Arvostelussa Eat Lead – The Return Of Matt Hazard

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 10.maaliskuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi Eat Lead - The Return Of Matt Hazard
Alusta XBOX360
Arvostelukappale XCN
Ikäraja 16
Avaa pelin lisätiedot

Muistattehan Matt Hazardin, tuon 80-luvun isoimmain pelihahmonimikkeen, jonka nimi on tähän päivään mennessä seikkaillut jos jonkin genren pelissä alkaen sivuttain scrollaavasta 2D-räiskinnästä aina ensimmäisiin ”3D-räiskintöihin” Doomin ja Duke Nukem 3D:n tapaan? Myös Karting -peli sekä peli nimeltä Murder Force, jossa Hazardin parivaljakkona oli kaveri nimeltä Dexter, kuuluu tämän pelihahmon ansiolistaan. 25-vuotta elossa pidetyn pelihahmon uusin tuleminen on Eat Lead – The Return Of Matt Hazard.

Eikö nimi Matt Hazard tai pelin kehittänyt Marathon Software vieläkään soita kelloja korvissa? Ei se mitään, sillä emme mekään näitä nimiä muista. Eikä muista itseasiassa kukaan muukaan, sillä Matt Hazard on ihan oikeasti 2000-luvun tuote. Mikä vitsi tässä sitten oikein on kyseessä? Vitsipä hyvinkin. Eat Lead – The Return Of Matt Hazard -pelin on oikeasti kehittänyt aiemmin tuntematon pelitalo nimeltä Vicious Cycle. The Return Of Matt Hazard ei ole mikään jatko-osa vaan ihan se ensimmäinen peli koskaan, jossa tämä kyseinen toimintasankari esiintyy. Pelin tekijät halusivat nimenomaan tällä tempauksellaan sekoittaa pelaajien päät ja saada kaikki miettimään ”mikä ihmeen Matt Hazard?”.
”Heh, aika hauska vedätys” sanoi allekirjoittanut itsekseen tasan kerran, jonka jälkeen varsinaiseen peliin paneuduttuaan naurut hyytyivät, kuten hyytyi hymykin.

Jos pelin markkinointitapa on ollut jokseenkin mielenkiintoinen, niin sitä on myös itse peli ja sen juonikin. The Return Of Matt Hazardissa videopelihahmo Matt (aivan, hän tietää olevansa videopelihahmo) joutuu keskelle uuden sukupolven toimintapeliä, toimintaa ja teknologian aikakautta jossa hän ei ole vielä koskaan aiemmin ollut. Marathon Softwaren ”oikean maailman” pelinkehittäjäsedät haluavat kuitenkin muiden videopelitähtien jo viimein loistavan Mattin tapaan, mutta ”HasardiMasan” pitkäikäinen maine pitää muut visusti hänen varjossaan. Ilkeät pelinkehittäjäsedät haluavatkin hankkiutua Mattista eroon kokonaan ja siksi lähettävätkin hänen kimppuunsa Eat Led -pelin sisään Mattin vanhoja vihollisia vuosien varrelta. Pysyitkö kärryillä? Ei se mitään. Pelin hauskuusaste on nimittäin sitä luokkaa, että ketään ei kauaa tämä totaalisen överiksi vedetty juoni kiinnostakaan.

Matt on siis luutakin kovempi videopelisankariveteraani ja on nyt päässyt tähdittämään uuden sukupolven 3rd person toimintapeliä monien kuivien vuosien jälkeen. Matt yrittää päästä ulos pelistä, mutta ilkeät pelinkehittäjäsedät muuttelevat koodia niin, että Matt saa tuon tuosta vastaansa yhä uusia vihollislaumoja ja eri peleistä. Mattilla on kuitenkin onneksi apunaan virtuaalityttönen, joka niin ikään muuntelee pelin koodia omasta takaansa ja luo Mattille sopivaan rakoon aina ulospääsyn tietyn kimurantin huoneen jälkeen. Vähän niin kuin The Matrix -elokuvissa.

Päälle käyvät rakennustyömaan duunarit, toimistopellet, Villin Lännen pyssysankarit, venäläiset sotilaat, kuin Mattin menneisyyteen kuuluvan lastenpeli Soak ’Em -nimikkeen vesipyssyvihollisetkin. Että sellaista. Mitään yhtenäistä teemaa pelissä ei ole, vaan peli poukkoilee sinne tänne jatkuvalla syötöllä. Aluksi ollaan japanilaisessa ravintolassa, sitten toimistolla, varastolla ja ties missä. Koska koodia muokkaillaan Mattin edesottamuksien aikana, sekoittaa peli keskenään jos jonkinlaisia asioita.

Esimerkkinä strippiklubin sisällä sataa lunta, samalla kun venäläiset karvahattusotilaat räiskivät AK47-rynnäkkökivääreillään, kun sitten yhtäkkiä ollaankin jo Villin Lännen maisemissa paukuttelemassa kuudesti laukeavilla kaktusten suojista tavallisia raksaduunareita.. Tai länkkäreitä. Peli yrittää nauraa toimintapelien tutuille kliseille ja tuoda niitä esille ja esimerkiksi pelin alussa nähtä pakollinen tutoriaaliosio saa Mattilta haukkuja ja muutenkin one-linerit – tosin erittäin kuivat sellaiset – kuuluvat niin ikään Mattin sanavarastoon. Eat Lead kuitenkin unohtaa olla riittävän itseironinen, ellei sitten itseironia pelin kohdalla tarkoita sitä, että tekoäly pelissä on tahallaan suunniteltu päin honkia, tasot ovat rasittavan lineaarisia ja tämä korostuu pelin mekaniikassa, jota se tuntuu toistavan yhä uudelleen ja uudelleen: astut uudelle alueelle, kaikki ovet, ikkunat ja muut mahdolliset menevät kiinni ja joudut ampumaan tusinan pahiksia hengiltä, ennen kuin se ainoa oikea ovi aukenee ja pääsee astumaan uuteen huoneeseen toistamaan saman. Peliä vaivaavat myös useat yritys-erehdys kohdat., jotka pahimmillaan vievät mielenkiinnon peliä kohtaan. Jep, kyllä kyseessä täytyy olla pelkästään pelikliseiden tunnistaminen ja niiden esille tuominen näiden asioiden kohdalla. Esimerkkinä jos ne lukuisat suljetut ovet mitä tästäkin pelistä löytyy olisivat saaneet edes muutaman nasevan kommentin Mattilta, olisin ollut erittäin tyytyväinen.

