Guitar Hero: Metallica

Guitar Hero: Metallica - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: Guitar Hero: Metallica
Lajityyppi: Partypelit
Alusta: XBOX360
HDTV-tuki 720p/1080i/1080p
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 11.5.2009 Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia
Arvostelun Guitar Hero: Metallica kansikuva

Partypelit ovat tulleet jäädäkseen. Toinen toisensa jälkeen pelijulkaisijat kertovat meille yhä uusista ja uusista partypeleistä, oli kyseessä sitten uusi SingStar, Rock Band, Guitar Hero, Buzz! Tai jokin muu vastaava. Näistäkään edellä mainituista yksikään pelinimike ei ole uusi tuttavuus, vaan nimen maineella ratsastetaan kaiketi hautaan asti. Partypelien räjähdysmäisesti kasvaneesta suosiosta kertoo jotain sekin, että tuoreimmalta Suomen myydyimpien pelien viralliselta TOP-10 listalta löytyy peräti seitsemän partypeliä. Partypelien julkaisemisen innokkuusvaltikkaa taitaa tällä hetkellä pitää hallussaan Activision-Blizzard, joka aikoo julkaista tänä vuonna vielä neljä Guitar Hero -sarjan peliä. Pyydänkin siis teiltä, Activision-Blizzard, että jos vain mitenkään viitsisitte pikkuhiljaa jo rakentaa sellaisia muovisia instrumentteja, jotka eivät hajoa heti, tai ainakin toimivat edes sillä ensimmäisellä soittelukerralla…

Tätä kirjoittaessa lähiaikoina julkaistaan Guitar Hero: Metallica. Kuten arvata saattaa, on tämä kyseinen peli Guitar Hero: Aerosmithin tapaan vain yhteen bändiin keskittyvä pelituote, vaikka soittolistalta löytyy muutamien muidenkin artistien tuotoksia. GH: Metallica on ollut omalla henkilökohtaisella odotuslistallani erittäin korkealla sen julkistamisesta saakka, sillä onhan Metallica suosikkibändini. Voisin jopa kirjoittaa esseen siitä, miten Metallican musiikki on muuttanu elämääni, mutta en halua kyllästyttää teitä sillä. Siispä palaamme aiheeseen.
Pintapuolisesti tarkasteltuna Guitar Hero: Metallica on ainakin jonkinasteinen edistysaskel sarjan aiempaan, yhdelle bändille omistettuun (GH: Aerosmith) peliin verrattuna. Biisilista ei valitettavasti Metallica -pelissäkään kappalaiden määrällä juuri päätä huimaa, mutta onpahan ainakin pelin 49 soitettavaa kappaletta hiukan enemmän kuin Aerosmithin 41.

GH: Metallican 49 biisiä jakautuu 28:aan Metallican kappaleeseen, sekä 21:een muiden artistien soitteluihin. Metallicaa tarjoillaan laidasta laitaan, jokaiselta albumilta on otettu jotain. Metallican toiseksi uusimmalta (ja monen mielestä surkeimmalta) levyltä, St. Angerilta on suosiolla otettu vain yksi raita, kuin on myös uusimmaltakin levyltä. Syy miksi All Nightmare Long on ainut Death Magnetic -levyltä otettu kappale johtunee siitä, että kyseinen albumi on julkaistu kokonaisuudessaan ladattavana sisältönä GH III -ja World Tour -pelille. Myös Metallica -peli tukee tätä ladattavaa albumia, joten jos se sattuu Xboxin kovalevyltä löytymään, ilmestyvät levyn kappaleet pelin soittolistaan. Mikäli albumia ei ennestään omista, voi sen ostaa Xboxin markkinapaikalta.

Pelin muita Metallican omia biisejä ovat muun muassa Battery, Frantic, Enter Sandman, For Whom the Bell Tolls, The Unforgiven, Fuel, Whiplash, GH III -pelistäkin tuttu One, vain liveversiona olemassa oleva No Leaf Clover, instrumentaalikappale Orion, sekä oma henkilökohtainen Metallica-suosikkini; Welcome Home (Sanitarium). Soittolistan kokonaisuus itse Metallican tuotosten osalta valikoima onkin varsin onnistunut ja kaikki löytävät pelistä varmasti ne omat soittosuosikkinsa.

