Arvostelussa Command & Conquer: Renegade

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 19.maaliskuu 2002

Peliarvostelu

Pelin nimi Command & Conquer: Renegade
Alusta PC
Arvostelukappale EA
Ikäraja -
< >
Avaa pelin lisätiedot

Westwood on jo pitkään luottanut omaan Command & Conquer -pelisarjaansa ja käärinyt siinä samalla myös onnistuneesti itselleen paljon rahaakin. Red Alertin jälkeen pelitalo päätti kokeilla jotain uutta ja tehdä C&C-maailmaan sijoittuvan 3D räiskinnän, jonka pääosassa olisi alkuperäisestä C&C:stä tuttu kova kommandojätkä Havoc. Command & Conquerissa nähdään vanhat riitapukarit GDI ja NOD nenät vastakkain taas kerran, joista ensimmäisen puolella tietysti taistelee pelaajan ohjastama Havoc. Pelaaja lähtee kurittamaan NODin joukkoja hyvin varustautuneena läjällä aseita, jonka lisäksi pelin aikana löytää uusia kättäpidempiä tuttavuuksia muun muassa tapetuilta vihollisilta tai välillä jopa omien kavereiden pudottamien ”apupakettien” myötä, joista aseiden lisäksi löytyy usein myös lisäenergiaa ja lisäpanssaria. Pelaajalle tarjolla on perus pistoolin -ja konekiväärin lisäksi muun muassa tarkka-ampujan kivääri, sinko, kranaatinheitin, minigun, liekinheitin, tiberiumia ampuva rynnäkkökivääri ja käsikäyttöinen ionikanuuna.

Pelin aikana Havoc koluaa useita NODin kansoittamia alueita ja sen leirejä läpi ja peliympäristönä on suurimmaksi osaksi samantyylistä, kallioiden ympäröimää maisemaa. Koska peli on uskollinen sarjansa peleille, on Havocin tehtävän aina vähän väliä käydä sabotoimassa erinäisiä NODin rakennelmia, kuten esimerkiksi ilma -ja maatorjuntatykkejä, miehistötaloja ja muutamaan otteeseen tulee jopa tehtyä toimintakyvyttömäksi Obeliskejakin, eli siis niitä NODin lasertorneja. Rakennusten tuhoaminen ei onnistu yhtä yksinkertaisesti kuin pelin naksutteluveljissä vain asettamalla C4:sta talon ”päälle”, vaan sen sijaan pelaajan pitää mennä rakennusten sisälle, ravata pari kerrosta alaspäin talon uumeniin ja kohdata siinä matkalla myös hieman vihollissotilaitakin jonka jälkeen pohjakerroksesta löytyy eräänlainen tietokone jonka näytölle läntätään C4 panos ja painetaan laukaisimesta, jolloin koko rakennus tavallaan hajoaa. Rakennusten kuten esimerkiksi juuri miehistötalon tai helikopterin laskeutumisalustan tuhoaminen tiestysti tarkoittaa sitä, että vihollinen ei voi enään hankkia uusia miehiä/helikoptereita, joka on mielestäni ihan hyvin myös Renegadeenkin sopiva elementti. Kyseinen rakennusten sisällepääseminenhän muuten oli juuri yksi niistä ominaisuuksista joilla peliä aikoinaan hehkutettiin, mutta ei niiden sisällä ramppaaminen kumminkaan tuota mitään sen kummempaa fiilistä kuin muissakaan räiskinnöissä, välillä enemmänkin ärsyttää sokkelomaisilla käytävillä juoksentelu.
Pelaajan ei tarvitse koko peliä pelata läpi jalan, vaan pelin kuluessa löytää useita C&C:stä tuttuja vekottimia tai välillä jopa GDI-kaverit tuovat niitä pelaajalle ilmakuljetuksella. GDI:n puolelta yksinpelin aikana pääsee humween, mammuttitankin ja medium tankin puikkoihin. NODin vehkeilläkin pääsee ajelemaan silloin tällöin ja kokeilemaan light tankkia, liekinheitintankkia ja ”hiekkakirppua”. Harmi kyllä, mutta minkään lentohärveleiden puikkoihin pelaajaa ei kertaakaan pelin kuluessa päästetä, vaikka välianimaatioissa Havoc vähän väliä lenteleekin sellaisilla. Melkein mikään yllämainituista ajoneuvoista ei kauaa vihollisen tulitusta kestä, poikkeuksena tosin mammuttitankki ja niinpä ajoneuvolla ajaessa pitääkin yleensä edetä hyvin nopeasti koko ajan samalla uhkaavia vihollisia ampuen. Ajoneuvoilla onnistuu muiden ajoneuvojen tuhoamisen lisäksi myös ihan mukavasti vihollisen jalkaväen teilaaminen ajamalla niiden päälle, kuten alkuperäisessä C&C:ssäkin ja esimerkiksi GDI:n nopea humwee ja NODin vastaava hiekkakirppu ovatkin omiaan pääasiassa juuri siihen hommaan, sillä tankin haastajiksi niistä ei ole. Ajettavuudeltaan ajoneuvot ovat ihan helppokäyttöisiä eikä mihinkään turhiin ”simulointiyrityksiin” olla edes onneksi yritetty ryhtyä ja erilaisilla laitteilla ajaminen, tähtääminen ja ampuminen sujuukin näin ollen mukavan vaivattomasti.

