Arvostelussa Heavy Rain

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 1.maaliskuu 2010

Peliarvostelu

Pelin nimi Heavy Rain
Alusta
Ikäraja 18
Arvostelukappale Nordisk Film
< >
Avaa pelin lisätiedot

Interaktiivinen elokuva oli nimitys, jonka kuuleminen sai 90-luvun villeinä CD-ROM -vuosina jokaisen itseään arvostavan pelaajan korvat vuotamaan verta. Termistä tuli surullinen synonyymi teknisesti heikoille ja sisällöllisesti ala-arvoisille videokollaaseille, joiden suurin pelillinen anti oli enterin painaminen levynvaihtoruudussa. Vaikka elokuvamaisuudesta on tullut sittemmin modernin konsolipelin arkipäivää, on varsinaisia interaktiivisia elokuvia ilmestynyt vain vähän. Genren uuspioneereistä ei mieleen putkahda kuin ranskalainen Quantic Dream, joka säväytti pelaavaa yleisöä vuonna 2005 kehutulla Fahrenheitillaan ja nyt, vuonna 2010, suuren ennakkokohun siivittämällä Heavy Rainilla.

Fahrenheitia en valitettavasti päässyt koskaan pelaamaan, mutta internetin juorupalstat kertovat Heavy Rainin olevan kaiverrettu samasta puusta. Kyseessä on kuin pitkä elokuva, jossa pelaaja vaikuttaa tapahtumien kulkuun vääntämällä ohjainta ruudulla välähtävien ohjeiden mukaisesti. Pelaaminen näyttää äkkiseltään sarjalta Quick Time Eventejä, mutta Heavy Rainin typistäminen pelkäksi kolmekirjaimiseksi akronyymiksi olisi solvaus. Tavallisista QTE-viritelmistä poiketen, pelaajalle tarjotaan vaihtoehtoisia etenemistapoja, eikä mokaaminen ei ole kriittistä, vaan onnistumiset ja epäonnistumiset yksinkertaisesti muokkaavat tarinan suuntaa. Pahimmillaan joku päähenkilöistä heittää henkensä, mutta juoni porskuttaa eteenpäin tästäkin huolimatta. Mukana on myös aimo annos lähes klassista seikkailupeliä, joskaan mitään monipuolista ongelmanratkontaa ei kannata odottaa ? se on uhrattu kerronnan alttarilla. Seikkailuosuuksista pääsee läpi pienellä ravaamisella ja hotspottien etsimisellä. Amatöörimäisimmältäkään pelaajalta tuhraantuu tuskin yli kymmentä tuntia pelin ensiläpäisyyn.
Palaan pelattavuuteen tuon tuosta, mutta ensiksi käyn läpi pelin tärkeimmän elementin, tarinan. Heavy Rain noudattaa klassista trillerin kaavaa: Origami-tappajaksi ristitty sarjamurhaaja kaappaa kouluikäisiä lapsia ja hylkää sadeveteen hukutetut ruumiit joutomaatontille paria päivää myöhemmin. Tarina saa alkusysäyksen, kun nuori ? traagisen onnettomuuden seurauksena perheensä ainoaksi lapseksi jäänyt – Shaun Mars joutuu murhaajan kynsiin. Poika häviää jäljettömiin keskellä päivää ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, on hänellä elinaikaa vain muutama vuorokausi. Mysteerin selvittämiseen sotkeutuvat neljä hahmoa, joiden välillä pelaaja vuorottelee: murhaajan julmaan pyöritykseen ajautuva isä, Ethan Mars, Origami-tappajan tapausta tutkiva journalisti, Madison Paige, lapsenkasvoinen FBI-agentti, Norman Jayden, sekä viskiä juovan yksityisetsivän stereotyyppi, Scott Shelby. Tarinan kulku ja päätös jää pelaajan kontolle. Kuka kuolee, kuka jää henkiin?

Pelin tarina on videopeliksi erittäin toimiva ja kypsä. Olisi toki naiivia väittää sen haastavan vuosikymmenten kulutusta kestäviä elokuvaklassikoita, tai edes modernin Hollywood-trillerin parhaimmistoa, mutta videopelien mittapuulla kyse on mestariteoksesta. Mieleen juolahtaa vain yksi isompi kritiikin aihe, eikä sitä voi oikeastaan pukea sanoiksi paljastamatta juonen keskeisiä tapahtumia. Kyse on kerronnallisesta epäkohdasta, joka paljastuu vasta tarinan viimeisen viisiprosenttisen aikana, joten se ei ehdi rikkoa pelin veitsellä leikattavaa tunnelmaa kovin pahasti. Tarinasta ja käsikirjoituksesta löytyy tästä huolimatta erittäin paljon kehuttavaa: Heavy Rain uskaltaa sivuta peleille harvinaisempia aiheita, kuten Ethanin paniikkihäiriötä sekä tämän etäiseksi taantuvaa suhdetta poikaansa. Asiat käsitellään ohimenevästi ja niillä on selvästi juonta tukeva funktio. On silti ilahduttavaa nähdä että on olemassa pelejä, joissa uskalletaan pohtia sellaisiakin asioita, jotka eivät räiskimällä ratkea.

