Arvostelussa Halo – Reach

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 4.lokakuu 2010

Peliarvostelu

Pelin nimi Halo - Reach
Alusta XBOX360
Ikäraja 16
Arvostelukappale Microsoft
< >
Avaa pelin lisätiedot

Microsoftin käsissä varsinaiseksi megahitiksi muodostunut Bungien Halo -saaga alkaa olla viimeisillään ? tai ainakin Bungien osalta sarjan uusin peli, Halo ? Reach jää tällä erää viimeiseksi, pelitalon keskittyessä kehittämään toiselle suurelle julkaisijalle, Activisionille pelejä.

Halo ? Reach on toinen Halo -pelien peruskaavasta poikkeava tuotos. Siinä missä kolme ensimmäistä Halo -peliä keskittyivät viimeisen elossa olevan Spartan II -sotilaan, Master Chiefin edesottamusten pelaamiseen, keskittyi Halo 3:n jälkeen julkaistu Halo – ODST kuvaamaan Halo 3:n aikaisia tapahtumia tavallisempien sotilaiden näkövinkkelistä. ODST ei allekirjoittaneen mielestä ollut aivan samaa kaliiberia aiempien Halo -pelien kanssa, sillä hahmoista puuttui persoonallisuutta ja peli oli kokemuksenakin varsin lyhyt.
Nyt piinapenkkiin astuu siis Halo ? Reach. Fanaattisimmat Halo-fanit sen jo tievävätkin, mutta Reach sijoittuu aikaan ennen kaikkia aiempia Halo -pelejä ? aikaan jolloin Spartan II -projektia ei oltu vielä otettu edes käyttöön. Taistelu Maan puolustusjoukkojen ja tutun Covenant -alienliittouman välillä käydään ihmisten asuttaman Reach -planeetan pinnalla. Pelin sankarit ovat alkuperäisen Spartan -projektin tavallista kestävämpiä sotilaita, joiden suojat palautuvat ennalleen, kuin Master Chiefillä ikään, mutta joiden on käytettävä lääkintäpakkauksia itse elinenergian palauttamiseksi.

Sopisi olettaa, että koska Reach on Bungien viimeinen Halo -peli, siitä olisi tehty jotain aivan erilaista ja pelikokemuksena ainutlaatuinen. Näin ei kuitenkaan oikeastaan ole, sillä pääosin Reach on vuosien varrella tutuksi tulleella Halo-kaavalla maustettu pelikokemus, jonka menestysreseptiin Bungie ei välttämättä ole uskaltanut liikaa edes koskeakaan. Aina kontrolleista vihollisiin, kuin osapuolien käyttämiin aseisiinkin on kaikki pääosin sitä tuttua samaa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä miksi rikkoa hyväksi havaittua konseptia.

Siitä huolimatta Halo ? Reach on kuitenkin paljon parempi peli kuin ODST ja ehkä jopa parempi kuin Halo 3 ? ainakin mitä yksinpelikampanjaan tulee. Pelaaja omaksuu pelissä Six -nimeä kantavan Spartan-sotilaan roolin ja toimii osana isompaa, Noble Team -nimistä iskujoukkoa. Tällä kertaa ? kuin ei ODST-pelissäkään ? sotaa Covenanteja vastaan käydä yksin, vaan porukassa. Pelin tekoäly toimii kaikin puolin ja sitä on Halo -saagan aiemmista osista paranneltukin jonkin verran. Viholliset toimivat älykkäästi ja suojautuvat vihollisen uhatessa, mutta samaan aikaan myös omat taistelutoverit tekevät tehokasta työtä putsatessaan Covenantin rivimiehiä pois päiväjärjestyksestä, pelaajan ladatessa lipastaan seinän takana.

Asearsenaali koostuu pääasiassa tutuksi tulleesta valikoimasta, kuten UNSC:n perusrynkystä, plasma- ja peruskranaateista, pumppuhaulikosta, sekä pistoolista ja singosta. Covenantin puolelta on mahdollista käyttää muun muassa neula-asetta, sotavasaraa, sekä repeateria, joista viimeksi mainittu on eräänlainen katkaistu haulikko. Uusia tuttavuuksia ovat muun muassa ihmisten kranaatinheitin Covenantien sekä neula- ja plasmakiväärit. Kokonaan uusi juttu ovat eräänlaiset poweupit, joita pelaaja voit pelin kuluessa ottaa käyttöönsä. Tällaisia erikoiskykyjä voi kerrallaan olla mukana kuitenkin ainoastaan yksi. Tarjolla on muun muassa nopea juoksu, jetpack, suojien lataaminen,sekä osittainen näkymättömyys. Erikoiskyvyistä on pelin kuluessa paljon hyötyä, sillä paikoitellen taistelut äityvät todella tiukoiksi ja joitain kohtia saattaa joutua tahkoamaan muutamaankin kertaan.

