Arvostelussa Jade Empire: Special Edition

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 30.maaliskuu 2007

Peliarvostelu

Pelin nimi Jade Empire: Special Edition
Alusta PC
Ikäraja 16
Moninpeli Ei
Avaa pelin lisätiedot

Ensi kerran vuonna 2001 Yhdysvalloissa julkaistu Microsoftin alkuperäinen Xbox-konsoli oli MS:n ensimmäinen taivallus konsolimarkkinoille. Xbox saavutti elinkaarensa huipun vuonna 2004, jolloin julkaistiin varmastikin suurin osa sen parhaista ja samalla näyttävimmistä peleistä. Harmi sinänsä, koska Microsoftin seuraavan sukupolven konsoli Xbox 360 julkaistiin jo seuraavan vuoden marraskuussa ja samalla lähestulkoon välittömästi lakkasi suurimmilla pelijulkaisijoilla Xboxin tukeminen. Näin ollen alkuperäisen Xboxin elinkaari jäi melko lyhyeksi ja tämän takia jäikin ehkä näkemättä ne kaikkein eniten Xboxista tehoa irti ottavat pelit näkemättä.

Tämänkertaisessa arvostelussamme nähtävä Jade Empire oli ja on yksi niistä alkuperäisen Xboxin parhaimpiin lukeutuvista peleistä ja joka myös ilmestyi vuonna 2004(peli sai Game Realityn arvostelussa 4½ tähteä). Olisimmeko nähneet lisää tällaisia helmiä, jos Xboxin elinkaari olisi ollut pidempi? Ehkä. Mutta sitä emme koskaan saa tietää. Ainut asia mikä on varmaa on se, että nyt myös PC-pelaajilla on mahdollisuus nauttia siitä mikä on Jade Empire. Mutta kuten tätä kirjoittaessa vielä PC:lle julkaisemattoman Halo 2:n kohdalla, onko Jade Empiren saapuminen PC:lle jo liian myöhäistä? Myöhäistä saapumista on yritetty hyvittää tituleeraamalla kyseinen PC-käännös ”special editioniksi”, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että pelin aikana kohdataan muutamia uusia vihollisia, sekä päästään kokeilemaan muutamia uusia taistelutaitoja. Tekoälynkin pitäisi faktatietojen mukaan olla parempaa, mutta sitä ei pelatessa ainakaan huomannut. Pureutukaamme kuitenkin nyt siihen, miksi Jade Empire aikoinaan oli niin mukaansatempaava pelikokemus.
Jade Empiren tapahtumat sijoittuvat muinaiseen ja myyttiseen Kiinaan. Peli asettaa pelaajan magiaa ja erilaisia taistelulajeja Two Rivers pikkukylässä opiskelevan, suhteellisen tavallisen tallaajan kenkiin, jota kuitenkin odottaa suuri kohtalo; Jadevaltakunnan pelastus. Valtakunnassa ei kaikki ole kohdallaan, sillä Keisari on ottanut tehtäväkseen jakaa pelkoa ympäri valtakuntaa yhdessä ”oikean kätensä” Death Hand -soturin sekä tämän kätyreiden kanssa. Kaiken kukkuraksi kuolleet vaeltavat levottomina maan päällä. Two Riversin idyllinen maaseudun rauha muuttuu nopeasti, kun pelaajan oppi-isä kaapataan Death Handin sotureiden toimesta. On aika pelastaa maailma, niin kornilta kuin se kuulostaakin tänä päivänä.

Peli muistuttaa pelattavuudeltaan kuin asetelmiltaankin paljon Biowaren Jade Empire -peliä edeltänyttä Star Wars aiheista, Knights Of The Old Republic -peliä. Ennen pelin aloittamista valitaan itselle mieluisin virtuaaliminä muutamasta erilaisesta tarjolla olevasta vaihtoehdosta ja sen jälkeen käytetään alussa saadut taitopisteet haluttuihin osa-alueisiin. Jokainen valittavissa oleva hahmo on ominaisuusarvoiltaan hieman erilainen, joka tietysti tarkoittaa sitä, että pelikokemus kullakin hahmolla on hieman erilainen.

Hahmonkehitys ja taitojen parantelu muistuttavat kovasti Kotoria, mutta paljolti riisutumpana versiona. Koska olemme myyttisessä Kiinassa, emme turvaudu pimeän tai valoisan puolen Voimankäyttöön, emmekä varusta hahmoamme laserpyssykällä tai valosapelilla. Sen sijaan Jade Empiressa on kyse erilaisista lähitaistelulajeista, taioista ja Chi-energiasta. Riisutumpi hahmonkehitys on siitä syystä, että kehitettäviä osa-alueita ei tällä kertaa ole kuin kolme; keho, henki ja mieli.

