Arvostelussa Ghost Recon Advanced Warfighter 2

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 1.lokakuu 2007

Peliarvostelu

Pelin nimi Ghost Recon Advanced Warfighter 2
Alusta Playstation 3
Julkaisija Ubisoft
Kehittäjä Ubisoft
Avaa pelin lisätiedot

Vaikkei nimensä brändääminen tietokone- ja konsolipelisarjaksi olekaan ollut aivan joka huippu-urheilijalle ja julkkikselle se kaikkein positiivisin pr-kokemus, voi vakuutuskauppiaanakin toiminut Tom Clancy tyytyväisenä myhäillä uransa parhaalle vedolle sitten kirjailijaksi ryhtymisen. Kuten miehen kirjoittamat sinipunavalkoisen isänmaalliset teknotrillerit, ovat Clancyn nimeä kantavat pelit tavoittaneet suuren yleisön kerta toisensa jälkeen, ja toisin kuin kirjojen kanssa, ovat jopa kriitikotkin olleet enimmäkseen yksimielisen tyytyväisiä näihin taktispainotteisiin tuotoksiin. Menestys ei ole julkaisija Ubisoftilta jäänyt huomiotta ja muinoin yksinomaan taktisista räiskinnöistä koostuneesta brändistä onkin viimevuosina muotoutunut 3-5 pelin vuosivauhtia takova rahasampo, jonka uusimpana tuotoksena komeilee XBox 360:lta PS3:lle kääntynyt Ghost Recon Advanced Warfighter 2.

Siinä missä alkuperäinen Ghost Recon pyrki kaappaamaan yleisönsä tinkimättömällä realismilla ja armottomalla ”laaki ja vainaa”-meiningillä, on sarja ottanut GRAW 2:n myötä melkoisia jättiharppauksia räiskinnän suuntaan; yksi luoti tappaa ainoastaan vaikeimmalla tasolla, ennakkosuunnittelu on jätetty kenraaleille ja muutenkin meininki muistuttaa tunnelmaltaan enemmän Jerry Bruckheimer -elokuvaa, kuin oikeaa sodankäyntiä. Kaikkein räikeimmille ylikierroksilleen räiskintävaihde nytkähtää parin helikopterista suoritettavan ammuskelukohtauksen myötä, mutta hieman taktisempaa pelikokemusta halajavien ei kannata vielä tämän takia vaipua epätoivoon; tunnelmasta ja toimintapainotuksista huolimatta, GRAW 2 on pohjimmiltaan harkittuun etenemiseen ja kepeään taktikointiin perustuva ammuskelupeli, jossa suojan hakeminen ja tukijoukkojen käskyttäminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeässä roolissa kuin liipaisimen painaminen.
Kuten tapana on ollut, omaksuu pelaaja GRAW 2:ssa tähtiraitalipun piikkiin huippusalaisia sotilasoperaatioita suorittavan Ghost -ryhmän johtajuuden. Edellisosan tapahtumista autuaan tietämättömien PS3-pelaajien mieltä tuskin lämmittää juonen nivoutuminen suoraan edellisen GRAW:n tapahtumien perään, mutta tälläkin kertaa temmellyskenttänä toimii Meksiko ja kasvottoman vihollisen roolin ottavat tällä kertaa ydinaseilla uhkailevat kapinalliset. Vaikka juoni on suunnattu selkeästi sotaa ihannoiville esiteineille sekä Yhdysvaltain takametsien sisseille, joiden mielissä sotilaalliset käskyt ovat seksikkäin asia heti oman serkkunsa jälkeen, ajaa taustatarina asiansa pelaajan suorittamien operaatioiden motivaattorina. Siltikin, näin eurooppalaisesta näkökulmasta kuluneiden sotilasfraasien, kuten ”…and I mean NOW, soldier!” tai ”I am not going to leave my men behind!” laukominen periamerikkalaisen patriotismin värittäminä herättää lähinnä vaivautuneisuutta sekä nolostumista käsikirjoittajien puolesta.

