Arvostelussa Gotham City Impostors

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 21.helmikuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi Gotham City Impostors
Alusta PC
Arvostelukappale WB Games
Ikäraja -
Avaa pelin lisätiedot

Pääsimme tammikuun alussa kokeilemaan Warner Bros. Interactiven nettiräiskintää nimeltä Gotham City Impostors suljetun betan muodossa Xboxilla. Nyt pelin lopullinen versio on julkaistu ja arvostelussamme on pelin PC-versio.

Gotham City Impostorsin lopullinen PC-versio on kutakuinkin samanlainen kokemus niin pelattavuudeltaan kuin bugeiltaankin siihen nähden mitä Xboxin betaversiokin oli.
Mikä sitten on Gotham City Impostors? Sitä voisi melkeinpä luonnehtia eräänlaiseksi Call Of Duty-pelien ”klooniksi” joka on maustettu ja varustettu Batman-aiheisella teemalla. Nimensä mukaisesti pelissä toisistaan mittaa ottavat Batmanin kotikaupungissa, Gotham Cityssa majailevat huijarit, joista toiset ovat auttavinaan Batmania pukeutumalla valebatmaneiksi, kun taas toinen porukka ”Jokerzit” ovat arvatenkin ottaneet esikuvansa Batmanin arkkiviholliselta, Jokerilta aina kasvomaalauksiaan ja tukanväriään myöten.
Nämä kaksi osapuolta sitten sotivat keskenään Gotham Cityn herruudesta — mutta vain silloin kun Batmania itseään ei näy mailla halmeilla. Valebatmaneilla ei ole ollut oikean Yön Ritarin tapaan varaa rakentaa lamaannuttavia ja ei-tappavia vekottimia ja laitteita, joten kaupungin katuja ”Jokerzeista” putsataan ihan perinteisen tuliasein — Jokerzit tottakai vastaavat samalla mitalla takaisin. Erikoisemmat vempeleet ja vehkeet sen sijaan ovat itsetehtyjä kaikki, molemmilla osapuolilla ja ovat myös sitä luokkaa. Vai miltä kuulostaa korkeammalle pomppimisen mahdollistavat vieterikengät, tiimitovereita parantava motivaatiomegafoni, juoksemista nopeamman liikkumisen mahdollistavat rullaluistimet tai jykevämmäksi viitaksi naamioitu riippuliidin, jolla voi pudottautua pahaa-aavistamattoman vihollisen niskaan yläilmoista?

Kokonaisuudessaan tämä viisitoista euroa Steam-palvelussa maksava Gotham City Impostors pitää sisällään kolme pelimuotoa, viisi pelattavaa karttaa sekä hitonmoisen läjän tasoja sekä avattavaa sälää, joiden avulla peli pitää huolen siitä, että pelaaja ei kyllästy. Pelimuodot ovat kutakuinkin tuttuja kaikki, pieniä muunnelmia jo olemassa olevista pelimuodoista. Team deathmatch on kaikille tuttu klassikko ja fumigation on eräänlainen mukaelma Battlefield-sarjan conquestista/Modern Warfare-pelien dominationista, kun taas Psych warfaressa on eräänlainen ”yhden lipun capture the flag”.

Fumigationissa molempien tiimien tulee yrittää hallita enemmistöä kartalla aina kolmena möllöttävästä kaasulaitteesta. Kun toisella tiimillä on enemmistö hallussa, alkaa toisen tiimin ”elämäprosentit” pikkuhiljaa valua toisen tiimin tilille. Oman tiimin osalta heikkenevän tilanteen voi kääntää edukseen ottamalla vastaavasti haltuun enemmistön. Kun toise tiimin prosentit ovat valuneet nollaan, alkaa kaasu purkautua laitteista ja häviävällä tiimillä on vain hetki aikaa kääntää pöytä — ilman aseita — iskemällä vihollisia kumoon nyrkein. Tehtävä on kuitenkin yleensä sen verran hankala, että tässä vaiheessa peli on jo hävitty. Vaikka fumigation muistuttaakin kovasti conquestia ja dominationia, on siinä sen verran omaakin, että se ei missään vaiheessa tunnu niin halvalta apinoinnilta, etteikö sille olisi mitään sijaa nettiräiskintöjen keskuudessa.

Psych warfaressa on fumigationista poiketen ideana tarkoitus olisi noukkia maasta jossain päin karttaa ottajaansa odottava akku ja sen jälkeen viedä ja asentaa se virtaa vailla olevaan propagandalaitteeseen, joita kartalla on tasan yksi kappale. Akkua kulloinkin mukanaan kantava pelaaja valuttaa perässään keltaisena hohtavaa akkuhappoa, joten vihollisten on paljon helpompi paikantaa kyseinen pelaaja, ennen kuin tämä kerkeää viedä akun paikallensa, jonka asentamisessa menee muutamia sekunteja.