Kehon laatu vaikuttaa siihen kuinka paljon pelaaja kestää vihollisen iskuja taistelussa. Henki sen sijaan vaikuttaa siihen kuinka pitkäksi aikaa Chi-energia riittää taisteluissa ja kolmantena hahmon mieli vaikuttaa keskittymiskykyä mittaavan Focus-energian riittävyyteen. Keho, henki ja mieli keskenään sekoitettuna vaikuttavat pelaajan taitoon järkeillä, pelotella ja käyttää viehätysvoimaansa hyväkseen jonkin asian ratkaisemiseksi rauhanomaisin keinoin. Kyseiset taidothan taas muistuttavat paljolti Kotorista tuttua pakotettua ja vapaaehtoista päänkääntö(persuade)taitoa.

Pääasiallisesti Jade Empiressä ideana on sen tarinan(eli kaapatun oppi-isän pelastus, maailman tasapainon palautus)seuraaminen ja edistäminen, mutta Knights Of The Old Republic -pelin tapaan tarjolla on liuta sivutehtäviä, joita voi suorittaa tarinan seuraamisen ohella. Sivutehtävien suorittamisesta pelaajaa palkitaan taitopisteillä, mutta myös hopearahalla ja uusilla taikakivillä, jotka taas edesauttavat pelaajaa pääjuonen suorittamisessa. Sivutehtävien suorittamistyyli on täysin pelaajan itsensä valinta; ne voi joko ratkoa väkivalloin, johon varmasti malttamattomimmat pelaajat usein sortuvat – tai sitten tehtävät voi ratkaista järkeilemällä toisen hahmon kanssa. Kuten Knights Of The Old Republicissa, pelaajan toimet muuttavat häntä ihmisenä, aivan kuten tosielämässäkin. Nyrkkejä suosiva sankari suuntautuu pikkuhiljaa kohti pahuutta, kun taas järjen käytöstä seuraa päinvastainen suunta. Mitään elämää kummempaa ei pelaajan toimista kuitenkaan seuraa, eikä pelaajan mukaan lyöttäytyneet ystävät esimerkiksi kaikkoa, vaikka suuntautuisi kohti pahuutta. Paha/hyvä mittari ainoastaan vaikuttaa pelissä käytännössä siihen, että millaisia taikakykyjä pelaaja pystyy hahmollensa antamaan.

Jokaista vastaan tulevaa tilannetta ei kuitenkaan puhumalla voi ratkaista, vaikka kuinka haluaisi. Tuon tuosta vastaan tulevien demonien tai muiden vihamielisten hahmojen taltuttamiseen onkin käytettävä väkivaltaa. Lähitaistelun hyvin taitavana, pelaajan valitsema hahmo käyttää taistelemiseen ainoastaan nyrkkejä ja jalkojaan, mutta lisäksi myös lähitaisteluaseita sekä erilaisia taikoja.

Taisteleminen on useista muista roolipeleistä poiketen tosiaikaista, mutta tästä huolimatta se toimii erittäin hyvin oli käytössä sitten hiiri-näppäimistö yhdistelmä taikka peliohjain. Maininnan arvoisena seikkana todettakoon, että peliohjaimien kannalla olevat pelaajat saavat kaikkein eniten irti käyttämällä Microsoftin julkaisemaa Xbox 360 -peliohjainta, joka toimii täydellisesti yhdessä pelin kanssa. Oletuksena pelin taisteluissa käytetään automaattista viholliseen lukittuvaa kohdistinta, jolloin kaikki iskut kohdistuvat valittuun hahmoon. Vaihtoehtoisesti voi myös käyttää niin sanottua vapaata taistelemista, jolloin kohdistin ei lukitu yhteenkään yksittäiseen vastustajaan ja pelaaja saa taistella vapaammin potkien vaikkapa jokaista vihollista vuorotellen.

Käytännössä taisteleminen jakautuu viiteen eri osaan; taistelutyyleihin, taikuustyyleihin, asetyyleihin, muuntautumistyyleihin ja tukityyleihin. Taistelu -ja asetyylit käsittävät kamppailulajit sekä lähitaisteluaseiden käytön ja taikuus käsittää erilaiset taiat. Tukityylit on tarkoitettu lähinnä vihollisen hetkellistä lamaannuttamista varten, eikä niillä voi aiheuttaa oikeaa vahinkoa. Muuntautumistyyli mahdollistaa pelaajan hetkellisen muuntautumisen hallussaan olevan voiman mukaiseksi pedoksi, kuten esimerkiksi jättisammakoksi tai karhuksi, samalla saaden tämän pedon valtavat voimat. Tehokkaat taiat, erilaiset muuntumistaiat ja lähitaisteluaseiden käyttö eivät kuitenkaan ole ilmaista.

