Arvostelussa Crashday

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 27.helmikuu 2006

Peliarvostelu

Pelin nimi Crashday
Alusta PC
Arvostelukappale Atari
Ikäraja 12
< >
Avaa pelin lisätiedot

Näinä päivinä on erittäin riskialtista perustaa täysin uutta ja pienikokoista pelitaloa, koska jo heti sillä ensimmäisellä pienen budjetin pelillä on saatava nirsot pelijulkaisijat kiinnostumaan. Yksi tällainen uusi yrittäjä on saksalainen Moonbyte Studios, joka onnistui kuin onnistuikin lopulta saamaan Crashday nimeä kantavalle esikoispelilleen julkaisijaksi tätä kirjoittaessa talousvaikeuksissa olevan Atarin. Varmasti niin Moonbyte Studios kuin Atarikin on toivonut tästä pelistä kaupallista hittiä, mutta kuinka käy? Aihealueen pitäisi ainakin olla pelaajiin vetoava; kisataan autoilla, välillä romutetaan niitä, kun taas välillä annetaan autoihin pultattujen aseiden hoitaa puhuminen.

Crashdayn pääpelimuotona toimii nykyisin joka pelistä löytyvä ”uramoodi”, jossa ajetaan kisoja toisensa jälkeen, jotta saataisiin avatuksi uusia autoja ja ratoja käytettäväksi pikapelimoodeissa. Eteneminen uramoodissa on lukuisista muista peleistä tuttua. Kisoissa pärjäämällä ja niitä voittamalla pelaaja avaa itselleen uusia kisoja ja tienaa siinä sivussa myös hieman taskurahaa ja mainepisteitä. Rahalla ja maineella voidaan sitten virittää omaa autoa muun muassa parantamalla sen nopeutta, mutta myös kosmeettista parannustakin voi tehdä lisäämällä autoonsa ostettavia tuuninkiosia, kuten levikettä ja takaspoileria. Pelaajien on kuitenkaan turha odottaa peliltä mitään Need For Speed Underground -pelien tasoista tuuninkiosavalikoimaa, sillä Crashdayssa erilasia tuuninkiosia on vain muutamia yhtä autoa kohden. Itse menopelejäkään ei montaa ole; vaivaiset 12 erilaista autoa kattavat koko pelin autovalikoiman. Sentään autojen värittämistä varten tarjolla on kaikki värit ja eri värisävyt.
Uramoodi koostuu kuudesta erilaisesta pelityypistä, joita ajetaan vuoronperään kolmessa eri kisaluokassa alkaen amatööriluokasta. Yhteensä kisoja yhdessä kisaluokassa on vain kahdeksan kappaletta, jättäen pelin uramoodin kisojen kokonaissumman vaivaiseen 24 kappaleeseen. Mistään kovin pitkäikäisestä uramoodista ei siis ole kyse. Tavallisimpien ajokisojen lisäksi peli pitää sisällään romurallimoodin, eräänlaisen hipan(hold the flag), sekä bomb run ja pass the bomb -pelimuodot.

Kolmella toisistaan hieman eroavalla variaatiolla höystetty perinteinen kisamoodi nyt varmasti on melko yksiselitteinen jokaiselle, mutta muut kaipaavat ehkä hieman valottamista. Romurallimoodissa pelaajan tarkoituksena on yksinkertaisesti romuttaa muut joko törmäilemällä ja/tai ampumalla niitä autosta löytyvillä ohjuksilla ja minigunilla. Hipassa pelaajan tarkoituksena on jahdata hymynaamaa autonsa katolla kuljettavaa kuskia ja tähän törmättyään pelaaja saa naaman itselleen, jonka jälkeen tarkoitus olisi päästä tietystä määrästä checkpointeja lävitse ennen kuin joku toinen saa naaman taas itselleen. Bomb runissa on maaliin ensimmäisenä pääsemisen ohella tarkoitus pitää tiettyä ajonopeutta yllä tai oma kosla räjähtää. Pass the bombissa tarkoitus on päästä eroon katolla roikkuvasta pommista törmäämällä toiseen kuskiin ja näin ”luovuttamalla” pommin toiselle.