Jos ja kun toinen tiimeistä saa lopulta akun asetettua paikalleen, menee vielä noin parikymmentä sekuntia ennenkuin propagandalaite hurahtaa käyntiin. Ruudulle ilmestyvä laskuri ilmoittaa molemmille tiimeille, kuinka kauan menee ennenkuin laite aktivoituu. Jos akun ulosrepimistä yrittävä tiimi ei ennätä ajoissa saamaan akkua ulos toisen tiimin puolustaessa tehokkaasti, muuttaa laite vihollisen pelaajat pökkyräisiksi ja jättää nämä taistelukentälle ilman aseita ja apuvälineitä. Tässä vaiheessa voi häviävä tiimi voi yrittää jahdata vihollisia ja lätkiä näitä käsillään ekstrapisteiden toivossa, ennenkuin uusi kierros alkaa. Kun jompikumpi tiimi on saavuttanut tietyn määrän kierrosvoittoja, peli päättyy.

Jokaisesta pelatusta matsista, vallatusta kaasulaitteesta, paikalleen asetetusta akusta, ulos otetusta akusta, tapetusta vihollisesta, voitetusta kuin hävitystäkin matsista, sekä esimerkiksi myös pulassa olleen tiimikaverin jeesaamisestakin kertyy kaikista kokemuspisteitä tilille. Mitä pidempään pelissä pysyy hengissä, sitä suuremmaksi pistepotti kerkeää yhdellä kertaa kasvaa. Tarpeeksi kun on pisteitä tilillä nousee pelaajan henkilökohtainen taso, muiden nykyajan nettiräiskintöjen tapaan.

Tasojennousunsa osalta Gotham City Impostors muistuttaa niin ikään Battlefieldia, sekä Modern Warfarea — enemmän ehkä juuri viimeksi mainittua. Muutaman tasonnousun myötä pelaaja pääsee luomaan itselleen käyntikortin, jonka pelajaan hengiltä napsimat vastapuolen jäsenet jokaisella kerralla näkevät odottaessaan muutaman sekunnin päästäkseen takaisin sotaan.

Käyntikorttiominaisuuden avautumisen ohella pelaaja tienaa itselleen avaimia, joilla saa avata käyttöön itse valitsemiaan uusia aseita, aseiden päivityksiä, sekä toissijaisia aseita kuin erikoisvempaimiakin. Jokaisesta pelatusta pelistä kertyy tilille myös kolikoita, joilla taasen voi ostella omalle virttuaalibatmanilleen tai virtuaalijokerilleen uusia kuteita, sekä kasvomaskeja ja kasvomaalauksia.

Omaa huijariaan pääseekin aika mukavasti kustomoimaan persoonallisen näköiseksi ja vaikka omaa hahmoa ei näe muuta kuin valikoissa sekä hetken ennen matsin alkamista, näkevät muut tuon omalaatuisen tappajan, joka hengen vei. Käytännössä hauskuus alkaa kuitenkin kunnolla siinä vaiheessa, kun on saavutettu vähintään taso 12, jolloin pelajaa pääsee juurikin muokkaamaan hahmonsa ulkoasua. Ulkoasun ohella pelaaja pääsee muokkaamaan myös käyttämänsä hahmon ruumiinrakennetta. Tarjolla on neljä vaihtoehtoa nopeasta, mutta heikommasta laiheliinista läskiin ja iskunkestävään, joskin hitaasti liikkuvan Näiden välille mahtuu myös kaksi sopusuhtaisempaa ruumiinrakennetta. Hahmon ruumiinrakenne ei siis ole pelkkä kosmeettinen juttu, vaan sen valinta vaikuttaa myös siihen, kuinka kestävä tai nopea oma hahmo on. Lisää omanlaisen hahmonluontimahdollisuutta lisää jälleen hieman ylemmällä tasolla avautuva mahdollisuus luoda kustomoituja hahmoluokkia.

Oletuksena pelistä löytyy viisi erilaista hahmoluokkaa, joista valita. Yksi on lääkintämies, yksi tarkka-ampuja, yksi perussolttu, yksi sinkomiestä muistuttava ja niin edelleen. Jokaisella hahmoluokalla on samankaltaiset ominaisuudet: kaksi asetta, sekä yksi vempain.
Peli kuitenkin paranee huomattavasti siinä vaiheessa, kun kustomoitavia, eli itse räätälöitäviä hahmoluokkia alkaa avautua. Pelaaja saa tällöin itse valita haluamansa aseet ja vempaimet omalle hahmoluokalleen — olettaen, että on ensin avaimilla avannut niistä lukitut käytttöönsä.