Mielenkiintoisena asiana pelin muiden biisien joukkoon lukeutuu useita hyviä kappaleita, joista Metallica teki omat coverinsa levylle Garage Inc. Tähän joukkoon lukeutuu muun muassa Bob Segerin Turn The Page, Lynyrd Skynyrdin kappale Tuesdays gone, Queenin Stone Cold Crazy, sekä Diamond Headin tykitys Am I Evil? Jos kappalevalikoima Metallican omien tuotoksien osalta on niitä kaikkien kuulemia ysärihittejä, sekä Metallican aikoinaan kovien bändien joukkoon nostaneita kasarikipaleita täynnä, ei muidenkaan artistien biisejä voi oikein haukkua ja kokonaisuutena pelin 49 biisiä ovatkin varsin hyvin valittuja ja uppoavat varmasti heavyn ja rockin faneihin. Aerosmith -pelin tapaan Metallica -pelikään ei tue ladattavaa sisältöä, joten tyytyminen onkin pelin mukana tulevaan soittovalikoimaan, joka ei siis ole huono, mutta jälleen kerran painotan sitä, että melkein 60 euron hintainen hintalappu pelkälle pelille on hiukan liikaa, jos ajatellaan, että jostain muusta Guitar Hero -julkaisusta – joka pitää sisällään paljon enemmän kappaleita – maksetaan melkein saman verran.

Guitar Hero: Metallica ei ole pelkästään hiukan suuremman biisivalikoimansa kanssa Aerosmith -peliä onnistuneempi paketti. Pelin koko presentaatio on toteutettu paljon saumattomammin ja peli tuntuu ihan oikealta Metallica-tuotteelta, eikä niinkään Guitar Hero -peliltä, johon on sinne tänne lätkitty vähän Metallican makua. Peli on autenttisuuteen pyrkivää tavaraa aina soittolavoja ja keikkapaikkoja myöten, minkä lisäksi Metallica-poppoo on varsin hienosti visualisoitu, vaikkakin heppujen lookit (basisti Robert Trujilloa lukuun ottamatta) onkin selkeästi mallinnettu jostain 90-luvun loppupuolelta. Pelissä on muutenkin paljon mielenkiintoista Metallica-ekstraa, toisin kuin Aerosmith -pelissä aikoinaan.

Yleisen kuvagallerian ohella jokaisesta biisistä on nähtävillä lyriikat, mutta soittamalla pelin kappaleita, aukeaa lisäksi jokaisesta pelin kappaleesta atseltavaksi osio nimeltä “Metallifacts,” jossa voi kuunnella koko biisin itse soittamatta lainkaan ja samalla lukea faktoja kyseisestä biisistä, sen historiasta ja niin edelleen. Metallifacts ei ulotu pelkästään Metallican omiin, vaan myös pelin muidenkin artistien biiseihin. Lisäksi kappaleiden soittaminen avaa videoita, joissa pääsee kurkistamaan muun muassa Metallica -pelin kulissien taakse, sekä videotaltiointeja Metallican keikoilta, muun muassa Moskovasta 2007. Varsin mukavaa nippelitietoa ja ekstraa kaikille bändin faneille ja samalla Metallifacts -osio on hyvä keino nauttia pelin musiikeista joutumatta aina soittamaan niitä.

Pelimekaniikaltaan juuri mikään ei ole muuttunut World Tour -pelin ajoilta. Pelaaja soittelee biisejä, avaa uusia, katselee muutamia animaatiopätkiä pelin “juonen” edetessä ja sitten soittelee taas lisää avatakseen lisää. Jokseenkin oudosti Metallica -pelin uramoodi ei tosin kestä kovinkaan kauaa. Ei edes sitä mitä se Aerosmithissä pituudeltaan oli. Tämä johtuu siitä, että pelissä on jo valmiiksi melkein puolet kappaleista soitettavissa pikapelissäkin ja jo muutaman keikan jälkeen kaikki pelin kappaleet on avattu käyttöön, siitä huolimatta, että listalla olisikin vielä yli kymmenen aiemmin soittamatonta kappaletta. Kun saavuttaa pisteen, jossa kaikki kappaleet on soitettavissa, ei urapelissä ole enää muuta tehtävää kuin soitella kaikki kappaleet viiden tähden suorituksella lävitse, jotta saisi kasaan kokonaistavoitteena olevat 245 tähteä. Kun nämä kaikki 245 tähteä kerää, aukeaa viimeinen lukittu videonpätkä. Lyhyen urapelin jälkeen jäljelle jääkin enää huipputulosten takominen listoille, sekä World Tour -pelistäkin tuttu musiikkistudio, jossa voi luoda omia kappaleitaan.

