Arvostelussa Command & Conquer 3 – Tiberium Wars

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 3.kesäkuu 2007

Peliarvostelu

Pelin nimi Command & Conquer 3 - Tiberium Wars
Alusta XBOX360
Content Download On
Tuki omille musiikeille On
Avaa pelin lisätiedot

Pitkällisen odotuksen jälkeen legendaarinen ja pitkä-ikäinen, vuonna 1995 ensi kerran päivänvalon nähnyt pelisarja Command & Conquer on jälleen ilmestynyt pelaajien iloksi sarjan kolmannen osan myötä. Vuonna 1999 julkaistun Command & Conquer 2 -pelin ja kyseisen uusimman osan välissä on ehditty nähdä C&C -maailmaan muutaman kiemuran kautta liittyvän Red Alertin -sarjan jatko-osa, sekä hieman sivuraiteille C&C -pelisarjaa vienyttä C&C Generalsia, mutta nyt on aika palata asian ytimeen, eli sen alkuperäisen C&C -pelisarjan pariin.

Sarjan kolmannessa osassa YK:n tukeman sotilasliitto GDI:n sekä kiihkouskovaisen terroristijärjestö NODin välinen sota on jälleen alkamassa uudelleen ja taistelu Maan viimeisistä Tiberium-vapaista alueista käynnistymässä. Kolmannessa osassa suurin osa maapallosta nimittäin on jo joutunut lähestulkoon kokonaan ihmisille tappavan myrkyllisen Tiberium-kristallin valtaan. Tiberium ei kuitenkaan ole pelkästään vaarallisen tappava, vaan myös vaarallisen valtaa antava, sille joka suurinta osaa siitä hallitsee. GDI haluaa Tiberiumia ollakseen asevarustelun herra, kun taas NOD uskoo sen voivan vaikuttaa ihmiskunnan evoluutioon myönteisesti. GDI ja NOD saavat kuitenkin sodan kuluessa myös huomata, etteivät olekaan universumissa aivan kaksistaan?
Edellisen Command & Conquer -sarjan pelin konsolijulkaisusta on tätä kirjoittaessa kulunut melkoisesti aikaa. Viimeksi konsoleilla nähty C&C -pelihän oli ensimmäiselle Playstation konsolille julkaisu Red Alert – Retaliation, josta löytyi samojen kansien alle pakattuna Red Alert -sarjan ensimmäinen osa, sekä sen kaksi lisälevyä. Peli julkaistiin vuonna 1998. Sen jälkeen on konsolirintamalla ollut C&C:n suhteen hiljaista, mutta nyt Electronic Arts korjaa asian julkaisemalla pelin Xbox 360 konsolille. Game Reality ehtikin jo taannoin arvostella kyseessä olevan Command & Conquer: Tiberium Wars -pelin PC-version(arvosana 4 tähteä)ja peli oli kauttaaltaan kuin paluu entiseen vain uudella hienolla grafiikalla päivitettynä. Onko pelin Xbox 360-käännös yhtä laadukas pelijulkaisu?

On ja ei. PC-version tapaan Command & Conquer: Tiberium Warsin Xbox 360-versiostakin on tunnistettavissa paluu vanhaan kunnon C&C-meininkiin, jossa rakennetaan tukikohtaa, valloitetaan Tiberium-peltoja sekä lopulta murskataan vihollinen ylivoiman avulla. C&C3 tarjoaa pelattavaksi yhden kampanjan kummallakin sodan osapuolella, joiden läpäisemisen jälkeen avautuu vielä pelattavaksi muutaman tehtävän mittainen, salaperäinen bonus-kampanja.

Ennen jokaista tehtävää ja usein myös jokaisen tehtävän jälkeen pelaajaa palkitaan uudella, oikeilla näyttelijöillä varustetulla videonpätkällä, joissa pelaajalle kerrotaan mitä pitää tehdä/mitä tehtävän jälkeen tapahtui. EA on laittanut näihin selkeästi hieman enemmän rahaa kiinni ja pelissä näkeekin muun muassa Total Recall ja The Machinist -elokuvista tutun Michael Ironsiden, sekä Lost TV-sarjassa Sawyeria näyttelevän Josh Hollowayn. Melkeinpä kaikki näyttelijät suoriutuvat hommastaan hyvin ja etenkin Hollowayn roolisuoritus oli allekirjoittaneen mieleen.

