Arvostelussa Final Fantasy Type-0 HD

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 23.huhtikuu 2015

Peliarvostelu

Pelin nimi Final Fantasy Type-0 HD
Alusta Xbox One
Muuta: -
Arvostelukappale: Xbox
Avaa pelin lisätiedot

Vanhojen pelien uusiojulkaisut ovat nykyisellä konsolisukupolvella arkipäivää, mutta harva ponnistaa aivan yhtä kaukaa kuin Final Fantasy Type-0. Kulttimaineestaan nauttiva Type-0 julkaistiin nimittäin jo vuonna 2011 yksinomaan Sonyn PlayStation Portablelle, eikä sitä fanien aneluista huolimatta tuotu koskaan länteen. Tilanteen korjaa XBox Onelle ja PlayStation 4:lle tehty remasterointi, johon on pultattu visuaalisten parannusten kylkiäisiksi leukoja jo ennakkoon loksauttaneen Final Fantasy XV:n demo. Tarjolla on siis melkoinen fanipaketti.

Final Fantasy Type-0 käynnistyy varsin erilaisissa tunnelmissa, kuin mikään muu aiemmin näkemäni japaniroolipeli. Tarina kertoo ylätasolla kahden valtakunnan välisestä sodasta, jonka näennäisen ilkeät militesiläiset aloittavat kuin kolmas valtakunta konsanaan. Jottei natsiviittaus jäisi turhan hienovaraiseksi, myötäilee alkuanimaation tyylillisesti toisen maailmansodasta kertovia dokumentteja rakeisine mustavalko-otoksineen ja unettavine selostuksineen. Meno on poikkeuksellisen brutaalia genrelle, jossa on totuttu näkemään lähinnä glitteriä ja siloposkisia kiiltokuvasankareita. Valitettavasti raikas startti tyssää sekunnilleen intro-osion loppuun ja hihasta ravistellaan kulunuttakin kuluneemmat genrekliseet. Eli tiedossa on jälleen kerran säihkettä, henkilödraamaa ja siloposkisia teinejä.
Tarinasta on aika vähän sanottavaa, sillä menetin suoraan sanoen mielenkiintoni hajuttomaan ja mauttomaan hahmokaartiin jo alkumetreillä. Pelaajan ohjastettavana on tällä kertaa joukko punaviittaisia teinejä suoraan sotilasakatemiasta, jotka pelastavat maailmaa luentojen välissä, tehtävä kerrallaan. Tehtävät ovat yksinkertaisia ennalta määrättyyn kiintopisteeseen navigointeja, joissa pointti on lähinnä vastaan eksyvien vastustajien kurmottaminen. Yleensä vapautellaan kyliä ja kaupunkeja vihollisen ikeestä ensin juoksemalla sekä taistelemalla pitkin pannukakkumaista maailmankarttaa ja sitten juoksemalla sekä taistelemalla pitkin hirvittävän yksitoikkoisia sokkelotasoja. Välillä nahistellaan loppuvastusten kanssa tai leikitään kevytstrategiaa käskemällä ystävällismielisten kaupunkien armeijoita etulinjalle. Vastaavia kommervenkkeja löytyy enemmänkin, mutta keskimäärin Type-0:ssa on kuitenkin kyse loputtomasta taistelujen sarjasta, jota väritetään optimoimalla tiimin kokoonpanoa ja varusteita.

Hahmojen kehitys ja teinijengin varustelu on Final Fantasy Type-0:ssa täysin samanlaista, kuin missä tahansa perinteisessä japaniroolipelissä. Taistoon valmistaudutaan valikoimalla sopivat aseet, korut sekä taidot, yrittäen samalla ennustaa, tarvittaisiinko seuraavassa koitoksessa tuli-, jää-, vaiko jotain muuta magiaa. Taitojen kehitys, varusteiden ostaminen ja muu tuunaus tapahtuu tietenkin hirvittävän epäintuitiivisessa valikkosokkelossa, jossa niinkin yksinkertaiseen asiaan, kuin eri varustekokoonpanojen vertailuun tarvitaan norsun muisti ja sademiehen keskittyminen. Jos jotain saisi toivoa japanilaiselta peliteollisuudelta vuonna 2015, niin käyttöliittymäsuunnitteluun panostaminen olisi melko korkealla listallani.

