Arvostelussa Call of Juarez – Gunslinger

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 11.kesäkuu 2013

Peliarvostelu

Pelin nimi Call of Juarez - Gunslinger
Alusta Playstation 3
Arvostelukappale
Ikäraja 16
Avaa pelin lisätiedot

Jokainen LucasArtsin mainiota Outlawsia joskus pelannut, tietää että villi länsi istuu räiskintäpeleihin kuin nenä päähän. Ilmeisestä yhteensopivuudesta huolimatta, ovat westernit olleet genressä enemmän poikkeus kuin sääntö. Kuluvan vuosituhannen julkaisuista mieleen tulevat lähinnä hiekkalaatikkopeliksi kasvanut Red Dead -sarja sekä puolalaisen Techlandin Call of Juarez. Viimeisin tulokas aligenressä on imuroitavana halpapelinä myytävä Call of Juarez – Gunslinger.

Call of Juarez – Gunslinger kertoo palkkiometsästäjä, Silas Greavesin tarinan. Kirjaimellisesti. Peli on yhtä pitkää takautumaa, jota Silas kertoo paikallisille baarikärpäsille viskishotteja vastaan. Juoni itsessään on peruskauraa; perinteinen kostotarina, jossa osansa saavat suurin piirtein kaikki villin lännen pahamaineiset rosmot aina Daltoneista Jesse Jamesiin. Se on kuitenkin esitetty hauskasti, pelin päälle puhuttuna kertomuksena, samaan tapaan kuin toissavuoden mainiossa Bastionissa. Vaikkei Gunslinger aivan esikuvansa tyylikkyyteen ylläkään, osaavat tekijät hyödyntää kerrontatapaa nokkelasti: etenemisreittejä ja tasojen yksityiskohtia muovaillaan Silasin muistikuvien mukaan ja kymmenpäisten vihollisjoukkojen vyöryt verhotaan kertojan liioittelevaan tyyliin.
Silasin uskomattomia tarinoita siivitetään perinteisin, mutta hyväksi havaituin pelimekaniikoin. Läpeensä lineaaristen tasojen halkominen on varovaista puuhaa, jossa henkikultansa suojelu on yhtä tärkeässä roolissa kuin nopeat ja tarkat laukaukset. Aseistus koostuu villin lännen perinteisestä kalustosta, revolvereista, haulikoista, kivääreistä sekä tietenkin dynamiitista. Reikäraudat ovat ajan hengen mukaisesti hieman epätarkkoja, mutta tuntuvat ja ennen kaikkea kuulostavat tehokkailta.

Kuten odotettua, Silas itse on tarinoissaan tietenkin melkoinen supermies. Osumia hän ei kestä juuri sen enempää kuin vihollisensakaan, mutta miekkosen rautainen aineenvaihdunta parantaa isotkin luodinreiät parin sekunnin kyykistelyllä. Tiukoissa tilanteissa auttaa yleensä ?keskittyminen?, Gunslingerin oma versio Max Paynen popularisoimasta hetkellisestä ajan hidastuksesta. Omaperäisempi idea on Silasin kyky välttää se viimeinen ja kuolettava luoti pikaisella quick time event -tyyppisellä väistöliikkeellä. Moisen kikan sisällyttäminen tarkoittaa toki myös sitä, että peli on suunniteltu riistämään pelaajalta henkiriepua aina aika-ajoin. Vaikka pidän itseäni melko kokeneena FPS-konkarina, livahti veren maku suuhun jopa keskimmäisellä vaikeustasolla.

Vaikeustaso onkin ensimmäisiä ja ainoita asioita, jotka alkoivat pelikokemuksen aikana toden teolla tökkiä. Ei sillä etteikö pelissä saisi olla haastetta, mutta se ei saisi tuntua epäreilulta. Tämä selvästikin unohtunut Gunslingeriltä, joka tuntuu rakastavan raivostuttavia kattilanpohja-areenoita, joissa puolustaudutaan suljetussa montussa laidoilta vyöryviä vihollisia vastaan. Toinen antibravuuri ovat loppuvastustajat, jotka eivät tavallisesti eroa tusinavihollisista muutoin kuin luodinkestävältä iholtaan. Hetkittäin tuntuu siltä, kuin Call of Juarez – Gunslinger olisi oikein suunniteltu venyttämään pinnaa.

