Arvostelussa D-Day

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 11.lokakuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi D-Day
Alusta PC
Ikäraja 12
Moninpeli Internet (Max. 1-8 pelaajaa)
< >
Avaa pelin lisätiedot

D-Day on toisesta maailmansodasta tutuksi tullut käsite, joka tarkoittaa amerikkalaisten aikanaan tekemää massiivista maihinnousua Normandiaan tarkoituksenaan karkoittaa natsit Ranskasta. Digital Reality on tehnyt aiheesta pelin, jossa seurataan amerikkalaisten joukkojen edesottamuksia strategiapelin muodossa kesäkuun 6. päivästä elokuun 20. päivään vuonna 1944. Peli on yksi niistä harvoista strategiapeleistä, joissa aiheena on toinen maailmansota jos verrataan esimerkiksi first person shooter genren peleihin, joissa aihetta ollaan tavalla tai toisella käsitelty jo varsin runsaasti.

Onko D-Day sitten yksi potentiaalinen sotastrategia vaiko pelkkä pettymys? Pelin 12 yksinpelitehtävän kuluessa koetaan elokuvista parhaiten tunnetun Omaha Beachin maihinnousun lisäksi Sainte Mère Eglisen laskuvarjojääkärihyökkäys, Cherbourgin satamavalloitus, Operaatio Cobra, sekä muun muassa Falaisen taistelu. Valitettavasti ainakin allekirjoitttaneen eniten odottama Omaha Beachin valloitus ei D-Dayssa ole kovinkaan kummoinen, vaikka se pelin kansikuvaakin jopa koristaa. Tehtävissä on usein pää -ja sivutavoitteita, joista päätavoitteiden on onnistuttava jotta kunkin tehtävän voisi läpäistä. Toissijaisissa ei ole pakko onnistua, mutta se voi helpottaa tehtävän läpäisyssä. Pelin tarinaa kuljetetaan eteenpäin oikeilla videonpätkillä toisesta maailmansodasta, sekä pelimoottorin omalla grafiikalla tehdyin mustavalkoisin välianimaatioin.
Kestoltaan D-Dayn yksinpeli on melko lyhyt, eikä sen parissa niin kovin kauaa aikaa vietetäkään, varsinkaan kun peliä pelaa mielellään loppuun saakka. Yksinpelikampanjan lisäksi peli tarjoaa Scenario pelitilan yksinpelaajalle, sekä maksimissaan kahdeksan hengen nettipelin. Scenario-tilassa voidaan pelata kampanjamoodissa jo läpäistyjä tehtäviä uudelleen siten, että pelaaja saa itse valita haluamansa kaluston ja miehistön mukaan sotaan. Joukkoja ei kuitenkaan rajoittamattomasti voi haalia vaan käytettävissä on tietty määrä tehtäväpisteitä, joilla joukkoja ostetaan ennen pelin aloittamista. Moninpeliä en päässyt testaamaan, sillä peliä arvostellessani servereitä ei usein ollut ollenkaan tai sitten niitä oli yksi tai kaksi.

Yleiseltä kantilta katsottuna D-Dayn tehtävät keskittyvät enimmäkseen vihollisten melko suoraviivaiseen eliminointiin tai jonkin paikan puolustamiseen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, joissa päätarkoituksena on vain vallata strategisesti tärkeät kohdat, kuten esimerkiksi silta tai vaikkapa kukkula. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä pelistä löytyy jännällä tavalla oikeanlaista tunnelmaa. En voi kuitenkaan väittää olevani tosiaikanaksuttelujen suuri ystävä, mutta D-Dayssa oli jotakin mikä tuntui hyvältä mitä enemmän sitä pelasi. Ehkäpä syy piilee siinä, että monista muista strategiapeleistä poiketen D-Day on melko hidastempoinen eikä siinä jatkuvasti tarvita salamannopeaa naksuttelusormea. Paikoitellen tunnelma onkin kuin pelaisi esimerkiksi Call Of Dutyn tyylistä räiskintäpeliä yläilmoista käsin.

