Arvostelussa InFamous

Kirjoittanut: Petteri Hemmilä, 28.heinäkuu 2009

Peliarvostelu

Pelin nimi InFamous
Alusta Playstation 3
HDTV-tuki 720p
Ikäraja 16
Avaa pelin lisätiedot

Elokuva- ja peliteollisuus ovat lypsäneet jo entuudestaan kuivahkoja supersankariteemoja sen verran ahkerasti, etten jaksanut korvaani lotkauttaa, kun Sonyn markkinointikoneisto rummutti PS3:n seuraavaa yksinoikeus-supersankarihässäkkää, kuin Jeesuksen toista tulemista. Sähköä sormenpäistään ampuva antisankari post-apokalyptisessa kaupungissa ei nyt yksinkertaisesti kuulostanut kovin mielenkiintoiselta idealta – ei, vaikka samaan syssyyn luvattiin avointa pelimaailmaa, nykytrendejä mukailevia moraalisia valintoja ja muutenkin kaikin puolin eeppistä meininkiä. Näin jälkikäteen tunnustan olleeni väärässä. Erehtyminen on InFamousin kohdalla kuitenkin inhimillistä, sillä sen suurinta valttia on aika vaikea pukea myyväksi mainoslauseeksi: ”InFamous – peli joka on enemmän kuin osiensa summa!”

InFamousin keskiössä heiluu siilitukkainen, modernin Hollywood-sankaristereotypian ruumiillistuma, Cole MacGrath. Colen ja tuhansien muiden fiktiivisen Empire Cityn asukkien päivä starttaa huonosti, kun massiivinen räjähdys pyyhkii tomuksi monta korttelia suurkaupungin vanhasta keskustasta. Räjähdysalueen ainoa eloonjäänyt on tietenkin pamauksen nollapisteessä patsastellut päähenkilömme, jota palkitaan välittömän kuoleman sijaan kyvyllä hallita sähköä. Voltit tulevat tarpeeseen, sillä hallituksen hätäapustrategiaan kuuluu olennaisena osana saarikaupungin eristäminen sekä asukkaiden jättäminen nälänhädän, kulkutautien ja sekopäisten jengien armoille. Kansa tarvitsee auttajaa ja Colessa on potentiaalia. Se, nouseeko tuoreesta supersankarista kaupungin pelastus, vaiko kauhu, jätetään pelaajan ratkaistavaksi.
Pelin tarina ei ole järin omaperäinen, mutta ainakin se lainaa elementtinsä hyvistä lähteistä. Juonta edistetään päälle puhuttuina sarjakuvastrippeinä ja niin tunnelma, kuin tapahtumatkin komppaavat vahvasti kahta viimeisintä Batman-elokuvaa. Toisin kuin monen muun legendaarisesti alkaneen pelin kohdalla, InFamousin tarinalla on myös ihan oikea ja huolella mietitty loppu, mistä kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki käsikirjoittajille. Tarinan moraaliset pohdinnat on typistetty sarjaksi suoraviivaisia valintoja äärimmäisen hyvyyden ja äärimmäisen pahuuden väliltä. Tämä on toisaalta harmi, mikäli erehtyi odottamaan monitahoisia pohdintoja moraalin harmaalta vyöhykkeeltä, mutta toisaalta lähestymisenä rehellisempi, kuin esimerkiksi Bioshockin falski näennäisfilosofointi. Pelaajan valinnoilla on viimekädessä enemmän tekemistä Colen supertaitojen ja pelin uudelleenpeluuarvon, kuin aidon moraalisen pohdinnan kanssa, eikä InFamous yritä onnekseen edes väittää muuta.

Pelaaminen on mielenkiintoinen sekoitus tasohyppelyä, räiskintää ja avoimessa maailmassa palloilua. Empire Cityn sadat rakennukset ovat Colen magneettisormille, kuin valtavia kiipeilytelineitä ja talojen välille vedetyt sähköjohdot mahdollistavat vauhdikkaan valokaarisurffauksen kymmenien metrien korkeudessa. Kortteleita ja kattoja kansoittavat jengit tekevät virkistävän poikkeuksen tavanomaisista videopelien tusinavihulaisista, ollen paitsi poikkeuksellisen sekavaa, myös pirullisen älykästä porukkaa. Mokomat osaavat ottaa suojaa muureista ja rakennuksista sekä vieläpä vaihtaa ampumapaikkaa laukausten välillä, mikä on hiekkalaatikkogenren mittapuulla aivan ennenkuulumattoman fiksua toimintaa. Colekaan ei ole täysin voittamaton, vaan henki saattaa pahimmillaan lähteä jo parin anarkistisesti heiluvan huppupään yhteispelillä. Elinvoimaa sekä erikoisempiin hyökkäyksiin tarvittavaa energiaa kerätään intuitiivisesti autojen akuista, katulampuista sähkötolpista ynnä muista suurkaupungin virtasyöpöistä. Sähköistetyillä alustoilla pelaaja on käytännössä kuolematon, mutta pimennetyillä alueilla ollaan helisemässä pahemmian kerran. Veteen uppoaminen tyhjentää sähköpojan akut kertalaakista.

