Arvostelussa EndWar

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 29.joulukuu 2008

Peliarvostelu

Pelin nimi EndWar
Alusta XBOX360
Pelaajamäärä 1-8
Versio Lehdistö
< >
Avaa pelin lisätiedot

Tom Clancy’s EndWar on hieman poikkeuksellinen pelitapaus siihen nähden, minkä tyylisiä Clancy-pelejä Ubisoftilta ollaan aiemmin totuttu näkemään. Rainbow Six- ja Ghost Reconit ovat aina olleet 3rd/first person kuvakulmasta kuvattuja taktiikkaräiskintöjä, kun taas Splinter Cell -pelit ovat pitäytyneet 3rd person hiippailuina. EndWar ei ole räiskintää eikä hiiviskelyä, vaan sen sijaan kyseessä on reaaliaikainen strategiapeli. Kuten niin monen muunkin peligenren tavoin, myöskään RTS-peleistä ei markkinoilla ole pulaa ja siksi myös kilpailu on kovaa.

EndWar ei tyydy olemaan pelkkä strategiapeli Clancy -nimen kera, vaan sen sijaan yrittää tuoda mukanaan myös jotain uuttakin. Se jokin uusi on äänikomennot. Peliä on mahdollista pelata peliohjaimella kuin mitä tahansa muutakin peliä, mutta pelin erikoisin jippo on eittämättä mahdollisuus pelata peliä kokonaan äänikomentojen kera, jolloin peliohjainta tarvitaan ainoastaan toimittamaan ikäänkuin radiopuhelimen nappulan virkaa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ubisoft on kokeillut sisällyttää peliinsä äänikomentamista, sillä aikoinaan vanhalle Xboxille julkaistu Rainbow Six 3 sisälsi niin ikään tällaisen mahdollisuuden.
Ennen EndWarin varsinaisen pelaamisen aloittamista pelaajan tulee lausua muutamia pelin komentoja malliksi, jotta peli oppisi tunnistamaan pelaajan äänen. Suomenkielisyyttä ei pelissä ole tarjolla, joten komennot on lausuttava englannin kielellä. Kun alkuopettelut on opeteltu, on aika siirtyä itse peliin. EndWar tarjoaa pelattavaksi yksinpelikampanjan lisäksi Liven kautta toimivan moninpelin, player- kuin ranked otteluidenkin muodossa. Livettömälle pelaajalle on tarjolla mahdollisuus pelata skirmish-pelimuotoa tekoälyä vastaan.

Yksinpelikampanja on varmastikin se kuitenkin, josta pelaaminen kannattaa aloitaa ennen kuin syöksyy internetin valtateille haastamaan muita ihmispelaajia. Pelin ohuen juonen mukaan syttyy kolmas maailmansota, jonka osapuolia ovat Yhdysvallat, Venäjä sekä Eurooppa. Tarina siis hipoo jokseenkin läheltä muutamien kuukausien takaisia oikean elämän tapahtumia, nimeltään Georgia-konflikti. Sotaa pelissä käydään muun muassa Pariisissa, Washingtonissa kuin jopa Rovaniemelläkin. Yksinpeli jakautuu kahteen osaan; ensimmäisenä pelataan lävitse ”prelude to war” -nimeä kantava osio, jossa löyhästi kerrotaan sodan syttymisen syyt ja päästään pelaamaan kaikilla kolmella osapuolella vuorotellen, samalla kun peli opettaa käyttämään erinäisiä komentoja. Prelude-osion jälkeen päästään varsinaisten sotatehtävien pariin, mutta ennen tätä on valittava jokin pelin kolmesta osapuolesta loppupelin ajaksi. Jokainen osapuoli on ominaisuuksiltaan hieman toisesta poikkeava, joten aivan identtistä ei pelaaminen kaikilla osapuolilla siis ole.

