Arvostelussa Ico & Shadow of the Colossus Collection

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 18.marraskuu 2011

Peliarvostelu

Pelin nimi Ico & Shadow of the Colossus Collection
Alusta Playstation 3
3D-TV -tuki On
Verkkopelituki Ei
Avaa pelin lisätiedot

Japanilainen Team Ico on monella tapaa hyvin poikkeuksellinen pelitalo. Se on saavuttanut kulttiaseman vain kahdella julkaisulla ja tuntuu olevan Polyphony Digitalin sekä Remedyn ohella lähes ainoita studioita, joita eivät sellaiset reaalimaailman ongelmat, kuten aikataulut ja rahoitusvaikeudet rajoita. PS3-kansan odotellessa henkeään pidätellen studion seuraavaa tuotosta, The Last Guardiania, ovat Sony ja BluePoint Games päättäneet herätellä ruokahalua remasteroimalla Team Icon aiemmat saavutukset yksiin kuoriin. Toivottakaamme siis tervetulleeksi Ico & Shadow of the Colossus Collection.

Icoa ja Shadow of the Colossusta yhdistää muukin kuin Team Ico. Kumpaakin pidetään laajalti PS2-kauden merkkipaalupeleinä ja kumpikin nostetaan säännöllisesti esiin, kun keskustellaan videopeleistä taiteena. Ne eivät ole toistensa jatko-osia, mutta voisivat hyvin olla, sillä ne omaavat runsaasti temaattisia yhtäläisyyksiä. Kumpikin on kokemuksena minimalistinen – dialogia viljellään harvakseltaan ja taustamusiikkiakin vain tilanteen sitä vaatiessa. Tunnelmaa leimaa tietynlainen haikeus, mystisyys ja uhkaavuus. Yhdistelmä on vaikuttava, eikä liene mitenkään sattumaa, että juuri tämä kaksikko on päätynyt remasteroitavaksi.
Ico kertoo sarvipäisestä pojasta, jonka kyläläiset sullovat antiikkiseen temppeliin uhrilahjaksi. Poika vapautuu sattuman kautta uhrikammiostaan ja löytää temppelistä kohtalotoverinsa – tuntematonta vierasta kieltä puhuvan tytön. Tyttö omaa kyvyn avata temppelin valtavia ovia, poika puolestaan ketteryyden kiipeilläkseen rakenteissa sekä kepukan, jolla hätistellä tyttöä vainoavia pimeyden voimia. Näillä eväillä käynnistyy kaksikon pakomatka valtavan temppelin syövereistä.

Mielenkiintoinen asetelma ja veitsellä leikattava tunnelma pois lukien, Ico on melko tavanomainen isometrinen toimintaseikkailu. Tarjolla on yksinkertaisia laatikkopuzzleja, kevyttä tasohyppelyä ja yhteen nappiin perustuvia taisteluja. Pelin ominta antia on pojan ja tytön saumaton yhteistoiminta. Poika tarttuu tyttöä kädestä nappia painamalla ja auttaa tätä tarvittaessa kipuamaan korkeille tasanteille. Tyttö puolestaan availee ovia ja yrittää parhaansa mukaan pysytellä nopealiikkeisen pojan kintereillä. Tämä oli ainutlaatuista ja säväyttävää vuonna 2002, mutta paljon tavanomaisempaa vuonna 2011. Nykypäivän tekoälystandardeihin verrattuna Icon kaunotar tuntuu hieman eksyväiseltä ja paikoin jopa tuittupäiseltä. Ikääntyminen on iskenyt myös muuhun pelimekaniikkaan. Esimerkiksi kontrollien intuitiivisuus tai tarkkuus eivät vedä vertoja moderneille tasohyppelyille. Ico on yhä kiehtova ja tunnelmallinen, mutta ei ihan se muistojen ikivihreä klassikko.

Myös Shadow of the Colossus kertoo tytöstä ja pojasta. Tällä kertaa tyttö on kuollut ja pojan haasteena on palauttaa tämä elävien kirjoihin. Jumalat vaativat moisesta silmänkääntötempusta jälleen kerran uhria. Ei kuitenkaan sarvipäistä lasta, vaan 16 vaeltavaa kolossia. Tehtävä on yksinkertainen: etsi ja tapa kolossit.

