Arvostellut: Mikko Kosonen, 3.maaliskuu 2018

Peliarvostelu

Hellmut – The Badass From Hell

Pelin nimi: Hellmut - The Badass From Hell
Alusta: PC
Kehittäjä/Julkaisija: Volcanicc/Grindstone
Pelaajamäärä/Moninpeli: 1 (tuloslistat)
< >
Avaa pelin lisätiedot
Arvostelun Hellmut - The Badass From Hell kansikuva

Hellmut – The Badass From Hell on slovakialaisen indiestudion, Volcaniccin ensimmäinen peli. Peli lainailee ideoita menneiltä vuosikymmeniltä ja kolikkopelihallien kulta-ajoilta, kuten niin moni muukin tämän päivän simppeliä hauskanpitoa tarjoava pelitapaus. Housemarquen loistava Nex Machina on sekin yksi tällainen.

Hellmutin alkuintrossa pähkähullu proffa yrittää salaisessa laboratoriossaan ratkaista ikuisen elämän salaisuuksia ja vahingossa avaakin portaalin helvettiin, josta kaikennäköiset ja karvaiset demonit putkahtavat ihmisten maailmaan – itse beelzebub mukanaan. Tohtori siinä sivussa hajotetaan atomeiksi (tarkemmin pelkkä pääkallo jää jäljelle). Beelzebubin jälkeen portaalista paukahtaa vielä mukava lonkerokyklooppi Ka-Ra ja elvyttää proffan pään leijuvaksi kalloksi. Samalla proffa saa kyvyn muuntautua erilaisiksi aseistetuiksi monsteriksi taistelussa demoneita vastaan – eli helvetinmutantiksi. Kas, siitä nimi Hellmut. Kuulostiko tarpeeksi kreisiltä?

Hellmut on pelattavuudeltaan nopeatempoinen shoot ’em up, jota voisi helposti rinnastaa peliklassikoihin, kuten Smash TV, Total Carnage ja esimerkiksi vielä vanhempaan tapaukseen ja yhteen allekirjoittaneen lapsuudensuosikeista, peliin nimeltä Shamus. Samaan syssyyn heitetään nyt vielä mainintana myös luolastotoimintojen klassikko, Gauntlet.

Hellmut ei ole kuitenkaan niin sanottu ”twin stick shooter”, kuten Smash TV, Total Carnage tai Nex Machina, sillä oikea tatti toimii ainoastaan kulloisenkin aseen tähtäimenä ja – riippuen siitä millä pelaa – hiiren korvat tai peliohjaimen liipaisimet rykäisevät ulos ammuksia, heittävät vasaroita tai muuta erikoisempaa. Hellmuttia ja yllä mainittuja pelejä kuitenkin yhdistää se, että samalla kun omaa high scorea yritetään kasvattaa ja tasoja päästä lävitse, ei paikallaan juurikaan voida pysyä ammuskellessa. Mitä tulee peliohjaukseen ja kontrolleihin, toimii Hellmut varsin hienosti niin peliohjaimella kuin hiiri-näppäimistö -yhdistelmälläkin.

Hellmut käsittää useamman erillisen tason (jonka huomaa pääasiassa pelin vaikenemisesta sekä taustamusiikin vaihtumisesta) sekä kolme kappaletta isompia välipomovastuksia ennen beelzebubia. Välipomojen väliinkin mahtuu pienempiä alipomoja. Nämä kaikki vaihtelevat, sillä Hellmut luottaa satunnaisgeneroinnin voimaan. Tämä ominaisuus pitääkin pelin mielenkiintoisena, kun tasot eivät koskaan ole samanlaisia eikä koskaan vastaan tule samoja mörköjä – toki helvetistä saapunut demonikatras on kirjoltaan rajallinen, mutta niiden sekoitteleminen ja vaihteleminen toimii kivasti.