Kenttiä pelistä löytyy kaksitoista kappaletta ja vaikka se saattaakin kuullostaa vähältä, ei se sitä oikeastaan ole koska kentät ovat hyvin laajoja ja pitkiä, joten on siis vain hyvä asia että pelissä tosiaan myös saa välillä ajella erilaisilla ajoneuvoillakin koska Havoc tuppaa juoksemaan ikävän hitaasti verrattuna siihen kuin isoja kentät ovat. Pelaajan tehtävät vaihtuvat erilaisten tykkien tuhoamisesta avainkorttien etsimiseen ja henkilöiden hengissäpitämisestä GDI:n sotilaiden pelastamiseen. Ensimmäiset tehtävät ovat todella helppoja, mutta siitä huolimatta hyvin toteutettuja ja jotenkin ne vaan osaavat hyvin tuoda esille vanhan Command&Conquerin hengen loppupään tehtäviä paremmin. Kun tehtäviä on jonkin verran tullut pelattua läpi, alkaa vaikeustaso nousta pikkuhiljaa ja siinä samalla myös hermot joutuvat aika-ajoin koetukselle, kun viholliset tuppaavat ilmestymään yht’ äkkiä selän taakse pelaajan huomaamatta. Loppupuolen tehtävät ovatkin sitten jo todella vaikeita, lähinnä siitä syystä että ammusten ja muun tarpeellisen roinan saantia rajoitetaan rajusti. Välillä meinaa hermotkin mennä pelin kanssa, kun joutuu koko ajan lataamaan tallennuksia ja joissain jaksoissa jopa suositellaan tallentamaan todella usein.

Tekoäly on yksi pelin pahimpia puutteita, sillä se on todella huono suurimman osan ajasta. Vihulaisia saa välillä ampua jopa vierestäkin ihan rauhassa ilman että vihollinen tai sen kaveritkaan mitään huomaisivat. Westwood on ilmeisesti itsekin myös huomannut tämän peliä tehdessään ja vihollisia vyörytetäänkin pelaajan kimppuun useimmiten useita kerralla vieläpä varustettuna murhaavan tarkoilla osumatarkkuuksilla, koska jos viholliset pelaajan huomaavat niin niiden luoteja ei väistelläkään kuin Max Payne ikään vaan kaikki ammukset osuvat pelajaan vaikka kuinka hyppelisi ja väistelisi. Poikkeuksena tietysti liekinheitin -ja tiberiumaseilla varustetut viholliset, jotka eivät voi osua pidemmän matkan päästä. Omien kavereidenkaan tekoäly ei todellakaan mitenkään loista ja muutenkaan niistä ei ole oikeastaan mihinkään muuhun kuin vihollisen tykinruoaksi, sillä eivät ne pahemmin tajua juosta suojaan silloin kun toiminta käy liian kuumaksi tai auttaa pelaajaa silloin kun sitä ammutaan. Tiimikaverit eivät myöskään lähde pelaajan mukaan niittämään NODeja vaan jos ne ovat yhdessä taistelussa olleet, jäävät kaverit vain idiootteina seisoskelemaan paikalleen olettaen että pelaaja hoitaisi homman yksinään kotiin. Oliskin ollut ihan kiva jos pelaajalle olisi oikeasti ollut jotain hyötyä tiimikavereista.. Eihän sitä alkuperäistäkään C&C -peliä pelkällä yhdellä kommandolla läpi päästy.