Metsälle lähdetään aseina miekka, jousi ja uskollinen ratsu. Tunnelma on alkuun suorastaan seesteinen. Pelaaja jäljittää kolosseja ratsastamalla pitkin suurta ja tuntematonta pelimaailmaa. Rauhaa ei rikota turhilla täytetaisteluilla, musiikilla tai oikeastaan millään muullakaan. Korvat kiinnittyvät kavioiden kopinaan ja silmät miekasta heijastuvaan auringonvaloon, joka kertoo missä kohde piileskelee. Kun päästään lopulta lähietäisyydelle, muuttuu pelin sävy dramaattisesti. Minimalismi vaihtuu mahtipontiseen musiikkiin, hidasliikkeisen kolossin tärisyttäessä maan pintaa joka askeleella. Pelaajan aivot pohtivat kuumeisesti, kuinkahan pääsisi iskemään miekkaa tuon kymmenmetrisen vihaisen jättiläisen takaraivoon ja selviäisi siitä hengissä.

Jättien kaataminen on käytännössä sekoitus ongelmanratkontaa, tasohyppelyä ja taktikointia. Ensin pitää keksiä kuinka kivuta kyytiin ja seuraavaksi etsitään helpointa reittiä kohti kipupisteitä. Kolossit ovat täynnä tarttumapintoja ja kiipeiltäviä kohtia, joissa voi roikkua kunnes voimat ehtyvät. Päällä pysyy hetken ilman käsiäkin, mutta tämä vaatii pelisilmää ja tarkkaa ajoitusta suhteessa jätin liikkeisiin. Kun miekka saadaan upotettua jättiläiseen riittävän monta kertaa, lyyhistyy tämä kuolleena maahan ja pelaaja palaa takaisin lähtöpisteeseen aloittaakseen homman alusta.

Icon tavoin, Shadow of the Colossus on erittäin tunnelmallinen kokonaisuus, mutta toisin kuin henkinen edeltäjänsä, se ei kätke kulttimaineensa taakse helppoja pelillisiä ratkaisuja. Vikuroivien kolossien niskassa rimpuilu on mallinnettu ilmiömäisen hienosti, turvautumatta halpoihin kikkoihin, kuten kontrollien rajoittamiseen tai quick time event -napinrämpytyksiin. Kävellä voi missä haluaa ja roikkuakin siellä missä tarttumapintaa löytyy. Täydellisen liikevapauden tarjoaminen dynaamisella alustalla ei ole peli- saatikka toteutusteknisenä haasteena aivan triviaali ja uskaltaisin väittää Shadow of the Colossuksen olevan tällä saralla yhä edelläkävijä.

Remasterointina Team Icon paketti on laadukas. Molemmat pelit ovat kääntyneet 720p teräväpiirtotarkkuudelle ja muinoin kakkos-pleikkarilla takunnut ruudunpäivitysnopeus pysyy kauttaaltaan tasaisena. Vaikka kumpikin peli on ikäisekseen kaunis, näkyy konsolisukupolven mittainen harppaus alhaisina polygonimäärinä ja toistuvina tekstuureina. Hahmojen animointi on sulavaa nykypäivänkin mittapuulla. Teknologia-aallon harjalla surffaavia hemmotellaan tuttuun tyyliin 3D-televisiotuella.
Kaikkiaan Team Icon historiikista jää hyvä mieli. Sekä Ico että Shadow of the Colossus ovat niin tunnelmallisia ja ajattomia, että ne ansaitsivatkin tulla remasteroiduiksi. Ico alkaa olla pelkistetyn pelattavuutensa vuoksi siinä rajoilla, mutta on vaikea kuvitella että Shadow of the Colossus jättäisi vaativampaakin pelien ystävää kylmäksi. Ico & Shadow of the Colossus Collection tarjoaa toisen mahdollisuuden niille, jotka ovat nämä klassikkopelit aikoinaan ohittaneet.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Teknisesti pätevä remasterointi
  • + Shadow of the Colossus toimii joka tasolla
  • + Veitsellä leikattava tunnelma

Huonoa

  • - Aika syönyt Icon viehätystä
  • - Kontrollit eivät aina täysin sulavat