Luonnollisesti apuna on jälleen tuliluikkujen lisäksi myös useita tuttuja kulkupelejäkin. Klassinen Warthog, Covenantien lentohärveli Banshee, tehokas plasmatankki sekä Maan puolustusjoukkojen mönkijä ovat vain muutamia esimerkkejä näistä. Vaikka etenkin yksinpelin osalta tarjolla on melko vähän oikeasti uutta opeteltavaa tai nähtävää ? suurin osa Covenant-yksiköistäkin on aiemmin nähtyjä — on Halo ? Reach silti piristävän vauhdikas ja mukaansatempaava Halo-peli. Johtuuko se sitten, siitä, että pelaaja pääsee kerrankin taistelemaan älykkäiden tekoälytovereiden rinnalla ja suorittamaan riittävän vaihtelevia tehtävätavoitteita, vaiko sitten se, että alkuperäisen Halon tapaan Reachin tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa sellaiselle maaperälle, joka ei muistuta liikaa sarjan aiempia seikkailuita, mutta mielestäni Halo ? Reach on mukaansatempaavampi kuin Halo 3 ja ODST. Reach-planeetan maisemat ovat muutoinkin todella hienosti suunniteltuja ja taso tasolta miljöö muuttuu mukavasti. On lumimaisemaa, on aavikkoa, on ahtaita sisätilataisteluita, on vauhdikkaita hetkiä menopelien kyydissä, sekä myös muun muassa taistelua ihmisten pystyttämässä kaupungissa, Uudessa Aleksandriassa, jossa Noble Teamin tulee evakuoida paikka siviileistä. Lisäksi pelattavuutta on maustettu yhdellä taistelulla avaruudessa, jossa pelaaja ohjastaa pientä hävittäjää, sekä muutamalla Reachin pinnalla tapahtuvalla taistleulla, jossa ollaan sotilaita sisällään kuljettavan Falconin puikoissa.

Visuaalisesti Halo ? Reach on ensimmäisen Halon jälkeisen ”vau-efektin” jälkeen ainakin omalla kohdallani ensimmäinen Halo -sarja peli, joka onnistuu säväyttämään, joskaan ei ihan samalla asteikolla, kuin se ensimmäinen peli. Halo 2 oli aikoinaan graafisesti jokseenkin ykkösen toistoa ja Halo 3 sekä ODST sen sijaan tuntui lähes samalta, vain hieman tarkemmilla tekstuureilla sekä isommalla resoluutiolla varustettuna. Reach näyttää oikeasti siltä, että esimerkiksi hahmojen liikeanimoinnin osalta on tehty töitä ja muutoinkin grafiikan tarkkuus ja yksityiskohtaisuus on paljo n säväyttävämpi kuin kahdessa aiemmassa Halo -pelissä. Halo ? Reachin hahmot eivät jää kasvottomiksi mongertajiksi, vaan Noble Teamin jäseniltä ? poislukien pelaajan oma hahmo ? löytyy ihan oikea naamavärkkikin sen kypärän alla, kuten tulee pelin paikoin upeiden välipätkien aikana monesti nähtyä.

Äänipuoli ei luonnollisesti petä, vaan tarjolla on jälleen rauhallista sekä hieman nopeatempoisempaakin musiikkia ryydittämään toimintaa. Musiikki on varsin kaunista ja etenkin hetkinä, jolloin ihmiskunta kokee pelissä menetyksiä ovat saaneet osakseen varsin hyvin koostettua musiikkia. Äänityöskentely on odotetusti varsin vahvaa ja äänipuolen ainut ihmettelyn aihe (jälleen kerran) on se, että miksi ääniefektien, musiikkien sekä puheen voimakkuuksia ei voi erikseen säätää. Näin on ollut aina ja ainakin itselläni on aina ollut vaikeuksia joissain kohdissa saada selvää siitä, mitä hahmot kulloinkin toisilleen puhuvat ? vasrinkin ilman tekstistystä — ellei ääntä stereoista laita paljon kovemmalle, jolloin kovenee samalla koko muu äänimaailma samalla kertaa.