Kunhan juonen antaa valua korvastaan samaan likaviemäriin muun yhdysvaltalaisen sotapropagandan kanssa, ei GRAW 2 tuota liioin pettymyksiä. Ensimmäinen asia joka herättää suurta mielihyvää tulee GRAW 2:n uskomattoman silotellusta pelattavuudesta, josta iso kiitos vierähtää monipuolisille sekä intuitiivisille kontrolleille; aavejengin lomamatkaa pitkin jännittävää ja eksoottista Meksikoa ohjastellaan ryhmän pääpirun, kapteeni Mitchellin olan takaa, siten että analogitatteja ja oikean käden namiskoja käytetään itsensä hallintaan ja ristiohjaimesta jaellaan käskyjä joko alaisille, tai seurueeseen sattuneille tukijoukoille. Kamujaan voi käskeä joko etenemään tai vetäytymään ja jos sattuu käskyn aikana tähtäämään kohti vihollista, haavoittunutta tiimikaveriaan, tai luotisuojana toimivaa roskalavaa, osaavat tekoälytoverit valita järkevimmän tavan reagoida. Olan yli kuikuilevan kameran ollessa ajoittain vähemmän kuin optimaalinen kuvakulma käskynjaolle, voi maailmaa tarkastella hetkittäin ystävällisten yksiköiden kameroista sekä taistelukentän kattavasta karttamoodista. Vaikka pelaajan veroisiksi tappokoneiksi eivät taistelutoverit aivan veny, on tekoälyavusteinen käskytys hoidettu sen verran jouhevasti, että sinnikkäämpi yrittäjä voisi ainakin näin teoriassa läpäistä monet tehtävät ampumatta itse laukaustakaan.

Jos joukkueensa käskyttely tulee jo parin tehtävän jälkeen suoraan selkärangasta, voi samaa sanoa myös taistelukentän tarkkailusta sekä suojien käytöstä. Vaikkei yksi laaki riitäkään lannistamaan pelaajaa, huomaa avomaastossa kuikuileva Mitchell olevansa täynnä lyijyä haukansilmäisten vihollissotilaiden piipuista, joten kyyristely autonraatojen, muurien ja muun taistelukenttärekvisiitan takana muotoutuu äkkiä pelaajan toiseksi luonnoksi. Asemasodassa ovat Yhdysvaltain supersotilaat useimmiten vahvoilla, sillä havaittujen vihollissotilaiden sijainnit piirtyvät suoraan verkkokalvolle, helpottaen irtolaukausten roiskimista näkösuojasta. Mikäli käytössä on sopivaa kalustoa, voi vihulaisten sijainteja vieläpä käydä ennakkoon vakoilemassa helikopterin tavoin toimivalla ilmakameralla, tai neljään pyöräänsä luottavalla MULElla, mutta varovaisuus on tällöinkin valttia, koska heikosti luoteja kestävä vakoilukalusto kerää epätoivottua huomiota siinä missä sotilaatkin. Optimitilanteessa käytettävissä on myös aseistettua ilmatukea tai muuta raskasta kalustoa, jotka voi usuttaa tappohommiin, kyyristellen itse turvassa taistelun tuoksinnalta.

Aaveiden sotaretki Meksikossa koostuu enimmäkseen vihollisleirien eliminoinnista, it- tai muun vaikeasti tuhottavan kaluston sabotoinnista, sekä muusta sotapelien vakiorepertuaariin kuuluvasta puuhastelusta. Tylsistä tavotteista huolimatta, on tehtävien monotonisuudesta päästy eroon mallikkaasti pakottamalla pelaajaa selviytymään läpi varsin vaihtelevien olosuhteiden, varsin vaihtelevalla kalustolla. Toisinaan Mitchell usutetaan tyhjentelemään harvakseen miehitettyä vuoristoa kiikarikiväärin kirurgisella tarkkuudella, toisinaan ollaan keskellä intensiivistä kaupunkitaistelua, savusumun haitatessa näkyvyyttä ja toisinaan hiivitään yön hiljaisuudessa hämäränäkölasit silmillä.

Taistelukentät on rakennettu puoliavoimiksi, siten että illuusio vapaudesta on saatu säilymään, mutta käytännössä jopa muutaman metrin poikkeama tarkkaan määritellystä toimintavyöhykkeestä johtaa tehtävän epäonnistumiseen. Vyöhykkeet ovat onneksi pullollaan rakennuksia, ja irtosuojia joiden lomassa voi edetä haluamaansa tahtiin, mutta harvassapa ovat ne kohdat joissa pelaaja voisi esimerkiksi kiertää vihollisen selustaan. Orastavaa lineaarisuuden tunnetta vahvistetaan vieläpä tiukasti ennakkoon skriptatuilla tapahtumilla, jotka pitävät huolen siitä että jokainen vihollisen vahvistus, väijytys tai vetäytyminen tapahtuu eri pelikerroilla identtisellä tavalla. Elokuvamaisuuden kannalta ratkaisu on oikeutettu, mutta muutenkin lyhyen yksinpelikampanjan uudelleenpeluuarvo kärsii tästä kovasti.

