Arvostelussa GoldenEye: Rogue Agent

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 25.marraskuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi GoldenEye: Rogue Agent
Alusta Xbox
System link On
Äänituki Dolby Digital 5.1
< >
Avaa pelin lisätiedot

James Bond 007 -elokuvalisenssi on viimeaikoina kuulunut EA:lle. Kyseinen pelitalo on tehnyt lisenssillään kahdesta viimeisimmästä Bond-pelistään, Nightfirestä ja Everything Or Nothingista laadukkaita toimintapelejä, joista Bond-henkeä löytyi. Nyt viimeisimpänä Bondia näytellyt Pierce Brosnan on lopettanut hommat ja siksi EA ei voikaan enää käyttää hänen naamavärkkiään pelissä. Näin ollen EA ei myöskään ole tehnyt viimeisimmästä Bond-pelistään aivan tavanomaista. Tästä huolimatta allekirjoittaneen odotukset peliä kohtaan olivat korkealla. Onko lopputulos ollut odotuksien arvoinen?

GoldenEye: Rogue Agentin tarina alkaa siitä, kun pelaajan ohjastama nimetön MI6-agentti menettää toisen silmänsä keikalla ja muuttuu kylmäksi ja brutaaliksi agentiksi. MI6 ei miestä halua enää leivissään tästä syystä pitää ja firma heittää tämän nopeasti pihalle. Asiasta suivaantuneena mies päättää ottaa vastaan pahan Auric Goldfingerin tarjouksen ja liittyy Goldfingerin ja tämän rikoskumppanin Scaramangan leipiin(se tyyppi, jolla oli se kultainen pyssy). Auric ja Scaramanga ovat sotajalalla ja tahtovat päästä eroon niin ikään pahasta Dr. No:sta ja tämän kätyreistä. Bond-tyttöinä pelissä häärivät Pussy Galore ja Xenia Onatopp. Mutta hetkinen, kaikki nämä edellä mainitut henkilöhahmothan ovat kukin esiintyneet jossain Bond-elokuvassa.
Aivan, mutta koska EA:lla on oikeudet täyteen Bond-lisenssiin voivat he tehdä mitä vain, jopa kokonaan oman Bond-tarinansa jossa vääristetään aikajanaa ja pistetään kolme pahaa miestä samaan pakettiin, vaikkakaan tämä ei realistisessa Bond-maailmassa olisi mahdollista, jokaisen näistä kuoltua oman elokuvansa lopussa. Mistä sitten tulee pelin nimi GoldenEye? No, me kaikkihan tiedämme, että ensimmäisen Pierce Brosnanin tähdittämän Bond-elokuvan nimi oli Golden Eye. Nintendo 64:lle tehtiin tästä elokuvasta peli ja se oli erittäin suosittu, itse asiassa yksi koneen suosituimpia. EA:n pelissä ”kultasilmää” perustellaan sillä, että silmänsä menettänyt agentti saa pahispomoiltaan uuden silmän tilalle, nimittäin kultasilmän. Jokainen rivien välistä lukemisen taitava kuitenkin tietää mistä tässä oikeasti on kyse?

Ottakaamme kuitenkin GoldenEye: Rogue Agent avosylin vastaan, sillä olivathan kaksi viimeistä Bond-peliä allekirjoittaneenkin mielestä erittäin hauskoja ja pelattavia. Kaverukset Goldfinger ja Scaramanga haluavat pelaajan hankkiutuvan eroon Dr. No:sta käytännössä yksinään ja niinpä pelaaja lähetetään tehtävästä toiseen eri puolille maailmaa sabotoimaan hieman eri tavoin Dr. No:n asioita. Yksinpelikampanja sisältää vaivaiset kahdeksan tehtävää, joiden välillä pelaajalle näytetään hienosti toteutettuja välianimaatioita, joissa elokuvista tutut henkilöt on digisoitu suoraan oikeista esikuvistaan ja kieltämättä näyttävätkin varsin autenttisilta.

