Arvostelussa Fated: The Silent Oath

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 14.huhtikuu 2017

Peliarvostelu

Pelin nimi Fated: The Silent Oath
Alusta Playstation 4
Kehittäjä/Julkaisija: Frima Studio
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1 pelaaja, ei moninpeliä
< >
Avaa pelin lisätiedot

Arvostelimme viime vuoden toukokuussa HTC Vive -laseille kanadalaisen indiepelin nimeltä Fated: The Silent Oath. Arvostelijamme Petteri antoi pelille muutaman tähden ja sanoi kokemuksestaan seuraavaa:

”Fated on pelkistetty, lyhyt, sisältöön nähden kallis, eikä se kerro erityisen kummoista tarinaakaan, mutta se on VR-kokemuksena silti ihan kiehtova. Kunpa sen saisi paketissa, joka ei aiheuta pahoinvointia.”

Nyt peli on julkaistu myös PSVR-laseille PS4-konsolin omistajien iloksi. Fated: The Silent Oath alkaa siitä, kun pelaajan avatari, Ulfer -niminen viikinki istuu henkihieverissä hevoskärryillä huolestuneen näköisen vaimonsa sekä joidenkin kavereidensa kanssa. Kotiinpäin ollaan menossa, mutta kiire ei tunnu olevan (pitäähän pohjustus ehtiä kertoa ennen kuin kärrykyyti on ohitse).

Ulfer trippailee jossain tuonelan ja todellisuuden rajamailla kamppaillen hengestään. Hengetär puhuttelee Ulferia ja miestä ollaan jo viemässä legendaariseen Norjalaisen mytologian Valhallaan – taistelussa kun kerran ollaan kaaduttu. Hengetär kuitenkin selittää, että on mahdollista välttää tämä jos Ulfer antaa oman äänensä jumalille ja rupeaa mykäksi.

Niinhän siinä käy ja Ulfer lopulta heräilee jälleen vaimonsa iloksi ja saa värin takaisin kasvoilleen. Mies ei kuitenkaan enää puhu – ei vaikka perhe kuinka kyselisi kuulumisia.

Alun kärrykyyti kestää pelin introksi vähän luvattoman kauan ja kun mitään ei oikein meinaa tapahtua, alkaa PSVR-laitteisto vähän hiertää ja hiostaa kärsimättömyyden kasvaessa. Pääsenkö pelaamaan lainkaan? Päästään kylään, jossa lapset ja kotikin on, mutta peli keskittyy pääasiassa kyläläisten väliseen höpöttelyyn ja sitten pitkällisen jorisemisen jälkeen päästään viimein pojan kanssa metsälle ampumaan muutama kauris.

Kaikki tämä tapahtuu ihan toimivan ohjauksen kautta sinänsä – eli pahaa oloa en kokenut liikuttaessa, mutta Ulfer kävelee kuin vanha äijän rähjäke. Mitään juoksunappulaa ei ole, vaikka muut kyllä osaavat juosta. Jälleen kerran tunne siitä, että mitään ei tapahdu alkaa nousta korvista ulos ja peli keinotekoisesti venyttää omaa kestoaan hidastamalla pelaajan hahmon etanaksi.

Fated: The Silent Oathin pääominaisuuksien mainostetaan olevan ”mukaansatempaava ja tunteita herättävä tarina” sekä muun muassa ”vahvasti tarinavetoinen kertomus”.
Kyllä pelin sanotaan olevan myös toimintaseikkailukin, mutta kaikki toiminta on hyvin, hyvin vähäistä – toiminnallisia kohtauksia kaikkiaan pelissä on vain kaksi tai kolme. Niiden tekemisien välille mahtuu paljon toisten höpötyksien kuuntelemista tilassa, jossa ei voi edes itse liikkua tai sitten pitää odottaa ja katsoa, kun muut hahmot menevät ensin paikasta A paikkaan B.
Peli heittää ensimmäisen ”toiminnallisen” kohtauksenkin vasta noin puolen tunnin pelaamisen (tai siis katsomisen) jälkeen.

