Arvostelussa Hitman – Absolution

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 15.joulukuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi Hitman - Absolution
Alusta XBOX360
Arvostelukappale Namco Bandai Partners
Ikäraja 18
Avaa pelin lisätiedot

Videopelien alalta löytyy useampi tapaus, jossa jokin pelistudio on pakertanut lähes koko olemassaolonsa ajan yhtä ja samaa peliä, yhä uudelleen ja uudelleen. Tällaisista pelistudioista parhain esimerkki on varmastikin brittiläinen Team 17, joka on vuodesta 1995 julkaissut noin neljätoista kuuluisan matosodan, eli Worms-sarjan peliä. Muita tällaisia esimerkkitapauksia ovat muun muassa Battlefield-pelisarjaa kehittävä Digital Illusions, sekä tanskalainen Hitman-pelisarjan vuonna 2000 luonut IO Interactive. Muutaman melko kehnon Kane & Lynch -pelin jälkeen IO valjastettiin omistajiensa toimesta takaisin Hitman-sorvin ääreen, kehittämään pelisarjan viidettä osaa Hitman ? Absolutionia, jossa parivaljakko Kane & Lynch molemmat nähdään vain minimaalisessa cameo-roolissa.

Kun ensimmäinen Hitman-peli aikoinaan ilmestyi, oli se jotain todella mullistavaa allekirjoittaneen mielestä, eikä salamurhaajan roolissa ollut oikeastaan koskaan aiemmin saanut pelata ? ei ainakaan niin monipuolisesti. Oli myrkkyjä, kuristuslanka, vaimennettuja aseita, mahdollisuus varastaa kuolleilta vaatteet ja naamioitua toiseksi henkilöksi ja niin edelleen. Tehtävät olikin mahdollista suorittaa mitä erilaisin tavoin. Alkuperäinen peli Hitman ? Codename 47 kuitenkin lytättiin melko lailla eri medioissa, mutta itse pidin pelistä. Seuraava osa, Silent Assassin ei ollut aivan samaa tasoa ja sisälsi ehkä turhankin vaikean, muutetun pelimekaniikan. Hitman ? Contracts paransi otettaan jonkin verran kakkosen ajoilta, mutta monen mielestä sarjan huippu on koettu edellisessä pelissä, Hitman ? Blood Moneyn kanssa kuusi vuotta sitten.
Hitman ? Absolutionilla onkin ollut suuret saappaat täytettävinään. Onko Agentti 47 onnistunut tehtävässään? Uusin Hitman-peli lainailee vahvasti Splinter Cell-sarjan pelejä sekä kahden uusimman Batman-pelin tunnelmaa ja pelimekaniikkaa ? joku saattaisi vielä heittää sekaan Manhunt-pelitkin. IO Interactiven ihastuminen etenkin Splinter Cell-peleihin on sekä hyvä, että huono asia.

Huonoa on se, että Absolution tuntuukin nyt entistä enemmän muistuttavan Splinter Celliä ja Sam Fisheriä kuin klassisen Agentti ?viivakoodipää? 47:n seikkailuja. Kenties symbolisena eleenä pelin antisankari leikkaakin veitsellä jo heti pelin alkupuolella takaraivoonsa tatuoidun, hahmolle eräänlaiseksi tavaramerkiksi muodostuneen viivakoodin pois: mikään ei ole enää entisellä mallillaan.
Nimensä veroinen?