Stuntmoodissa tarkoitus on nimensä mukaisesti tehdä autolla erilaisia näyttäviä stuntteja, mutta pelimuoto on tehty hieman liian epäselväksi pelaajaa ajatellen ollakseen kiinnostava. ”Millaisista tempuista niitä pisteitä kertyy?” pyöriikin kysymyksenä päässä Stuntmoodia pelatessa, kun pelaaja yrittää temppuilla ja pyöritellä autoaan ilmassa milloin mitenkin. Peli ei yksinkertaisesti kerro pelaajalle mitään tietoa erilaisten stunttien suorittamisesta ja kuinka paljon pisteitä mistäkin tempusta kertyy.

Koska Crashdayn yhden pelimuodon tarkoituksena on kertakaikkisesti romuttaa toisia kilpailijoita deathmatch tyyliin ja itse pelin nimikin on Crashday, on melko selkeää, että pelin pääpointti kaiken sen kisaamisen ohella on näyttää kuinka pelti vääntyy. Ennen pelin julkaisua aikoinaan erinäisissä videonpätkissä demonstroitu Crashdayn vaurionmallinnus vaikutti melko lupaavalta, kunhan sitä vielä kehitettäisiin pidemmälle. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt ja vaikka pelin vaurionmallinnus on tasoa Ok, niin ei pelin takakannessa lukeva ”yksityiskohtaisen tarkka vaurionmallinnus” oikein lunasta lupauksiaan, sillä ei se erotu millään tapaa edukseen verrattuna muihin samanhenkisiin peleihin, että saisi pelaajan leuan loksahtamaan paikoiltaan. Toki törmäillessä ja kolaroidessa pelti hieman rypistyy, tuulilasit rikkoontuvat, puskurit saa repsottamaan ja maalipinta karisee pois, mutta siltikään tämä ei ole riittävää, koska pelaaja odottaa peliltä enemmän.

Miten Crashday sitten pelillisesti sijoittuu, ottaen huomioon, että pääominaisuus eli ”pellin vääntyminen” ei olekaan kaikkea sitä mitä siltä odotti? Vain kohtalaisesti sanoisin. Ohjattavuus ja kontrollit ovat arcademaiset, sekä riittävän simppelit omaksua nopeasti ja hyvällä peliohjaimella pärjääkin jo erittäin hyvin, eikä pelaajan tarvitse välttämättä mennä kaupasta rattia ostamaan nauttiakseen pelistä. Yksinpelin suurin ongelma kuitenkin on -vaikka se ihan kivasti erilaisia pelimuotoja pitääkin sisällään, on sen yleinen mitäänsanomattomuus. Toki peliä pelaa ainakin sen pari tuntia innoissaan ja autoa tuunailee mielellään joka kerta kun rahaa kisan jälkeen kilahtaa tilille, mutta pian pelin sisäistämisen jälkeen suurin innostus Crashdayn yksinpeliä kohtaan kuitenkin laantuu.

Suurin syy tähän ehkäpä on se seikka, ettei yksinpeli ei ole oikeastaan mikään järin haastava. Tehtävät pääsee yleensä ensi yrittämällä lävitse. Peruskisoissakin muutaman ajovirheen synnyttämän kaulan kärkikisaajiin saa otettua melko nopeasti takaisin autossa olevan loppumattoman nitron ansiosta. Tunnelma yksinpelissä on valtaosan ajasta lattea persoonattoman kaavamaisesti ajavien kisakuskien takia, eivätkä erilaiset kisatyypit, ei edes ohjuksilla ja miniguneilla muiden kanssakilpailijoiden teilaaminen romurallimoodissa jaksa kauaa innostaa samalla tapaa kuin aikoinaan klassisessa Death Rally -pelissä, jossa tunnelma oli tiukka tekoälyn antaessa kovan vastuksen. Yksinpelin latteus koskee niin uramoodia kuin yksittäin pelattavia pelimuotojakin. Crashdayn muutamat minipelitkään, kuten esimerkiksi mäkihyppy autolla ei muutamaa kertaa pidempään jaksa yksinpelinä innostaa.