Pohja-idealtaan tasosuunnittelu kuitenkin pysyy samana; pelaaja koluaa luolastoja ja putsaa niitä huone kerrallaan. Pelaaja saapuu huoneeseen ja demonit ilmaantuvat paikalleen. Tätä toistetaan huoneesta toiseen. Joskus huoneeseen mentäessä ovi sulkeutuu energiaportin avulla ja pelaajan on pakko taistella taistelunsa yhdessä ja samassa tilassa. Yleensä peli kuitenkin antaa poistua ja perääntyäkin. Kun kaikki luolaston huoneet on putsattu peli heittää ruudulle yleensä kolme portaalia; yhdestä pääsee kaupparuutuun, toisesta päätetään leveli ja kolmas tarjoaa Ka-Ran haasteruutua.

Pelissä toimitaan permadeath -ideaa käyttäen, eli kun pelaajan päähahmon, eli leijuvan pääkallo elinenergia ehtyy, peli loppuu ja tulee game over. On aloitettava aivan alusta. Ennen aloitusta pelaaja saa kuitenkin valita ”muotonsa” eli yhden monsterin turvakseen.

Niin kauan, kun pelaajan monsteri on aktiivisena, on pelaajalla ikään kuin kaksi elämää. Monsterin ja kallon välillä saa vaihdella pelin aikana ja kannattaakin sillä hahmojen aseissa on eroja, mutta on syytä olla varovainen ettei kallo menetä henkeään.

Ka-Ran haastehuoneessa on mahdollista saada palkinnoksi uusi monsteri – jos haasteen selvittää lisätään monsteri suoraan pelaajan valikoimaan, joten jos pelaajalla jo ennestään on vaikkapa jäljellä leijuva kallo ja rottakuningas-monsteri, saa pelaaja ”kolmannen elämän” avukseen pelin luolastojen ja tasojen päihittämisessä. Pahimmassa tapauksessa haasteeseen lähteminen voi myös tarkoittaa sitä, että koko pelisessio päättyy haasteen aikana.

Osa näistä haastepalkinnoista on pysyviä – monsterit avautuvat alkuruutuun valittavaksi ennen pelin aloittamista, kun taas osa on vain sen hetkisen pelikerran ajaksi apuun tulevia monsterihahmoja. Väliaikaisestakin avusta on apua, sillä jokainen hahmo on erilainen aseistukseltaan kuin erikoishyökkäykseltäänkin.

Ka-Ran tarjoama haaste on kuitenkin aina haastava ja nekin vaihtelevat. Välillä pelaaja putsaa pieniä huoneita, joiden oviaukot lukitaan taistelun ajaksi ja demoneita ahtaassa tilassa on vaikea väistellä. Välillä annetaan vain vähän aikaa listiä kaikki demonit.

Pelaamisen ohessa luolastoista saadaan ja löydetään kolikoita sekä timantteja, samalla kun lääkintälaukut ja rajatuin panoksin varustetut paremmat aseet auttavat haasteessa ja elossa pysymisessä.

Välillä kesken tasonkin pelaaja voi päästä myös kaupparuutuun. Kaupasta voi rajoitetusti ostella lääkintälaukkuja sekä panssaria, parempia aseita kuin esimerkiksi lisäammuksia. Kaikki kuitenkin maksaa ja kultakolikoita ei kerry turhan nopeasti. Yleensä pelaaja joutuu siis tekemään valinnan ostaessaan korkeintaan yhden terveyttä palauttavan lääkintälaukun sekä yhden muun esineen. Timantteja keräämällä pelaaja voi ostaa elvytyspallukan, jolla voidaan palauttaa takaisin peliin yksi pelaajalta kuollut monsteri. Timantteja tarvitaan kuitenkin 60 kappaletta tätä yhtä pallukkaa varten, eikä niitäkään kerry jatkuvalla syötöllä.