Uudessa Hitmanissa painotetaan entistä enemmän hiiviskelyä ja piiloutumista ympäristön tarjoamiin väliaikaissuojiin, kuten kaappeihin ja laatikoihin, joiden ohella myöskään ilmastointikanavissa ryömiminen sytkärin kanssa viholliskontaktin välttämiseksi eivät jää tuntemattomiksi asioiksi. Nämä seikat ovat juuri niitä, joista Splinter Cell parhaiten tunnetaan ? ja miksei Rocksteadyn Batman-pelitkin ja tiettyyn pisteeseen saakka se toimii myös Hitmanissakin, mutta on peliä pelatessa silti hieman koominen olo, kun palkkamurhaaja kiipeilee talon seiniä ja hyppii avoimista ikkunoista salamyhkäisesti sisälle. Hitman-pelille ominaisia olisivat enemmänkin ruoan myrkytykset, väijytykset katolla tarkka-ampujan kiväärin kanssa tai vaikkapa autopommi ? joita kaikkia löytyi sarjan ensimmäisestä osasta. Osaa näistä voi hyödyntää myös Absolutionissakin, mutta helpointa tuntuu olevan yksinkertainen hiippailu ja odottelu, kunnes haluttu kohde on yksinään, jonka jälkeen voi hyökätä ja vääntää niskat nurin, tainnuttaa kohteen tai vaikkapa iskeä ruuvimeisselillä kaulaan.

Piilottelun ja hiippailun lisäksi peli on myös omaksunut Splinter Cell ? Convictionista tutun ominaisuuden, jonka avulla voi Agentti 47 voi maalata useamman kohteen kerrallaan ja sitten paukutella kaikki yhteen hengenvetoon hengiltä ? vähän Hitman-elokuvan tapaan. Sekaan on ympätty myös muutamia suoria toimintakohtauksiakin, joita ei kerta kaikkiaan voi edes välttää.
Nämä seikat pois lukien Hitman ? Absolution kuitenkin tuntuu pääosin edelleen varsin toimivalta salamurhaajapeliltä, vaikka ei kenties sarjan parhaaksi osaksi nousekaan. Hitman ? Absolution jatkaa Agentti 47:n tarinaa kutakuinkin siitä mihin Blood Moneyssa jäätiin. Kaljupäisen antisankarin kaikissa aiemmissa peleissä ?parhaana ystävänä? tehtävien aikana toiminut korvakuulokeavustaja, Diana Burnwood on päättänyt paljastaa ja tuhota koko agenttitoimiston sisältä käsin.

Rivinsä uudelleen koonneet agenttitoimiston johtajat haluavat Dianan hengiltä ja se onkin agenttimme ensimmäinen tehtävä. Tästä eteenpäin alkaa suuri ajojahti, jossa itsensä Agentti 47:n sekä erään toisen henkilön henki ovat vaarassa virkavallan, uudelleen kootun agenttitoimistonkin kuin muidenkin sekopäiden etsiessä näitä kahta. Estämällä tämän toisen henkilön joutumista vääriin käsiin, Agentti 47 saisi itselleen ainakin jonkinlaisen synninpäästön kaikista niistä salamurhista, joita hän on pelisarjan aikana suorittanut.

Sarjan uusimmassa osassa tästä kyseisestä, kylmänviileästä ja kenties hieman psykopaattisestakin salamurhaajasta alkaakin paljastua humaaneja piirteitä ? seikka, joka taas ei ainakaan omasta mielestäni tuntunut sopivan peliin, vaikka pelin tarina näin muuten onkin melko jännittävä ja yhtenäisempi kokonaisuus kuin kertaakaan aiemmin sarjan historiassa, jossa periaatteessa jokainen keikka ja jokainen tappo oli vain yksi irrallinen tapahtuma.

Siinä missä suurin osa pelattavuudesta on ottanut vaikutteita Spinter Cell-sarjan peleistä, on Hitman ? Absolutionin tunnelma kovin Batman ? Arkham Cityn henkinen. Muutamia päivänvalossa tapahtuvia keikkoja ja välianimaatioita, on peli pääosin täynnä visuaalisesti rikkaita öisiä katuja, sekä pimeitä sivukujia salamurhaajan hiiviskellessä paikasta toiseen selkä seinää vasten liimaantuneena. Pelin pitäminen öisessä pimeydessä tuo kieltämättä mukavaa vaihtelua pelisarjalle, mutta samaan aikaan tuntuu siltä kuin asialla olisi Bruce Wayne ilman lepakkopukuaan. Hitman ? Absolutionin tapahtumat sijoittuvat Amerikkaan ? muun muassa Chinatownin maisemiin, jossa asustaa Agentti 47:n uusin avustaja, mutta myös esimerkiksi Chicago ja Etelä-Dakotakin saavat osansa pelin tarinan lomassa.