Gunslingeristä löytyy onneksi myös toisenlaisia loppuvihollisia – sellaisia jotka hoidellaan aitoon villin lännen tyyliin, kaksintaistelulla. Kaksintaistelut on puettu minipeliksi, jossa oikealla analogiohjaimella pidetään katse vihollisessa ja vasemmalla käsi mahdollisimman hyvässä pistoolinvetoasennossa. Todellinen sankari vetää vasta vastustajan perässä, kunniaton retku heti kun peli antaa siihen mahdollisuuden. Reilu tappo kysyy pelaajalta melkoista keskittymistä ja ajoitusta, mutta toisin kuin tavallisten loppuvihollisten listiminen, kyse on enemmän taidosta kuin tuurista. Ihmetyttää hieman, miksei kaikkia pomotaisteluita ole hoidettu tällä tavoin.

Töyssyt vaikeustasossa ja hauskat kaksintaistelut pois lukien, Call of Juarez – Gunslinger tuntuu aika perusräiskinnältä. Pelimekaniikat toimivat odotetusti, aseissa on hyvä tuntuma ja viholliset ovat juuri sellaisia interaktiivisia maalitauluja kuin pitääkin. Ammuskeluun tuo lisäväriä pisteytyssysteemi, joka palkitsee pääosumista, suojien läpi ampumisista ja niin edelleen. Myös tyyliteltyjen tappojen ketjuttaminen on pistepotin arvoinen hyve. Juonimoodissa pisteet kääntyvät kokemukseksi, jolla avataan uusia taitoja. Harmi vaan että itse taidot eivät ole paria poikkeusta lukuun ottamatta kovinkaan mielenkiintoisia. Tuplarevolverit tai pieni hidastus kiväärillä zoomatessa olisivat varmaan päätyneet peliin joka tapauksessa.
Tasosuunnittelu ei ole kaikilta osin mielikuvituksellisinta, mutta silläkin on hetkensä. Rautatiesillan rakenteissa tai liikkuvan junan kyydissä räiskyttely ovat ihan mukavia FPS-kliseitä, kaivoksia ja luolia olisi voinut olla kenties vähemmänkin. Paikoin taistellaan hyvinkin kuvauksellisissa maisemissa. Kaikki kauneus on tietenkin tervetullutta, mutta toisinaan maisemaa tungetaan naamalle sellaisin korostuksin, että tuntuu kuin tekijät yrittäisivät ensisijaisesti kaupustella oman talonsa Chrome 5 -koneistoa. Hieman ikävämmin silmiin pistävät tasosuunnittelun lineaarisuus sekä staattisuus. Call of Dutyn tai Battlefieldin kaltaisiin ison rahan kulissipeleihin tottuneille Gunslingerin miljööt saattavat tuntua suorastaan tylsiltä. Kompromissit ovat tosin helposti ymmärrettävissä, kun muistaa kyseessä olevan kuitenkin melkoisesti keskivertoa konsolipeliä edullisempi julkaisu.

Tunnustan kyseenalaistaneeni jo etukäteen, kuinka noin 15 euron hintainen halpajulkaisu voisi kestää vertailua FPS-pelien kilpaillussa kategoriassa. Call of Juarez – Gunslinger osoittaa, että ihan hyvin. Kyseessä on pätevä ja suoraviivainen räiskintä, joka ei mullista maailmoja, mutta viihdyttää. Kunnollisen mittainen yksinpelikampanja sekä netin pistelistojen kuninkuudesta pelattava haastemoodi tarjoavat sisältöä koko rahalle ja vähän enemmänkin. Joku voisi harmistua moninpelin puuttumisesta, mutta kaltaiselleni antisosiaaliselle pelikriitikolle tämäkin on vain plussaa.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Kaksintaistelut
  • + Peliin istuva tarinankerronta
  • + Toimivat perusmekaniikat

Huonoa

  • - Tasosuunnittelu vähän liian yllätyksetöntä
  • - Loppuviholliset imevät luoteja
  • - Epäreilulta tuntuva vaikeustaso