kuitenkin loppupäässä on se, joka viholliset poistaa päiväjärjestyksestä. Siksi kai aina kun pelaaja pistää päätään esiin suojasta, kohdistaa vihollinen kaiken tulensa pelaajaan, eikä lainkaan enää pelaajan tiimitovereihin. Omat tiimikaverit ovat Battlefield 3:sta poiketen kuolemattomia (sentään kyseessä on nimekkäitä hahmoja, jotka eivät saa kuolla) ja välillä siis ottavat lukua maassa retkottaen, ennen kuin ovat jälleen valmiita räiskimään. Pelaajan elämänlankana toimii kaikista nykyajan räiskintäpeleistä tuttu itsestään palautuva elinenergia, mutta aina sekään ei tunnu riittävän, kun vihollistekoäly on vielä omien vastaavaa huonompaa ja viholliset suorittavat jatkuvasti päättömiä massarynnistyksiä pelaajan asemiin. Toki, silloin kun viholliset ovat tiukasti asemoituneet vaikkapa katolle KK-pesäkkeen varteen tai maan tasolla jeepin lavalle, ei tekoälyn heikkoa tasoa huomaa, mutta siinä vaiheessa kun viholliset suorastaan rynnivät pelaajan päälle ja juoksentelevat miten sattuuu keskellä tulitaisteluita, käy varsin selväksi, ettei ketään oikeastaan uudelleen kasatun pelinkehittäjä Infinity Wardin riveissä enää kiinnosta panostaa yksinpelin laatuun — tai innovatiivisuuteen.

Sanon tämän saman, jonka sanoin myös Battlefield 3:n yksinpelin arvostelun kohdalla: sotapelien jo turhankin muinainen tehtävätavoitteesta toiseen pomppiminen, skriptattuja vihollisväijytyksiä torjuen -tyyppinen peruskaava (tuttu jo vuoden 2002 Medal Of Honor: Allied Assault pelistä) alkaa olla jo vähän liiankin tuttu ja moneen, moneen kertaan koettu. Räjähtäviä tynnyreitä aivan vihollisten vieressä? Paina X aktivoidaksesi räjähteen, hypätäksesi auton lavalle, tai ihan vaikka potkaistaksesi muutoin aukeamisen ulottumattomissa olevan oven saranoiltaan? Jep. Olisi jo pikkuhiljaa aika uudistaa tätä, jo kohta kymmenen vuotta täyttävää FPS-sotapeligenreä — ainakin niiden sotapelien osalta, jotka tällaisen pelityypin ovat pohjakseen omaksuneet. Modern Warfare 3:n kohdalla saman purkan jauhaminen vuodesta toiseen alkaa näkyä ja tuntua vielä hitusen Battlefield 3:a enemmän, koska graafisesti pelin käyttämästä pelimoottorista ei yksinkertaisesti ole enää puristettavissa parempaa ja näyttävämpää grafiikkaa ulos kuin mitä esimerkiksi Battlefield 3 sekä sen Frozenbyte-pelimoottorin tuorein ovat saaneet aikaan. Poikkeuksena voitanee pitää pelin puolivälissä koettavaa hiekkamyrskyn valtaamaa seä lähes kokonaan sumentamaa kenttää, joka on vaika vaikuttava — hiekkamyrskyjä kun ei peleissä usein näe.

MW3:n visuaalinen taso on kutakuinkin ensimmäisen Modern Warfare -pelin kanssa samalla viivalla ja siksi se ei aivan riitä enää täysin vakuuttamaan ainakaan allekirjoittanutta. Tekstuurit ovat läheltä ja kauempaakin tarkasteltuna kamalan latteita ja mössöisiä ja maisemat vailla yksityiskohtia. Aseiden äänet sen sijaan ovat edelleen toimivaa sorttia. MW3:n yksinpelikampanja on jaettu kolmeen episodiin sekä kuuteentoista pelattavaan tasoon. Kokonaispituutta koko touhulle kertyy noin kuutisen tuntia, eikä yksinpelikampanja ole siis laatunsa tavoin mitään kovin kestävää.