Yksinpeliä pelaisi varmasti enemmän mielellään, jos se tarkoittaisi sitä, että näin saataisi autoja ja ratoja käyttöön moninpeliä varten, mutta ei. Uudet autot ja radat joutuu avaamaan nimittäin ainoastaan pikayksinpeliä varten, koska moninpelissä ne kaikki ovat jo valmiiksi käytössä. Tämä johtaa väistämättä siihen, että porkkana urapelin pelaamiseen pienenee entisestään. Kuka jaksaa pelata tylsää yksinpeliä hyötymättä siitä käytännössä yhtään mitään? Vastaus on tietenkin ei kukaan. Moninpelikahinatkaan ei onnistu saman koneen äärellä, joten pelaajalla on oltava mahdollisuus lähiverkko -tai internetpelaamiseen.

Arvostelun aikana testasimme moninpelaamista netissä ja servereitä tuntui tarjolla olevan edes jonkin verran, että yleensä pääsi heti(tai ainakin pienen odottelun jälkeen)pelaamaan. Valitettavasti itse pelikokemus useimmilla servereillä olikin sitten hieman kaksipiippuinen juttu. Toisaalta kisaaminen ihmiskuskeja vastaan oli ehdottomasti pelin hauskinta hommaa, mutta lähes jokaisella moninpelikerralla pelaamista sotki ärsyttävästi viive, joka teki pelaamisesta töksähtelevää. Tästä huolimatta on varsin selvää millä osa-alueella peli toimii parhaiten ja se on tietysti moninpeli. Viimeisenä, mutta ei huonoimpana ominaisuutena omaa mielikuvitustaan pääsee kokeilemaan mukana tulevan, jokseenkin helppo -ja selkeäkäyttöisen karttaeditorin avulla, jolla saa melko vaivatta loihdittua toimivia ratoja.

Audiovisuaalisesti peli ei ole menopelejä ja niiden lommoja ja naarmuja lukuun ottamatta mitenkään kovin kummoisen näköinen. Edes edellä mainitut eivät ole sieltä hienoimmasta päästä. Peliympäristöt ovat kauttaaltaan melko yksityiskohdattomia ja ”sieluttomia”. Peligrafiikan voi sanoa ajavan asiansa, mutta parempaan ja ennen kaikkea siis tarkempaan grafiikkaan varmasti olisi pystytty ottaen huomioon, että Crashday on yksinomaan PC-julkaisu. Äänipuolella paistaa melko selkeästi se fakta, että kyseessä on pienen budjetin peli. Autot murisevat ja mörisevät ihan Ok tasoisesti, mutta muutoin ääniefektien osalta peli on vain tyydyttävää tasoa. Taustalla pauhaavat esimerkiksi Burnout -pelien tyyliset rokkibiisit, joskin artisteina ovat entistä tuntemattomammat kaverit ja tasokin on osittain sen mukaista. Peli pitää sisällään muutamia ihan kuunneltavia ja fiilistä nostattavia biisejä, mutta niitä ei valitettavasti ole kovin montaa, koska oikeastaan pääosa pelin musiikkivalikoimasta valitettavasti koostuu mitäänsanomattomasta jumputuksesta.
Kokonaisuutena Crashday jättää paljon toivomisen varaa. Peli ei ole täysin huono, mutta muutamia bugeja toivoisi kehittäjien eliminoivan mahdollisessa tulevassa päivityksessä. Etenkin erään arvostelun aikana kohdalle sattuneen ikävän bugin, joka tekee käytännössä juuri nimenomaan Ati Radeon 9700 Pro näytönohjaimen omistavien pelikokemuksesta täysin pelikelvottoman, pelin pyöriessä kahden ruudun päivitysvauhtia. Pelin saa toimimaan asentamalla Omega-ajurit ja ”softmodaamalla” korttia, mutta kyllä pitäisi pelin toimia sellaisenaankin ilman kikkailuja.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Audiovisuaalisesti Ok..
  • + Mukana rataeditori
  • + Moninpeli voi olla hauskaa...

Huonoa

  • - Hehkutettu vaurionmallinnus ei ole aivan kaikkea sitä
  • - Vähän erilaisia autoja
  • - ..Mutta parempaankin olisi pystytty
  • - Yksinpeli ei kauaa innosta