Arvostelussa Fahrenheit

Kirjoittanut: xx, 16.lokakuu 2005

Peliarvostelu

Pelin nimi Fahrenheit
Alusta Playstation 2
Arvostelukappale Atari
Ikäraja 15
< >
Avaa pelin lisätiedot

”Aikojen alussa ensimmäisille ihmisille ennustettiin, että maailmaan on syntyvä puhdassieluinen lapsi, joka muistaa ajan ennen syntymäänsä ja kantaa mukanaan salaisuuksien salaisuutta. Lapsella on oleva hirmuinen valta ja hän on paljastava totuuden ja tuomaan maailmaan voiman.” Näin mahtipontisen kliseisesti alkaa Fahrenheit, joka tunnetaan USA:ssa nimellä Indigo Prophecy. Ensimmäisenä tulevat mieleen Star Wars ja Jeesus, jonka jälkeen pääsee syvä ja kyyninen huokaus. Mitähän ne fransmannit ovat tällä kertaa keksineet?

Pelinkehityksestä vastaava QuanticDreamin tiimi ei ole kuitenkaan viettänyt pelin teossa vierähtänyttä kahta vuotta kokisautomaatilla lorvaillen. Ulkoasu on huolellisesti viimeistely elokuvamainen taideteos, juoni mukaansatempaava sekä kekseliäs ja musiikit korvia hivelevän kauniita. Fahrenheitia on vaikea kategorisoida mihinkään genreen. Se yhdistelee taitavasti erilaisia tyylilajeja ja on yksi omintakeisimmista tänä vuonna ilmestyneistä peleistä. Fahrenheit on selkeästi suunnattu varttuneemmalle pelikansalle painostavan tunnelmansa ja vakavien aiheidensa vuoksi.
Mitä jos painajaisuni muuttuisi todeksi? Lucas Kane herää aamulla veristen lakanoiden keskeltä ja muistaa tehneensä murhan. Lucas tietää kuitenkin olevansa syytön ja lähtee etsimään vastauksia. Ahdistuksessaan hän turvautuu ainoaan omaiseensa, veljeensä Markukseen. Murhaa tutkii NYPD:n pätevä ja tuima etsivä Carla Valenti parinaan Bronxin katujen kasvatti, luonnonlapsi Tyler Miles. Pelissä eletään mukana myös etsivien yksityiselämässä ja ihmissuhteissa mitkä vaikuttavat osaltaan juonenkulkuun. Hauskoina episodeina varsinaisen pelin keskellä nähdään esim. etsivien yhteinen salitreenisessio ja nyrkkeilymatsi.

Loistavasta juonesta ei voi paljastaa enempää, vaikka mieli tekisi, sillä se on tämän seikkailupelin selkäranka. Eniten pelissä liikutellaan Lucasta, mutta vuoroin päästään myös sivuhahmojen Markuksen, Carlan ja Tylerin rooliin. Yksi pelin hauskimmista ideoista on, että pelaaja astuu samanaikaisesti sekä rosvon että poliisin kenkiin. Lisäksi jokaisella hahmolla on omat tavoitteensa ja motiivinsa lopputuloksen suhteen. Pelaaja voi vaikuttaa tapahtumiin pimittämällä tai paljastamalla tietoa, valehtelemalla ja olemalla rehellinen haluamilleen hahmoille. Asetelma on vähintäänkin erikoinen, koska yhden hahmon suosiminen heikentää vääjäämättä toisten asemaa. Välillä tulee suorastaan jakomielitautinen olo hahmojen taistellessa pelaajan sympatioiden herruudesta.

Keskustelutilanteissa ruudun laidassa alkaa juosta aikajana, minkä kuluessa valitaan seuraava repliikki. Muutaman sekunnin aikaraja pakottaa pelaajan intuitiivisiin valintoihin. Uudet kohtaukset aloitetaan kuitenkin aina puhtaalta pöydältä eikä vanhoista virhevalinnoista rankaista. Tehdyt valinnat vaikuttavat dialogin kulkuun ja pelin juonenkäänteisiin sekä hahmojen mielialaan. Välillä peli hyppää ajassa taaksepäin valottaen Lucasin ja Markuksen historiaa. Takautumissa tehdyt valinnat ja teot muokkaavat osaltaan juonta ja hahmojen nykytilaa. Missään vaiheessa pelissä ei jäädä junnaamaan paikalleen tietyn esineen löytymisen toivossa, kuten vanhoissa seikkailupeleissä oli tapana, vaan tapahtumat etenevät jouhevasti ja ylimääräisestä tonkimisesta saa lähinnä bonusta ja mahdollista silmäkarkkia välianimaatioiden muodossa. Paikkojen tutkimisesta on hyötyä myös siten, että erilaiset esineet ja niihin liittyvät toiminnot kohentavat hahmojen mielialaa. Myös arkiset asiat, kuten maidonjuonti tai sujuva kitaralla jammaileminen lisäävät mielihyvää. Mukavia asioita kannattaakin harrastaa, sillä ne vaikuttavat suoraan hahmon psyykeeseen. Ikävät asiat ja epäonnistumiset masentavat sekä etsiviä että veljeksiä. Liian alas mielensä syövereihin uponnut hahmo ei enää päivänvaloa näe ja peli loppuu hahmon vaipuessa psykoosiin tai heittämällä AndyMcCoyt alas katutasoon.