Yksinpelikampanjan rinnalle on kuitenkin pelin iän pidentämisekis tarjolla Live- ja system link moninpeli sekä special ops pelimuoto, korvaamaan kaiketi kahden edellisen Call Of Duty -pelin Nazi Zombiesin puutetta. Special opsia voi pelata joko yksinään, tai co-op -tilassa jaetun ruudun tai Liven kautta. Special ops jakautuu kahteen vaihtoehtoon, joita ovat uusi tuttavuus survival, sekä missions. Survivalissa yritetään selvitä mahdollisimman kauan elossa, loputtomia ja alati kovenevia vihollisaaltoja vastaan. Vihollisaaltojen välillä pelaaja voi ostaa vihollisaallon eliminoinnista tienaamallaan rahalla uusia aseita, ammustäydennyksiä ja niin edelleen, valmistautuakseen paremmin seuraavaan, entistä kovempaan ja monilukuisempaan vihollisaaltoon. Missionsissa sitten suoritellaan nimensä mukaisesti erilaisia tehtäviä, ylennytään sotilasarvoissa ja avataan sitä myöten pelattavaksi yhä uusia tehtäviä sekä uusia aseita. Kaiken kaikkiaan erilaisia tehtäviä on seitsemäntoista, jotka vaihtelevat helposta esteradasta Venäjän presidentin koneen kaappaamiseen, sekä vihollispiiritysten selvittämiseen.

Vaikka special opsista saakin ajanvietettä irti, etenkin survival moden ollessa jopa ihan hauska uusi tapa pelata, on varsinainen suola kuitenkin varsinaisen perusmoninpelin luona. Vaikka tarjolla on system link sekä jaetun ruudun pelimahdollisuudet, on se kaikkein kuumin toiminta kuitenkin edelleen Liven parissa. Kun moninpeliä ensikertaa käynnistellään, kysyy peli haluaako pelaaja ladata kovalevylle Call Of Duty – Elite sovelluksen, joka on ilmainen. Sen sijaan, mikäli yksityiskohtaisia tilastoja ja muuta tietoa tarjoavaa Eliteä haluaa oikeasti alkaa käyttämään, tulee siitä maksaa Activisionille 62:n euron jäsenmaksu, joka on vuoden voimassa kerrallaan. Kyseiseen, varsin huimaan summaan kun vielä yhdistää Xbox Live kultatilin jäsenmaksut, tulee MW3 Eliten fanittamiselle melkoisesti hintaa. Battlefield 3:ssa Eliten kanssa samat asiat tarjoava Battlelog vastaavasti on täysin ilmainen.

Xbox Livessä pelaamista varten eri pelimuodot on jaettu kahteen listaan: on olemassa standardipelimuodot, sekä advanced pelimuodot. Ennen kuin advanced-puolen kahdeksaa pelimuotoa kuitenkaan pääsee edes kokeilemaan, on saavutettava minimissään hahmotaso 10. Advanced-listalta löytyy muun muassa haasteellisemmat versiot pelimuodoista team deathmatch, domination sekä search & destroy.

Standardipuolella moninpelimuotoja on kaikkiaan kaksitoista kappaletta. Mukana ovat ne kaikkein perinteisimmät ja klassisimmat tavat pelata, kuten team deathmatch, deathmatch, sekä capture the flag, joista en mistään ainakaan itse jaksanut sen kummemmin innostua — vähän samaan tapaan kuin Battlefield 3:sta löytynyt vastaava team deathmatch innosti juuri sen muutaman hetken pelin ykköspelimuodon, loistavan lipunvaltauspelin conquestin viedessä kaiken aikani. MW3:n muita pelimuotoja edellä mainitun kolmen lisäksi ovat mercenary, kill confirmed, domination, ground war, demoliton, sabotage, team defender, demolition, headquarters pro, sekä viimeisenä search & destroy. Advanced-listan tapaan vain osa pelimuodoista on aluksi käytössä. Standardlistalta ensimmäiset viisi on auki ja loput aukeavat hiljalleen kunhan saavuttaa hahmotason viisi sekä kymmenen. Näistä yhdeksästäkin pelimuodosta kokonaan uusi kill confirmed sekä jo entuudestaan tuttu mercenary ovat vain erilasia variaatioita team deathmatchista — toisessa pitää noukkia tapettujen tuntolaatat pisteiden kerryttämiseksi, kun taas toisessa idea on sama, mutta jossa ei lainkaan sallita Live-party -ominaisuutta käytettäväksi. Search & destroy on tuttua objektin löytämistä ja tuhoamista, sekä objekteja puolustavan joukkueen kanssa kahinointia. Headqustersissa ideana on vallata rakennus ja sen jälkeen sen vallannut joukkue puolustaa sitä, kun taas ”ulos jäänyt tiimi” yrittää hyökätä siihen onnistuneesti. Demolitionissa vuorotellaan hyökkääjien ja puolustajien roolia. Hyökkäävän tiimin tulee yrittää tuhota kaksi kohdetta pommeilla, samalla kun toinen joukkue yrittää puolustaa niitä. Sabotage on sekin periaatteessa eräänlainen capture the flag -variaatio: pisteitä kerätään siten, että kummankin tiimin tulee yrittää anastaa itselleen kartan keskellä makaava pommi ja virittää se vihollisen objektiin kiinni ja räjäyttää se.