Aiempana arvostelussa mainitut Focus -ja Chi-energiat tulevatkin tässä kohdin mukaan kuvioihin. Taiat ja muuntuminen kuluttavat pelaajan omaamaa Chi-energiaa ja lähitaisteluaseiden käyttö taas Focus-energiaa. Vaikka taisteleminen onkin reaaliaikaista, on erilaisten kykyjen käyttö sen lomassa erittäin vaivatonta ja nopeaa. Pelaaja voi määrittää kerrallaan neljä erilaista kykyä käytettäväksi. Kykyjä voi halutessaan milloin tahansa(paitsi ei taistelun aikana)vaihdella keskenään pelin valikoista. Kaiken kaikkiaan erilaisia taistelukykyjä on yli 30 kappaletta, joten valinnanvaraa ainakin riittää. Pelin edetessä pelaajalle ei kerry pelkästään taitojen kohentamiseen käytettäviä kokemuspisteitä, vaan myös taistelukyihin upotettavia tyylipisteitä. Kustakin taistelutyylistä voi parannella neljää eri osa-aluetta, jotka vaihtelevat taisteluliikkeen kesto-ajasta liikkeen nopeuteen, voimakkuuteen ja niin edelleen.

Useimmat taisteluliikkeet käyttävät ”polttoaineenaan” kallisarvoista Chi-energiaa. Kun pelaajan Chi-mittari on tyhjä, ei näitä liikkeitä enää voi kuluvan taistelun yhteydessä käyttää. Focus-energiaa tarvitaan pääasiassa lähitaisteluaseen käytössä, mutta halutessaan voi pelaaja käynnistää eräänlaisen hidastusefektin, jolloin pelaaja on paljon nopeampi kuin vastustajansa ja pystyy iskemään useamman kerran ehtimättä itse saamaan selkäänsä. Hidastuksen käyttö kuitenkin kuluttaa Focusta ja kun mittari on tyhjä palaa peli takaisin normaalinopeuteensa. Jos hyvin käy, voi voitetuista vihollisista jäädä jäljelle energiapallukoita, joilla palauttaa osan terveyttä tai Chi-energiaansa taistelun tuoksinassa. Viimeistään taisteluiden loputtua sieltä täältä löytyvillä erillisillä ”alttareilla” pelaaja pääsee täydentämään Chi -ja Focus energiansa takaiseen täyteen loistoonsa.

Koska Jade Empire on roolipeli on varmasti melko yllätyksetöntä, ettei pelaaja läpikäy pelin seikkailua aivan yksinään. Tarinan edetessä pelaajan matkaan liittyy uusia seuralaisia(kaiken kaikkiaan kaksitoista kappaletta), jotka ovat kaikki varsin yksilöllisiä ja joiden kanssa pelaaja voi jutella, mutta joista on ennen kaikkea suurin apu vastaan tulevissa taisteluissa. Mielenkiintoisen säväyksen seuralaiset tuovat pelin tarinaan omilla taustoillaan, jotka tuntuvat olevan yhdellä jos toisellakin puoliksi pimennossa tai muuten vain arkaluontoista kerrottavaksi, mutta joista jokainen jollain tavalla liittyy pelaajan omaan ja jotka valottuvat hiljalleen tarinan edetessä.

Pelaajalla voi roikkua kerrallaan mukanaan vain yksi seuralainen, mutta sen vaihtaminen käy nopeasti ja vaivattomasti pelin valikon kautta milloin tahansa paitsi taistelun aikana. Pelaajan ohjastamaa hahmoa ei voi vaihtaa, eli peli pelataan alussa luodulla hahmolla lävitse(muutamaa kohtausta lukuun ottamatta), eikä pelaaja muutenkaan voi kehittää kuin oman hahmonsa taitoja. Muut hahmot ja näiden kyvyt pysyvät samoina koko pelin keston ajan. On ehkä jopa ihan hyväkin, ettei pelaaja saa mukaansa kerrallaan kuin yhden toverin, sillä seuralaiset osaavat taistella sen verran hyvin, että useampi olisi tehnyt pelistä aivan liian helpon. Mielenkiintoisen säväyksen taistelemiseen kuitenkin tuo mahdollisuus valita mukana olevan hahmon käyttämä taistelutaktiikka, joita ovat hyökkäys -ja tukitaktiikka, jolloin taisteluihin saadaan ripaus taktikointiakin.