Tyypillinen tehtävä Tiberium Warsissa tehtävää alustavan videonkatselun jälkeen vyöryy eteenpäin klassiseen C&C -malliin: rakennetaan päämaja, joka mahdollistaa kaikkien muiden rakennusten rakentamisen. Sen jälkeen rakennetaan tiberiumin korjuulaitos, miehistömaja, sotakalustotehdas, sekä erinäisiä tykkejä puolustamaan omaa aluetta niin maa -kuin ilmaviholliseltakin. Kaikki talot tarvitsevat virtaa, joten on pidettävä huoli niiden riittävästä virransaannista rakentamalla riittävästi voimaloita. Kummallakin sotivalla osapuolella homma toimii periaatteessa samalla mekaniikalla, joskin perusrakennukset ovat ulkonäöllisesti hieman. Jotta osapuolet erottuisivat hieman toisistaan ulkonäön ohella, on molemmalla osapuolella myös muutama rakennus ja teknologia hallussaan jollaista toisella ei ole. Se, että saako pelaaja niistä etulyöntiasemaa itselleen, riippuu täysin siitä kuinka hyvin osaa niitä hyödyntää.

Kummankin osapuolen sotakalusto on niin ikään vanhoista C&C -peleistä tuttua nimiään myöten; vai miltä kuulostavat esimerkiksi Orca -helikopterit, ohjuksin varustettu moottoripyörä(attack bike), Scorpion-tankki, mammuttitankki tai liekinheitintankki? Sarjan uutukainen ei kuitenkaan tyydy tarjoamaan pelkästään vanhoja tuttavuuksia, vaan tuo mukanaan myös hieman jotain uuttakin, kuten esimerkiksi pommikoneet, kävelevät jättirobotit, itsemurhapommittajat, sekä liito-ominaisuudella varustetun nelihenkisen Shadow team -erikoisjoukon ja niin edelleen. Yksikään uusi yksikkö ei kuitenkaan pilaa pelin tasapainoa ja se onkin kaiken kaikkiaan varsin hyvin kohdallaan, vaikka kummankin osapuolen jalkaväki -ja kalustotarjonta poikkeavatkin siis hieman toisistaan.

Pelin tehtävien aloitustilanne ja niiden tavoitteet vaihtelevat usein tehtävästä toiseen, mutta periaatteessa monessa tehtävässä on loppujen lopuksi pohjalla yksinkertainen tavoite ”tuhoa vihollinen”. Parhaita tehtäviä ovat ehdottomasti tietysti ne, joissa saa itse rakentaa ja kasvattaa joukkojensa kokoa.

Koska kyseessä on PC-käännös, ei kenellekään varmasti tule yllätyksenä, ettei peli sinänsä ole juurikaan PC-versiosta muuttunut. Mutta koska Xbox 360:llä pelejä pelataan peliohjaimella on EA onneksi ymmärtänyt, ettei pelin hiirivetoista käyttöliittymää voi sellaisenaan Xbox 360:lle siirtää. Niinpä Xbox 360 -ja PC-versioiden suurin ero tuleekin esille käyttöliittymän kohdalla.

Vaikka Command & Conquer: Tiberium Warsin Xbox 360-version käyttöliittymä onkin erilainen PC-versioon nähden ja siten paljon käytännöllisempi käytettäväksi peliohjaimen kanssa, ei se kuitenkaan ole täydellinen, eikä sillä oikein muutoksista huolimatta saakaan pelaamiseen sitä aivan halutun tarkkaa otetta. Yksikköjen valinta ja liikuttaminen, sekä esimerkiksi uusien rakennusten luonti rakennusvalikosta on kyllä tehty suhteellisen helpoksi; pelaaja saa nämä kummatkin periaatteessa toteutettua ohjaimen eri liipaisimilla ja rakennusten osalta sen jälkeen valitsemalla erillisistä kategoriavalikoista haluamansa rakennustyypin rakennettavaksi. Äärimmäistä nopeutta ja ripeitä refleksejä vaadittaessa pelin käyttöliittymä ei kuitenkaan ole aivan omiaan. Etenkään silloin, mikäli pelaaja yrittää ”maalata” kursorilla vain tiettyjä sotilaita tai sotakalustoa. Nopeasti toimittaessa tässä kohdin tulee usein hutiloitua joukoista ohi tai muuten vain valittua väärät yksiköt. Kaikkein parhaimmaksi tavaksi varsinkin taistelutilanteissa allekirjoittanut totesi yksinkertaisen tavan, eli kaikkien yksiköiden yhtäaikaisen valitsemisen(vasen liipaisin+A-nappula)olevan se paras keino voittoon.