Pelimuodoista kill confirmedin ohella toinen uusi tuttavuus on team defender, joka on sekin valitettavasti vain variaatio klassikosta, nimittäin capture the flagista. Team defenderissä lippuja on poikkeavasti tasan yksi, eikä sitä tarvitse kuskata omaan tukikohtaan pisteiden toivossa. Pelin alkaessa lipun paikka määräytyy sinne, minne matsissa ensimmäisenä kuollut pelaaja jää makaamaan. Joukkueet yrittävät sitten kilvan kummatkin anastaa lipun itselleen ja pitää sitä hallussaan. Lippua kantava tiimi saa käyttöönsä tuplapisteytyksen, kun taas ilman lippua pelaava tiimi joutuu tyytymään peruspisteisiin, niin kauan kunnes saavat lipun itselleen.

Pelimuotoja on siis reilusti Battlefield 3:a enemmän ja kullekin muodolle ja variaatiolle riittää pelaajia, mutta itse en jaksanut innostua pelissä kovinkaan monesta sen tarjoamasta vaihtoehdosta. Siinä missä Battlefield 3:ssa ehdoton suosikkini edelleen on conquest uudemman rush-pelimuodon tullessa siedettävänä kakkosena, olivat MW3:ssa suosikkejani Battlefieldin conquestista selkeästi apinoitu köyhän miehen versio domination sekä uusi pelimuoto kill confirmed. Köyhän miehen versio domination on siksi, että vallattavia lippupaikkoja on vain kolme kussakin kartassa, siinä missä niitä on Battlefield 3:ssa useasti neljä ja jotka kaikki ovat paljon pidemmän kantaman päässä toisistaan, jolloin lipulta lipulle yleensä parhaiten nopeiten pääsee ajoneuvolla.

Modern Warfare 3, kuten aiemmatkin Call Of Dutyt, ovat aina luottaneet mieluummin kompaktiin, erittäin nopeatempoiseen räiskimiseen, joka jopa jollain tapaa muistuttaaa hieman areenamaista pelikokemusta, jos sitä verrataan nimenomaan Battlefield 3:n taktisempaan ja tiimivetoisempaan moninpeliin, jossa itsenäinen säntäily ei tuota niin paljoa tulosta kuin Modern Warfare 3:ssa, vaan on hyödynnettävä suojia sekä maisemien suomaa mahdollisuutta naamioitua ja aina välillä muistaa rauhassa tarkkailla tilannetta hieman etäämmältäkin. MW3 — etenkin pelin pienimmillä kartoilla — muistuttaa jossain määrin jopa niinkin vauhdikasta peliä kuin Quake III Arenaa, mikä ei toisaalta ole ihmekään: aiempien Call Of Dutyjen tapaan myös MW3:n käyttämän pelimoottorin juuret ovat perua Quake III Arenankin käyttämästä, joskin raskaasti muunnellusta Id Tech 3 pelimoottorista.

Vaikka MW3 on omasta mielestäni ”arcademainen” pelikokemus moninpelinä, ei se kuitenkaan jää mielekkyytensä osalta paljoa Battlefield 3:n laajoille. täynnä sodan ja sotakoneiston pauketta oleville sotakentille. Kummankin pelisarjan moninpelille on olemassa oma paikkansa ja oma yleisönsä ja arvostelun aikana aloin jälleen muistamaan (MW2 jäi allekirjoittaneella kokonaan välistä) mikä on se juttu, joka Call Of Duty -pelien internetpelaamisessa oikein pitää otteessaan. Pelin lähes välitön kontakti vastapuolen pelaajiin, sekä nopea paluu takaisin suoraan toiminnan keskelle kuolemisen jälkeen kill camin näyttämän lyhyen kuolema-uusinnan jälkeen ovat seikkoja, jotka tekevät MW3:stakin varsin adrenaliinintäyteistä moninpelisotaa. Tämä tosin aiheuttaa sen, että pelissä on oltava äärimmäisen nopeat refleksit ja varauduttava kaikkeen sekä lentäviin luotehin joka puolelta mistä vain avoimia reittejä on. Yleensä oman elämän pituus moninpelissä ei olekaan muutamaa vihollistappoa pidempi, ennen kuin joku nopeampi tai selän taakse ennättänyt jo korjaa pistepotin pelaajan päänahasta itselleen.