Yksiköiden kontrolloiminen äänikomentojen avulla on varsin mallikkaasti toteutettu. Peli tosin edellyttää sitä, että englanninkielisten sanojen lausuminen sujuu jouhevasti, sillä muutoin peli ei tunnista annettuja komentoja. Tarjolla olevat komennot ovat yksinkertaisia ja niiden antaminen alun opettelun jälkeen melko helppoa ja vaivatonta. Pelaajalla on kussakin tehtävässä käytössään yleensä yhdestä kuuteen yksikköryhmää, jotka vaihtelevat tankeista pioneereihin ja helikoptereihin. Yksittäisiä yksiköitä ei siis pelissä liikutella, vaan jokaisessa ryhmässä on useampi samaa laatua oleva yksikkö. Komentojen antaminen on toteutettu siten, että ensin pelaaja lausuu halutun yksikköryhmän numeron ja antaa sen jälkeen halutun komennon ja lopuksi kohteen nimen. Esimerkiksi ”unit 1 move to alpha”. Kyseinen esimerkkikomento käskyttää yksikköryhmä 1:n liikkumaan kohteeseen alpha. Alpha, zulu, whiskey ja muut vastaavat nimet ovat kartalle aina ennalta määrättyjä tärkeitä kiintopisteitä, eikä kiintopisteitä voi itse luoda. Jos halutaan antaa hyökkäyskomento jotain vihollisryhmää vastaan on komento jotakuinkin seuraavanlainen: ”unit 1 attack enemy 3”. Myös vihollisilla on koristeena yläpuolellaan numerot, joten pelaajan ei tarvitse pelin aikan arvailla mikä kunkin vihollisyksikön numero oikein on.

Äänikomennoilla leikkiminen on aluksi varsin hauskaa, varsinkin kun komentaminen on näinkin hyvin tehty. Ainoastaan muutaman kerran tuli vastaan tilanne, jossa jokin yksikköryhmä ei millään halunnut liikkua, vaikka kuinka selkeästi antoi äänikomennon. Tällaisissa tilanteissa voi tosin turvautua myös peliohjaimeenkin ja käskyttää yksiköt ”manuaalisesti” ristiohjaimen kautta tekemään sitä mitä pelaaja vaatii. Alkuinnostus äänikomentamista kohtaan kuitenkin hiipuu varsin nopeasti ja valitettavasti kivan kuoren alta paljastuu melko ontto strategiapeli. EndWar luottaa nimittäin liikaa tähän yhteen kikkaansa jättäen muun pelin varsin kylmäksi. Jos äänikomentamisen sijaan nappaakin peliohjainen käteensä ja pelaa vaikkapa jonkin kokonaisen tehtävän lävitse, paljastuu alta pelin karu yksinkertaisuus.

Tehtävät ovat kauttaaltaan tylsiä, eikä vaihtelua puolusta/hyökkää tehtävissä ole yksinkertaisesti tarpeeksi. Myös omien joukkojen reitinhaku on välillä naurettavaa katsottavaa ja muutenkin tekoäly näin kokonaisuutena varsin tönkköä ja ”sotiminen” yleensä yhtä sekamelskaa. Silti peli ja sitä myöten sen tehtävät ovat usein helppoja, sillä pelaajalla on yleensä tehtävässä kuin tehtävässä käytössään reservejä, joissain jopa todella paljonkin, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että yhden yksikköryhmän tuhoutuessa pelaaja saa valita tilalle minkä tahansa uuden ryhmän. Tätä voidaan toistaa niin kauan, että reservit ehtyvät ja yleensä ne eivät ehdi tehtävien aikana edes loppua. Myöskään mistään tarinasta, kuten vaikkapa Red Alert 3:n tapaan ei voida puhua. Sen sijaan, että pelaajalle näytettäisiin tehtävien välissä videoita, on yksinpelikampanjan tarina pelkkää tehtävänantoa tehtävänannon perään, joka entisestään vähentää kiinnostusta pelata tehtäviä ja edistää pelin ”juonta”.