Taistelumekaniikastakaan ei kovin kauniita korulauseita irtoa. Lyöntivuoromittarit ynnä muut genren taktisemmat elementit on hylätty romukoppaan ja tilalle tuotu kömpelöä reaaliaikatoimintaa. Ohjaimesta on varattu yksi nappi perusiskuille, toinen hyökkäysloitsulle ja kolmas väistöön sekä puolustusmagiaan. Voitto ei vaadi yleensä niinkään taktikointia, kuin sinnikästä hyökkäysnappulan rämpyttämistä ja turvaetäisyyden säilyttämistä vastustajiin. Jos sattuu pääsemään hengestään, voi joukkoja täydentää reservistä kesken taistelun ja tiukan paikan tulleen apukädekseen saa manattua myös liki jumalvoimaisen eidolonin. Vihollisten ohella pelaajaa haastaa väärään suuntaan sojottava kamera sekä ronkeli lukitsemisnappula, joka lukittuu harvemmin sinne minne pitäisi. Silloinkaan kun peli ei nakkele kapuloita rattaisiin silkkaa toimimattomuuttaan, on hektisestä, mutta mekaanisesta kestävyyspalkkien nakertamisesta vaikea löytää pelillistä koukkua.

Tehtävien ja taistelujen ulkopuolella Type-0 tuntuu aikalailla Final Fantasylta niin hyvässä kuin pahassa. Teinijengi viettää aikaansa pääosin kampuksella, joko ohikulkijoille jutustellen tai sivutehtäviä suoritellen. Aitojen japanilaisroolipelien hengessä Type-0 suorastaan pursuaa pientä, mutta harmillisen mielikuvituksetonta puuhastelua aina loitsujen kehittelystä omien Chocobo-ratsujen jalostamiseen. Vaikka vaihtelua on nimellisesti paljon, rinnastuvat sivupuhteet lähes aina jonkin sortin kaupankäyntiin, lineaarisiin keskusteluihin tai vihollisten mätkimiseen. Type-0:n innovatiivisin ominaisuus on se, että jokainen aktiviteetti syö joukkueen rajallista vapaa-aikaa, jolloin aivan kaikkea ylimääräistä ei ehdi tekemään. Tästä irtoaa jonkin verran uudelleenpeluuarvoa, mikäli erehtyy pelin pariin vielä toistamiseenkin.
Audiovisuaalisesti Type-0 on sotkuinen. Pelin PlayStation Portable -juuret näkyvät puuroisista pintakuvioinneista sekä vaatimattomista polygonimääristä, mutta toisaalta remasteroinnin materiaalipohjainen valaistus sekä liikkeen sumennus ynnä muu jälkiprosessointi tekevät ulkoasusta paikoin yllättävänkin nykyaikaisen. Lopputulos on toki melkoisesti pelin alkuperäisversiota kauniimpi, mutta kovin yhteneväiseksi en tätä uuden ja vanhan sekamelskaa väittäisi. Äänipuolelta tajuntaan iskostuu ainoastaan positiivisia väreitä herättänyt soundtrack ja etenkin pelin tunnistettava teemakappale.

Kaikkiaan, Final Fantasy Type-0 ei siis ole kovin kummoinen peli. Se on itse asiassa keskinkertainen otos genrestä, josta aika on ajanut ohi jo vuosia sitten. Jos JRPG-tyylinen taidoilla, hahmonkehityksellä ja pelimekaniikoilla hifistely kiinnostaa, on varmasti helpompi ymmärtää miten Type-0 on saavuttanut kulttistatuksensa. Meille muille asia jää mysteeriksi.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Rimaa hipoen julkaisukelpoinen

Hyvää

Huonoa