Batman ? Arkham City -tyylisten vivahteiden sekä Splinter Cell tyylisen hiiviskelemisen ohella pelistä kuitenkin onneksi myös Hitman-pelisarjalle ominaisia tilanteitakin, joissa tulisi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ajoittaa tekemisensä juuri oikein. Etenkin kohtaukset, joissa olisi tarkoitus sulautua isoihin väkijoukkoihin, toivat mieleen Bruce Willisin tähdittämän salamurhaajaelokuvan Sakaali ? mikään ei ole jännittävämpää kuin yrittää sekoittua satapäisen ihmislauman sekaan metroasemalla, pelaajaa etsivien poliisien partioidessa ympärillä ja juuri oikeasti ajoitettuna ehtiä metron kyytiin juuri sopivasti ennen kuin poliisiksi pukeutunut pelaaja äkätään.

Kuten aiemmissakin Hitman-peleissä, myös Absolutionissa naamioituminen toiseksi henkilöksi on edelleen tärkeässä roolissa. Tehtävät ovat täynnä paikkoja ja huoneita, joihin ei noin vain kävelläkään musta puku ja punainen kravatti kaulassa. Aina silloin tällöin onkin joko tainnutettava tai tapettava joku uusien vaatteiden saamiseksi. Ruumiit ja tainnutetut henkilöt kannattaa piilottaa joko kaappeihin, raahata nurkan taakse piiloon, tai työntää vaikkapa ikkunasta ulos ? jos sellainen on mahdollista.

Eri asut takaavat pääsyyn uusiin tiloihin, jolloin pelaajaan ei ainakaan heti kiinnitetä huomiota. Pelisarjan kolmesta aiemmasta pelistä tuttu ?huomio-mittari? on edelleen niin ikään iso osa peliä. Outo käyttäytyminen, kuten hiiviskely aseistettuna poliisina eivät ole omiaan poistamaan epäilyksiä. Valeasussa onkin käyttäydyttävä mahdollisimman normaalisti, mutta samalla olisi hyvä edetä mahdollisimman nopeasti omassa tehtävässään, jotta valeasu ei paljastuisi. Kekseliäästi vain samankaltaista univormua yllään pitävät saattavat alkaa epäillä pelaajan oikeaa identiteettiä.

Esimerkkinä puutarhuri voi aivan hyvin kävellä poliisin ohitse herättämättä huomiota, mutta toisen puutarhurin ohitse ei epänormaalilla käytöksellä pääsekään ilman paljastumista. Joskus ?kollegat? saattavat lähteä seuraamaan pelaajan epäilyttävää hahmoa ja jos ei pysähdy kun pyydetään, epäilys vain kasvaa, ellei pääse nopeasti kauas pois kyseisen henkilön näkökentästä. Mikäli pelaaja paljastuu, ovat kaikki sotajalalla ja etsimässä agenttia. Tällöin myös valeasu tulisi vaihtaa toisenlaiseen, jotta epäilykset kaikkoaisivat kokonaan. Onneksi siellä täällä on paikkoja minne piiloutua kuumeisimman etsinnän ajaksi, jos uutta valeasua ei heti ole lähettyvillä. Tekoälyn taso pelissä on toimivaa tasoa, vaikka silloin tällöin tuleekin vastaan hetkiä, joina on vaikea olla nauramatta tekoälyn ajoittaiselle hölmöydelle. Vaikka lojumaan jätetyt ruumiit ja verilammikot tulevatkin huomatuksi, on silti hassua, kuinka helposti tekoälyä voi välillä jallittaa. Toisaalta, mitä vaikeammalla vaikeustasolla pelaa, sitä vaikeammaksi se muuttuu.

Uuden pelin myötä Agentti 47 on saanut myös uusia avuja, joista huomattavin on vaisto-ominaisuus. Tämän avulla pelaaja voi ?nähdä? seinien lävitse lähistöllä partioivat viholliset tai muut epätoivotut henkilöt, jotka paljastaisivat agentin identiteetin huijariksi. Ominaisuus auttaa myös havaitsemaan missä on tarinaa edistävä ulospääsytie, sekä objektit ja muut kohteet, jotka edesauttavat agentin selviämistä mahdollisimman vähän huomiota herättämättä.

