Arvostelussa Gran Turismo 5

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 24.joulukuu 2010

Peliarvostelu

Pelin nimi Gran Turismo 5
Alusta Playstation 3
Ikäraja 3
Arvostelukappale Nordisk Film
< >
Avaa pelin lisätiedot

Olisi vähättelyä sanoa Gran Turismo 5:ä vain tämän vuoden odotetuimmaksi peliksi. Viiden vuoden tuotantosykli ja jatkuvasti kauemmaksi lipunut julkaisupäivä tekivät siitä epäilemättä yhden odotetuimmista peleistä myös viime- ja edellisenä vuonna. Dramaattinen viime hetken lykkäys lokakuussa sai monet epäilemään, löytyykö Gran Turismoa pukin kontista tänäkään jouluna, mutta nyt se on todistettavasti täällä. Kymmenen pisteen kysymys kuuluukin: oliko lopputulos kaiken tämän odottelun väärtti?

Vastaus kuuluu: ?kyllä ja ei?. Mikään lopputulos voisi tuskin tyydyttää niitä kohtuuttomia odotuksia, joita Gran Turismon kaltaisiin jeesuspeleihin kohdistetaan. Jos luuli saavansa autopelin, jonka ajomalli pesee iRacingin, vauriomallinnus Burnoutin ja visuaalinen ulosanti uusimman Need For Speedin, olisi voinut yhtä hyvin toivoa kuun olevan juustoa. Jos puolestaan odotti autokeräilijän unelmapeliä, jonka jokaisesta pultista ja mutterista huokuu rakkaus lajia kohtaan, aletaan olla oikeilla jäljillä.
Kunnianhimoa ei projektista ole ainakaan puuttunut. Peliä tehneen Polyphonic Digitalin ja sen pääsuunnittelijan Kazunori Yamauchin megalomania ilmenee suureellisesta, noin tuhannen ajettavan auton valikoimasta. Pelaajalle kaupataan niin 80-luvun Toyotaa, 60-luvun Miniä, kuin 2000-luvun vinkuvia japanilaisia nelipyöräraketteja. Omia ääripäitään edustavat mikroautojen ja nascarien tapaiset erikoiskapineet. Myönnettäköön että niitä mainosvideoiden kiiltäviä premium-kärryjä löytyy vain parisataa, loppujen ollessa retusoitua tuontitavaraa aiemmista Gran Turismoista vailla vaurionmallinnusta tai virtuaaliohjaamoa. Jako ykkös- ja kakkoskastin kieseihin onkin kerännyt GT5:lle rutkasti kritiikkiä. Osin myös perusteetonta sellaista, sillä ajotuntuma on autoon katsomatta rautainen. Olisiko GT5 todella parempi peli jos ne 800 ylimääräistä autoa otettaisiin pois?

Valtava autovalikoima ei ole ainoa paikka, jossa Polyphonic Digitalin epäterveen voimakas innostus aiheeseensa näkyy. Menopelien ympärille on rakennettu monenlaista puuhastelua vaihdellen kisoja edesauttavasta virittelystä näennäisen turhanpäiväiseen askarteluun. Kärrynsä voi esimerkiksi kiikuttaa pesulle ilman sen suurempaa pelillistä hyötyaspektia. Hieno autofetisismin ilmentymä on myös valikoiden kätköistä löytyvä valokuvausmoodi, jossa pelaaja pääsee napsimaan hehkeitä fotoja autotallinsa huippuyksilöistä. Kuolauksen huipentumaksi poimisin kuitenkin B-spec ?moodin, jossa pelaaja hyppää tallipäällikön saappaisiin. B-specin pelillinen anti on vähäinen: pelaaja seuraa kisaa ulkopuolisena, antaen tallinsa tekoälykuskille yksinkertaisia ?ohita?, ?ota iisisti? ja ?aja aggressiivisemmin? ?tyyppisiä komentoja. Käskyillä tuntuu olevan erittäin vähäinen vaikutus kisojen lopputulokseen ja teoriani onkin, ettei B-speciä olekaan tarkoitettu varsinaiseksi peliosioksi, vaan kyseessä on pelkkä salakavala tapa istuttaa pelaaja tuijottamaan seksikkäästi kurvailevia autoja tuntikausiksi kerrallaan.

Ilmavan ja rakenteettoman PSP-Gran Turismon jälkeen tuntuu mukavalta, että Gran Turismo 5:stä löytyy jälleen selkeä ja kunnollinen uramoodi. Perusajatus on vanha tuttu: ajamalla kerätään rahaa ja kokemusta, joiden avulla saavutetaan uusia autoja ja haasteita. Ura koostuu jo mainittujen B-Specien ohella perinteisistä A-spec ?kisoista, joissa rattia vispaa pelaaja, sekä pelisarjan perinteeksi kohonneista lisenssihaasteista. Uutena tulokkaana mukaan on ympätty mielikuvituksellisia ?Special Event? ?erikoistapahtumia, joissa tutustutaan hieman epätavallisempiin autourheilun muotoihin, kuten esimerkiksi mikroautoiluun tai vaikkapa Top Gearin testiradalla ajettavaan Volkswagen-hippipakettiautoralliin. Haasteiden vaikeustasot on tuunattu siten, että ne sopivat yhtälailla amatööreille ja ammattilaisille: kolmen parhaan joukkoon pääsee yleensä heittämällä, mutta kultamitaliin edellytetään yli-inhimillisiä ponnisteluja ja periksiantamatonta hiostusta. Hiostus ei kuitenkaan koskaan ylly turhauttavaksi, sillä peli jakaa rahallisia palkintoja jopa hyvästä yrityksestäkin.

