Arvostelussa Destroy All Humans!

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 16.elokuu 2005

Peliarvostelu

Pelin nimi Destroy All Humans!
Alusta Playstation 2
Ikäraja 11
Äänituki Dolby Pro Logic II
< >
Avaa pelin lisätiedot

Maapallon ulkopuolinen elämä ja ennen kaikkea sen aiheuttama uhka ihmiskunnalle on ollut viihdealan yksi pitkä-ikäisimpiä kestosuosikkeja. Aihe on poikinut vuosikymmenten saatossa melkoisen läjän erinäistä elokuvaa, kirjaa sekä kymmeniä tietokone- ja konsolipelejä. Vaikka tuttua tarinaa avaruusolioiden hyökkäyksestä ihmiskuntaa vastaan on jo yksinään tietokonepelien muodossa kerrottu varsin vaihtelevilla tavoilla aina muinaisesta Space Invadersista viimeisempään Half-Lifeen, on eräs peruspiirre pysynyt lähes aina muuttumattomana: tarinankerronta on käytännössä katsoen aina suosinut ihmiskuntaa. No, tätä ei selvästikään sulatettu Pandemic Studiosilla jonka viimeisimmässä pelissä, Destroy All Humansissa pelaaja pääsee tarkastelemaan valloitustouhuja ufomiesten silmin.

Mistään tosikkojen touhusta ei Destroy All Humansissa ole kyse, vaan peli imee inspiraationsa pilke silmäkulmassa ikivanhoista b-luokan ufoleffoista. Pelin avaruusoliot, Furonit ovat klassisen marsilaistyypin mukaisia harmaita, suuripäisiä pikku-ukkoja sädepyssyineen ja telepaattisine voimineen, lentäviä lautasia unohtamatta. Tarina saa alkunsa 1950-luvulta, jolloin Marsista sotaretkeltä palaavat Furonit törmäävät mielenkiintoiseen tuttavuuteen nimeltä Maa. Palloa asuttavat ihmiset kun sattuvat kantamaan aivoissaan hitusen verran Furonien kloonauksen huonontamaa geenistöä korjaavaa DNA:ta. Alkuun maapallon tutkiminen sujuu rauhallisissa merkeissä, kunnes epäonninen furonilaislautanen sattuu leijailemaan keskelle ydinohjuksen koelaukaisua New Mexicossa varsin katastrofaalisin seurauksin. Tieto alas ammutusta ufosta katkaisee jo luonteeltaan jo muutenkin aggressiivisten furonien pinnan: ”Tuosta saastaisesta ja kehittymättömästä apinayhteisöstä on päästävä eroon!”
Käytännössä ihmiskunnan tuhoaminen Destroy All Humansissa hoidetaan toiminta-/ räiskintäpelin keinoin. Pelaaja heitetään pahasisuisen Furon-kloonin, Cryptosporidium-137:n, (sekä kuoleman sattuessa jonkin toisen versionumeron) saappaisiin. Aggressiivinen pikkumies on varusteltu paitsi ihmisten höyrystämiseen sopivalla ”Zap-O-Matic”-sädepyssyllä ja sekalaisella kokoelmalla ufoelokuvista revittyjä tuhovälineitä, myös melkoisen hyödyllisillä telepaattisilla voimilla: Crypton kykyrepertuaariin kuuluu sellaisia mukavia taitoja, kuten hypnotisointi, aivojen irrottaminen, ihmiseksi naamioituminen ja kyky nostaa sekä paiskoa esineitä ajatuksen voimalla. Kaikki tämä vaatii energiaa Crypton suhteettoman suurilta aivoilta. Energia palautuu melko nopeasti pelkällä odottelulla, mutta hädän tullen aivosähköä voi imeä ohikulkijoista lukemalla heidän ajatuksiaan.

Muutoin, Destroy All Humansin pelilliset ratkaisut ovat melkoisesti velkaa kolmelle viimeiselle Grand Theft Autolle: pelialueena toimivat kuusi valtavan kokoista, siviilien kansoittamaa karttaa joiden miljööt vaihtelevat aina maatilasta erääseen varsin tunnistettavaan suurkaupunkiin. GTA III:n tyyliin, pelaajan kulkua valtavilla kartoilla rajoittaa ainoastaan pelialueen reunat. Vaikkei pelaaja nyt ihan autoja pääsekään varastelemaan (ellei niiden raahaamista telepatian avulla lasketa), voi matkaa taittaa toki myös erittäin tuhovoimaisen lentävän lautasensa voimin.

Pelin pääjuoni ratkeaa kahdenkymmenenyhden juonitehtävän muodossa. Tehtävät ovat keskimäärin melko helppoja, mutta riittävän vaihtelevia pystyäkseen viihdyttämään pelaajaa ihmiskunnan katkeraan loppuun saakka. Välillä toimitaan hiljaisuudessa, naamioitumalla kaupunginjohtajaksi kaupunginjohtajan paikalle rauhoittelemaan ufohavainnoista panikoivan pikkukylän asukkaita ja toisinaan taas edetään hieman vähemmän hienovaraisesti, muokkaamalla kaupunkimaisemaa uuteen uskoon lentävän lautasen kuolonsäteellä.