Moninpeli on yksi Renegaden hyviä puolia ja päivitetyllä 1.015 versiolla pelin lagituskin on saatu kutistettua jo lähes olemattomiin. Parhaiten moninpeliseuraa etsitään milläs muulla kuin GameSpyllä ja ohjelmalla löytyvä servereiden paljous onkin ihan kiitettävää ja näin ei ainakaan omalla kohdallani tarvinnut koskaan jonottaa päästäkseen pelaamaan, sillä servereillä oli aina tilaa. Maksimissaan toisistaan mittaa voi ottaa samaan aikaan 32 pelaajaa. Ennen varsinaisen moninpelaamisen aloittamista on peliä myös mahdollista harjoitella ”yksinpelinä” tietokoneohjastettujen tiimikavereiden ja vihollisten kanssa. Ihme kyllä, mutta tässä muodossa vihollisen tekoäly tarjoaa jopa suhteellisen hyvän vastuksen pelaajalle ja ihmetyttääkin miksi näin ei sitten ollut myös varsinaisessa yksinpelissä. Moninpelin idea on ihan hyvä ja hieman muista tavallisista räiskinnöistä poikkeava, vaikka käytännössä tarjolla ei olekaan muuta kuin tiimipohjaista deathmatchia. Kummallakin joukkueella, GDI:llä sekä NODilla on pelin alussa tukikohta, josta jokainen pelaaja myös aloittaa.

Kummallakin joukkueella on myös tiberiumia kerääviä rekkoja jotka tuovat rahaa joukkueiden kassaan. Kerääntyneellä rahamäärällä voi sitten vaikka luoda omasta hahmostaan tavallista perussolttua paremman ja tietysti samalla myös kalliimman yksikön. Pelaajan valittavana on kaikki yksinpelissäkin nähdyt hahmot pioneerista liekinheitinyksikköön ja jokaisella yksiköllä on oma pääaseensa, jonka lisäksi jokaiselta löytyy taskustaan myös pistooli ja muutamia räjähteitä. Pioneeri on moninpelin ainut hahmo joka ei kestä oikeastaan ollenkaan iskuja ja käytännössä pioneerilla korjaillaankin vaan taloja ja ajoneuvoja, sekä parannetaan tiimikavereita. Moninpelissä on myös erilaisten yksiköiden lisäksi mahdollista ostaa itselleen erilaisia ajoneuvoja.

Moninpelin tarjolla olevat ajoneuvot ovat kaikki lähes samoja mitä yksinpelissäkin näkee, eli NODilla pelattaessa voi ostaa, hiekkakirpun, liekinheitintankin, light tankin, artillery auton, stealth tankin sekä panssaroidun miehistönkuljetus ajoneuvon. GDI:n autokaupasta taas löytää humween, medium tankin, mammuttitankin, ohjuksia ampuvan rekan ja panssaroidun miehistönkuljetus ajoneuvon. Ajoneuvojen käytännöllisyys ja kestävyys ei eroa ollenkaan yksinpelistä, eli nopeilla ajokeilla on hyvä ajaa vihollisia kuoliaaksi ja muilla on sitten hyvä pommittaa esimerkiksi rakennuksia taikka muita ajoneuvoja. Vaikka Renegaden yksinpelissä ei pääsekään lentämään millään lentohärvelillä, on tätä kirjoittaessani Westwood lupautunut julkaisemaan peliin kaksi uutta moninpelikenttää, joissa GDI:llä pelatessa pitäisi päästä lentelemään Orca-hävittäjällä ja NODin puolella taas Apache-taisteluhelikopterilla sekä sen lisäksi kummallekin joukkueelle yhteisellä Chinook-kuljetuskopterilla.