Hiekkalaatikkoaspekteiltaan meno uhkaa paikoin kuivua kasaan, sillä Empire City on suoraan sanoen hieman tylsä paikka. Autoilu ja muu hömppä on jätetty suosiolla GTA:n hengenheimolaisille, eikä pelaajalle jää päätehtävien ohella oikeastaan muuta puuhaa, kuin surffailla ristiin rastiin voimalinjoilla, keräillen Colen latausta vahvistavia energiasirpaleita sekä valloittaen kaupunkia pois jengiläisiltä erinästen sivutehtävien kautta. Juonitehtävät pelastavat paljon: perusräiskinnän ja muutaman pakollisen viemäriseikkailun ohella, pelaaja pääsee mm. pysäyttämään vinksahtaneiden jengiläisten Mad Max -tyylisiä panssaribusseja, sekä vapauttamaan psykoaktiivista myrkkykaasua levittäviä ilmapalloja. Mikä parasta, pelin käsikirjoittajat eivät yritä tempoa hatuistaan jotain puolivillaisia tekosyitä tällaiseen touhuun, vaan selitys on useimmiten se kaikista yksinkertaisin: sekopäiset jengiläiset ovat keksineet uuden tavan niitata mahdollisimman paljon sivullisia ja jonkun on pistettävä nämä mielipuolet aisoihin.

Visuaalisesti InFamous ei edusta sitä terävintä veistä PS3:n laatikossa, mutta ajaa asiansa. Horisontti piirtyy riittävän pitkälle luodakseen uskottavan illuusien suurkaupungista, mutta betonin harmaaseen väripalettiin tympääntyy nopeasti. Äänipuolella onnistutaan paremmin. Maanisesti karjuvat itsemurhapommittajat jäävät varmasti mieleen jo ensimmäisen kohtaamisen jälkeen ja mikin varressa heiluneet ääninäyttelijät tekevät suorastaan ensiluokkaista työtä roolihahmojensa parissa. Jopa pelin stereotyyppinen ja tasapaksu päähenkilö saa hieman särmää turhautuneisuutta sekä patoutunutta aggressiota uhkuvasta äänestään. Maininnan ansaitsee myös pelin soundtrack, joka kuulosti jo ensimetreiltä poikkeuksellisen herkulliselta sekoitukselta urbaaneja konerytmejä sekä perinteisempää leffaorkesteriraitaa. Wikipedia paljasti syypääksi aiemmin mm. Splinter Cell – Chaos Teoryn ääniraidalla musisoineen konemusiikkiveteraani Amon Tobinin. Jos nimi saa pääkopan rattaat raksuttamaan tyhjää, kannattaa polkaista Spotify tulille ja käydä sivistämässä itseään.
Loppujen lopuksi InFamous jättää jälkeensä hyvin postitiivisen fiiliksen. Se ei ole mitenkään täydellinen paketti, mutta hyvä tarina, toimiva peruspelattavuus ja vinksahtanut, loppua kohden tiivistyvä tunnelma tekevät siitä helposti tutustumisen arvoisen. Peli on vedetty läpi valitettavan nopeasti – alle parinkymmenen tunnin – mutta ainakaan tarinaa ei vaivaa peleille ominainen keinotekoinen vitkuttelu. InFamous ei ole mitään ennennäkemätöntä, vaan enemmänkin tasalaatuinen ja huolella koottu kokonaisuus, joka pitää pintansa loppuun saakka. Kokonaisuutena se tarjoaa enemmän kuin osiensa summan.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Loistavat musiikit
  • + Käsikirjoitus ja ääninäyttely
  • + Sopivan vinksahtaneet ja fiksut pahikset
  • + Tarina pitää pintansa loppuun asti

Huonoa

  • - Voisi olla nätimpi
  • - Hieman yksitoikkoinen Empire City