Arvostelussa Fight Club

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 25.marraskuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi Fight Club
Alusta Xbox
Ikäraja 18
Pelaajamäärä 1-2
< >
Avaa pelin lisätiedot

Joka vuosi ilmestyy jokin peli, jollekin pelikoneelle jonka voisi tituleerata vuoden huonoimmaksi tekeleeksi. Omaksi suosikikseni voisin ehdottaa kyseessä olevaa peliä. Fight Club perustuu vuonna 1999 ilmestyneeseen loistavaan samannimiseen David Fincherin ohjaamaan synkkään elokuvaan, jonka pääosassa häärivät Brad Pitt ja Edward Norton loistavissa rooleissaan. Elokuva kertoo Jackista(Norton), joka kärsii kroonisesta unettomuudesta. Heppu tapaa yhdellä liikematkoistaan saippuaa myyvän kaverin nimeltä Tyler Durden(Pitt). Kaverit ystävystyvät ja myöhemmin kokeilevat katutappelemista huvikseen. Tappeleminen tuo kaveruksille hyvänolontunteen ja niinpä tappelemista jatketaan perustamalla kokonaan oma tappeluklubi, Fight Club. Elokuva on synkkäsävyinen, eikä se nimestään huolimatta kerro pelkästään tappelemisesta.

Genuine Gamesin pojat ovat kuitenkin halunneet tehdä elokuvasta pelin, nimittäin tappelupelin. Peli sisältää kuusi pelimuotoa, joista tarinamoodi on se, jossa avataan uusia tappeluareenoita ja tappelijoita. Pelin tarina, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, kertoo nimettömän räkänokkatappelijan taivalluksesta hänen etsiessään Tyleria. Mies etsii ja etsii, mutta ei tunnu kaveria löytävän. Etsintäreissullaan paikasta toiseen haahuileva kaveri kuitenkin joutuu tappelemaan ja paljon. Tylerin talolta baariin ja baarista lentokentälle matkustettaessa pelaaja joutuu tappelemaan kaksi kertaa.
Toisin sanoen, peli pompottaa pelaajaa tappelusta tappeluun, eikä lisäsyvyyttä ainakaan ole tuomassa typerät still-kuvin varustetut välipätkät, jotka pelin ”tarinaa” eteenpäin vievät. Jos ei äsken mainitut seikat vielä riitä, niin kerrotaan lisää. Peli siis keskittyy tappelemiseen ja tappelemiseen tekoälyn ohjastamaa tappelijaa vastaan. Mutta entäs sitten, kun tekoäly on täysin surkea, eikä normaalivaikeustasollakaan tarjoa minkäänlaista vastustajaa? Laitettuani pelin ensi kertaa koneeseen ja pelattuani noin kymmenessä minuutissa kuusi tappelumatsia putkeen, voitettuani ne kaikki ensi yrittämällä ja vieläpä yhtä ainoaa liikesarjaa käyttämällä totesin, että tekoäly pelissä oli olematon. Etenemisvaikeus tuli vasta siinä vaiheessa eteen, kun pelaajan käskettiin katkaista tappelukaverin käsi, ei piestä tätä kokonaan. Pelin liikelistassa ei tarpeeksi selkeästi kerrota sitä, miten raajan katkaiseminen onnistuu, mutta kyllä sen melko nopeasti ystävän avulla nimeltä internet löysi. Tappelukaveria pitää hakata niin kauan kunnes hänen energiapalkkinsa viereen tulee huutomerkki, joka tarkoittaa sitä että nyt olisi mahdollista murtaa raaja. Pelin tarinamoodi on todella, todella lyhyt. Allekirjoittaneella meni sen läpi pelaamiseen vajaa tunti aikaa.

Superlyhyen yksinpelitarinan lisäksi peli tarjoaa Versus, Arcade, Survival ja Training pelimuodot sekä Xbox Live -ja system link moninpelin. Tarinamoodissa avattuja peliareenoita on 19 kappaletta, kun taas erilaisia tappelijoita on köyhät 14 erilaista. Pienenä lohdukkeena yritetään tarjota mahdollisuutta luoda kokonaan oma tappelija ja varustaa se jollain pelin kolmesta tappelutyylistä, mutta ei se paljoa pelasta. Hahmon ulkonäon luontimahdollisuudet ovat niin köyhät, että hirvittää ja kaikista tekemistään tappelijoista tulee pakostikin varsin geneerisen oloisia. Ei näin. Kait ainakin jonkinlaista lohtua etenkin Limp Bizkitin faneille tuo se, että kun tarinamoodi on läpäisty aukeaa käyttöön peliin mallinnettu Fred Durst.