Nykytrendin mukaisena strategiapelinä, D-Dayn sotatantereella ei keräillä lainkaan resursseja eikä myöskään rakennella mitään. Jokaisen tehtävän alussa pelaajalla on käskytettävänään jonkin suuruinen sotajoukko, jonka lisäksi pelin aikana pelaaja saattaa saada avukseen myös apujoukkoja. Sotajoukot jakaantuvat jalkaväkeen sekä kalustoon. Jalkaväen osalta löytyy tarkka-ampujia, konekivääri -ja kiväärimiehiä, lääkintämiehiä, sinkomiehiä, liekinheitinmiehiä, tiedustelijoita, sekä upseereita joista viimeksi mainitut toimittavat pelissä niin sanottujen sankariyksiköiden virkaa antamalla pelaajan jollekin ajoneuvolle tavallista jalkaväkisotilasta paljon enemmän lisänopeutta, laajempaa näkökenttää sekä ampumatarkkuutta sellaisen kyydissä ollessaan.

Muutamalla tavallisella jalkaväkiyksiköllä on myös erikoisominaisuuksia, kuten esimerkiksi pioneerilla joka osaa räjäyttää rakennuksen kuin rakennuksen, kylvää miinoja tai purkaa niitä. Miinoista puheen ollen, hieno yksityiskohta pelissä on se etteivät ajoneuvot havaitse vihollisen kylvämiä miinoja vaan ja niiden seulomiseksi onkin laitettava sotilas tai sotilaita edelle ”tiedustelemaan” reittiä. Vekottimien osalta peli tarjoaa tankkien lisäksi tiedustelu -ja kuljetusajoneuvoja, tykistöä, sekä ilmatorjuntalaitteita. Näiden ohella muutamissa tehtävissä tulee mahdollisuus myös hyödyntää liittoutuneiden ilmatiedustelua, laskuvarjojoukkoja, sekä ilma -ja tykistöiskuja muutaman rajoitetun kerran, jotka tekevät vihollisen puolustuksesta mukavasti selvää ja osaltaan auttavat tavoitteisiin pääsemisessä.

Pelattavuudeltaan D-Day nojaa hieman Ground Control II-pelin tyyliseen taktikointiin. Sotilaita voi laittaa rakennuksiin, KK-pesäkkeisiin, bunkkereihin ja juoksuhautoihin ampumaan, jonka lisäksi pelaaja voi muokata kunkin yksikön käyttäytymismallia liikkumisen ja tulittamisen osalta omatoimisesta paikallaan seisojaksi. Tämän lisäksi jokaisen sotilaan voi myös komentaa makuu-asentoon, joka tekee niistä vaikeammin osuttavia ja tuomalla siten lisäsuojaa. Pelissä on myös mahdollista kaapata vihollisen tyhjät ja ehjät ajoneuvot itselleen, mikäli mieli niin tekee. Muutamalla ajoneuvolla voi myös hinata esimerkiksi ilmatorjuntatykkejä haluamaansa paikkaan.

Koska pelissä ei joukkoja pysty itse ”luomaan” on tyydyttävä siihen mitä peli antaa. Joissain tehtävissä käytettävissä oleva miehistö on hieman harvalukuisempi, kun taas joissain miehistöä on yllin kyllin. Hyvänä esimerkkinä jälkimmäisestä voisi pitää pelin kannessakin mainostettavaa Normandian maihinnousua. Tässä kyseisessä tehtävässä Omaha Beachille rantautuu historiallisen, oikean elämän esikuvansa tapaan runsain mitoin liittoutuneiden sotilaita. Edellä mainitussa tehtävässä myös huomaa parhaiten kuinka huonot yksiköiden reitinhakutaidot pelissä ovat.

Yksittäisen yksikön on käytännössä mahdotonta omalla älykkyydellään päästä massiivisen kaverilaumansa lävitse, ikäänkuin edessä olisi valtava muuri. Kädestä pitäminen ja yksiköiden armoton opastaminenkaan ei aina auta. Joskus onkin ensin liikutettava joukot pois tieltä, mikäli haluaa esimerkiksi tuoda yksittäisen pioneerin rakennusta räjäyttämään. Massiiviset joukot jäävät aika ajoin myös jumiin kapeisiin kohtiin tai sitten osa yksiköistä saattaa päättää kokeilla etsiä omaa oikoreittiänsä kohteeseen. Välillä pelissä joutuukin kokemaan lähinnä pelaajasta itsestään riippumattomia miestappioita, kun kaverit kävelevät suoraan vihollisten luo ellei niitä ajoissa huomaa pysäyttää. Onneksi valtaosa pelin kentistä kuitenkin tarjoaa avaraa tilaa eikä ikäviä tukoksia ja sumppuja synny aivan jatkuvalla syötöllä.