World Tour oli ilmestyessään Guitar Hero -pelisarjan ensimmäinen kokonaisen bändin kasaamisen mahdollistava peli, mutta samalla se pisti vaikeustasot uusiksi GH: Aerosmith -pelin ajoilta. Vaikeustasoja tuli World Tourin myötä yksi lisää (beginner) ja muutoinkin vaikeustasoja viilattiin siten, että medium-taso muuttui paljon helpommin lähestyttävämmäksi, kuin mitä se oli vielä Aerosmith -pelin aikaan. Samoilla linjoilla jatketaan Metallica -pelinkin kanssa ja tarjolla edelleen myös se beginner ja vaikeustasot ovat edelleen yleisesti ottaen samantuntuiset kuin World Tourissakin. Pieneä uudistuksena kappaleita soitettaessa näkee nyt suoraan, kuinka monta tähteä soittamisesta on tulossa. Nuotteja oikein ja oikea-aikaisesti naputtamalla tähtimittarin energia kasvaa ja kun mittari täyttyy ilmestyy ruudulle aina uusi numero yhdestä viiteen.

Eri bändiroolien osalta ainoastaan laulamiseen ja rumpuihin on tullut pientä muutosta ja rumpujen osalta tämä muutos on tuki tuplabasarille. Laulamisen osalta homma toimii muuten vanhaan malliin, mutta nyt peli myös kommentoi pelaajan laulasuoritusta ruudulla sanoilla, kuten “average”, “rough” ja “excellent!” Tämä pieni, mutta hyvä uudistus auttaa hieman paremmin hahmottamaan oman suorituksen tasoa laulettaessa, kun enää ei tarvitse niin tarkkaan tapittaa laulun viivaa ja sitä meneekö oma ääni yksi yhteen alkuperäisen kanssa. Hienona bonuksena pelissä toimivat myös Microsoftin karaokepelin, Lipsin langattomat mikrofonit, joten jos sattuu Lipsin omistamaan, eikä omista virallista GH-mikkiä, korvaantuu puute tällä tavoin varsin mukavasti.

World Tourin tapaan GH: Metallica on melkeinpä bändinä pelatessa kaikkein hauskinta hupia. Peliä testattiin arvosteluhetkellä kitaristin, basistin, sekä laulajan (Lips-mikrofoni) voimin ja pelaaminen oli erittäin hauskaa ja kokonaisuudessaan toimivaa. World Tourin tapaan pelistä löytyy myös samalla konsolilla onnistuvan bändimoninpelin ja kaksinpelattavan kitarakamppailu head to head -pelimuotojen lisäksi Live-moninpeli, sekä kaikki tutut moninpelivariaatiot, kuten bändinä pelaaminen, face-off, co-op guitars, sekä Band Vs. Band. Uusia pelimuotoja ei siis World Touria pelanneille ole luvassa. Koska peliä ei tätä kirjoittaessa ole vielä julkaistu, emme voineet testata moninpelaamista Livessä.
Loppujen lopuksi Guitar Hero: Metallica on sitä mihin se pyrkiikin; Metalica -ja metallifaneja viihdyttämään tarkoitettu musiikkipaketti, joka pellisesti tarjoaa kuitenkin kovin vähän uudistuksia.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Lips-mikkien yhteensopivuus
  • - Ekstrat
  • - Tuhti paketti metallia
  • - Death Magnetic albumin yhteensopivuus

Huonoa

  • - Uramoodi on liian nopeasti ohitse
  • - Hieman suolainen hinta