Jos HasardiMasa -peliltä otetaan pois ”hurtti huumori” ja aivan älyvapaa juoni (joka ei oikeastaan edes naurata), niin mitä luurangon seuraksi oikein jääkään? Kamala, sinne tänne ja välillä suoraan päälle poukkoileva vihollistekoäly, paikoitellen ärsyttävän tehottomat aseet (ellei satu osumaan juuri oikealla tavalla päähän) ja lukuisia rasittavia kohtia, joita on toistettava ja hiottava, kunnes ne menevät juuri oikealla tavalla, jotta pelaaja selviäisi eteenpäin. Onneksi sentään pomotaistelut ovat hauskoja. Sen sijaan, että näitä joutuisi muiden pelien tapaan runnomaan sormet verillä, on hyödynnetään pomotaisteluissa kuuluisaa QTE-ominaisuutta, eli toisin sanoen, painellaan oikeaa ohjaimen nappulaa juuri oikeaan aikaan. Toisin kuin normaalisti, nyt niiden ilmaantuminen ruudulle ei revi hermoja kappaleeksi, muta ehkä vain siksi, että muuhun peliin verrattuna quick time eventit ovat jumalan lahja.

Pelin kontrollit sinänsä ovat ihan toimivaa luokkaa ja pelin suojautumisominaisuus, eli suojaudu, ammu suojasta, heittäydy seuraavaan suojaan ja niin edelleen toimii suhteellisen sulavasti ja voidaan jopa jossain määrin rinnastaa – joskaan ei samalle viivalle kuitenkaan – Gears Of War -pelien vastaavien kanssa. Matt osaa ampua suojasta joko sokkona tai tähdäten, sekä hypätä kunkin hetkisestä suojastaan tapattamatta itseään mukavan sulavasti. Myös esteiden, kuten pöytien ylitse kierähtäminen onnistuu, joten näiltä osin pelin toiminta on onnistunut. Kontrollit ovatkin pelin harvoja hyviä puolia, sillä esimerkiksi audiovisuaalinen toteutuskin on aika lailla vain tyydyttävää tasoa. Xboxin näyttävimmän pelin graafisesta tasosta jäädään kauas, vaikka liikeanimointi paikoitellen ihan toimivaa onkin, muun grafiikan, kuten ympäristöjen ja pelihahmojen ulkoasun ollessa jokseenkin mitäänsanomatonta. Uskon, että tämäntasoinen grafiikka olisi voitu pienillä uhrauksilla varmasti toteuttaa myös PS2:llekin sopivaksi.

Äänipuolella ei juuri sen enempää kehuja kerätä. Aseiden äänet ovat luokattoman munattomia pikkupaukkuja, yleiset ääniefektit jäävät pahasti pimentoon ja musiikki – vaikka kulloinkin vallitsevan teeman mukaan vaihteleekin – on ärsyttävää, yhä uudelleen alusta soivaa saman toistoa. Eivätkä musiikit ole edes mitenkään laadukasta luokkaa. Mattin ääninäyttelykin on esimerkiksi toiseen one-linereitä heittävään steroidikaveri Duke Nukemiin verrattuna kamalan geneerinen esitys. Pakko kuitenkin antaa myönnytyksiä sen suhteen, että pelistä löytyy yksi parhaimmista koskaan kuulemistani Arnold Schwarzenegger imitaatioista, ääni, joka löytyy yhdeltä pelin pahispomoista. Joka kerta kun ”Iso-Arska” puhui, nauroin oikeasti. Tämä oli hauskaa. Mikään muu ei.
Jos katsotaan taaksepäin ja mietitään, mikä meni vikaan, niin syy on helppo löytää. Peli yrittää kovasti olla kliseitä kalasteleva ja esille tuova toimintapeliparodia hieman samaan tapaan kuin Duke Nukem 3D aikoinaan oli pelejä, sekä elokuvia ja näiden toimintasankareita, kuin jossain määrin itseäänkin parodioiva, mutta samalla oikeasti nautittava FPS-peli. HasardiMasa ei tässä kuitenkaan onnistu, sillä kissa on nostettu pöydälle väkisin, eikä peli tarjoa mitään oikeasti kunnollista ja hauskaa kliseiden havainnollistamista.. Ja jos siinä on onnistuttu, on sitä erittäin vaikea huomata kaiken sen hiusten repimisen lomassa.

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Toimivat kontrollit ja suojautumisominaisuus
  • + Pelistä löytyy yksi parhaista Arnold Schwarzenegger imitaattoreista koskaan

Huonoa

  • - Idioottimaisen lineaarinen
  • - Paljon rasittavia yritys-erehdys kohtia
  • - Olematon tekoäly
  • - Köyhä grafiikka ja köyhät äänet
  • - Juoni