Audiovisuaalisesti D-Day on tarpeeksi näyttävä. Sotatantereet ovat uskottavan näköisiä ja toimivia, jonka lisäksi yksiköt näyttävät autenttisilta kunhan ei zoomaile aivan kiinni niihin. Zoomailusta puheen ollen yksi pienistä nipottamisen aiheista D-Dayn kohdalla on sen kamerakuvakulma. Itseäni ainakin hieman ärsytti pelin tapa näyttää tapahtumat liian jyrkässä kamerakulmassa. Tästä aiheutui se, että peliä oli periaatteessa pelattava erittäin korkealta yläilmoista, jotta kaikki ympärillä tapahtuvat asiat, ennenkaikkea viholliset näkisi ja niihin osaisi ajoissa reagoida. Toisaalta taas kameran käyttäminen liian korkealla johti siihen, että pikkuruisen kokoisia yksiköitä oli ajoittain vaikea komentaa yksitellen. Kameran tuominen lähelle yksiköitä auttoi saamaan niistä enemmän selvää ja niitä oli helpompi klikkailla, mutta sitten olikin taas hieman vaikeampi nähdä eteensä.

Se missä peliin kiinnittää erityisesti huomiota, on sen yksityiskohtainen grafiikka. D-Dayn grafiikka sinänsä nyt ei ole strategiapelien terävintä kärkeä, mutta siitä löytyykin sen vastapainoksi sitten paljon yksityiskohtaisuutta. Puut ja pensaat huojuvat tuulessa, siinä missä sotakalusto on uskottavan näköistä varsinkin vekottimien osalta.

Pelin sotatantereet tuhoutuvat ennenäkemättömän hienolla ja pikkutarkalla tavalla. Rakennukset, ajoneuvot, puut, aidat ja pensaikot voi kaikki tuhota ja jyrätä. Hienona yksityiskohtana esimerkiksi liekinheittimen kanssa riehumisesta puiden keskellä seuraa erittäin nopeasti leviävä kulopalo, joka tappaa pelaajan yksiköt ja tuhoaa ajoneuvot nopeasti mikäli ei ehdi pois alta. Tankeilta iskua ottavat rakennukset sortuvat pala palalta todella näyttävästi, jonka lisäksi puoliksi sortuneessa rakennuksessa voi silti vielä aivan hyvin pitää omia sotilaitaan.
Taistelussa kaatuneet sotilaat ja upeissa räjähdyksissä tuhoutuneet ajoneuvot ja muu irtoromu jäävät kentälle lojumaan ja todistamaan ympäristössä käytyä sotaa sen sijaan, että katoaisivat kuin tuhka tuuleen monen muun strategiapelin tapaan. Toki tällä on sitten omat veronsa ja paikoitellen peli hidastuikin hieman toiminnan tiimellyksessä. Pelinaikainen äänimaailma koostuu räjähdyksistä, tulituksista, sekä sotilaiden kuolonkorinoista ja erilaisista tokaisuista niitä komennettaessa tyyliin ”Yes sir!” tai ”Right away sir!”. Musiikkikin on peliin sopivaa ja hieman sotaelokuvamaista ja muista toisen maailmansodan peleistä tuttua tyylillisesti. Tulituksen alkaessa musiikin tempo muuttuu nopeaksi ja siinä vaiheessa kun tilanne rauhoittuu, rauhoittuu myös musiikkikin. Musiikki on hyvää, mutta pitkiksi venyvissä pelisessioissa musiikin vähäinen vaihtelu tulee nopeasti huomattua.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Yksityiskohtainen grafiikka
  • + Muutamia hyviä pelillisiä oivalluksia
  • + Tehtäviä pelaa mielellään
  • + Äänet

Huonoa

  • - Joukkojen reitinhaku
  • - Kamerakulma ottaa välillä päähän
  • - Valitettavan lyhyt yksinpeli