Alun yksinpelailun jälkeen käy hyvin nopeasti selkeäksi, että koko touhun mielenkiinto pysyy paremmin yllä moninpelatessa muita ihmisiä vastaan, yksinkertaisen yksinpelikampanjan toimiessa lähinnä pienenä lämmittelynä moninpelaamista ajatellen. Moninpelivaihtoehtoina ovat skirmish, sekä theatre of war -pelivaihtoehdot, joista ensinnä mainittu on sen yksinpeliversion tapaan yksittäinen sotakamppailu, joskin tässä kohtaa tietysti vain toista ihmispelaajaa vastaan. Theatre of war sen sijaan on hieman mielenkiintoisempi tapaus. Tässä pelimuodossa kaikki nettilangoille kykenevät liittyvät samaan taisteluun ja valitsevat itselleen jonkin kolmesta sodan osapuolesta.

Pelitilanne havainnoillistetaan eräänlaisella maailmankartalla, josta näkyy mitä kohteita kukakin osapuoli kullakin hetkellä hallitsee. Pelaaja voi valita pelattavaksi jonkin valittavina olevista operaatioista, joissa joko yritetään vallata alue, tai sitten puolustaa sitä vihollisen hyökkäykseltä. Kun haluttu operaatio on valittu, odotetaan vastassa olevan osapuolen pelaajia, kuin myös omiakin vastaamaan taistelukutsuun. Maksimissaan pelaajia per ottelu voi mukana olla kahdeksan, jolloin kummallakin osapuolella on neljä pelaajaa ja kaikilla omat kuuden taisteluyksikön joukkonsa komennettavana.

Kun taistelu on ohitse, muuttuu maailmankartan tilanne sen mukaan kumpi osapuoli voitti. Jokaisella osapuolella on oma tunnusvärinsä, joten vallattu alue muuttuu sen osapuolen väriseksi, joka sitä hallitsee. Kullakin osapuolella on tavoitteenaan saada haltuunsa tietty määrä maiden pääkaupunkeja, sekä muita tavallisia alueita voittaakseen sodan. Harmillisesti tätä mielenkiintoiselta vaikuttavaa tapaa moninpelata EndWaria ei päästy arvostelun aikana kokeilemaan, sillä pelistä ei kertakaikkiaan löytynyt lainkaan pelaajia, tai sitten pelaajia löytyi omaan joukkueeseen, mutta ei vastapuolelle.
Valitettavasti pelin potentiaali on ikävän kateissa siitä syystä, että pelaajia ei juuri netissä ole, eikä yksinpelikään millään tapaa häikäise. Samaa voisi sanoa myös pelin audiovisuaalisesta toteutuksesta, joka ei varsinkaan peligrafiikkansa osalta häikäise, vaikka käytössä onkin Unreal 3 -teknologiaa. Yksiköt ovat varsin yksinkertaisen oloisia, eikä ympäristöihinkään ole juuri kummmemin panostettu.

Ehkä tämä on ollut kompromissi varmasti tehoa vaativaa moninpeliä ajatellen, mutta toisaalta useissa muissa peleissä moninpelin grafiikka on usein ollut selkeästi heikompaa, joten eikö tässäkin kohtaa olisi voitu toimia samoin? Tällaisenaan kun peli vaikuttaa niin kovin vaisulta, hieman kuin koko yksinpelin toteutuskin. Pelinaikaista musiikkia ei juuri ole ja äänet koostuvatkin lähinnä yksikköjen kuittauksista, sekä erinäisistä räjähdyksistä, sekä muista aseiden tuottamista äänistä. Niin ja tietenkin siitä ammattimaisesta ääninäyttelytyöstä, jota on niin kovin paljon uhrattu pelin tehtävänantoihin.

Yhteenveto

Ei suositella

Hyvää

  • + Theatre Of War -moninpelimuodon kiva idea
  • + Toimiva ääniohjaus

Huonoa

  • - Keskinkertainen tekoäly
  • - Vaisu grafiikka
  • - Tylsä ja yksinkertainen yksinpeli
  • - Livessä ei ole pelaajia