Kustomoitavien hahmoluokkien ohella pelaaja pääsee asettamaan omalle kustomoidulle hahmolleen myös maksimissaan kaksi ”hauskaa faktaa” sekä tasolla 30 avautuvan psykoanalyysin. Kaikki nämä kolme mahdollistavat pelaajan antaa omalle hahmolleen erikoiskyvyn, siis hieman samaan tapaan kuin Call Of Dutyssa asetetaan ”perkejä” hahmon pärjäämisen edesauttamiseksi. Kaiken kaikkiaan pelistä löytyy hurjat 1000 tasoa kiivettävää, ihan siitä syystä, että pelaajilla olisi mahdollista saada haltuunsa niin paljon kokemuksen ja tasonnousujen myötä kertyviä avaimia, että pelaajat voisivat halutessaan avata pelin jokaisen aseen ja vempaimen, jotta pelaajilla olisi mahdollista luoda mahdollisimman omaperäisesti varusteltuja, kustomoituja hahmoluokkiaan.

Tietyn tason jälkeen pelissä aukeaa myös mahdollisuus liittyä yhteen pelin viidestä jengistä. Jengeistä ei kuitenkaan ole ikävä kyllä mitään oikeaa hyötyä, muuta kuin että pääsee ”kerskailemaan” nettifoorumeilla mikäli sattuu olemaan jäsenenä jengissä, joka hallitsee lähes koko Gothamia. Pelin jengivalikosta löytyy Gothamia kuvastava jengikartta, joka on jaettu jengiväreihin sen mukaan mikä jengi hallitsee kuinkakin suurta prosenttia koko kartasta. Omasta mielestäni olisi ollut mukavaa, jos vaikkapa hallitsevan jengin riveissä istuneet pelaajat voisivat jokaisen voitetun matsin päätteeksi saada pienen pistebonuksen. Toisaalta, sen jälkeen kun johonkin jengiin on kerran liittynyt, voi siitä myös noin vain erotakin ja liittyä suoraan niskan päällä olevaan jengiin mikäli haluaa.

Vaikka pelistä löytyy — ainakin tällä hetkellä — vielä vain viisi erilaista karttaa joilla sotia (tätä kirjoittaessa pelille on tulossa ilmaista DLC-sisältöä, jossa mukana muun muassa yksi uusi kartta), on peli silti ihastuttavan addiktiivista hupia. Matsit ovat erittäin nopeatempoisia, saatavilla olevat mitä eriskummallisemmat vempaimet tuovat peliin erilaisuuden tuntua muihin nettiräiskintöihin verrattuna, kun taas karttojen suunnittelu on erittäin toimivaa: pelissä on ajateltu hyvin kaikkia erilaisia hahmoluokkia ja eritoten pelistä löytyviä erikoisvempaimia. Oli kyseessä sitten seinään tarrautuva vaijeri, rullaluistimet tai valebatmanin ympäriinsäleijailemisen mahdollistava viitta — kaikkea on ajateltu. Kussakin kartassa lähes kaikkialta myös pääsee nopeasti kaikkialle.

Etenkin fumigationia pelatessa tämä on olennaisen tärkeää, kun kaasulaitteet vaihtavat jatkuvasti omistajaa ja jo vallattuja pitäsisi keretä paikanpäälle mahdollisimman nopeasti puolustamaankin. Kaikkien viiden kartan sisätiloista pääsee lähes jokaiseen suuntaan, kun taas rakennuksiin sisälle ja vielä hieman korkeammille paikoille pääsee myös eri tavoin. Peruskenkäinen pelaaja voi käyttää trampoliineja hyväkseen, kun taas rullaluistimet jalassa on mahdollista ponnahtaa myös hyppyreistä korkeammalle ilmaan, kun taas viemäreistä tulevia ilmavirtauksia on mahdollista hyödyntää viitan kanssa, jotka nostattavat pelaajan ilmaan ja vaikkapa aina rakennusten katoille saakka, joilta on tässä vauhdikkaassa räiskintäpelissä paljon paremmat mahdollisuudet saada joku pahaa-aavistamaton pelaaja tähtäimeensä ja hengiltä paljon helpommin, sen sijaan että jakaisi omankäden oikeutta katutasolla suoraa kaksintaistelua käyden — aina kun kaksintaisteluita ei pääse taistelemaan kaksisteen loppuun saakka, vaan useimmiten tulta alkaa tulla lopulta joka suunnasta.

