Arvostelussa Crash Bandicoot – Mind Over Mutant

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 27.marraskuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi Crash Bandicoot - Mind Over Mutant
Alusta XBOX360
Content Download Ei
Tuki omille musiikeille On
< >
Avaa pelin lisätiedot

Crash Bandicoot on Vivendin suhteellisen pitkäikäisen pelisarjan pääsankari, inisevä pussikarhu, jonka päävihollinen on ilkeä Dr. Neo Cortex. Ensimmäinen kyseisen pelisarjan tasohyppely, nimeltään Crash Bandicoot oli myyntimenestys ensimmäisellä Playstation pelikonsolilla, kuin myös arvostelumenestyskin. Crash tituleerattiin aikoinaan jopa jokseenkin epävirallisesti PSX:n maskotiksi, siinä missä Nintendon konsoleilla oli Mario ja Segalla oma Sonic-siilinsä. Kolmannen Crash-pelin jälkeen kehittäjä Naughty Dog jätti leikin sikseen ja sen jälkeen sarjan osia on kehittänyt useampikin taho, joista Radical Entertainment on kehittänyt sarjan kaksi viimeisintä osaa; Crash Of The Titansin, sekä tämän kertaisessa arvostelussamme olevan, Crash Bandicoot – Mind Over Mutant -pelin.

Viimeisimmät Crash-pelit ovat yrittäneet tasohyppelyn ohella olla hieman omaperäisempiä. Crash Twinsanityssa Crashin oli pakko liittoutua pahimman vihollisensa Cortexin kanssa ja suoriutua kimuranteista paikoista yhteistyöllä, kun taas Crash Of The Titansissa Crash oppi ottamaan toinen toistaan isompia mutantteja haltuunsa tasohyppelyn ohella. Sekä Twinsanity, että Crash Of The Titans olivat onnistuneita ja hauskoja Crash-pelejä, molempien saatua arvostelussamme aikoinaan neljä tähteä.
Crash Bandicoot – Mind Over Mutant on siis uusin Crash-peli, mutta jostain syystä peliä pelatessa tulee jokseenkin tunne Déjà vusta. Eikä mikään ihme, sillä Mind Over Mutant muistuttaa paljon edellistä Crash -peliä, jossa on jälleen kerran tarkoitus useassa tilanteessa ottaa haltuun jos jonkinlaisia monstereita, joista suurin osa on vieläpä edellisestä pelistä tuttuja. Neo Cortex on jälleen pahanteossa ja hän päättää alkaa jakamaan kaikille Wumpa Islandin (Vamppasaari Suomi-versiossa) asukeille ilmaisia virtuaalilaseja, jotka yllättäen sitten sekoittavatkin jokaisen niitä käyttävän pään ja tekevät uhreistaan vihamielisiä. Crashin ystävätkin päättävät kokeilla näitä ja yllätys, muuttuvat Crashin vihollisiksi. Siinä juoni lyhykäisyydessään. Pähkinänkuoressa; Crashin on jälleen juostava, pompittava, keräiltävä timantteja ja lopulta kukistaa kaikki ystävänsä, jotta kakkulat saadaan pois silmiltä ja ystävät takaisin ruotuun. Kuulostaa hyvältä?

Siinä missä etenkin kaksi aiempaa Crash -tasoloikkaa ovat uudistaneet peruskaavaa ihan mukavalla tavalla, uudistaa sitä edelleen myös Mind Over Mutant. Harmillisesti ei kuitenkaan parempaan suuntaan. Siinä missä kaikki aiemmat Crashit ovat sisältäneet uusia ideoita, mutta kuitenkin pohjimmiltaan olleet perinteisiä, eli toisin sanoen lineaarisia ja yksittäisiä tasoja sisältäviä pelejä, on Mind Over Mutant eräänlainen ”hiekkalaatikkomalli” tasohyppelystä. Sen sijaan, että pompittaisiin, kiipeiltäisiin ja mätkittäisiin itsensä läpi taso tasolta pelataan pelissä yhtä isoa tasoa. Pelialue koostuu Vamppasaaresta (typerä nimi), joka taasen käsittää muutamia erilaisia alueita, kuten muun muassa aavikon ja jäätikön. Pelialue ei ole jaettu yksittäisiin kenttiin, kuten mainitsinkin, vaan sen sijaan yksi iso alue, jossa on tarkoituksena suorittaa erilaisia tehtäviä. Kuten vaikkapa, että etsi varaosat Ninan laitteeseen, etsi N-Gin, pelasta Coco, etsi sitä, etsi tätä, hanki sitä ja tätä, palaa sinne tai mene tänne.