Modern Warfare 3:n moninpeli kokonaisuutena on eittämättä juuri sellainen mitä fanit ovat tottuneet odottamaan: nopeatempoista räiskimistä melko kompaktin kokoisilla kartoilla (niitä on yhteensä mukavat 16 kappaletta), maksimissaan kahdeksantoista pelaajan matseina. Battlefield- sekä Call Of Duty -pelien suurin ero karttojen koon, pelaajamäärien, joidenkin pelimuotojen sekä näiden pelien erilaisen temmon lisäksi on sotakaluston käyttömahdollisuus Battlefieldissa. Battlefieldissä soditaan aika ajoin myös erilaisia sotakalustoja, kuten tankkeja, hävittäjiä, helikoptereita sekä miehistönkuljetusajoneuvoja sodassa apuna hyödyntäen. Call Of Duty — nimenomaan sarjan uusimmat pelit — sen sijaan keskittyy pumppaamaan eri hahmoluokkia erilasisilla perk-ominaisuuksilla, eli erikoistaidoilla, jotka tekevät hahmosta tavallista taitavamman.

Erilaisia hahmoluokkia pelissä on viisi: grenadier, first recon, overwatch, scout sniper, sekä riot control. Näistä kaksi viimeksi mainittua on alussa lukittuina. Hahmoluokat eroavat toisistaan luonnollisesti asevarustelultaan, mutta myös aloitus-perkeiltään, joita kullakin hahmoluokalla on kerrallaan käytössä kolme kappaletta. Riot control eroaa edukseen lisäksi vielä sillä, että kyseisellä hahmoluokalla on apuvälineenä paljon suojaa antava mellakkakilpi. Uusia aseita ja apuvälineitä kullekin hahmoluokalle saa, kun pärjää peleissä, kerää itselleen tapoista pisteitä ja lopulta ylenee sotilasarvoissa. Battlefieldin tapaan MW3:n moninpelaaminen onkin varsin palkitsevaa touhua.
Valmiiden hahmoluokkien valitsemisen ohella pelaaja voi — noustuaan ensin hahmotasolle 4 — luoda ja tallentaa myös omia kustomoituja hahmoluokkiaan, kuitenkin maksimissaan viisi erilaista. Omille hahmoluokille saa valita pääaseen, sivuaseen, sekä räjähteet ja taktiset panokset, kuten EMP-kraaatin tai savukranaatin. Erilaisia valittavia perk-ominaisuuksia on valittavissa viidentoista erilaisen väliltä. Perkeillä voi nopeuttaa vaikkapa omien aseiden lataamista, tähtäämistä, räjähteistä saatavan vaurion sietokykyä, tai vaikkapa kyvyn erottaa viholliset jo hieman tavallista kauempaa. Jatkuvaa kuolemista helpottamaan on mukana muutamia erilaisia death streak -ominaisuuksia, jotka voi melkeinpä laskea perk-kategoriaan nekin. Kun herää uudelleen pelikentälle, voi esimerkiksi seitsemän sekunnin ajan juosta tavallista kovempaa ja niin edelleen.

Peliseurasta ei ole eikä varmasti vähään aikaan tule pulaa: arvostelun kirjoitushetkellä pelaajia oli linjoilla lähemmäs 700 000 mikä ei ole ollenkaan huono saavutus. Peliseuraa löytää yleensä sekunneissa ja peliserverille pääsy on todella nopeaa. Bonusta tulee siitä, että peli tuntuu melko hyvin haistavan pelaajan fyysisen sijainnin ja usein servereille saakin seurakseen ihan mukavasti muitakin suomalaisia pelaajia.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Paljon moninpelimuotoja ja riittävästi karttoja
  • + Perkit sekä kustomoitavat hahmoluokat tuovat vaihtelua
  • + Tarjoaa nopeatempoista moninpelisotaa
  • + Livestä löytyy erittäin paljon pelaajia
  • + Survival-pelimoodi

Huonoa

  • - Pelimoottori on ulkoisesti jo melko ikääntynyt
  • - Yksinpelikampanja on lineaarinen ja tylsä, tekoälytön sekä moneen kertaan koettu
  • - Elite-rahastus