Arvostelussa Dante’s Inferno

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 7.maaliskuu 2010

Peliarvostelu

Pelin nimi Dante's Inferno
Alusta XBOX360
Ikäraja 18
Content Download On
< >
Avaa pelin lisätiedot

Dante Alighieri oli 1200-luvulla syntynyt italialainen kirjailija-runoilija, jonka kuuluisimpiin teoksiin lukeutuu teos La divina commedia (suomeksi Jumalainen Näytelmä). Jumalainen Näytelmä taasen koostuu kolmesta eri osasta, joita ovat Inferno, Purgatorio, sekä Paradiso. Inferno on osista se kaikkein tunnetuin.

Infernossa ? eli helvetissä — Dante joutuu nimensä mukaisesti helvettiin ja matkaa siellä yhdeksän eri tason (kuolemansynnin) lävitse, joiden joukkoon lukeutuu muun muassa himo, viha sekä ahneus. Helvetin pohjalla on tottakai lopulta itse Saatana vastassa. Oppaanaan Dantella on helvetissä roomalainen runoilija Vergilius.
Jumalaisesta Näytelmästä ammentaa lähdemateriaalinsa EA:n tuore pelitapaus, Dante’s Inferno. Peli kertoo nimenomaan Jumalaisen Näytelmän osasta helvetti (inferno), jossa Dante joutuu helvettiin ja jopa pelin ”go to hell” -iskulause kielii tästä. Peliltä on lupa odottaa paljon, sillä sen on työstänyt sama EA:n omistama studio, joka kehitti loistavan ? ehkä hieman Resident Evil -henkisen ? Dead Space -kauhutoimintapelin.

Peli polkaistaan käyntiin melko äijämäisellä tavalla: ristiretkeläinen ritari Dante saa niskaansa veitsen valistaessaan pakanoita kristinuskoon ja joutuu samantien viikatemiehen puhutteluun. Yksi asia johtaa toiseen ja lopulta Dante matkaa helvettiin viikatemiehen viikate mukanaan. Kuten jo arvata saattaakin, seuraa juurikin yhdeksän tason verran pelattavaa. Danten rakas vaimo Beatrice on tapettu ja hän on alistunut itse Saatanan pauloihin. Tarkoitus olisi pelastaa Beatrice helvetistä ja päästä itsekin ehkä siinä sivussa pois. Matkan varrella ennen Saatanan kohtaamista Dante joutuu kohtaamaan kuitenkin omat syntinsä, sekä jopa osan lähiomaisistaankin syntiensä myötä.

Dante’s Inferno on pelityyliltään puhdasta hack’n’slashia, jota on maustettu ajoittaisilla tasoloikinnalla, sekä kevyellä puzzlenratkonnalla, joista viimeksi mainittuun kuuluu lähinnä vipujen vääntelyä, laatikoiden liikuttelua sekä oikea-aikaista loikkimista erilaisilla tasoilla. Suurin osa peliajasta kuluu kuitenkin tuomittuja sieluja, kastamattomia vastasyntyneitä, demoneita ja muita listiessä. Apunaan Dantella on helvetissä viikatteen lisäksi risti, kirkon asialla kun kerran ollaan. Siinä missä viikate pysyy tukevasti kädessä ja jolla voi jopa napata heikompia vihollisia terän nokkaan, voi ristillä ampua eräänlaista hengellistä energiaa ristien muotoisena.

Pelattavuudeltaan Dante’s Inferno on erittäin onnistunut ja Danten liikevalikoima monipuolistuukin pelin edetessä varsin kattavaksi. Ohjaimen kaikki nappulat tulevat pelin aikana olemaan aktiivisessa käytössä. Siinä missä A:lla hoidetaan hyppeleminen, ovat X, Y, B varsinaisia taistelunäppäimiä. Oikeaa olkapäänäppäintä pohjassa pitämällä aukenee erikoisliikevalikko, joita voi käytössä olla kerrallaan neljä, yksi jokaiselle ohjaimen perusnäppäimelle. Oikeaa liipaisinta voi käyttää vihollisten nappaamiseen viikattella ja vasen hoitaa blokkaamisen, niin ikään viikatteella. Painamalla LB- ja RB-nappuloita samanaikaisesti voidaan aktivoida eräänlainen hetkellinen raivotila, sillloin kun kyseisen erikoisliikkeen mittari on vihollisten pieksennästä täyttynyt. Koska pelissä vaaditaan lähes jatkuvasti erittäin nopeita refleksejä, on oikea tatti valjastettu Danten nopeaan liikkeellesysäämiseen. Töksäyttämällä tattia Dante pyrähtää nopeasti haluttuun suuntaan ja oikea tatti toimiikin varsin hyvin iskujen väistöliikkeenä.

