Arvostellut: Petteri Hemmilä, 10.elokuu 2007

Peliarvostelu

FIFA 08

Pelin nimi: FIFA 08
Alusta: Playstation 3
Äänituki Dolby Digital 5.1
Verkkopelituki On, 2-8 pelaajaa
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun FIFA 08 kansikuva

Tähän sopisi epäilemättä jokin vuosi toisensa perään puujalkamaisemmalta maistuva letkautus siitä, kuinka ennustettava EA Sportsin julkaisutahti on jo viimeisen vuosikymmenen ajan ollut, mutta tänä vuonna säästän teitä ja tyydyn vain toteamaan uuden Fifan olevan täällä taas. Ironista kyllä, tämän vuoden iskulauseeksi on valittu ”Can you Fifa 08?”, (joka vapaasti suomennettuna kääntyy muotoon ”osaatko Fifata?”) samalla kun realisminuppeja on väännetty aloittelijoiden näkövinkkelistä yhä entistäkin hankalampaan asentoon. Vaikka mielessä olisi ehkä kannattanut pitää, etteivät ihan kaikki saa Fifaamisen jaloa taitoa suoraan äidinmaidosta, paljastuu tämänvuotisesta potkupallopaketista melkoisen tyydyttävä, realistinen ja kaunis potkupallopaketti niille, jotka jaksavat nähdä vaivaa touhun opetteluun.

Ensimmäiset viisi minuuttia Fifa 08:n parissa paljastavat sen tosiasian, minkä jokainen edes etäisesti sarjan kehityshistoriaa seurannut jo sisällään tiesikin: Fifa 08 on läkähdyttävän laaja kokonaisuus, joka sisältää yli 620 pelattavaa joukkuetta ja pelimuotoja aina pikaisesti pelattavasta kick-off:sta, täysin pelaajan muovattavissa oleviin turnausmoodeihin, venyessä tarpeen vaatiessa jopa manageroinniksi saakka. Kenties innovatiivisimpana uutuutena tämänvuotisesta Fifa-inkarnaatiosta löytyy uusi ”Be a Pro: Offline Training”-moodi, jossa peliä pääsee tarkastelemaan yksittäisen kenttäpelaajan näkövinkkelistä. Pelaajan suoritusta pisteytetään tällöin sen mukaan, kuinka hyvin oman roolinsa mukaista joukkuepeliä onnistuu pelaamaan. Toisin sanoen, turha sooloilu ja pelikentän napana toimiminen tekee tilaa oman tonttinsa vahtimiselle, syöttelylle ja pelitilanteen seuraamiselle. Vaikka moodissa joutuu toisinaan tuijottelemaan tekoälyn pelaamista tumput suorina pitkiäkin aikoja, on yksittäisen roolin ottaminen varsin toimiva ja kiehtova tapa lähestyä jalkapalloilua. Harmi vaan että PS3:n ja XBox 360:n omistajat joutuvat tyytymään yksittäisten otteluiden pelaamiseen, sillä PS2-version netissä pelattavaa ”Be a Pro: Co-op Season”-moodia taikka mitään muutakaan pitkäikäisempää ”Be a Pro”-variaatiota ei uuden sukupolven konsoleille ilmestyneestä Fifasta syystä tai toisesta löydy
Aina kun Fifaa ei tahkoa omia kavereitaan vastaan, tulee aikaa kulutettua turnausmoodin parissa. Valmiita turnauksia on noin kuutisenkymmentä, joista kolmekymmentäviisi on aitoja lisensoituja liigoja. Suomea ei näin jalkapallomaana ole liioin noteerattu, sillä kotoisa Veikkausliigamme on unohtunut johonkin karsittujen ominaisuuksien romukoppaan, eikä moista voi nokkelasta turnauseditoristakaan huolimatta oikein tehdä, joukkue-editorin pistäessä suitsia luovuudelle. Nettipuolella kiinnostavinta antia lienevät edellisvuoden PS2-Fifasta revityt interaktiiviset turnaukset, joissa potkupalloliigoja aktiivisesti seuraavat voivat mitellä kilpailevan joukkueen faneja vastaan aitoja turnausaikatauluja noudattavien ottelujen kautta. Myös tiuhaan tahtiin päivittyvä uutisnauha ja muista EA Sportsin peleistä tutut podcastit ovat omiaan sitomaan touhua lähemmäksi tosielämän tapahtumia, mikä varmasti lämmittänee lajin ystävien mieltä.