Ehkä hieman turhankin hyödyllinen ?vaisto? miehellä on, mutta omasta mielestäni se ei liiaksi sotke pelaamista. Etenkään kohteiden ja uloskäynnin selville saaminen, koska tasot ovat paikoitellen melko laajoja ja uloskäynnin löytäminen pakotilanteessa menee koomiseksi ympäriinsä säntäilyksi ilman mitään tietoa sen sijainnista.

Totta kai pelissä myös saa ? jos haluaa ? ammuskella kaikki yksinkertaisesti hengiltä perinteisen toimintapelin tavoin, mutta se ei ole lainkaan yhtä jännittävää, kuin ?kunnolla pelaaminen?. Aina se ei myöskään ole mahdollista. Koska Agentti 47 ei enää pelin alun jälkeen ole agenttitoimistonsa palkkalistoilla, ei hän myöskään saa käyttöönsä valmista asearsenaalia jokaista tehtävää varten mistä valita suosikkinsa. Joissain tehtävissä pelaaminen aloitetaan pelkällä kuristuslangalla tai kuristuslangalla ja vaimennetuilla pistooleilla. Mahdolliset lisäaseet on itse noukittava listityiltä ihmisiltä tehtävän edetessä. Noukittavina on tuliaseiden lisäksi myös kirveitä, puukkoja, jakoavaimia, lasipulloja ja muita. Kaikki kättä pidemmät ovat ominaisuuksiltaan hieman erilaisia. Esimerkiksi kirves on nopea ja tehokas, mutta jättää jälkeensä verilammikon. Pullosta lähtee vähän enemmän ääntä kuin ruuvimeisselistä, mutta se on tehokkaampi.

Silmittömästä ammuskelusta ja muusta ylimääräisestä lahtaamisesta ei myöskään palkita samalla tapaa kuin sotkematta pelaamalla. Ylimääräisten sivullisten tappamisesta ja jopa tainnuttamisestakin saa miinuspisteitä, mutta hienoista tapoista ja kaiken kaikkiaan kekseliäästä pelityylistä sen sijaan palkitaan kunnolla. Etenkin kohteille aiheutetut ?onnettomuudet?, kuten kaasuhellan räjähtäminen naamalle ovat hyviä pisteenkerääjiä. Kunkin tehtävän loppupisteitä voi sitten verrata omalla kaverilistalla olevien kanssa ja vaikka kilpailla siitä, kuka saa parhaat pisteet missäkin tehtävässä. Uudelleenpeluuta silmällä pitäen tässä voi olla joillekin jopa pieni ylimääräinen porkkana.

Peli tarjoaa useamman vaikeustason lisähaastetta kaipaaville. Pelin helpoimmalla vaikeustasolla peli ei ole mikään läpihuutojuttu, mutta kaikki avut, kuten uusiutuva vaistoenergia, nopeasti uusiutuva terveysmittari, ylimääräiset itseaktivoitavat checkpoint-tallennukset, sekä pelinaikaiset vihjeet ovat pelaajan käytössä samalla, kun vihollisen reagointi outoon käytökseen on normaalia hitaampaa. Vaikeammilla vaikeustasoilla avut pikkuhiljaa vähenevät, vihollisten määrä lisääntyy ja tekoälykin terävöityy. Pelin vaikeimmalla vaikeustasolla, ?puristilla? pelatessa peli ei anna mitään apuja, eikä vaistomittarikaan täyty uudelleen.