Hyökkäystaktiikka tarkoittaa sitä, että hahmo osallistuu normaalisti taisteluun yhdessä pelaajan kanssa, kun taas tukitaktiikka tarkoittaa sitä, että pelaaja joutuu taistelemaan yksinään vihollisia vastaan kun toinen hahmo ”tukee” tätä esimerkiksi imemällä vihollisista Chi-energiaa pelaajan käyttöön. Jokaisen pelaajan seurueeseen kuuluvan hahmon taistelu -ja tukityylit ovat vaihtelevia ja hieman erikoisesti kaikki pelin aikana mukaan lyöttäytyvät hahmot eivät edes osallistu itse taisteluun vaan saattavat auttaa omalla tavallaan.

Melko haastavan alkupuoliskon jälkeen Jade Empire on ainakin normaali-tasolla pelattuna loppujen lopuksi melko helppo peli. Etenkin siinä vaiheessa kun oman hahmonsa taitotasoa on päässyt jo useamman kerran nostamaan ja törmännyt pelissä järjestyksessä kolmantena mukaan liittyvään kirveenheiluttelijaan, alkaa homma helpottua kummasti. Myöhemmässä vaiheessa myös Focus-taito alkaa olla melko ylivoimainen ase vihollista vastaan olettaen, että pelaaja on käyttänyt taitopisteitä sen parantamiseen. Kaikkein kokeneimpien pelaajien kannattaakin ehkä harkita pelin aloittamista samantien vaikeimmalla vaikeustasolla, mikä varmasti tekee pelin alusta entistäkin haastavamman, mutta myös loppuosasta enemmän haastavamman kuin mitä se normaalitasolla pelattuna on.

Jade Empiren tarina ja sen tunnelma ovatkin erittäin vahvoja elementtejä pelin oikeanlaisen fiiliksen onnistumiseen ja nämä asiat pitävätkin pelaajan tehokkaasti ruudun eteen liimattuna. Pelin tarinan loistavuutta nostattaa myös sen tarjoamat muutamat, melko yllättävät juonenkäänteet. Tarina kuljettaa pelaajan Kiinan maalaisseudulta aina Kiinan Imperiaaliseen kaupunkiin, kuin vuoristossa sijaitsevaan temppeliin saakka. Paikanvaihdoksien välillä pelaaja voi jos vain haluaa, pelata eräänlaista minipeliä, jossa tarkoituksena on omalla lentohärvelillä ampua alas taivaalta vihollisryövääjien lentoalukset.

Ilmestyessään vuonna 2004, Jade Empire oli yksi Xboxin näteimmistä peleistä sen kauniiden maisemiensa ja hienosti animoitujen, persoonallisten hahmojensa ansiosta. Nyt eletään vuotta 2007 ja lähes kolme vuotta on siis kulunut siitä kun peli alun perin ilmestyi. Ilmestyessään pelissä sen vahvimman Kiinalaishenkisen tunnelman loi sen upea visuaalinen puoli ja sen jälkeen äänianti. Tätä kirjoittaessani peli ei kuitenkaan aivan täysin näytä enää niin hyvältä, kuin mitä se kolme vuotta sitten näytti. Peli tuo mieluisat muistot kyllä mieleen, mutta pieni osa sen viehätyksestä on laskenut sen ulkoisen olemuksen mukana. Ei peli edelleenkään ruma ole, mutta ei myöskään enää aivan sitä grafiikan kärkikastia.
Äänipuolella peli sen sijaan toimii edelleen näiden vuosien jälkeenkin varsin hyvin. Ääninäyttely on taidolla näyteltyä, samalla kun dialogi on rikasta ja tunteella kirjoitettua. Jokaisella hahmolla tuntuukin hyvän ääninäyttelyn ansiosta olevan oikea persoonallisuus ja kerrankin hahmot tuntuvat värikkäiltä, eloisilta ja jotkut jopa hauskoilta. Ja taustalla soiva erittäin sopiva kiinalaishenkinen musiikki luo valtaosan pelin vahvasta tunnelmasta(nyt kun grafiikka ei enää ole sitä parasta mahdollista). Harmillisesti Jade Empire ei alkuperäispelin tapaan ole pelikokemus sieltä pisimmästä päästä.

Kokonaisuutena Jade Empire on edelleen kuitenkin varsin vahvatunnelmainen, kevyehköllä roolipelaamisella höystetty varsin nautittava paketti, joka on tosin näiden parin vuoden aikana hieman jo alkanut vanhenemaan ulkoisesti. Onneksi tämä tosin näkyy myös jonkin verran pelin hinnassakin, eikä peli maksa täysin uuden PC-julkaisun hintaa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Hieman uudenkarheaa peliä edullisempi hinta
  • + Xbox 360 -ohjaimen toimivuus pelin kanssa
  • + Edelleen varsin vahvatunnelmainen pelikokemus

Huonoa

  • - Pelikokemuksena hieman lyhyt
  • - Hieman ikääntynyt grafiikka