Pelissä on mielenterveyden lisäksi varsinainen elämänmittari. Näitä elämiä voi menettää käytännössä vain taistelukohtauksissa. Väärin menneestä nopeuskombosta sakotetaan yksi elämä ja kaikkien elämien loppuessa peli päättyy. Myös äkillisiä kuolemia voi tapahtua. Tosielämän logiikkaa noudattamalla pelissä pysyy kuitenkin hengissä. Esimerkiksi alkoholia ja lääkkeitä ei kannata sekoittaa keskenään.

Taistelut ja haasteet hoidetaan liikuttelemalla tatteja pelin näyttämien liikesarjojen mukaan. Tyyli on tuttu vanhoista arcade -peleistä ja toimii hyvin mäiskinnässä, joiden toiminta hoidetaan vauhdikkailla välianimaatioilla. Kombojen lyöminen oikein edellyttää hyviä refleksejä ja tarkkaavaisuutta. Mikäli kohtaus osoittautuu liian vaikeaksi, peliä voi hetkellisesti säätää alhaisemmalle vaikeustasolle. Hahmon ponnistellessa fyysisesti, ohjainta joutuu rämpyttämään oikein urakalla, kuten vanhoissa kunnon 80 -luvun summer- ja wintergames peleissä.

Fahrenheitin värimaailma on niukka ja pääsävynä on harmaa pelin aiheeseen sopien. Hahmojen animointi on huipputasoa ja grafiikat rullaavat todella sulavasti. Vinkeät kamerakulmat tekevät pelistä elokuvamaisen. Ilmiötä tehostetaan jakamalla ruutu sopivissa kohtauksissa useampaan osaan. Kikka on tuttu mm. tv -sarjasta 24. Hahmoa voi liikutella ja katsella samanaikaisesti pelin muita tapahtumia. Musiikkipuolta ei voi hehkuttaa liikaa. David Lynchin TV- ja elokuvatuotannosta tutun Angelo Badalanmentin luovan työn hedelmät langettavat sopivan melankolisen ja unenomaisen tunnelman synkkien pelitapahtumien ylle. Taustalla soivat jouset tuovat mieleen Edgar Allan Poen runoista tutun synkän ja nurinkurisen maailman. Musiikin ansiosta pelin tunnelmapisteet nousevat huippulukemiin ja pelin elokuvamaisuus korostuu entisestään. Tunnelmaa eivät pilaa myöskään hahmojen äänet, vaan näyttelytyö on tasokasta ja myötähäpeältä säästytään. Ääniä on suorastaan miellyttävä kuunnella ja koska puhe on selkeää, tekstien puuttuminen ei häiritse.
Pelin suurin ja ainoa mainittava heikkous on kameran liikuttelu pelin aikana, jossa ei tunnu varsinakaan alkuvaiheessa olevan mitään tolkkua. Pelin edetessä kameranpyöritykseen ja kontrolleihin tottuu, mutta silloin tällöin ratkaisevalla hetkellä kameran kulman vaihtuessa alkaakin juosta takaisin vihollista kohti suunnan kääntyessä samanaikaisesti peilikuvaksi. Onneksi taistelukohtaukset on hoidettu nopeuskomboilla eikä kamerakulman muuttuminen häiritse niissä. Elokuvamaisuuden ja visuaalisesti oivaltavan kamerankäytön ansiosta pelille antaa kuitenkin paljon anteeksi. Sen sijaan pelin muut kontrollit on toteutettu näppärästi. Hahmojen ohjailu on vaivatonta ja kaikki ylimääräiset valikot on karsittu pois, joten esineiden poiminta, puhuminen sekä ovien aukominen onnistuu pelkästään tattia liikuttelemalla. Fahrenheitia on ensi sijassa mainostettu seikkailupelinä, mutta siitä puuttuvat perinteiset pähkinät purtaviksi. Ongelmissa ei ole haastetta nimeksikään vanhalle seikkailupelikonkarille, mutta toisaalta peli on valmistajan omien sivujen mukaan tarkoitettu kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta, jonka vuoksi kynnystä on kenties madallettu ja peliin on helppo päästä sisälle aiemmasta kokemustasosta riippumatta.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Hyvä pelattavuus..
  • + Grafiikat rullaavat sujuvasti
  • + Juoni ja tarinankerronta
  • + Loistavat musiikit luovat tunnelmaa

Huonoa

  • - Helpot puzzlet
  • - ..Kameran liikuttelua lukuunottamatta