Yksinpelinä Halo ? Reach on varma valinta sarjan faneille ja onhan toki neljän yhtäaikaisen pelaajan co-op kampanjatuki paikallisesti kuin Livenkin kautta edelleen varsin upea kokemus ja lisää uudelleenpeluun arvoa, mikäli ensin haluaa pelata pelin ylhässä yksinäisyydessään lävitse. Muu moninpelaaminen tukee aiempien pelien tapaan maksimissaan 16 pelaajan kekkereitä. Tarjolla on tuttua pelimoodeja, kuten slayer, king of the hill ja capture the flag. Ensimmäisestä Halo -pelistä paluun tekee pelimuoto race, jossa nimensä mukaisesti kisataan pelin menopeleillä. Aseiden käyttö on toki sallittua. Varsinaisista pelimuodoista on sitten tuttuun tapaan tarjolla useita eri variaatoita, jotka sisältävät poikkeuksia peruspelisääntöihin. Halo ? Reachin myötä näiden variaatoiden määrä kasvaa entisestään hiukan.

Invasion on 6 vs. 6 deathmatchia pelin kuluessa muuttuvin tekijöin, stockpilessa taistellaan joukkeina neljästä satunnaisiin paikkoihin ilmaantuvista lipuista ja headhunter on deathmatch -tyylinen pelimuoto, jossa hamstrataan pääkalloja ja viedään niitä pistepaikoille pisteiden keräämiseksi omalle tilille. Mikäli pelaaja kuitenkin onnistuu kuolemaan matkalla pistepaikalle, kaikki pääkallot putoavat maahan ja muut voivat kerätä ne.
Arena -pelimuoto sen sijaan on eräänlainen Halo -peleistä löytyvän seuranhakusysteemin, matchmakingin vaihtoehto. Arenassa pelaajat rankataan ja pistetään samoille servereille sen mukaan, mikä on tappo- ja kuolemaprosentti. Tämä auttaa paremmin asettamaan vähän kokemattomampia pelaajia semmoisille servereille, joissa vastustajat ovat varmasti tasavertaisempia kuin matchmakingissa. Arenan hyödyntämiseksi ja sen mitaliluokituksessa pysymiseksi on pelaajan pelattava riittävän paljon. Peliseuraa Halo ? Reachin Live-puolelta ei puutu. Lähes kaikkia pelimuotoja on pelaamassa useita tuhansia pelaajia ja matchmaking -ominaisuuden ? tai Arenan ? avulla pelaajien on mahdollista saada oman tasoistansa seuraa paljon helpommin, eikä pelisessiot äidy pelkäksi selkäsaunaksi uraansa vasta aloittaville pelaajille. Halo ? Reachin myötä, myös kokemuksen kartuttaminen on muuttunut. Nyt pelaajaa palkitaan jokaisen ottelun jälkeen krediiteillä, joilla voi sitten kukin kustomoida omaa moninpelihahmoaan erilaisin ostettavin varustein, jotka eivät kuitenkaan vaikuta itse hahmon kestävyyteen, vaan ovat lähinnä visuaaliseksi silmänruoaksi tarkoitettuja. Ei ole vaikea kuvitella miksi Halo 2 oli vanhan Xboxin pelatuin peli Livessä ja miksi myös Halo 3 on ollut jättisuosittu Xbox 360:llä. Bungie on osannut luoda erittäin toimivan matchmaking-järjestelmän, sekä simppelin, mutta nautittavan pelattavuuden, jotka takaavat sen, että kaikilla FPS-peleistä pitävillä on hauskaa Halo -pelien parissa, eikä Reach ole tässä asiassa mikään poikkeus.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Kahteen edelliseen Halo -peliin verrattuna parempi grafiikka
  • + Live-moninpeli
  • + Co-op pelitila
  • + Kokonaisuutena mielenkiintoisempi kokemus kuin Halo 3
  • + Yksinpelissä on riittävästi toimintaa ja vaihtelua

Huonoa

  • - Ääninäyttely usein puuroutuu muun äänimaailman alle