Siihen saakka on imettävä tarinaa ja maailmaa sisuksiin kiltisti. Pelin lyhyt (isolla L-kirjaimella) tarina on pätkitty osiin ja aina välillä ruudulle heitetään tieto, että nyt alkaa seuraava luku ”eeppisessä” tarinankerronnassa.

Nämä jutut eivät haittaisi, jos virtuaalinen maailma lasien sisällä olisi vangitseva ja toimiva kuin hyvä elokuva tai kirja, mutta kun käsikirjoitus ei oikeastaan sitä ole. Fated koostuu visuaalisesti melko alhaisen tason tekstuureista, joita on yritetty koristella sarjakuvamaisella otteella peligrafiikkaan. PC:llä peli vielä näytti terävämmältä, joka kenties auttoi sisäistämään sarjakuvamaisella otteella työstettyä maailmaa näin yleisesti, mutta koska PSVR:llä resoluutio on alhaisempaa tasoa, näyttää pelimaailmakin melko yksiulotteiselta ja hahmot eriskummallisilta. Kyllä, vaikka on lasit päässä, on ”siellä olemisen” tuntu kovin latteaa.

Hahmojen välinen dialogi on jokseenkin puuduttavaa ja yhdentekevää ja myös jatkuva asioiden kyseleminen mykältä Ulferilta tuntuu hölmöltä – ettekö te usko, että Ulfer on mykkä? Pelaaja voi halutessaan nyökkäillä lasien kanssa tai pudistaa päätään, jotta kyselytilanteet menevät nopeammin ohitse. Muutoin hahmot jäävät kyselyidensä jälkeen tuijottamaan pelaajaa ja odottamaan hetkeksi vastausta, kunnes viimein sanovat jotain, kuten ”sentään jollain on älliä olla hiljaa”.

Pelaajan hahmon mykistäminen totta kai on yksi hyvä keino luoda isompaa immersiota – ajatellaan vaikkapa Half-Life -pelejä ja Gordon Freemania. Pelaaja voi itse mielessään päättää mitä hahmo ajattelee mistäkin asiasta.

Fated: The Silent Oathissa immersiota – oikeastaan minkäänlaista sellaista ei kuitenkaan oikein pääse syntymään. Tarinan päätös ja lopputekstit tulevat ruudulle ennen kuin osaa arvatakaan ja siinä pitäisi sitten olla jotenkin kosketuksissa siihen kaikkeen mitä juuri tapahtui. Koko loppu tuntuu muutenkin niin keskeneräiseltä ja huonosti kirjoitetulta cliffhangerilta. Jotkut sanovat, että peli olisi episodipohjainen ja Silent Oath vain yksi episodeista, mutta asiaan ei tuntunut mistään saavan varmuutta.

Ymmärrän, että Fated: The Silent Oath on indiepeli ja pelihän ei maksakaan kuin kymmenen euroa PSN Storessa – melkein yhden tuopillisen verran – mutta kannattaako tällaista silti ostaa vain tukeakseen kehittäjää? Tätä peliä kun ei kannata antaa kavereidenkaan pelata, jos haluaa heidät vakuuttaa PSVR-lasien hienoudesta.

Jos pelissä olisi toteutettu useampi asia paremmin ja tarina olisi ollut pidempi, olisi sen parissa saattanut kenties viihtyä paremminkin. Tällaisenaan ”Hiljainen Vala” jättää aika sanattomaksi, koska peli se on vain nimellisesti.

Yhteenveto

Heikko esitys

Hyvää

  • + Paperilla oleva idea
  • + Hinta
  • + Hahmon ohjaus ei tuota pahaa oloa

Huonoa

  • - Pelattavaa ei ole nimeksikään, vain katsottavaa tarinaa
  • - ..Tarina on tylsä ja olematon
  • - Ulfer kävelee NIIN hitaasti
  • - Peligrafiikka on todella rujoa ja syö immersiota