Aivan alkupään tapahtumia lukuun ottamatta, rauhallisena hiippailunakin käynnistyvät tehtävät repeävät järjestäen loppua kohden kaoottisiksi sotanäyttämöiksi. Tällöin taktisuus vaihtuu räiskinnäksi ja pelin audiovisuaalinen anti pääsee todella oikeuksiinsa. Pelaaja voi nähdä yksittäisten ohi kiitävien luotien halkovan ilmaa, savun kohoavan palavista rakennuksista ja räjähdysten valaisevan kaikkea maan ja taivaan väliltä, samalla kun korviin tunkeutuu sotilaiden huudoista, aseista, tankkeista, helikoptereista, räjähdyksistä sekä hollywoodmaisesta jännitysmusiikista yhdistyvää kaaosta. Jo silkka adrenaliini saa pelaajan unohtamaan lineaarisuuden ja keskittymään muhevasti toteutettuun räiskintään. Jotain meiningistä kertoo sekin, etten vastaavalla tavalla intensiivisiä ja kutkuttavia taisteluja muista kokeneeni PS3:n puikoissa vielä koskaan, enkä aivan näin tiiviiseen tunnelmaan muista törmänneeni muillakaan alustoilla sitten Half-Life 2:n.
Pöhkön juonen ohella GRAW 2:n suurin heikkous on yksinpelikampanjan pituus. Vaikka sinänsä timanttista tavaraa onkin, tuntuisi likimain seitsemänkymmentä euroa parin illan pikaisesta huvista hieman liioitellulta. Tämä ei ole ongelma moninpelin ystäville, sillä GRAW 2 sisältää melkoisen määrän mieleiseensä muotoon säädettäviä moninpelimoodeja aina perinteisistä yksilö- ja joukkuedeathmatcheista aluevaltauksiin. Vaikka moninpelikahnauksissa on rutkasti varaa valikoida ja varioida pelejä haluamaansa muotoon, ei yksikään GRAW 2:n kiistattoman toimivista joukkomähinöintimuodoista lämmittänyt sydäntäni aivan niin paljon, kuin pelin runsas valikoima yhteistyömoodeja. Perusmatseja voi siis pelata isolla joukolla tekoälyä vastaan, mutta mikään bottimatsi ei onnistu kruunaamaan hommaa samalla tavalla, kuin jopa kuuttatoista pelaajaa tukeva minikampanja, joka tarjoaa todellista yksinpelin jatketta jopa ihka omaa juontaan myöten. Hyvien co-op pelien ollessa harvassa kuin epäitsekäs oikeistopolitiikka, voinee Ubisoftia kiittää suoranaisesta kulttuuriteosta GRAW 2:n moninpelin kanssa. Myöskään jopa neljää pelaajaa tukeva splitscreen-moodi ei ole mikään vaatimaton meriitti tänä päivänä.

Kaikkiaan Ghost Recon – Advanced Warfighter 2 PS3:lla ansaitsee samat kehut, kuin XBox 360:lläkin. Varsinaiset erot versioiden välillä jäävät vähäisiksi; lähinnä PS3-käännöksen pariin ylimääräiseen aseeseen ja moninpelikarttaan sekä hieman vasemmalla kädellä toteutettuun Sixaxis-ohjaintukeen, jonka ainakin allekirjoittanut piti kertaluontoista kokeilua lukuun ottamatta visusti pois päältä. Tarjolla on siis taktista räiskintää ja korkeita tuotantoarvoja pariksi illaksi ja rikkaasti vaihtelevia moninpelimuotoja viikoiksi eteenpäin.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Enemmän kuin riittävästi moninpelimuotoja
  • + Säilyttänyt strategiaotteen räiskintäpainotuksista huolimatta
  • + Paljon kaoottisia ja intensiivisiä taisteluja
  • + Loistavasti toteutetut kontrollit

Huonoa

  • - Mustavalkoinen juoni
  • - Lyhyt yksinpelikampanja