Arvostelussa Ecotone

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 19.toukokuu 2016

Peliarvostelu

Pelin nimi Ecotone
Alusta PC
Arvostelukappale:
Ikäraja: Ei tiedossa
< >
Avaa pelin lisätiedot

Ei olisi ihan väärin väittää indie-peliskenen selkärangan muodostuvan tasohyppelyistä, jotka ovat yhtäaikaisesti söpöjä ja tummanpuhuvia. Braidin, Limbon ja muiden synkeänsuloisten lajitoveriensa joukkoon liittyy ranskalaisen Sundae Factoryn Ecotone, joka yrittää erottua hengenheimolaisistaan tiuhaan vaihtuvilla pelimekaniikoilla. Kantavana ideana on esitellä jatkuvalla syötöllä uusia pelattavuuteen vaikuttavia jippoja, jotka heivataan tason vaihtuessa roskakoriin ja korvataan uusilla ? ihastuttavan nintendomainen konsepti, jonka käytännön toteutus jättää valitettavasti varaa toiveille.

Ecotonessa on tarina, joskin minimalistinen ja tarkoituksellisesti hämärä sellainen. Joka tasoa ja sen mekaniikkoja kuvaa lyhyt virke, jotka yhteen liimattuna muodostavat jatkumon. Jää pelaajan mielikuvituksen varaan, kertooko tarina päähenkilöstä, sen itsetuhoisesta veljestä ja epäonnistuneesta parisuhteesta, vaiko yksinkertaisesti siitä, että tässä tasossa juostaan kovaa ja seuraavassa kontrollit kääntyvät väärin päin. Niin tai näin, tarjolla on aika esoteerista ja tulkinnanvaraista meininkiä.
Pelinä Ecotonea voisi kuvata tunnelmalliseksi ja hieman ilmavaksi tasohyppelyksi, joka ei tyydy kierrättämään mitään yhtä ideaa. Perustavoitteena on keplotella itsensä läpi lyhyiden, sarjakuvamaisten ja yllättävän kuolettavien tasojen, keräillen sinne tänne ripoteltuja valopalloja. Haastetta tuovat pelimekaniikat, joita vaihdellaan kuin sukkia intissä; yhdessä tasossa hyppynappi kääntää painovoiman, toisessa tehdään valtavia kuuloikkia, kun taas kolmannessa ei saa liikkua lainkaan vasemmalle. Jokaisessa pelin neljästäkymmenestäviidestä tasosta on jokin oma nokkela käänteensä, joka vähän tasosta riippuen joko ilahduttaa tai turhauttaa. Esimerkiksi kahden hahmon yhtäaikainen ohjastus on aika hauska haaste, mutta tasohyppely sysipimeässä sokkelossa onkin sitten jotain ihan muuta.

Ecotonen suurin ongelma on sen vaikeustaso, joka harppoo haastavasta suorastaan ilkeään. Suurin osa tasoista ratkeaa maltilla ja yrittämisellä, mutta pelillä on silloin tällöin paha tapa kiusata pelaajaa erilaisilla kertakosketuksesta haihtuvilla hyppyalustoilla, tiukaksi vedetyillä juoksutasoilla ynnä muilla turhauttavilla ?vedä kerralla oikein tai kuole? -tyyppisillä haasteilla. Tyypillistä on myös säästää kaikkein vaikeimmat kohdat tasojen loppuihin, mikä on kauniisti sanoen rasittava piirre pelissä, joka ei ymmärrä tarkistuspisteiden päälle. Läpäisyyn käyttämästäni kolmesta tunnista noin kaksi meni kaikkein vaikeimpia tasoja kerratessa.
Ecotonelle ei osaa kaikesta huolimatta olla oikein vihainenkaan. Visuaalinen tyyli on miellyttävä ja tunnelmaa voisi leikata veitsellä. Grafiikka on periaatteessa pelkistettyä ja toistuvista palikoista liimailtua, mutta pienet yksityiskohdat, kuten pelaajaa tuijottelevat silmät ja ilmaan pöllähtävät yöperhoset herättävät lopputuloksen yllättävän eloisaksi. Erityisen iso kiitos heruu äänisuunnittelulle ja etenkin syntetisaattoripainotteisille taustamusiikeille, joita kuuntelisi mieluusti pelin ulkopuolellakin. Vaikka tasojen ja haasteiden suunnittelu polttaa hermot moneen otteeseen, löytyy kuorikerroksesta sen verran vetovoimaa, ettei peliä tahdo keskenkään jättää.

Paljoa tätä enempää sanottavaa Ecotonesta ei olekaan, sillä konsepti on yksinkertainen, eikä kaikkia yksittäisiä ideoita voi analysoida ennakkoon tuhoamatta pelin yllätyksellisyyttä. Kyseessä ei ole mikään helppo, tai välttämättä edes reilu peli, mutta tietyllä tapaa palkitseva kokemus kuitenkin. Ecotone olisi kyllä maltillisemmalla vaikeustasolla ihan pahuksen paljon parempi, mutta ainakaan se ei ole tylsä.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

Huonoa