Siinä missä pelaajalla on haastetta medium-vaikeustasolla alkupuolella peliä selvitä ensimmäisistä yksittäisistä demoneista, voi loppupuolella peliä selviytyä jopa neljästäkin samanaikaisest, samalla kun ympärillä häärii muita hieman heikompia vastustajiakin. Avainsana pelissä ovat sielut, joita pelaaja kerää listiessään vihollisia. Sielut toimivat eräänlaisena valuuttana, joilla pelaaja voi parannella Danten kykyjä taitopuun kautta. Taitopuu jakautuu kahteen osaan, pyhään ja epäpyhään. Molemmissa taitopuissa on omat erikoisliikkeensä, joita pelaaja voi sieluilla ostaa. Lisäksi pelissä tulee vastaan tilanteita, joissa pelaaja voi rankaista tai vapauttaa helvettiin tuomitun sielun, olipa tämä sitten demoni, läski peikko tai vaikkapa entinen ihmisenjäänne.

Vihollisten rankaisun/vapautuksen ohella pelaaja löytää pelin kuluessa sieltä täältä kuuluisia Antiikin Rooman hahmoja, kuten vaikkapa Pontius Pilatus ja Attila ja päättämään näiden lopullisen kohtalon. Rankaisemalla pelaaja kerää energiaa epäpyhä-mittariin ja vapauttamalla energia taasen kasvaa pyhässä mittarissa. Kun kumpi tahansa mittari täyttyy nousee pelaajan hahmo uudelle tasolle siinä puussa. Mitä korkeampi taso on sitä parempia erikoisliikkeitä ja muita parannuksia pelaajan on mahdollista keräämillään sieluilla ostaa. Samalla kun taso mittarissa nousee, paranevat myös Danten työkalutkin. Epäpyhän tason noustessa paranee automaattissti viikatteen tehokkuus ja pyhässä taas ristin. Esimerkkinä pelin alussa Dante voi ampua vain yhden ristin vihollista kohti kerrallaan, mutta myöhemmässä vaiheessa määrä kasvaaa jopa kolmeen yhtäaikaiseen.

Ostettavien erikoisliikkeiden ohella pelistä löytyy erilaisia reliikkejä, jotka kaikki tavalla tai toisella auttavat taistelussa helvetinlaumoja vastaan. Alussa reliikkejä voi olla käytössä vain kaksi, mutta pelin kuluessa määrä on mahdollista kasvattaa neljään. Kulloinkin käytössä olevien reliikkien taso nousee niin ikään silloin, kun pelaajan tasokin nousee.

Pelimekaniikaltaan Dante’s Inferno ei ole pelkkää hack’n’ slashia vaan sekaan on upotettu myös tasohyppelyä, sekä kevyttä puzzlenratkontaakin. Yleensä puzzlet ovat tosin tasoa vedä vivusta, hyppää nopeasti liikkuvalle kielekkeelle tai työnnä laatikko jättinappulan päälle, eli eivät vaikeita, mutta paikoitellen tuli kyseenalaistettua puzzlejen tarve kyseisesssä pelissä. Tasohyppelykohtaukset ovatkin sitten paikoitellen paljon vaativampia ja mukana on tasolta tasolle hyppelyä kuin myös liaanimaisissa naruissakin keikkumista. Joskus peli vaatii tasohyppelykohtauksissakin nopeita refleksejäkin, mutta aina sekään ei riitä.

Yksi pelin ikävimmistä seikoista ovatkin sen useat yritys-erehdys kohtaukset. Monissa kohdissa, joihin mennnään ensimmäistä kertaa ei välttämättä osaa aavistaa mitä tuleman pitää ennen kuin on jo liian myöhäistä. Kuiluun putoiluja tai muuten vain liian myöhäistä yritystä juosta sulkeutuvasta ovesta sisään tulee vastaan ja paljon. Eikä ne naruissa kiipeilyt ja ilmassa hyppelytkään aina niin helppoja ole. Tähän päälle kun lisää vielä sen, että pelin tekijät ovat tykästyneet syystä tai toisesta QTE-ominaisuuteen, on pelaajaparan sormet välillä kovilla hiemankin pidemmän pelirupeaman jälkeen. Suurimman osan ajasta pelin QTE:t eivät juurikaan häiritse, mutta pakko on kysyä miksi jopa ihan tavalliset (tai melkein tavalliset) ovetkin pitää avata rämpyttämällä sitä B:tä? Tai miksi ohjainta pitää rämpyttää, jotta saa täydennettyä oman elinenergiansa? On sanomattakin selvää, että Dante’s Infernoa pelatessa ohjain ? sekä pelaajan sormet ? tulevat olemaan kovilla.