Juonitehtävien lisäksi jokainen pelin kartoista sisältää pari- kolme vapaaehtoista sivutehtävää. Sivutehtävät ovat usein parin minuutin mittaisia minitehtäviä, joiden tavoitteet vaihtelevat sivullisten lahtaamisesta, checkpointtien läpi ravaamiseen. Mikäli annettu tavoite täyttyy aikarajan puitteissa, palkitaan pelaajaa rahan korvikkeena toimivalla DNA:lla, jota voi käyttää aseiden ja itsensä paranteluun tehtävien välissä.

Kuten arvata saattaa, kommunistipelkoisessa 50-luvun Yhdysvalloissa ei pieniin harmaisiin miehiin suhtauduta kovinkaan suopeasti, vaan liika parrasvaloissa paistattelu nostaa alueen hälytystasoa. Ensin kiinnostuvat poliisit, sitten armeija ja lopulta kimpussa on erittäin muukalaisvihamielinen salajärjestö, Majestic. Katseiden näkymättömissä piilottelu sekä ihmiseksi naamioituminen laskee hälytystason normaaliksi. Turhan huomion välttäminen onnistuu Crypton naamiointikykyyn turvautuen. Koska valeasun ylläpito vaatii aivoilta energiaa, täytyy sitä ylläpitää lukemalla ohikulkijoiden ajatuksia. Ihmisten aivoitukset viihdyttävät tovin jos toisenkin, mutta vastapainona hiiviskely ei tarjoa kovinkaan paljoa haastetta: valeasuun pukeutunut pelaaja voi käyttäytyä erittäin huomiota herättävästi jäämättä herättämättä pienintäkään epäilystä kanssaihmisissä. Vaikka käyttäisi telekineettisiä voimiaan ja viskaisi panssarivaunun väkijoukkoon, ei kukaan lähistön ihmisistä osaa yhdistää tapahtumaa juuri siihen yhteen hämäräveikkoon joka keskittyy sormet ohimolla, katse kiinteästi lentävän tankin suuntaan. Ainoata uhkaa naamioituneelle pelaajalle edustavat salajärjestö Majesticin agentit, jotka havaitsevat lähietäisyydelle eksyneen Furonin jo melkeinpä epäreilulla tarkkuudella.

Pelattavuudeltaan Destroy All Humans on melko onnistunut tapaus. Tekijät ovat saaneet pleikkarin kapulaan melkoisesti toiminnallisuutta ilman mitään järjetöntä akrobatiaa vaativia näppäinyhdistelmiä, eikä alkuun hieman kiikkerän oloisen ohjaustuntumankaan hallinta vaadi varttia enempää opettelua. Lentävän lautasen kontrollointi on siinä määrin yksinkertaista, ettei olisi välttämättä ollut pahasta lisätä siihen vaikkapa pelaajan hallittava korkeussäädin, mutta kyllä tuo nykyinenkin ohjausmalli kaikessa yksinkertaisuudessaan toimii.
Vaikkei kyse olekaan ehkä maailman kauneimmasta pelistä, ei Destroy All Humansin tekninen, taikka audiovisuaalinen toteutus jätä ihan kamalasti toivomisen varaa. Se mikä hävitään kauneudessa, voitetaan mittakaavassa ja karttojen dynaamisuudessa: lähes kaikki kerrostaloa pienempi tavara on tuhottavissa ja panssarivaunua pienempi telepaattisilla kyvyillä siirreltävissä. Kaikkeen ”heiteltävään” (ihmiset mukaan luettuna) tavaraan on sovellettu pleikkaripeleissä harvemmin nähtyä Havoc-fysiikkakoneistoa. Arvatenkin, jokaisen pikku sadistin sydäntä lämmittää mahdollisuus muiluttaa räsynukkemaisesti roikkuvia ihmisparkoja päin puita, puhumattakaan muusta ihmisruumista kestävämmästä esineistöstä.

Toisin kuin kolme neljästä nykypelistä, Destroy All Humansista löytyy rutkasti ihan oikeasti toimivaa käsikirjoitusta, jota odotusten vastaisesti tukee vieläpä osaava ääninäyttely. Huumori on tietenkin varsin subjektiivinen aihe arvosteltavaksi, mutta saa kyllä olla aika kivikasvo, mikäli hymy ei heltiä joko sivullisten ajatuksia lukemalla, tai (kieltämättä liian vähän käytetyistä) pelaajan hallittavista monivalintadialogeista. Vaikka tuo käsikirjoituksen taso pysyttelee kelvollisena läpi pelin, täytyy myöntää että kaikkein terävin huumori tuhlataan jo pelin ensimmäisen kolmanneksen aikana. Sinänsä sääli, koska mikäli tunnelma olisi pysytellyt alkupelin tasolla, olisi Destroy All Humansissa aineksia klassikoksi. Tällaisenaan se tyytyy tasapainottelemaan loistavan ja keskiverron välimaastossa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Laajat ja dynaamiset kentät
  • + Paikoin erittäin hauska
  • + B-elokuvahenkisyys
  • + Toimiva fysiikka

Huonoa

  • - Sivutehtävät toistavat itseään
  • - Tarinankerronnasta loppuvat ideat kesken