Ensimmäisten peliminuuttien aikana pelin sisältö ja laatu käyvät nopeasti ilmi; peli ei ole lähellekään samaa tasoa kuin EA:n kaksi edellistä Bond-peliä. Oikeastaan pelin kaikki viat ja puutteet lätkäistään samantien pöydälle pelaajan nähtäväksi. Ihan ensimmäiseksi voisi lähteä puhumaan pelin ohjaussysteemistä. Räiskintäpelejä paljon pelanneena ja etenkin aivan hiljattain Halo 2:n ja Half-Life 2:n läpikolunneena on melko järkytys huomata kuinka kaukana Rogue Agent näistä kahdesta oikeasti onkaan tasollisesti. Edellä mainittujen pelien hyvään tähtäyssysteemiin ja ohjattavuuteen tottumisen jälkeen Rogue Agent tuntuu t-o-d-e-l-l-a kankealta. Asiaa ei auttanut, vaikka X -ja Y-akselin herkkyyden sääti täysille, koska tähtääminen pysyi edelleen kankeana. Tästä aiheutui se, että toiminnan melskeessä oli hyvin vaikea tähdätä vihollisia kohti ja ampua niitä onnistuneella prosentilla siitä huolimatta, että herra GoldenEye osaa Halo 2:n tapaan ampua kahdella aseella yhtä aikaa. Nopea turhautuminen peliin saikin allekirjoittaneen laittamaan automaattitähtäyksen pian päälle.

Tästä eteenpäin touhu alkoikin olla jo hieman mielekkäämpää, joskin peli helpottui aivan liikaa. Automaattitähtäyksen ollessa päällä pelaajan ei tarvitse kuin pruitata hieman sinne päin kuulaa niin johan pahiksia kaatuu kuin humalaisia vappuna. Tehtävää ei ainakaan vaikeuta se, että pelin tekoäly on sieltä varsin keskinkertaisesta päästä. Kaverit häröilevät sinne tänne, mutta pelaajan nähdessään osaavat jotenkuten tätä ainakin yrittää ampua. Pienen vihollislauman eliminoimiseen ei ihmeitä tarvita, mutta hieman isommat laumat sitten saattavatkin jo saada herra GoldenEyen kuukahtamaan. Tosin vain joskus. Ajoittain rinnalla saattaa tosin apuna taistella yhtä tyhmiä tiimikavereita, jotka tulee tosin ammuskelun tiimellyksessä ammuttua siinä sivussa yhdessä vihollisten kanssa. Ammutuista ja atomeiksi hajoavista vihollisista jää jäljelle vain niiden pyssyt sekä ajoittain myös luotiliivejä. Liivejä on hyvä keräillä, sillä se suojaa pelaajan henkeä paremmin vaikkakin pelaajan hahmolla energia palautuu hetken jälkeen takaisin Halo-pelien tapaan.

Jos kuitenkin pelaaja tiukan tilanteen eteen joutuu voi hän hyödyntää kultaista silmäänsä. Kyseinen silmä nimittäin ei ole mikä tahansa kullattu silmä vaan se on kullattu supersilmä. Tehtävien välillä Scaramanga hommaa silmään päivityksiä, jotka auttavat pelaajaa seuraavassa tehtävässä. Silmän avulla hoituu vihollisten näkeminen erilaisten kiinteiden esineiden lävitse, sekä esimerkiksi toimii herra GoldenEyen suojakilpenä. Silmän käyttöaika on kuitenkin rajoitettu ja energian loputtua pelaaja joutuu odottamaan sen uudelleen täyttymistä. Tästä huolimatta peli ei kuitenkaan tee pelaajasta puolisokeaa energian palautumisen ajaksi. Omasta mielestäni silmä oli täysin turha kapistus, enkä sitä tarvinnut kertaakaan pelin aikana.