Trainingissa voi harjoitella ja opetella tappelemaan, kun taas Versus on samalla koneella tapahtuvaa kaksinpeliä varten ja Arcade ”tarinaton” pelimuoto, jossa tapellaan peräjälkeen pelin vastustajia vastaan. Survivalissa joutuu nimensä mukaisesti ”yrittämään” selviytymistä tappeluista voittajana mahdollisimman pitkään. Sana yrittää on laitettu lainausmerkkeihin siksi, koska paljoa yrittämistä siinä ei vaadita. Tekoäly kun ei tässäkään pelimuodossa anna minkäänlaista vastusta. Jokainen tappelukaveri on lyötävissä yhden ainoan liikesarjan toistamisella. Se ken monipuolisemmin tapella tahtoo, voi näin tehdä sillä yksi pelin harvoista hyvistä puolista on se, että se sisältää ihan tarpeeksi monipuolisia ja erilaisia tappeluliikkeitä, jonka lisäksi tappelijat muutenkin jakautuvat kolmeen erityyliseen tappelijaan. Tappeleminen vain on todella kankeaa ja iskut ja potkut tuntuvat aina tulevan pienellä viiveellä.

Audiovisuaalisesti Fight Club on ihan pätevä ja muutoinkin synkältä värisävyltään uskollinen itse elokuvalle. Päävalikossa näytetään Tylerin ja Jackin ränsistynyttä taloa melko autenttisesti mallinnettuja samalla kun valikossa soi elokuvan DVD-julkaisunkin päävalikossa soinut kiva musiikki. Pelin aikainen musiikki on sekin melko onnistuneesti saatu kuulostamaan elokuvan vastaavalta, mutta jos se ei miellytä voi soittolistan vaihtaa soittamaan omia kappaleita tai sitten peliin lisensoituja oikeita biisejä artisteilta kuten Limp Bizkit, Korn, Slipknot ja Queens Of The Stoneage. Osa tappeluareenoista on tuttuja elokuvan miljöistä, kuten Jackin/Tylerin talon etupiha ja niin edelleen. Tappelevat hahmot sen sijaan eivät oikeastaan millään lailla liity itse elokuvaan Tyleria, Jackia ja eturauhas-Bobia lukuunottamatta. Elokuvan fanien ei kuitenkaan kannata mennä innostumaan, sillä Tyler eikä Jack muistuta lainkaan oikeita esikuviaan, mikä on todella valitettavaa. Itse olisin ainakin tahtonut tapella aidolla Pitillä, mutta ei.

Muilta osin pelin visuaalisuus on kyllä kaikin puolin kunnossa ja tappeluareenat kuin tappelijatkin näyttävät yleisesti ottaen ihan tasokkailta. Hienona yksityiskohtana Rocky-pelien tapaan myös Fight Club näyttää hienosti ruhjeita ja mustia silmäkulmia tappelijoiden iholla. Erikoisliikkeet saavat aikaan eräänlaisen röntgenkuva-efektin, joka näyttää mistä kohdin napsuu. Myös pelin aikana ruudulle lentävä veri ja sen valuminen ovat kiva lisä, joskaan eivät tuo itse pelattavuuteen mitään.
Fight Club on peli jolla olisi voinut olla paljonkin potentiaalia, sillä kuten mainittua audiovisuaalinen puoli on kunnossa. Olisivat vain panostaneet yksinpelin pituuteen, tekoälyyn, tappelun sulavuuteen, sekä hankkineet oikeudet elokuvan oikeisiin näyttelijöihin, koska tällaisenaan pelillä ei ole lainkaan elokuvan sielua, muuta kuin mitä elokuvan henkinen musiikki antaa myöten. Genuinen pojat ovat ilmeisesti tienneet pelin laadukkuuden sitä tehdessään ja itseironisesti lisänneet pelimanuaaliin Fight Clubin säännötkin, joista olennaisin kuuluu seuraavasti; ”You do not talk about Fight Club”.

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

  • + Monipuoliset liikkeet
  • + Audiovisuaalisesti toimiva

Huonoa

  • - Tappeleminen kankeaa
  • - Tyhmä tekoäly
  • - Tarinamoodi
  • - Ei Pittiä eikä Nortonia