Arvostelussa IL-2 Sturmovik ? Birds of Prey

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 13.lokakuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi IL-2 Sturmovik ? Birds of Prey
Alusta XBOX360
Content Download On
Tuki omille musiikeille On
< >
Avaa pelin lisätiedot

Vielä muutama vuosi sitten jokaisella ikälopulla peliarvostelijalla oli suorastaan velvollisuus marista klassisen seikkailupelin kuolemasta, mutta kukapa muisti vuodattaa kyyneleitä sille toiselle 90-luvun unohdetulle genrelle, lentosimulaattoreille? Umpitylsiltä siviililentelyiltä sekä ultrarealistisilta hävittäjäsimulaattoreilta löytyvät propellihattuiset kannattajajoukkonsa, jotka pitävät harrastustaan hengissä vaikka pyhällä hengellä, mutta viihteellisemmät Strike Commander / Wings of Glory -segmentin kevytliidot ovat keikkuneet sukupuuton partaalla jo jonkin aikaa. Hämmästykseni olikin suuri, kun kiitellyn PC-simulaattorin, IL-2 Sturmovikin, brändillä surffaava Birds of Prey paljastuikin rehelliseksi arcade-lentelyksi.

Jos videopelejä käy uskominen, ei maailmassa ole käyty muita sotia kuin tähtien sota ja sitten se yksi isompi konflikti, jossa oli niitä natseja. IL-2 Sturmovik ? Birds of Prey sijoittuu jälkimmäiseen, istuttaen pelaajan 2. maailmansodan lentokoneiden puikkoihin. Lennetävänä on niin liittoutuneiden kuin saksalaistenkin lentohärveleitä aina Junkerseista, amerikkalaisten P-51:een, venäläisten velipuoliemme nimikkokonetta, IL-2 Sturmovikia unohtamatta. Koneiden autenttisuus jää lähinnä kosmeettiselle tasolle, sillä pelin lentomalli voisi ihan yhtä hyvin olla peräisin sieltä kaukaisten galaksien takaa. Virtuaaliohjaamot näyttävät erilaisilta ja toiset koneet ovat kankeampia kuin toiset, mutta mitäpä muuta sitä voisi rehelliseltä lentoräiskintäpeliltä odottaakaan?
Ok, liioittelin ehkä hieman. IL-2 Sturmovik ei ole silkkaa arcadea, vaan siitä löytyy myös realistinen puolensa. Jos sattuu omaamaan hieman masokistin vikaa, saa tutoriaaleja pelaamalla aktivoitua Realistic ja Simulator -moodit, jotka tuovat peliin nimensä mukaisesti ripauksen uskottavuutta, mutta valitettavasti kuitenkin pelattavuuden kustannuksella. Kaikkein vaikeimmalla Simulator-tasolla lentomalli muuttuu kiikkeräksi ja pelaajalta poistetaan ylimääräiset avut, kuten automaattinen siivekkeiden hallinta, 360 asteen kaikkivoipa tutka, sekä vihulaisiin lukittuva katse. Reilu peli sinänsä, mutta minä kun luulin katseen lukittumisen olevan kompensaatiota sille, ettei pelaaja voi katsella ympärilleen päätä kääntämällä. Lukituksen puuttuminen haittaa pelattavuutta oikein olan takaa, sillä manuaaliset päänkääntelykontrollit toimivat aivan luvattoman huonosti. Kuka tahansa Xboxin pädiä käsissään pidellyt voinee sielunsa silmin kuvitella, kuinka huono idea on käännellä kuvakulmaa, oikeanpuolimmaisella analogitatilla samalla kun sitä pitäisi pitää jatkuvasti painettuna pohjaan. Kovin luu purtavaksi oli kuitenkin lentomalli, joka muuttuu kieltämättä hyvin uskottavaksi jo keskimmäisellä Realistic -tasolla, mutta tekee pelaamisesta samalla tuskaisaa puurtamista. Syy ei ole niinkään lentomallin, kuin Xbox-ohjaimen analogitatin, josta ei kertakaikkisesti löydy riittävästi tarkkuutta realistisen lentomallin hanskaamiseen. Tatti on liian helppo torpata vahingossa kipurajan yli, aiheuttaen sakkausta, joka yleensä eskaloituu hallitsemattomaksi syöksykierteeksi. Kunnon joystick voisi paikata tämän puutteen, mutta harmillisesti Xbox ei tunnistanut laisinkaan vanhaa ja uskollista Microsoft Sidewinder -tikkuani. Vika lienee enemmän Xbox-insinöörien kuin Sturmovikin.