Pelin räiskiminen tapahtuu mitä erilaisemmissa ympäristöissä, tosin tasosuunnittelussa ei pahemmin olla mielikuvitusta käytetty. EA:n suosimaan tyyliin eteneminen on erittäin putkimaista. Moniovisilla käytävillä on jokaisella kerralla ainoastaan yksi ovi, minkä lisäksi jopa eräässä pelin kohdassa laaja varasto on täytetty konteilla ja laatikoilla siten, että varaston keskelle muodostuu eräänlainen polku, tai pikemminkin putki. Kenttien läpikoluaminen tyhmiä vihollisia räiskittäessä onkin tylsää raiteilla ravaamista ja sinne tänne ammuskelua. Yksi pelin ilmeisesti hienoimmista ”ominaisuuksista” on se, että kentästä kuin kentästä löytyy erilaisia ansoina käytettäviä laitteita tai muita asioita, joita pelaaja voi napin painalluksella aktivoida. Eräässä kentässä pelaaja voi esimerkiksi lukita höyrysaunoihin(niitä on monta)väijymään asettautuneet viholliset niiden sisälle, jolloin kaverit läkähtyvät kuoliaaksi.

Myös graafisella osa-alueella Rogue Agent on iso harppaus taaksepäin. Pelistä ei löydy kärkikastin grafiikkaa, yksityiskohtia tai mitään muutakaan, joka saisi pelaajan haukkomaan henkeään positiivisesti. Sen sijaan pelin aikana kerran jos toisenkin tulevat sanat ”ei hel**tti” mieleen. Grafiikka on korkeintaan tasoa ok ja graafisesti pelin parasta antia ovat ne arvostelun alussakin mainitut välianimaatiot. Äänipuolella peli ei loista oikeastaan sen paremmin, vaikka THX-tukikin on jälleen pelille myönnetty. Sitä saakin taas pelatessa ihmetellä, että mistäköhän hyvästä.

Aseiden äänet ovat vaisuja ja munattomia minkä lisäksi muu taustalla kuuluva, kuten räjähdykset ovat nekin melko ponnettomia ”pahojen” helikoptereiden pärinästä puhumattakaan. Musiikillisesti peli ei soitata pelaajalle Bond-teemaista musiikkia, kuten EA:n kaksi aiempaa Bond-peliä. Ehei, sen sijaan taustalla pauhaa mitään sanomaton jumputus ja jytkytys johon ei kiinnitä huomiota, mutta ei se kyllä mitään tunnelmaakaan peliin tuo. Tunnettu artisti Paul Oakenfold on säveltänyt EA:lle pelin tunnarin, mutta muun musiikin tapaan se on aika mitäänsanomatonta jumputusta. Audiovisuaalisen osaston parasta antia on varmastikin ääninäyttely ja ainakin Scaramangan sekä Goldfingerin oikeat näyttelijät ovat antaneet äänensä peliin.

Yksinpeli on hyvin nopeasti ohitse(onneksi), mutta yksinpelin lisäksi pelillä on tarjota moninpelaamista. Samalla koneella on mahdollista pelata maksimissaan kolmen kaverin kanssa, kun taas System link -ja Xbox Live tarjoavat mahdollisuuden maksimissaan kahdeksan yhtäaikaisen pelaajan mittelöihin.
Moninpeliosio ei kuitenkaan paljoa pelasta, sillä se on yksinpelin tapaan melko laiha. Erilaisia moninpelimuotoja on kolme erilaista; domination, tug of war ja showdown. Showdown ja tug of war ovat deathmatch ja teamdeathmatch, kun taas dominationissa pelaajien tarkoituksena on vallata tiettyjä pisteitä ja pitää niitä hallussaan. Vaikka moninpelikarttoja onkin ihan ok määrä, ovat moninpelioptiot muutoin valitettavan vähäiset, eikä kankea tähtääminen moninpelistäkään mihinkään katoa. Tästä huolimatta pelin parasta antia on juuri moninpeli. Se ei ole paljon se.

Yhteenveto

Yritykseksi jäi

Hyvää

  • + Kelvollinen moninpeli
  • + Välianimaatiot

Huonoa

  • - Tekoäly
  • - Tähtääminen kankeaa
  • - Todella lyhyt ja umpitylsä yksinpeli
  • - Tasosuunnittelu