Pelaajan päätavoite pelissä on siis suorittaa näitä älyvapaita tehtäviä kerta toisensa jälkeen. Kun on ensin hypitty, pompittu ja kiipeilty tiettyyn paikkaan ja suoritettu siellä jokin annettu tehtävä, saattaa peli sen jälkeen käskeä pelaajaa palaamaan takaisin vaikkapa Vamppasaarelle. Joskus saattaa olla niin, että pelaaja on toisella puolella pelin maailmaa, kun kohde on taas sillä toisella puolella. Koska uusia pelialueita ei tule vastaan, tarkoittaa tämä sitä, että pelissä poukkoillaan edes takaisin tämän yhtenäisen, mutta melko kompaktin pelialueen sisällä. Samojen paikkojen näkeminen yhä uudelleen ja uudelleen on yksinkertaisesti tylsää. Myöskään alun jälkeen pelialueella takaisin jonnekin tiettyyn paikkaan palaaminen ei ole enää hauskaa, sillä sitä juuri oikeaa reittiä ei vain tunnu löytyvän, siitä huolimattakaan, että peli on suhteellisen putkimainen tasosuunnittelunsa osalta.

Pelissä suoritettavat tehtvät ovat yleensä erittäin yksinkertaisia, tyyliin ”kukista monsterit” tai esimerkiksi ”hanki lisätietoja Crashin seuraavan ystävän sijainnista”, joista viimeksi mainittu tapahtuu yksinkertaisesti puhumalla jollekin pelin eläinhahmoista ja sitä rataa. Jos itse tehtävien suorittaminen paikan päälle päästyään ei päätä huimaa, niin aivan samaa ei voi sanoa kuitenkaan itse paikan päälle pääsemisestä. Vihollisia, eli pieniä rääpäleitä, sekä sitten niitä isompia monstereiden pätkiminen käy suhteellisen helposti, mutta pelin hyppelyosiot, eli ne jotka Crashista tekevät tasohyppelyn ylipäätänsä, ovat paikoitellen niitä kaikkein ärsyttävimpiä hetkiä koko pelissä! Tässä ei auta edes se fakta, että pelin kontrollitkin ovat lähestulkoon identtiset edellisen pelin kanssa.

Kielekkeet ovat ajoittain yksinkertaisesti liian pieniä ja hyppääminen näihin on välillä rasittavaa tuuripeliä, kun pelaaja putoaakin sitten tahattomasti kuolettavaan kuiluun selkeästi helponkin hypyn jälkeen. Suurin syypää pelin tasohyppelyn lähes täydelliseen munaamiseen on pelin käyttämä kamerakulma, joka tarjoilee ainoastaan valmiiksi lukittuja kamerakulmia, kuten edellinenkin peli. Viime kerralla kamera tosin oli suurimman osan ajasta toimiva ja kuvakulma yleensä selän takaa ja riittävän lähellä. Mind Over Mutantissa kamerakulmat vain harvoin onnistuneita ja yleinen valinta niille on liian kaukaa, joskus jopa typerästi sivuttain ja tällöin peli ikäänkuin vaikuttaa 3D:llä maustetulta 2D-tasoloikalta, kuitenkaan toimimatta teknisesti siten. Kielekkeiden oikeita kulmia onkin tällaisina hetkinä vaikea hahmottaa.

