Arvostelussa Dreamfall Chapters

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 1.kesäkuu 2017

Peliarvostelu

Pelin nimi Dreamfall Chapters
Alusta Playstation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Red Thread/Deep Silver
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot

The Longest Journey oli norjalaisen Funcomin kehittämä futuristinen, vuoteen 2209 sijoittunut cyrberpunk seikkailupeli. Se ilmestyi vuonna 1999, aikana jolloin genren pioneerit LucasArts ja Sierra käytännössä julkaisivat omat viimeiset seikkailupelinsä, Grim Fandangon sekä Gabriel Knight III: Blood Of The Sacred, Blood Of The Damned -pelin.

Allekirjoittanut ei koskaan norjalaisten peliä päässyt pelaamaan, mutta muistan pelin saaneen paljon kehuja ja monet pitivät sitä, jos ei vuoden pelinä, niin ainakin vuoden seikkailupelinä, vaikka samana vuonna ilmestyi juurikin Gabriel Knight III.

The Longest Journeyssa päähenkilönä nähtiin nuori April Ryan, joka omasi kyvyn liikkua kahden ulottuvuuden, Arcadian ja Starkin välillä.

Jatkoa peli sai vuonna 2007 pelissä Dreamfall: The Longest Journey. Aprilin lisäksi pelissä keskeisiä hahmoja olivat Zoë Castillo sekä Kian Alvane. Kakkonen sijoittui vuoteen 2219 ja siinä seurattiin Zoë Castillon edesottamuksia tämän maatessa koomassa ja ruumiistaan irtautuneena yrittäessä selvittää tapahtumia, jotka johtivat koomatilaan. Jälleen liikuttiin kahden rinnakkaisen maailman välillä. Ja jälleen, syystä tai toisesta peli jäi omalta osaltani väliin.

Pelit käsikirjoittanut Ragnar Tørnquist lähti myöhemmin Funcomilta ja perusti oman studionsa. Kickstarterin rahoituksen avulla syntyi tuloksena Dreamfall Chapters. Oikeastaan tarkemmin sanottuna Funcom lisensoi pelinsä oikeudet indiestudio Red Threadille. Tarinan pitäisi siis ainakin olla hyvissä käsissä, vaikka Funcom ei enää olekaan sitä luotsaamasssa.

Pelisarjan kolmas osa Dreamfall Chapters on nimensä mukaisesti Telltale Gamesia apinoiden episodipohjaiseksi työstetty viisiosainen peli. Peli julkaistiin alun perin vain PC:lle ja ilmeisesti melko epätasaiseen tahtiin. Nyt koko viiden episodin paketti on julkaistu konsoleillekin.

Koska en ole aiempia sarjan pelejä pelannut, on yksi asia selvää – peliin on melko vaikea aluksi päästä sisälle, koska Ragnarin kirjoittamaa taustatarinaa ja hahmoja pelin maailmalle (tai molemmille maailmoille) on niin paljon.

Pelissä puhutaan muun muassa asioista, kuten dreamers, dreamachine ja storytime. Termi ”dreamtime” ei esimerkiksi kuitenkaan ole mitään Ragnarin omaa fiktiota, vaan juontaa juurensa Australian aboriginaaleihin ja hengellisiin uskomuksiin. Myös edesmennyt kirjailija Philip K. Dick on käyttänyt tätä scifinovelleissaan.

Pelin juoni pähkinänkuoressa

Lyhyesti sanottuna Dreamfall Chapters sijoittuu vuoteen 2220 ja yhä edelleen sama Castillon tyttö makaa koomassa Mumbaissa selvitettyään ison salaliiton kakkosessa.

Hänen tietoisuutensa on jumissa storytimessa ja siellä on myös läjäpäin muita ihmisiä, dreamereita, jotka käyttävät dreamachine-teknologian tarjoamaa ja WatiCorpin luomaa ”täydellisen elämän selvää unta” ja pääsevät sitä kautta kokonaan toisiin maailmoihin. Jos olet nähnyt elokuvan Vanilla Sky, saatat tietää mitä tarkoitan tällä todellisuuden ja unen sekoittumisella. Liikaa unta nauttineitakin on – niitä kutsutaan uninarkkareiksi ja ne maleksivat kaupungin nurkissa muun populaation seassa.