Tunnelmansa puolesta Heavy Rain vetää pisteet kotiin. Pelaajaa potkitaan aika-ajoin hereille intensiivisillä toimintakohtauksilla, mutta tarjottimella on enimmäkseen melankoliaa, epätoivoa ja ahdistusta ? suomalaisen mielenlaadun peruselementtejä. Pelin alakuloinen tunnelma saa viimeisen silauksen leffamaisista musiikeista sekä läpi pelin ropisevasta sateesta. Osattomaksi ei jää myöskään käsikirjoitus, ja jopa englanninkielinen ääninäyttely ajaa asiansa. Poikkeuksen tekevät ainoastaan hahmojen ääneen puhutut ajatukset, jotka kuulostavat useimmissa tilanteissa hieman päälle liimatuilta ja irrallisilta. Äänen häivytys ja pieni kaikutehoste olisivat parantaneet lopputulosta kummasti.

Tiivis tunnelma ei rakennu yksinomaan ohjauksellisista ja kerronnallisista elementeistä, vaan tärkeä osa pelaajan ja tarinan välistä yhteenkuuluvuutta tulee suoraan selkärankaan uppoavista kontrolleista. Ruudulla välähtävien kuvakkeiden omaksuminen vaatii pientä totuttelua, mutta vaivanpalkaksi pelaaja uppoaa osaksi kerronnan ja pelattavuuden virtaa. Musiikkitermein, pelaamiseen syntyy flow, joka hämärtää tarinankerronnan ja pelaamisen välistä rajaa. Pelaaja ei koe olevansa mikään passiivinen tarkkailija, joka reagoi vasta kun peli niin sallii, vaan läsnä ollaan ihan pienissä arkisissa askareissa: oven avaaminen, ripsivärin levittäminen ja valokatkaisimen painaminen hoituvat samoilla napin painalluksilla ja intuitiivisilla analogiohjaimen liikeradoilla kuin henkeä salpaavat toimintakohtauksetkin. Ainoat asiat joiden kanssa en päässyt sinuksi olivat Sixaxis-ohjaimen heiluttelua vaativat liikkeet sekä hahmojen kankeat kävelykontrollit seikkailupeliosioissa. Sixaxis-mokailusta syytän epäryhdikästä peliasentoani, mutta jälkimmäinen töppäys menee Quantic Dreamin piikkiin.
Heavy Rain on pelinä melko lyhyt. Kokemusta tiivistää tiukkaotteinen juoni, joka pitää pelaajan pihdeissään kunnes ruudulla rullaavat lopputekstit. Omat pelisessioni venähtivät lähes järjestäen yliajalle ja mikäli kotitalouden ainoalla televisiolla ei olisi ollut muutakin käyttöä, olisin varmaan läpäissyt koko pelin yhdeltä pitkältä istumalta. Jotain taikaa Heavy Rainin tunnelmassa on, sillä mieli palaa pelin pariin jopa läpäisyn jälkeen: tarinalla ja yksittäisillä kohtauksilla on useita vaihtoehtoisia loppuja, enkä malta olla pohtimatta, kuinka juoni päättyisi jos joku päähenkilöistäni ei olisikaan selvinnyt hengissä alkua pidemmälle. Aivan koko esitystä tulee tuskin istuttua läpi paria kertaa enempää, mutta peli antaa mahdollisuuden palata myös yksittäisiin kohtauksiin.

Jos Quantic Dreamin tavoitteena oli palauttaa pelaavan yleisön usko interaktiivisiin elokuviin, onnistuu se Heavy Rainin avulla kymmenen pisteen ja papukaijanmerkin arvoisesti. Kerronnan ja pelattavuuden välinen raja hämärtyy hetkittäin olemattomiin, mikä lienee suurin kehu jonka interaktiivinen elokuva voi saada. Vaikka tarinalla ei elokuva-alan arvopystejä voitettaisikaan, on tunnelma käsinkosketeltavan tiivis, eikä kömpelöitä kävelykontrolleja suurempia kauneusvirheitä juuri löydy. Heavy Rain on genrensä merkkipaalu ja niitä harvoja pelejä, jotka ansaitsevat K-18 -kypsyysleimansa muutenkin kuin ylettömällä väkivallalla.

Yhteenveto

Lähes täydellinen

Hyvää

  • + Yllättävän suuri uudelleenpeluuarvo
  • + Pelattavuus imee mukaansa
  • + Audiovisuaalisesti pätevä
  • + Pelaajan toimiin mukautuva juoni
  • + Käsinkosketeltava tunnelma

Huonoa

  • - Juoni ei niin nerokas kuin haluaisi olla
  • - Hahmojen kävelyttäminen kankeaa