Onneksi hyppelemistä saa kuitenkin yrittää niin monta kertaa kuin haluaa, sillä toisin kuin Crash Of The Titans -pelissä, on tässä uusimmassa Crash-seikkailussa tarjolla loputtomat elämät. Kyllä vain, kuiluun voi pudota niin monta kertaa kuin jaksaa hyppelemistä yrittää ja vielä muutaman kerran siihen päälle vielä ihan huvikseen. Edellisessä Crash-pelissä pelaaminen jopa tyssäsi kokonan, mikäli lisäelämät loppuivat, mutta niitä sai kuitenkin myös kerätä lisää joka paikkaan ripoteltuja timantteja noukkien. Mind Over Mutantissakin on timantteja, niitä voi kerätä ja niistä kertyy myös pisteitä, mutta mitäpä timanteilla tekee kun pelissä kerran on loputtomat elämät?! Loputtomat elämät tekevät Mind Over Mutantista pelin, joka ei tarjoa haastetta eikä pelkoa epäonnistumisesta. Onneksi peli tarjoaa edellisen pelin tapaan yhteistyöpelin mahdollisuuden, jossa etenemistä voi yrittää yhdessä kaverin kanssa, kahden hahmon pomppiessa ruudulla samanaikaisesti, tai sitten niin, että toinen matkustaa toisen yläpuolella Aku-Aku naamarin muodossa samalla voiden ampua pomppivia kanoja, joiden hyötykäyttö tosin ei pelin aikana selvinnyt. Jos toinen ei jostain hyppelykohdasta selviä, ei muuta kuin toisen kyytiin ja parempi yrittämään. Valitettavasti myös yhteistyöpeli on itse tasohyppelemisen tapaan kuitenkin sössitty. Siinä missä edellisessä pelissä kumpikaan ei voinut vaeltaa liian kauas ruudulta, kamerakulman pitäessä koko ajan molemmat pelaajat näkyvillä, voi Mind Over Mutantissa vaeltaa kuvaruudun ulkopuolelle siten, että pelaamisesta ei tulekaan enää yhtään mitään. Ja vahingossahan tätä tapahtuu erittäin useaan otteeseen. Lopulta asia alkaa ottamaan niin paljon pannuun, että peliä pelataan vuorotellen, yhdellä hahmolla.

Vaikka ikäraja pelissä on pysynyt samana kuin edellissäkin, on Mind Over Mutant silti selkeästi enemmän pienemmille lapsille suunnattua hupia, kuin Crash Bandicoot-veteraanien heinää. Tätä faktaa todistaa loputtomien elämien ohella myös sekin fakta, että taistelua on helpotettu huomattavasti. Normaalivaikeustasolla pelin monstereita, jopa niitä isoja ja pahoja edellisestä pelistä, on paljon helpompi mättää kuonoon. Monsteritaistelut eivät Mind Over Mutantissa kestäkään kovin montaa hetkeä, kun taas Crash Of The Titansissa isompia otuksia vastaan sai pelata välillä ihan tosissaan, silti epäonnistuen. Mind Over Mutantissa taistelut monstereita vastaan eivät ole pelkästään helppoja, vaan lisäksi omaa, valloitettua monsteria ei oikeastaan missään vaiheessa enää menetä, ellei peli sitten käske ottaa haltuun jotain uutta monsterityyppiä, jolloin edessä on kevyt taistelu. Enää pelaajan haltuun ottama monsteri ei myöskään kuole ja katoa, jos hyppää pois sen selästä. Pelaaja voi pois hypättyään juoksennella muualle ja sen jälkeen yksinkertaisesti selata ”taskussa” olevan monsterikokoelmansa lävitse -aivan, valloitetut monsterit tallentuvat joskus Crashin taskuun- ja valita sitten haluamansa monsterin alleen.

Jos Mind Over Mutantin pelattavuus tuo vahvan kierrätyksen maun suuhun, niin sen tuo mieleen pelin audiovisuaalinen toteutuskin. Ääniefektit ovat pääosin aiemmasta osasta tuttuja, mutta musiikki on aiempaa huonompaa ja toistaa itseään aivan liikaa. Crash Of The Titansin PS2-versio oli ilmestyessään harvinainen näky, sillä peli sisälsi mahdollisuuden pelata peliä myös suomenkielisilläkin äänillä. Mind Over Mutantistakin löytyy nyt tämä ominaisuus. Valikot ja tekstit, sekä kaikki dialogi, pelin kuin välianimaatioidenkin aikana on suomennettu. Kokonaisuutena suomennos on todella hyvin onnistunut ja taso on samaa kuin missä tahansa suomennetussa megabudjetin animaatioelokuvassakin. Joukkoon mahtuu myös hauskoja letkautuksiakin, esimerkiksi vihollisilta kuin pelin päähahmoiltakin. Ja sitten sekaan mahtuu myös hieman oudompaakin suomentelua. Ottaen huomioon, että pelin ikäraja on 7-vuotta, on erittäin outoa kuulla kilttejä hahmoja mäiskittäessä repliikkejä, kuten ”tyttöystäväni tykkää tuollaisesta”, ”kuulin, että pidät vanhemmista naisista”, ”anna minulle vaseliinia ja pikkubikinit…” tai esimerkiksi ”olet kuin seitsemäs aviomieheni”.