Kummankin joukkueen tarkoituksena pelissä on vanhan C&C:n tapaan tuhota vastapuolen leiri ja tässä tepsii myös C&C -pelien tosiaikanaksuttelujen taktiikka, eli ensin pyritään tuhoamaan vihollisen yksikkö -ja laitevalmistustalot jolloin vastapuoli ei pysty enää hankkimaan uusia yksiköitä. Voimaloiden tuhoaminen taas aiheuttaa vihollisen ajoneuvojen valmistuksen hidastumisen antaen näin hieman paremmat mahdollisuudet vastapuolen voittoon. Renegaden moninpelissä on kyllä sitä potentiaalia, joskin kaikki tuntuvat pelaavan useimmiten enemmänkin yksinään kuin joukkueena, joka johtaa siihen ettei oikeastaan kukaan saa aikaan yhtään mitään muuta kuin tappoja tililleen, mikä on sinänsä sääli.

Välianimaatiothan ovat aina olleet Westwoodilla erittäin tasokasta jälkeä sen aiemmissa C&C -aiheisissa peleissään. Jokaisen tehtävän välillä nähdään aina välianimaation pätkä ja vaikka Renegade ei enää turvaudukaan aitoihin näyttelijöihin ja muutenkaan ”aitoon” videoon, ovat pelin omalla moottorilla toteutetut välianimaatiot kaunista katsottavaa. Erityisesti Havoc on saatu hienosti toteutettua videoihin ja hänelle on onnistuttu luomaan todella aidonoloisia ja välillä todella hupaisankin näköisiä ilmeitä naamalle.
Grafiikka ei ehkä ole enään yleisesti ottaen niin hienoa kuin se alunperin varhaisissa kuvissa näytti ja tämähän itse asiassa johtuu lähinnä siitä että pelistä piti alunperin löytyä Suomalaisen Hybridin Surrender niminen pelimoottori, mutta koska Westwood halusi että peli pyörisi lähes kaikilla hitaimmat koneetkin omistavilla C&C-faneilla, jouduttiin kyseinen moottori hylkäämään ja sen tilalle koodaamaan uusi, ei-niin-hieno moottori. Vaikka pelissä oleva moottori onkin huonompi, on grafiikka kumminkin edelleen vielä suhteellisen hienoa joskin ehkä paikoittain osa tekstuureista saattaa olla hieman rumia. Etenkin pelihahmot ovat todella näyttävän näköisiä ja myös hienosti ovat animoitujakin. Myös jotkin pienemmät yksityiskohdat, kuten ionikanuunan ja ydiniskun efektit näyttävät hienoilta. Testikoneella peliä pelailtua pääasiassa 1024×768 resoluutiolla ja 32 bittisillä väreillä ja varsinkin alussa peli töksähteli oudosti aika-ajoin, pidemmälle päästyäni näin ei enään onneksi käynyt.

Ääänipuolelta täytyy kehua varsinkin Westwoodin hankkimia ääninäyttelijöitä, joista jokainen on onnistunut erinomaisen hyvin suorituksessaan. Havocin ääninäyttelijä on ilmeisesti sama kuin alkuperäisissä C&C-peleissäkin tai ainakin siltä kuulostaisi, joskin nyt hänellä on enemmänkin kuin vain pari repliikkiä. Havocin ääni on todella hyvin onnistunut ja onkin juuri sellainen kuin mahcoilevalta toimintasankarilta soisi odottaa. Havocille käskyjä jakelevan pomonsakin on onnistunut saamaan taakseen hyvän ääninäyttelijän ja enimmäkseen pelin aikana pelaajalle radion kautta jutteleva pomo kuulostaa lähes identtiseltä Charlien Enkeleiden Charlielta. Musiikki on taattua C&C-laatua ja taustalla soikin jatkuvasti pelin meininkiin erinomaisesti sopivaa Ääniosastolla ollaan kyllä onnistuttu lähes kaikessa, paitsi Havocin asearsenaalin äänivarustuksessa, joka on kyllä valitettavasti jäänyt hieman vaisuksi. Kaikki aseet kuullostavat aika lailla tehottomilta eikä sitä kaivattua potkua oikein tahdo löytyä mistään. Minigunkin kuullostaa enemmänkin konekivääriltä ja käsikäyttöinen ionikanuunakin päästää vain pienen inahduksen kun sillä ampuu.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Moninpeli
  • + C&C-henki
  • + Musiikki
  • + Grafiikka

Huonoa

  • - Tekoäly
  • - Aseiden äänet