Arvostelussa Echoshift

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 18.maaliskuu 2010

Peliarvostelu

Pelin nimi Echoshift
Alusta PS Vita/PSP
Arvostelukappale Nordisk Film
Ikäraja 3
< >
Avaa pelin lisätiedot

Pari vuotta sitten PS3:lle ja PSP:lle ponnahtanut puzzlepeli, Echochrome, oli sen verran outo tapaus että se oli suorastaan pakko hankkia. Pelissä oli tavoitteena kävelyttää törmäysnukkemaista hahmoa pitkin kummallisen kliinisiä 3D-tasoja, joiden fysiikaaliset ominaisuudet olivat suoraa lainaa M. C. Escherin surrealistisista maalauksista. Jos esimerkiksi kaksi toisistaan irrallista tasoa näyttivät jostain kuvakulmasta osuvan yhteen, muodostivat ne yhtenäisen kokonaisuuden ja jos lattiassa ammottava aukko sattui jäämään pelaajan perspektiivistä seinän taakse, lakkasi se olemasta kokonaan. Vaikka kyseessä ei ollut maailman pitkäikäisin peli, oli Echochrome selkeästi riittävän ainutlaatuinen ja outo ansaitakseen jatkoa. Nyt sitä olisi tarjolla PSP:llä Echoshiftin muodossa.

Echoshiftin kutsuminen Echochromen jatko-osaksi on itse asiassa hieman harhaanjohtavaa, sillä pohjimmiltaan kyseessä on hyvin erilainen peli. Audiovisuaalisesti se on kyllä veistetty samasta puusta ja se toistaa hienosti Echochromen liki häiriintyneellä tavalla seesteisen tunnelman, mutta itse peli-idea on uusi: Echoshiftissä ei leikitä perspektiiviharhoilla, vaan ongelmanratkonnan ytimessä on aika. Tavoitteena on marssittaa Echochromesta tuttu törmäysnukke halki kaksiulotteisten tasojen ennalta määrätyssä 20-60 sekunnin ajassa. Tasot on ripoteltu täyteen nappeja, siltoja, ovia, trampoliineja, hissejä, ajastimia ynnä muuta matkan tekoa mutkistavaa kapistusta – yleensä vieläpä siten, ettei maaliin ole mahdollista päästä omin avuin. Tässäpä piileekin Echoshiftin juju: kaikki pelaajan liikkeet nauhoitetaan ja kun ajastimesta loppuvat sekunnit, tehdään aikahyppy takaisin tason alkuun. Toiselle kierrokselle ei tarvitse lähteä yksin, vaan tällä kertaa taustalla häärää edellisestä yrityksestä nauhoitettu varjohahmo, joka vääntää ja aukoo uskollisesti kaikki pelaajan edellisellä kierroksella käpistelemät vivut sekä ovet. Näin pelaaja voi siis avata tuleville klooneilleen mahdollisuuden päästä aiemmin tavoittamattomiin paikkoihin. Maaliin asti ei tarvitse päästä seuraavallakaan kierroksella, sillä myös uudet yritykset nauhoitetaan. Revanssin voit ottaa niin monta kertaa, kunnes pääsee uloskäynnille, tai tuhlaa kaikki käytössään olevat yhdeksän aikahyppyä.
Echoshiftin idea on ovela, joskaan ei täysin ainutlaatuinen. Samaa innovaatiota on ammennettu indieklassikko Braidissa ja jopa Sonyn itsensä julkaisemassa Ratchet & Clank ? A Crack In Timessa. Echoshift lienee kuitenkin siinä mielessä pioneeri, että se onnistuu rakentamaan aikatemppuilun varaan kokonaisen pelin. Yhden tempun poneissa on riskinsä, sillä hyväkin idea käy toistettuna pitkäveteiseksi. Echoshift väistää klassisen sudenkuopan salakavalasti hivuttautuvalla vaikeustasolla, sekä loppuun mietityllä rakenteella. Peli on haastava, muttei kuitenkaan paiskaa pelaajaa pystyseinään, eikä se myöskään esittele kaikkia valtteja heti kättelyssä, vaan uusia elementtejä tiputellaan tasaisena virtana pitkin peliä. Tason läpäisyä seuraa yleensä ajatus: ?mitähän uutta seuraava taso tuo tullessaan?, joka on sukua vuoropohjaisten strategiapelien aiheuttamalle ?vielä yksi vuoro? -koukulle. Se jos joku on varma merkki onnistuneesta pelisuunnittelusta.

Echoshift ei ole mahdottoman pitkä peli, muttei myöskään liian lyhyt. Se on juuri sopivan mittainen kantaakseen ideansa kunnialla loppuun, mutta välttääkseen pitkäveteisyyden. Tasoja löytyy 56, joista jokaista tarjoillaan kolmella mausteella. Peruspelissä, Castissa, yritetään selvitä uloskäynnille mahdollisimman vähillä aikahypyillä, Keyn idea on muuten sama, mutta ulko-ovi aukeaa vain jos joku varjohahmoista on ehtinyt poimia ensiksi avaimen. Illusionissa optimoidaan suoristusta jäädyttämällä peli paikoilleen aina kolmeksi sekunniksi per kierros. Variaatiot eivät poikkea toisistaan suuresti, eivätkä ne aiheuttaneet ainakaan allekirjoittanessa mitään pakonomaista uudelleenpeluureaktiota. Eipä lisäsisällöstä toisaalta haittaakaan ole. Echoshiftille ei joka tapauksessa tekisi tiukkaa oikeuttaa alle parinkymmenen euron hintalappuaan vaikka pelimoodeja olisikin vain yksi. Oma huomioni kiinnittyi enemmän PS-Storesta imuroitaviin ilmaistasoihin, joita löytyi jo tämänkin arvostelun kirjoitushetkellä neljä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, voi ilmaista tai ainakin kohtuuhintaista lisäsisältöä odottaa lähiaikoina enemmänkin.
Kokonaisuuden kruunaa Echoshiftistä lainattu omintakeinen tunnelma. Yksinkertaiset geometriset muodot sekä kevyen psykedeeliset taustat tekevät grafiikasta selkeää ja omaperäistä, mutta viimeisen silauksen pelin persoonalle antaa äänimaailma: kaikuvat askeleet, kliinisin äänenpainoin onnea toivottava naisääni ja epätavallinen klassinen musiikki saavat pelin tuntumaan samaan aikaan kotoisalta, mutta hieman vinksahtaneelta. Tunnelmalliset puzzlepelit ovat harvinaista herkkua, joten Echoshiftin charmista on poikkeuksellisen helppo pitää. Ymmärrettävästi hidastempoinen ongelmanratkonta ei ole ihan jokaisen pelaajan omin juttu, mutta mikäli kaipaa vaihtelua siihen loputtomalta tuntuvaan räiskinä- ja mättöpelien virtaan, tarjoaa Echoshift siihen oivan mahdollisuuden.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Huokuu omintakeista tyyliä
  • + ...joka ei ehdi kokea inflaatiota
  • + Riittävästi sisältöä
  • + Kekseliäs idea...

Huonoa

  • - Hieman kertakäyttöinen