Testatessani pelin Xbox-version betaa tammikuun alussa, vaivasi peliä useat erilaiset yhteysongelmat. Ikävä kyllä ne eivät ole kaikonneet lopullisesta versiostakaan (ainakaan PC:llä). Useimmiten peliseuran löytyminen ruudulle kestää, kestää ja kestää ja joskus peli ei yksinkertaisesti ala, vaikka tarvittava määrä pelaajia olisikin jo kasassa. Välillä kaikki kasaan saadut pelaajat katoavat yllättäen kuin tuhka tuuleen ja sitten sitä taas istuskellaan ja odotellaan uusi puoliminuuttinen, kenties pidempäänkin valikkomusiikkia sekä sekuntikellon naksutusta kuunnellen. Välillä peli jää kokonaan jumiin ladatessaan valmista matsia ja homma taas tyssää jo yhden pelatun matsin jälkeen serveriyhteyden katkeamiseen. Ikävimmillään peli on katkennut itselläni silloin, kun olin pistetilastoissa kakkosena koko peliporukasta (vieläpä ihan kohtalaisella pisteköntällä) ja eikös pelin yhteys ottanut ja katkennut — menetin kaikki tienaamani pisteet ja pelille omistamani aika olikin yht’äkkiä ollut täysin turhaa. Silloin kun peli toimii, se toimii hyvin. Yhteyden pätkimistä tai viivettä esiintyy yleensä vain aivan matsin alussa, eikä tökkimistä tai muuta ainakaan allekirjoittanut kokenut sitä pidemmällä.
Visuaalisesti peli on 1080p resoluutiolla ja kaikilla detaileilla pelatessa todella nätti (paljon näyttävämpi kuin Xbox-versio) ja pyöri arvostelua tehtäessä todella puhtaasti testilaitteistollamme. Grafiikka on paikoin värikästä, mutta silti pelissä on sarjakuvamaisuus pidetty lähinnä valebatmanien sekä valejokerien tasolla. Ylilyönteihin ei ole sorruttu ja peli säilyttääkin mukavan kontrastin grafiikkansa osalta. Äänipuolella meininki rajoittuu lähinnä junnaavaan valikkomusiikkiin (jota tullaan kuulemaan paljon toimivan pelin alkamista) sekä pelihahmojen pelinaikaisista höpötyksistä silloin, kun pelaaja onnistuu jäämään jonkun vastapelurin uhriksi. Omaa pelihahmoaan saa ulkoasun ohella kustomoida myös äänen ja äänensävyn osalta. Mikäli haluaa, voi naispuoliselle valebatmanilleen asettaa mörkömäisen miehen äänen, jos mieli niin halajaa. Hahmojen erilaiset repliikit ovat hauskoja, mutta alkavat melko pian toistamaan itseään, oli äänensävyksi asetettu mikä tahansa.

Kokonaisuutena Gotham City Impostors on tällä hetkellä melkeinpä — omalla henkilökohtaisella kohdallani — ajanut vielä vähän aikaa sitten erittäin kovasti addiktoineen Battlefield 3:n ohi tämänhetkisenä suosikkiräiskintänäni. Onkin siksi melko ikävää, että bugit, jotka tuntuivat vaivaavan Xboxin betaversiota ovat edelleen läsnä myös lopullisessakin pelissä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaikka pelaajia netissä PC-versiolle ja kaikille sen kolmelle pelimuodolle tuntuukin riittävän mukavasti, ei pelin aloittaminen tai ylipäätään peliseuran saaminen ole nopeaa ja vaivatonta puuhaa.

Gotham City Impostorsin bugit, toisin sanoen pääasiassa sen yhteysongelmat huomioon ottaen ei peliä voi kovin korkealle arvosana-asteikolla tällä nimenomaisella hetkellä nostaa, vaikka mieli näin muuten tekisikin. Toisaalta yksinkertainen yhteyksiä korjaileva ja niiden sujuvuutta ja toimintavarmuutta lisäävä päivitys auttaisi todella paljon — pelissä kun ei juuri muuta moitittavaa liiemmin ole, ellei karttojen vähäistä määrä laske sellaiseksi. Toisaalta, viidentoista euron peliksi karttojen määrä ei omasta mielestäni ole alimitoitettu, kun ajattelee vieläpä pelin suurta määrää taitotasoja, joita voi nousta sekä sitä yhtä, vielä ilmestymätöntä ilmaista lisäkarttaa.

Yhteenveto

Keskivertotasoa parempi

Hyvää

  • + Edullinen hinta
  • + Visuaalisesti varsin nätti
  • + Erilaiset vempaimet tuovat tuoreuden tuntua räiskimiseen
  • + Kustomoitavat hahmot ja hahmoluokat
  • + Paljon kivuttavia tasoja ja avattavaa sälää
  • + Vauhdikasta ja addiktoivaa räiskimistä

Huonoa

  • - Yhteysongelmat isolla Y:llä