Dreamfall Chaptersissakin seikkaillaan jälleen kahden ulottuvuuden, Arcadian ja Starkin välillä ja yritetään siinä sivussa pelastaa maailma.

Pelisarjaan vihkiytymättömälle Dreamfall Chapters ei siis ole kovin ystävällinen, mitä lähestymiseen tulee. Kahden maailman ohella pelissä on useampi pelattava hahmo. Pelaaja pääseekin episodien aikana ohjaamaan kolmea eri hahmoa. Sitten on tietysti kaikki ne sivuhahmot, jotka ovat tarinaa tukemassa.

Pelin ensimmäinen episodi alkaa kyllä mielenkiintoisesti Zoë Castillolla pelattaessa, mutta juuri kun homma alkaa mennä jännäksi, peli heittää pelaajan aivan toisen hahmon seuraan, aivan toiseen maailmaan. Vankilassa, keskiaikaistyyppisen kivilinnan muurien sisällä viruva kyseinen hahmo on edellisestä pelistä tuttu Kian Alvane.

Alvane oli Azadin kansan apostoli, joka määrättiin Kuuden (kuuden keisarinnan) toimesta murhaamaan April Ryan. Alvane tykästyi Apriliin ja jätti homman tekemättä ja siispä joutui kiven sisään kuolemantuomiota odottamaan. Pian Alvanen ensikohtausten jälkeen jutellaan vähän ränsistyneen Solid Snaken näköisen, puujalkaisen ja silmälappuisen merirosvon kanssa ja taas päästään tulevaisuuden cyberpunk-maailmaan pelaamaan jälleen Zoë Castillolla.

Kovasti Blade Runnerin oloista dystopiaa muistuttavassa suurkaupungissa on sateista ja pimeää, ainoat valon pilkahdukset ovat loputtomat neonvalot meluisassa kaupungissa, jota säestävät virkavallan pillit, sekä puhuvat mainosrobotit. Katuja partioi Isoveli, tarkemmin EYE:n aseistetut joukot.

Vaalit lähestyvät ja pahat, korruptoituneet sedät ovat ehdolla. Onneksi myös yksi kunnollisempi naisehdokas, tulevaisuuden demareita edustava on mukana kisassa. Castillo on mukana tekemässä naisen vaalikampanjaa, mutta samalla yrittää omin nokkineen tutkia mahdollista korruptiota vaaleihin liittyen. Alvane taasen pääsee omassa maailmassaan tutkimaan omiensa synnytämää korruptiota.

Tarinansa osalta Dreamfall Chapters on hyvinkin kaksijakoinen. Periaatteessa se masentava cyberpunk-tulevaisuus unikoneineen mitä peli tarjoaa, vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kiehtovalta, vaikkakin kliseiseltä. Zoë Castillo myös on hahmona ihan mielenkiintoinen ja sympaattinen. Toisessa päässä vaakakuppia painaa tarinan kokonaisuuden sekavuus ja pomppiminen kahden maailman välillä – Alvanen touhuista taas on jotenkin vaikeampi välittää, ehkäpä vannoutuneimmat fanit ovat eri mieltä.

Episodit heittelevät pelaajaa maailmasta toiseen ja hahmosta toiseen. Sinänsä pelaaminen pysyykin mielenkiintoisempana, joskaan en olisi yhtään vastustanut jos koko peli olisi sijoittunut Starkiin, tuohon futuristiseen Maahan. Alvanen maailma kun kaikkine (eläin)hahmoineen menee niin paljon fantasian puolelle, että nämä kaksi maailmaa omaavat hyvin suuren kontrastin.

Pelattavuus

Episodipeleille lähestulkoon pakonomaiseksi ominaisuudeksi muodostuneella tavalla, myös Dreamfall Chaptersissa pelaajan dialogivalinnat sekä isot, yleensä kahden, mutta joskus useammankin vaihtoehdon väliltä tehtävät päätökset vaikuttavat tarinan etenemiseen. Välillä peli myös ilmoittaa, että ”tasapaino on liikahtanut”, joka tarkoittaa jotain isoa, mutta peli ei missään vaiheessa kerro mitä nämä asiat, ovat mitkä ovat muuttuneet. Kaikki pysyy varsin salamyhkäisenä.