Ainoaksi pelattavaksi vaikeustasoksi jäi yksinkertainen Arcade -moodi, joka tarjoaa ihan kivan, mutta samalla aivan törkyisen helpon pelikokemuksen. Arcadessa pelaajan avaruusaluksesta löytyy loputon määrä intergalaktisen konekiväärin kuteja ja jos mukaan on sattunut pommeja tai raketteja, on niilläkin hämmästyttävä taipumus materialisoitua takaisin muutaman sekunnin viiveellä. Hyvä niin, sillä ilmatila on useimmiten sakeana krauttipilotteja ja pommitustehtävissä kohteena voi olla hyvinkin puolitoista tusinaa tankkeja, tai kourallinen höykytystä kestäviä sotalaivoja. Pelaaja kohtaa useimmissa tehtävissä lähes murskaavan ylivoiman, mutta vaikeustaso pysyy alhaisena – hampaattomat sakemannit tippuvat suurin piirtein laakista ja pääsevät ampumaan takaisin vain harvoin. Hommassa on paljon samaa kuin savikiekkoammunnassa. Ilmatorjunnasta vastaavat ilmeisestikin kolmannen valtakunnan ilotulitemaakarit, sillä kovasta paukkeesta huolimatta, osumat eivät tunnu kantavan pelaajalle saakka edes tiukasti vahdittujen sotilaskohteiden yllä. Suurimman uhan muodostaakin maan pinta ja sekin vain oman ylimielisyyden ja uhkarohkean pitkäksi vedettyjen syöksypommitusten seurauksena. En yritä sanoa, etteikö pelikokemus olisi viihdyttävä, mutta se on kaikilla mittareilla aivan hävyttömän helppo.

Yksinpeliä pureskellaan noin parinkymmenen tehtävän mittaisen kampanjamoodin kautta, jossa pelaajaa hyppyytetään aina Ukrainasta Välimerelle. Kampanjan tapahtumia väritetään minimalistisella juonella. Tarina on vanha tuttu: ?natsit pistävät Euroopan sekaisin, jumiutuvat Venäjän talveen ja ottavat lopulta turpaansa Berliinissä?. Sturmovik rakentaa tuttujen tapahtumien ympärille omaa kevyttä kehystarinaansa mustavalkoisilla videoleikkeillä ja fiktiivisillä, ääneen luetuilla päiväkirjaotoksilla. Jälkimmäiset istuvat teemaan hyvin ja kuulostavat paikoin erittäin autentisilta, mutta eivät muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, jonka takia niiden teho jää pelkän tunnelmoinnin tasolle. Itse olisin mieluusti nähnyt jotain absurdia Wing Commander -tasoista saippuaoopperaa, mutta nykyisten, itsensä vakavasti ottavien käsikirjoitustrendien valossa, voisi yhtä hyvin toivoa kuun olevan juustoa.

Pelillisesti kampanja jää hieman torsoksi. Se on niin lyhyt, että sen vetäisi pienellä yrityksellä läpi vaikka yhdessä illassa, eikä kokemusta paranna suorastaan askeettinen tehtäväsuunnittelu. Jokainen tehtävä noudattaa suurin piirtein samaa kaavaa: pelaajalle annetaan summittainen tavoite, joka esitetään yleensä muodossa ?lennä paikkaan A ja tuhoa / suojele kohde B?. Tavoitteesta riippumatta, paikalle eksyy laivueellinen natseja häiritsemään tehtävän kulkua. Kun ensimmäinen laivue on tiputettu ja kohde tuhottu / pelastettu, edetään seuraavaan navigaatiopisteeseen jossa kimppuun liitelee uusi lauma sakemanneja. Samaa kaavaa toistetaan kolme tai neljä kertaa, jonka jälkeen peli onnittelee hyvin suoritetusta työstä ja antaa pelaajalle mahdollisuuden joko päättää tehtävä niille sijoilleen, tai kerätä lisäpisteitä lentämällä taisteluvyöhykkeen ulkopuolelle. Touhusta paistaa geneerisyys ja se pistää ihan vakavissaan miettimään, onko Gaijinilla jouduttu tinkimään työn laadusta julkaisupäivän painaessa päälle. Sturmovikin graafisen toteutuksen laatu herättää samoja epäilyksiä: koneiden hajoaminen on komeaa katsottavaa, mutta luotivanoista ja vihollisista tupruava savu tekee pahojaan ruudunpäivitysnopeudelle. Peli kärsii myös tyypillisestä lentosimullattorisyndroomasta, jossa maasto puuroutuu matalalennossa tunnistamattomaksi mössöksi. Luulisi että yli 20-vuotta vanhassa genressä olisi päästy tällaisista lapsentaudeista eroon.
Vikoineenkin IL-2 Sturmovik ? Birds of Prey on ihan viihdyttävä, mutta aivan liian helppo ja suppea. Yksinpelikampanjan ohella, pelistä löytyy noin parisenkymmentä yksin pelattavaa irtotehtävää, sekä 2-16 pelaajan verkkopeli. Kuten monen muunkin pelin kanssa, serverit ammottavat tyhjyyttään, potentiaalisten pelaajien vääntäessä kämmenet hiessä Haloa, Forzaa tai muita parempia pelejä. Tuntemattomien haastaminen bittiavaruudessa ei ole ollut koskaan oma teekupposeni, enkä jaksa uskoa IL-2:n muuttuvan sen mielekkäämmäksi tiimi-deathmatchina tai lentokentänvaltauspelinä. Mikäli etsii iltojensa täytteeksi hyvää verkkopeliä, kannattaa ehkä joka tapauksessa suunnata katseensa toisaalle. Moninpeliä tai ei, IL-2 Sturmovik ei tunnu suoriutuvan hintalappunsa asettamista laatuvaatimuksista.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Räiskintä parhaimmillaan viihdyttävää
  • + Olematon oppimiskynnys myös ummikoille

Huonoa

  • - Yksinkertainen ja tylsä tehtävärakenne
  • - Xboxin padi liian epätarkka realistiseen lentomalliin
  • - Helppo ja lyhyt kampanjamoodi