Mitä ilmeisemmin kaikki suomennettu dialogi on suoraan pelin alkuperäisestä englanninkielisestä lähdemateriaalista käännettyä, mutta on silti mielestäni hyvin outoa, että tällaista vihjailevaa dialogia voidaan julkaista. Pelissä on ilmeisesti suomenkielen lisäksi tarjolla myös englannin, ruostin, tanskan ja norjankielisetkin vaihtoehdot. En vain tosin voinut tarkistaa asian oikeaa laitaa, enkä siis englanninkielisen materiaalin samankaltaisuutta suomennoksen kanssa, sillä kun pelin käynnistää, on kielivalinta automaattisesti Suomi. Kielivaihtoehtoa ei saa säätää pelin valikoista ja epäilenkin, että peli valitsee automaattisesti kielensä konsolin maa-asetuksen perusteella, joka on ollut todella typerä ratkaisu, mutta ei niin typerää, että olisin jaksanut asiaa tarkistaa vaihtamalla konsolini asetuksia. On myös mainittavan arvoista, että vaikka suomenkielisyys on hieno juttu ja näyttely ammattimaisesti tehty, (paitsi pelin ”opasäänen” mojo-sanan aivan väärä lausumistapa) tekee suomenkielisyys pelistä vielä astetta lapsellisemman oloisen, niiden muiden seikkojen joukossa.
Suomenkielisyys on siis uusi juttu Xbox 360:llä sarjan edelliseen peliin nähden, mutta peligrafiikka ei sitten olekaan. Jo edellinen Crash -peli oli auttamattoman vanhentuneen näköinen PS2-grafiikkansa kanssa ja pelistä puuttui kaikki yksityiskohtaisuus, jota jo vaaditaan uusien konsoleiden peleiltä oletuksena. Mind Over Mutant jatkaa samaa rataa, sillä onhan Mind Over Mutant kontrollejaan myöten melkein identtinen edeltäjänsä kanssa. Niinpä jälleen kerran tarjolla on PS2-tasoista, mitäänsanomatonta grafiikkaa. Peli on ilmeisesti muutenkin optimoitu PS2:lle, sillä lataustaukoja pelissä on joka välissä. Ennen välianimaatiota on lataustauko, jos kiipeät jotain vuorenseinämää pitkin vuoren huipulle, seuraa lataustauko. Joskus tulee jopa lataustauko kun pelaaja avaa pelialueen kartan, joskus taas ei tule. Välillä lataustauot kestävät viitisen sekuntia, välillä sana ”ladataan…” vain käväisee ruudulla, johtuen varmasti siitä, että Xbox 360 on paljon PS2:ta nopeampi. Tietystikään peliä ei ole jaksettu optimoida uusille konsoleille kokonaan poistamalla osaa lataustauoista. Ehei, näin on parempi ja tassunkuvilla varustetut, jatkuvat lataustauot rikkovat pelin yhtenäistä tunnelmaa mukavasti. Täydet viisi tähteä!

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Ihan hauskaa silloin kun tekninen puoli joskus toimii
  • + Suomenkielisyys..

Huonoa

  • - Liikaa helpotettu
  • - Vanhahtava grafiikka ja itseääntoistava musiikki
  • - Yhteistyöpeli on sössitty
  • - ..Jota ei noin vain vaihdeta
  • - Kamerakulma
  • - Yhdellä isolla pelialueella edestakaisin ravaaminen ei ole hauskaa