Todellisiin oikeuksiinsa Gran Turismo 5 pääsee vasta ratin takana. Peli tekee hyvää työtä lunastaessaan GT:n tuttua ?The Real Driving Simultor? ?slogania, sillä ajomalli on kevyesti PS3- ja ehkä jopa konsolipelien kärkikastia. Se onnistuu pokkaamaan autosimulaattorien Graalin maljan, toimittaen tuntuman, joka on yhtä aikaa realistinen ja helposti lähestyttävä. En ole varma, pitäisikö tästä kiittää joustavasti säätyviä ajoapuja, hyvin välittyvää massan ja pidon tuntua, vaiko sitä yksinkertaista tosiasiaa, että superautojen pariin totuttaudutaan Yariksen ja Golfin kaltaisten peruskärryjen kautta. Olipa syy mikä tahansa, tällaiselle uskottavuuden ja inhimillisyyden yhdistelmälle on autopelimarkkinoilla selvästi kysyntää. Pelattavuuden meriitiksi voisi laskea myös autojen yksilöllisen ajotuntuman. On toki mahdoton luvata mitään yli tuhannesta autosta, mutta ainakin ne reilut 60 arvostelun puitteissa kokeiltua kaaraa tuntuivat hyvin erilaisilta tuttavuuksilta.

Ekstaattisesta ajotuntumasta huolimatta Gran Turismo 5:n peliosuudet jättävät varaa parannuksille. Silmille hyppivät etunenässä vanhat peikot ? tekoäly ja vauriomallinnus. Tietokonekuskit pitävät suorastaan mustasukkaisesti kiinni ajolinjoistaan, ajaen epäröimättä pelaajan niskaan, mikäli tämä erehtyy hidastelemaan väärässä paikassa. Yleensä virhe huomataan ensimmäisestä kolauksesta, jonka seurauksena tekoäly pistää liinat kiinni. Toisinaan puskeminen jatkuu niin kauan, kunnes pelaaja on ajettu pois tieltä, mikä voi olla sanalla sanoen raivostuttavaa.

Vaurionmallinnuksessa kyse on enemmän estetiikasta, sillä itseään kunnioittaville autopelifriikeille pienikin kolaus on yleensä hyvä syy aloittaa kisa alusta. Premium-autojen kohdalla törmäily aiheuttaa vaatimattomia peltivaurioita, mutta mitään naarmua isompaa on turha odottaa, ellei aio posottaa 200 kilometrin tuntinopeudella kilpailijoita vastapalloon. Polyphonic Digital on jo ehtinyt julkaista visuaalisen vaurion herkkyyttä säätelevän päivityksen ja jos Youtube-videoita käy uskominen, saa autoista jopa ovet ja puskurit repsottamaan. Käytännössä en kuitenkaan moiseen törmännyt päivitystä ennen, enkä sen jälkeen. Vauriomallinnuksen puutteellisuus tuntuu oudolta, ottaen huomioon kuinka paljon Polyphonic Digital on panostanut muihin, selvästi yhdentekevämpiin, yksityiskohtiin. Toisaalta voin myös ymmärtää, miksei autourheilun kauneuteen panostava firma haluaisi nähdä silmäteriään rutattavan edes yleisön painostuksesta. Toisaalta taas kannattaisi muistaa, kenen leipää sitä viimekädessä puree.

Nyt kun avasin sanaisen arkkuni Gran Turismo 5:n heikkouksista, voisi murhelistalle nakata myös epäintuitiiviset valikot sekä uuvuttavat latausajat. Jälkimmäiseen voi onneksi vaikuttaa asentamalla pelin kiintolevylle, eikä hommassa vierähdäkään kuin kuusi sekuntia ? tai näin peli ainakin itsepintaisesti väitti lähes puolen tunnin ajan.

Huilimistauot pois lukien, GT5:n tekniikka ei jätä napisemiselle varaa. Ruudunpäivitysnopeus pysyttelee enimmäkseen kuudenkymmenen kuvan sekuntivauhdissa, kyykäten vain harvoin. Lopputulos miellyttää silmää ja luo käsinkosketeltavan vauhdin tunnun. Myös grafiikan tarkkuus on roimasti nykykonsolien standardiksi totuttua 720p:tä terävämpää. Aivan natiiviin FullHD-resoluutioon ei päästä, mutta sinne päin kuitenkin. Jos sattuu omaamaan 3D-television ja lasit, saa autoloistosta nauttia kolmen ulottuvuuden voimin. Mikäli töllöjen hinnat jatkavat laskuaan nykyisellä tahdilla, voin ehkä jo vuoden päästä kertoa, miltä lopputulos näytti.
Kaikkiaan Gran Turismo 5 on hieno suoritus, mutta siitä paistaa läpi yhden miehen ehdoton visio siitä, mitä kaikkea autopelin pitäisi olla. Kazunori Yamauchin näkemykset eivät ole aina muodin mukaisia, enkä väitä, ettäkö olisin itsekään priorisoinut Gran Turismo TV ?videopalvelun tai rataeditorin kaltaisia lisukkeita esimerkiksi kunnollisen vaurionmallinnuksen edelle. En ole kuitenkaan vakuuttunut, että GT5 olisi parempi peli, jos se olisi laskelmoitu, kliininen ja virheetön, sillä tällaisenaan se on omansalainen ja karismaattinen. Se on kuin aiheeseensa uppoutunut musiikkinörtti: vaillinainen ja hieman omituinen, mutta täydellisen asiantunteva ja mikä tärkeintä ? innostava.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Huokuu innostuneisuutta
  • + Visuaalisesti näyttävä
  • + Yksilöllinen ja uskottava ajotuntuma
  • + Hulppea autovalikoima

Huonoa

  • - Vaurioiden mallinnus jäänyt puolitiehen
  • - Tekoäly ajaa kiskoilla
  • - Epäintuitiiviset valikot