Näyttäisi kuitenkin hieman siltä, että uusien ominaisuuksien huumassa, huomio on keskittynyt lähinnä Fifa-veteraanien toiveisiin, jättäen satunnaisten sunnuntaipelaajien tarpeet täysin paitsioon. Pelimuotoja kun löytyy muutoin vähän joka lähtöön, mutta minkäänlaista kontrolleihin sekä jalkapallon perusstrategioihin pureutuvaa tutoriaalia ei mukaan ole eksynyt. Potkupalloon perehtymättömämmät sysätään kylmästi opiskelemaan kontrolleja manuaalista ja kehittämään taitojaan pelikentille, joissa tekoäly käy jo helpoimmalla tasolla päälle kuin yleinen syyttäjä. Aivan täysin ummikoimmat meistä saavat pientä strategista tuutorointia ”Be a Pro: Offline Training”-moodista, kytkemällä päälle uhkia, paitsiotilanteita ja omaa sijoittumista kommentoivat opasteet, mutta lohtu on aika laiha kun kaljat ovat jo viilenemässä ja amatöörikaverit matkalla Fifa-iltamaa viettämään.

Pelillisesti Fifa 08 jatkaa 07:n linjoilla, tähdäten realistiseen ja näyttävään pelikokemukseen. Tässä tavoitteessa onnistuttiin hyvin jo viime vuonna ja eikä yrityksen määrä ole tänä vuonna yhtään sen vähäisempi. Mikäli sattui hyppäämään edellisvuotisen Fifan yli, saattaa jo jalkapallon muuttuminen liimapallosta fysiikan lakeja noudattavaksi esineeksi tuntua isoltakin harppaukselta realismissa, mutta kortensa kekoon kantavat niin vertaistaan hakeva hahmoanimointi, kuin uudistettu tekoälykin. Etenkin EA Sports tykkää sivuilllaan korostaa tämänvuotisen Fifan uusittua tekoälyä, joka on paitsi aloittelijoille armoton, myös päävastuussa pelitempon pysymisestä hyvin lähellä oikean maailman jalkapalloa. Peli pyörii enimmäkseen keskikentän puolella ja ne harvakseen tarjoutuvat maalitilanteetkin syntyvät useimmiten joko nopeista vastahyökkäyksistä, taikka pitkällisestä ja kärsivällisestä syöttelypelistä. Maalialueet ovat poikkeuksetta tiiviisti vartioituja, eikä mahdollisuuksia huikeisiin yksilösuorituksiin juuri aukene, sillä jopa pelin ylitehokkaassa maineessa olevat kikkakontrollit vaativat runsasta harjoittelua ja hyvää ajoitusta, eikä takeita edes yhden puolustajan hassuttamisesta anneta tällöinkään. Silloin harvoin, kun sattuu loistavaan laukaisupaikkaan pääsemään, on homma mahdollista sössiä panikoimalla, sillä pelin uusi, analogiohjainta totteleva tähtäysjärjestelmä mahdollistaa paitsi tarkat maalit, myös tarkat laukaukset ohi maalista, eikä harkinta-aikaakaan ole useimmiten paria sekunnin kymmenystä pidempään.

Yllätyksistä varmasti pienimpiä lienee Fifa 08:n huippuluokkainen presentaatio, jonka tasosta kertonee jotain sekin, että jopa latausajat on täytetty yksinkertaisella alipelillä, missä pääsee harjoittelemaan maalintekoa Ronaldinhon kengissä. Visuaaliselta puolelta Fifa 08 on myös melkoisen toimiva pakkaus; yksittäiset kuvakaappaukset eivät tee oikeutta pelin sujuvalle ja dynaamiselle hahmoanimoinnille, joka saa touhun näyttämään vuosi vuodelta enemmän oikealta jalkapallolta. Hienoiseen tietokonemaisuuteen ja töksähtelyyn törmää toki vieläkin, mutta kehityssuunta on kieltämättä parempaan päin. Audiopuolella homma on ollut A-luokkaista jo vuosikaudet, eikä pettymyksiä tarvitse tänäkään vuonna kokea. Juonto kuulostaa näin syntykielenään suomea puhuvan korviin ammattimaiselta, yleisön möykkä reagoi pelitinanteeseen ja lisenssibiisit on valittu hyvällä maulla. Mainittakoon että taustamusiikkien sekaan on eksynyt jopa kotimaisen Disco Ensemblen taannoinen hitti We Might Fall Apart, josta propsit kotiin niin Disco Ensemblelle, kuin EA Sportsillekin.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Tekoäly osaa asiansa
  • - Be A Pro -tarjoaa vaihtoehtoista pallottelua
  • - Näyttävä ja realistinen

Huonoa

  • - Ei tutoriaaleja tai kunnon harjoitusmoodeja
  • - Turhankin vaikea alkuun