Pituutta kahdenkymmenen tehtävän yksinpelikampanjassa on omasta mielestäni ihan riittävästi Itselläni pelaamiseen meni noin kaksitoista tuntia. Mikäli kampanjan pariin palaaminen ei innosta vaikeampien vaikeustasojen myötä, on pelillä tarjota vielä kylkiäiseksi Contracts -niminen pelimuoto, jossa ei kuitenkaan paukutella muita ihmispelaajia vastaan, vaan tehdään jotain paljon hauskempaa. Contractsissa pelataan nimensä mukaisesti yksinpelitehtävissäkin hoideltavia tappokeikkoja, mutta sen sijaan, että ne olisivat pelin tekijöiden itsensä luomia, luovat pelaajat nämä tappokeikat itse.
Pelaaja voi pelata Contracts-tehtäviä muiden Livestä löytyvien tekeminä tai sitten omalla ystävälistalla olevien luomina. Totta kai pelaaja itsekin voi siis luoda tehtäviä muiden käyttäjien iloksi. Contractsissa ei ole mitään varsinaista editorityökalua käytössä, vaan sen sijaan pelaaja luo omat tappokeikkansa pelaamalla peliä. Erittäin kekseliästä!

Contractsissa on käytössä kaikki yksinpelikampanjan tehtävät ja niiden eri osat. Olipa kyseessä sitten strippiklubi, Chinatownin kadut tai orpokoti. Pelaaja saa valita miljöön tappokeikalleen ja sen jälkeen lähdetäänkin pelaamaan valittua paikkaa. Pelaaminen tehtävää luodessa toimii kampanjan tapaan aivan normaalisti, eli epäilijät epäilevät vääriin paikkoihin kaljun päänsä pistävää pelaajaa tai epäilevät valeasua, jos siihen on syytä. Valitussa tasossa pyöriessään pelaaja voi ?maalata? maksimissaan kolme kohdetta, jotka muiden tehtävää pelaavien tulisi eliminoida.

Peli ?nauhoittaa? kaiken mitä pelaaja tekee, eli jos kohde X tapetaan käsin, tulee se myös muiden tehdä käsin. Jos kohde eliminoidaan valeasuun sonnustautuneena, tulee muillakin olla käytössä tietty valeasu. Jos käyttää aseita eikä ammu yhtään laukausta ohitse, otetaan sekin huomioon. Contracts pitää sisällään loppujen lopuksi todella monipuolisen ?editorin?, jolla näitä erilaisia tappokeikkoja voi luoda periaatteessa loputtomasti. Aivan ketä tahansa ei kuitenkaan voi maalata kohteeksi. Esimerkiksi Chinatownin kaduilla kävelevät viattomat siviilit tai yökerhon bilettäjät eivät voi olla kohteita, mutta yökerhon baarimikko vastaavasti kyllä.
Listimällä vaaditut kohteet ja mielellään vieläpä niin, että kaikki bonusehdot täyttyvät, saa pelaaja palkkamurhaajan tililleen virtuaalista kahisevaa. Rahalla voikin sitten ostella auki aseita, niiden parannuksia, kuin uusia valeasujakin, joilla luoda entistä mielenkiintoisempia ja monimutkaisempia tappotehtäviä muiden kokeiltavaksi. Contracts on varsin mielenkiintoinen lisä pelille ? ja paljon parempi kuin perinteinen päälle liimattu tylsänharmaa deathmatch-moninpeli.

Kokonaisuutena Hitman ? Absolution on melko onnistunut Hitman-peli, joka tarjoaa paljon mielenkiintoisia ja jännittävätunnelmaisiakin tehtäviä. Vaikka Splinter Cell -henkinen meininki sekä Agentti 47:n ihmismäiset piirteet eivät aina olekaan ihan sitä tyypillistä Hitmania, on peli silti täynnä elementtejä aiemmista osista ja erottuu sen turvin muista saman tyypin peleistä edukseen.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Contracts-pelimuoto on kätevä tapa lisätä pelin elinikää
  • + Satapäiset väkijoukot ja niihin sulautuminen on vaikuttavaa
  • + Monenlaisia tapoja tehtävien suorittamiseksi
  • + Parhaimmillaan mukavan hiostava tunnelma
  • + Kokonaisempi tarina
  • + Visuaalisesti hieno
  • + Toimivat kontrollit ja pelimekaniikka

Huonoa

  • - Muutamat pakotetut toimintakohtaukset
  • - Peli tuo välillä liikaa mieleen Splinter Cellin ja vastaavat