Seikkailupelin tyyliin, välillä valintojen lisäksi ratkotaan myös puzzleja, jotka ovat joko kevyitä tai sitten vähän hankalampia – joskus jopa vähän epäloogisiakin, joihin oikeaa ratkaisua on vaikea keksiä, ellei osaa lukea käsikirjoittajien mieltä. Ehkä karkein ärsyttävyys puzzlenratkonnassa kuitenkin on se, että peli haluaa välillä juoksuttaa pelaajaa ympäriinsä, varsinkin isoilla pelialueilla. Keinotekoinen ratkaisu, jotta yksittäiset episodit tuntuisivat vähän pidemmiltä. Tämä on kuitenkin ratkaisu, joka myös turruttaa pelaajan.

Usein kun ratkaistava ongelma on paikassa A ja ratkaisu ongelmaan joko esineen tai toisen hahmon muodossa löytyy paikasta B. Käy toteamassa ongelma, hae ratkaisu ja palaa takaisin paikkaan A. Usein tämä tietää pitkien matkojen juoksemista edes takaisin, eikä tyttö osaa edes juosta kovaa, vaan kevyeen hölkkään on tyydyttävä! Ei tämä niinkään haittaisi, jos matkan varrella olisi mielenkiintoista tutkittavaa tai hahmoja joille jutella, mutta pääasiassa pikälti ei-interaktiivista, katseltavaa sisältöä on tarjolla.

Aina oikean paikankaan löytyminen ei ole niin varma juttu. Onneksi sentään jonkinlainen kartta on olemassa molempia maailmoja varten. Starkissa kuljeksittaessa on apuna tulevaisuuden puhuva kartta-avustaja ”Crowboy!”, jonka voi bongata kadulta ja kysyä puhuvalta korpilta missä mikäkin paikka on. Kartta sitten antaa oikean suunnan ja laittaa ruksin pelaajan omaan karttaan. Paitsi jos kohde on liian lähellä sen hetkistä olinpaikkaa, ruksia ei ilmesty vaan paikka on selvitettävä ihan itse. Karttaa ja sitä asetettua ruksia joutuu tuon tuosta vilkuilemaan valikosta, sillä mitään waypoint-nuolta peli ei ruudulle jaksa laittaa. Arcadian maailmassa kartta on perinteisempi paperikartta, joka ei ole sen hyödyllisempi oikeastaan sekään.

Kokonaisuutta osaltaan latistaakin (näin ummikon kuvakulmasta) tietysti se, että Dreamfall Chapters sisältää valmista tarinaa ja taustaa jo valmiiksi melkeinpä kahden pelin verran, mutta vaikka pientä tutkimustyötä tekeekin ja hahmojen taustoja opetteleekin ja niihin tutustuu pelin kuluessa, on pelissä silti paljon toivomisen varaa yleisen toteutuksen osalta.

Kuvitellaan hetki, että olisin pelisarjan superfani ja tarina ja sen käsikirjoitus kokonaisuudessaan olisi yhtä suurta hittiä silmissäni, on pelillä silti teknisessä toteutuksensa osalta sellaisia seikkoja, joita tuskin kukaan voi jättää huomioimatta – sen puzzlejuoksutuksen lisäksi siis.

Yksi näistä on pelin surkea dialogi. Castillon kohtaamat hahmot – ne NPC:t jotka suostuvat edes jotain pelaajan kanssa puhumaan – tykkäävät puhua ja paljon!

Keskusteluvaihtoehtoja on yleensä useampi tarjolla ja ihan kiva niin, mutta valintojen takaa löytyvä sisältö on niin kamalan pitkäpiimäistä ja venytettyä, että ihan huomaamattakin tulee paineltua skippausnappulaa aina välillä.