Kun pelaajan monstereita paljon heikompi kallohahmokin lopulta kuolee (ja niitä kuolemia tulee paljon), peli päättyy ja heittää ruudulle tilastoa. Pelikierroksen aikana saavutetun high scoren ohella peli tarjoilee kivasti kaikenlaista pienempääkin nippelitietoa kumulatiivisesti, kuten kaiken kaikkiaan pelaamiseen käytetty aika, kaikissa pelisessioissa yhteensä kerätyt kolikot sekä esimerkiksi tapettujen demonien määrä. Voitettujen Ka-Ra -haasteiden määrä sekä kukistetut bossitkin löytyvät tilastoista. Tämän lisäksi pelistä löytyy omat leaderboardinsa muullekin kuin sille pelkälle high scorelle; tapetut demonit, isoin kill streak, nopein haasteensuoritusaika sekä nopein läpipeluuaika. Kaikkia näitä voi sitten verrata muiden tuloksiin ja oma sijoitus näkyy kätevästi listalla.

Erilliset leaderboardit tuovat totta kai lisää fiilistä uudelleen yrityksiin, kun yritetään peitota muiden ennätyksiä ja kivuta listalla – vaikka itse peli ei läpi menisikään. Joku läpäisynkin on jo tosin ennättänyt tehdä tätä arvostelua kirjoittaessa – kaksi nopeinta läpipelausaikaa ovat alle kymmenen minuutin suorituksia. Olettaen että kyseessä ei ole kehittäjien itsensä sisällyttämiä ”feikkiennätyksiä”, on kyseisen top-listan kärkeen aika vaikea kivuta.

Kokonaisuutena Hellmut – The Badass From Hell on varsin mainio indiepelidebyytti. Sitä jaksaa hinkata ja yrittää uudelleen ja uudelleen, jos ei läpäisyn vuoksi, niin ainakin omien ennätystulosten rikkomiseksi ja eri leaderboardeilla ylöspäin kapuamiseksi.

Hellmut sekoittaa kivasti jotain vanhaa, jotain uudempaa sekä jotain aivan omaa yhteen joukkoon. Vaikka pixelart -grafiikkaan nojautuvat indiepelit alkavat olla jo melkeinpä pikkuhiljaa silmien pyörittelyn aihe, tämä tyyli toimii erittäin hienosti Hellmutissa. Taustalla soivaa musiikkia sen sijaan saisi olla vähän vaihtelevammin, siihen nähden, että pelissä hinkataan samoja tasoja uudelleen ja uudelleen.

Musiikki kun vaihtuu ainoastaan tason vaihtumisen myötä ja jokaisessa tasossa on käytännössä vain yksi taustaraita loopilla. Musiikkia saa halutessaan vaihtaa old school -tyylistä moderniin tai näiden sekoitukseen, jolloin se kuulostaa joko vähän enemmän 8-bittiseltä tai uudemmalta tai miksatulta, mutta ero valintojen välillä ei ole kovinkaan suuri, eikä taustalla soiva musiikki näin ylipäätäänkään mitään kovin mieleenpainuvaa. Jos musiikkia verrataan vaikkapa samantyyppiseen yritä-kuole-yritä indie pixelart -peliin, Hotline Miamiin, on sen sekopäinen jumputus paljon koukuttavampaa kuunneltavaa.

Viidentoista euron indiepeliksi (tätä kirjoittaessa pienessä alennuksessa) ”helvetinmutanttia” on kuitenkaan vaikea liiemmin haukkua, sillä se tarjoaa rahan täydeltä hauskaa ja perinteistä high score -nokittelua.

Yhteenveto

Lähes virheetön

Hyvää

  • - Perusidea on hyvä ja toimiva
  • - Toimivat kontrollit niin hiiri-näppäimistöllä kuin padillakin
  • - Useammat leaderboardit koukuttavat paremmin
  • - Monstereissa riittävästi eroa
  • - Hinta-laatusuhde

Huonoa

  • - Taustamusiikki ei ole mitään erikoista ja toistaa itseään