Pelin yritys-erehdys kohtien ohella pientä valitusta tulee myös tallennuspaikkojen kitsastelusta, varsinkin alkupuolella peliä. Pariin otteeseen pelaaja saattaa joutua pelaamaan lävitse yhden välipomon sekä useita vihollisaaltoja, ennen kuin sitten lopulta pääsee taas tallentamaan löytämällä tallennuspatsaan. Jos ottaa huomioon, että tuskin kukaan pomotaisteluitakaan ensimmäsellä yrityksellä päihittää — sillä niissä jokaisessa on se oma jujunsa — on hieman ikävää, että pelaaja pistetään pelaamaan ties kuinka pitkä rupeama putkeen ilman tallennuksen mahdollisuutta.

Allekirjoittaneella kävikin muutamaan otteeseen siten, että vaikka välipomo hoituikin, ei tallennuspaikalle päästy sillä pelaamiseen sinä päivänä varaamani aika loppui yksinkertaisesti kesken ja jouduin seuraavalla kerralla pelaamaan kyseisen pomon uudelleen, vain tallennusmahdollisuuden puutteen takia.

Mitä ilmeisemmin tallennuksen rajoittamisella sekä vaikeilla kohdilla, joita pelaaja pistetään toistamaan useaan otteeseen johtuvat osaltaan siitä, että kertaläpäisynä peli ei olisi mikään kovin pitkäikäinen kokemus. Itselläni pelimittariin kertyi hieman yli yhdeksän tuntia, mutta tähän mukaan laskettiin ne kaikki lukuisat uudelleen yritykset jos jonkin asian kohdalla, joten mittarista voikin napsaista helposti pois ainakin tunnin verran pelin kestoa. Mikään pitkäikäinen tapaus Dante’s Inferno ei siis ole, vaikka ruudun ääreen se ainakin itseni imaisi varsin tehokkaasti. Houkutus nähdä Danten sekä Beatricen lopullinen kohtalo oli liian suuri. Loppujen lopuksi pelin lopetus tosin on pettymys, joka ei nykypelien tapaan niputa oikein mitään kasaan, vaan sysää ruudulle eräänlaisen cliffhanger-lopetuksen.

Pelin läpäisyn jälkeen avautuu yksi uusi vaikeustaso, Gates Of Hell pelimoodi, yksinpelin pelaaminen resurrection -moodissa (pelaajan päivitetyllä hahmolla pelin uudelleenpeluu). Nämä tuovat kai ainakin jonkin tason mielenkiintoa joillenkin palata pelin pariin uudemmankin kerran. Lissukkeena ensi kuussa julkaistava Trials Of St. Lucia DLC-sisältö tuo mukanaan moninpelin. Jos kuitenkin olet niitä henkilöitä, jotka eivät siedä uudelleentahkoamista tippaakaan ja peliaikakin tuppaa aina olemaan kortilla, on näillä seikoilla tuskin suurta merkitystä.
Jos erittäin toimiva pelattavuus kärsii joistain suunnitteluvalinnoista, niin audiovisuaaliselta puolelta sen sijaan ei oikeastaan löydä mitään valitettavaa. Ensikerran pelin näkeminen ei tuota juuri minkäänlaista wow-efektiä, mutta mitä pidemmälle pelissä pääsee sen paremmin valkenee pelaajalle, kuinka paljon mielikuvitusta pelin tekijät ovat käyttäneet visualisoidessaan Danten Infernoa. Helvetissä tarpominen todella tuntuu siltä, ruumiskasoineen, seipäännokkaan tökättyinen kirottuine sieluineen päivineen. Pelin tekijöille on annettu jopa niinkin vapaat kädet, että peli on saanut K-18 leiman, eikä syyttä. Pelissä esiintyy paljon alastomuutta, sekä viittauksia seksiin. Eikä niiden pikkuvauvojen listiminen taikka sukupuolielintään ruoskimisessa hyväksi käyttävät naisdemonitkaan ole niitä kaikkein siveimpiä tapauksia.

Siinä missä visuaalinen puoli synkkä ja grotestki kokemus silmille, tukee pelin äänimaailma tätät täydellisesti. Aina pelaajan viikatteesta lähteviin ääniefekteihin, ääninäyttelyyn, kuin musiikkiinkin saakka ovat kunnossa. Paikoitellen juuri musiikki soi vain pahaenteisesti hiljaa taustalla, kun taas välillä se äityy mahtitempoisemmaksi, taustakuoron säestäessä pelin uskonnollista aihepiiriä. Kuin kauhuelokuvissa ikään.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Kontrollit ja monipuoliset liikkeet
  • + Äänimaailma
  • + Infernon visualisointi on erittäi onnistunut
  • + Haastavuus kohdallaan

Huonoa

  • - Kitsastelu tallennuspaikkojen kanssa
  • - QTE-rämpytystä on jossain määrin liiaksi
  • - Lukuisat yritys-erehdys kohdat
  • - Lyhyt