Toisekseen, ilmeisesti paremman laadun puuttuessa, dialogiin on haluttu heittää kovasti bad ass -asennetta, eli kiroilua. Fuck, shit ynnä muut sanat tulevat hyvinkin tutuksi ja moneen kertaan, pelaajan keskustellessa eri hahmojen kanssa. Jotkut hahmoista kiroilevat joka toisessa lauseessa ja se viekin oikeastaan kaiken mielenkiinnon tutustua sellaiseen hahmoon yhtään sen syvemmin.

Onneksi Zoë Castillo sentään ei alennu kiroiluun, vaan hahmosta on sentään onneksi kirjoitettu varsin mukavanoloinen persoona. Pienesti hahmoa kuitenkin särkee lievä pökkelömäisyys visuaalisella osastolla – tämä itse asiassa vaivaa vähän kaikkia pelin hahmoja.

Peligrafiikka kun ei ole niin järin huikeaa ylipäätäänkään. Dreamfall Chapters on kehitetty Unity 5 -pelimoottoria käyttäen ja joko tiimin tai pelimoottorin tai budjetin (tai kaikkien) vuoksi hahmoanimointi on jäänyt vähän puoliväliin.

Hahmojen huulisynkka harvoin menee yksi yhteen puheäänen kanssa, suuri osa ääninäyttelijöistä on kovin eleettömiä ja konemaisia ja monilla hahmoista on eräänlainen kuolemantuijotus ja ilmeettömyys kasvoillaan jatkuvasti. Ongelmasta kärsivät myös pelin päähenkilöt. Toki tämä ei ole ongelma jos pelikamera pidetään visusti hahmon selän takana, jolloin naamoja ei näe, mutta kukapa haluaisi pelkkää selkää vahdata. Hahmojen elottomuus onkin yksi tekijöistä, joka pääsee särkemään illuusiota.

On pelillä omat pienet hetkensä kun grafiikka jollain tapaa onnistuu näyttämään ihan kivalta molempien maailmojen osalta, mutta suurimman osan ajasta tarjolla on kovin vaisua esitystä ja latteita tekstuureita sekä olemattomia valaistusefektejä. Pelin PC-versiossa esimerkiksi valaistusefektejä on enemmän, joten kielii siitä, että grafiikan tasoa on jouduttu pudottamaan konsoliversioita varten.

Silti, tykkäsin pelin futuristisen Starkin visuaalisesta suuntauksesta. Pelin grafiikkaosaston ongelmat eivät rajoitu pelkkään vaisuuteen, vaan ainakin PS4-versiossa on koettavissa silloin tällöin – etenkin isompien ihmislaumojen keskellä – ruudunpäivityksen nytkähtelyä ja välillä jopa huomattavaakin hidastumista mikä on todella rasittavaa.

Kokonaisuutena Dreamfall Chapters on paketillinen varsin vahvalla tarinalla ja isolla hahmomäärällä varustettuja seikkailuepisodeja, joista haluaisi kovasti välittää ja tykätä, mutta tekninen toteutus sekä jotkin pelilliset ratkaisut rampauttavat kokemusta.

Peliä jaksaa pelailla eteenpäin pieninä annoksina (näin ei-fanin näkökulmasta), mutta paikoin tökkivä grafiikka sekä ajoittain epäloogiset puzzlet sekä turha pelaajan juoksutus kartan päästä päähän kyllästyttävät ennen kuin pelisessiosta ehtii muodostua useampituntinen. Plussaa on se, että pelistä ei tarvitse maksaa täyden konsolipelin hintaa, mutta silti kääntyisin konsoliversioiden sijaan pelin PC-version suuntaan, mikäli mahdollista.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Ei peli ainakaan taustatarinan ja hahmojen puutteesta kärsi
  • + Zoë Castillo on sympaattinen sankari
  • + Se futuristinen maailma on kiehtova
  • + Täysihintaista peliä halvempi
  • + Valinnat vaikuttavat tarinaan

Huonoa

  • - Ruudunpäivitysongelmat
  • - PC-versiosta karsittu, vaisu grafiikka
  • - Liikaa turhaa ja tylsää dialogia
  • - Ei kohtele pelisarjaan vihkiytymättömiä pelaajia hellästi
  • - Edes takaisin juoksenteleminen puzzlejen perässä
  • - Alvane ja taikamaailma ovat vähän futuristista menoa tylsempiä