Mitä ilmeisemmin myös EA:lla on huomattu uusitun käyttöliittymän osittainen toimimattomuus etenkin isoissa taistelutilanteissa ja ilmeisesti siksi pelin Xbox 360-versio onkin selvästi hieman helpompi medium-vaikeustasolla pelattuna kuin PC-veljensä. Tämä ilmenee siten, että vihollisyksiköt ja rakennukset tuhoutuvat hieman helpommin, vihollinen hyökkää heikommin ja rakentaa hitaammalla syötöllä uusia yksiköitä. Tämän vuoksi osa tehtävistä muodostuukin läpihuutojutuiksi, ellei vaikeustasoa nosta vaikeimpaan. Toinen pelaamista helpottava seikka onkin sitten myös PC-versiosta tuttu ”ominaisuus”. Nimittäin jatkuva pelaajan kädestä pitäminen tehtävästä toiseen. Paikoitellen ärsyttää kuinka jo heti tehtävän alussa pelaajalle annetaan päätavoitteiden lisäksi aika lailla selkeät ohjeet siitä mitä pitää tuhota/vallata ja missä, jotta voiton saisi paljon helpommin kotiin. Olisivat voineet allekirjoittaneen mielestä jättää toissijaiset, pelaamista useimmissa tehtävissä helpottavat tavoitteet pelaajan itsensä löydettäviksi. Nykyisellään peli lyö hieman valitettavasti kaikki kortit pöydälle samantien pelaajan otettaviksi, eikä paljoa itsenäistä tutkailtavaa tai omaa, hieman perusteellisempaa strategiointia näin ollen jää.

Visuaalisesti Command & Conquer: Tiberium Warsin Xbox 360-version ei tarvitse PC-version rinnalla paljoa hävetä, vaikkakin joitain animaatioita onkin selkeästi hieman karsittu kun taas joitain tekstuureita selkeästi alennettu resoluutionsa osalta. Kuitenkin ainoa oikea harmin paikka visuaalisella puolella on pelissä koettavat ajoittaiset hidastumiset ruudunpäivityksessä. Etenkin pelin isoimmissa taisteluissa tämä on kaikkein selvimmin esillä. Muutoin pelin visuaalinen puoli on kyllä(sitä pienenpientä karsimista lukuunottamatta) varsin nätinnäköinen ja Tiberium-kristallin kuin sodankin runtelemat maisemat näyttävät upeilta siinä missä useiden kymmenien yksiköiden yhtäaikainen ilotulitus taisteluissa on nautinnollista katsottavaa. Teräväpiirtotelevisioilla pelaavien kannattaa myös huomioida, että C&C 3 on yksi ensimmäisiä Xbox 360 -pelejä, joka tukee 1080p teräväpiirtoresoluutiota.

Äänipuolella asiat eivät ole muuttuneet juuri miksikään PC-versiosta. Toisin sanoen äänimaailma, etenkin Dolby Digital 5.1 ääniraidalla ryyditettynä on hyvä ja ääniefektit varsin passeleita toimivia jytinämusiikkeja unohtamatta.

Yksinpelikampanjoiden läpäisyn, tai niihin kyllästymisen jälkeen C&C -kuumetta voi pitkittää pelaamalla peliä Livessä. PC-versiosta poiketen Xbox 360-versiolla on tarjota useampi erilainen pelimuoto sen kaikkein tavanomaisimman C&C ”rakenna ja valloita” -pelimuodon kylkiäiseksi. Xbox 360:llä on peliä mahdollista pelata myös Siege, capture and hold, capture the flag ja king of the hill -pelimuotojen välityksellä.
Siegessä pelaajat aloittavat pelin, jonka alussa kartan keskellä reunasta reunaan kulkee läpäisemätön suojakenttä, joka määritetyn ajan jälkeen katoaa ja pelaajat pääsevät hyökkäämään kasaamillaan joukoilla. Capture and hold ja king of the hill taasen ovat melko lailla samankaltaiset pelimuodot, sillä erotuksella, että ensinnä mainitussa valloitettavia ja pidettäviä pisteitä on useampi, kun taas king of the hillissä niitä on vain yksi. Capture the flag on nimeään myöten räiskintäpeleistäkin tuttu pelimuoto, eli kaapataan lippuja ympäri kenttää ja viedään ne omaan leiriin. Nämä edellä mainitut pelimuodot lisäävät tavalliseen strategiointiin mukavalla tavalla uudenlaisen porkkanan sen perinteisen pelimuodon rinnalle.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Moninpeli
  • + Äänimaailma
  • + Vanha kunnon C&C -meininki
  • + Uudelleen suunniteltu käyttöliittymä..

Huonoa

  • - Pelin jatkuva kädestä pitely
  • - ..Joka ei ole kuitenkaan aivan PC-version tasoa
  • - Satunnaiset hidastumiset