Arvostelussa James Bond 007: Nightfire

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 10.helmikuu 2003

Peliarvostelu

Pelin nimi James Bond 007: Nightfire
Alusta Xbox
System link -
Äänituki Dolby Digital 5.1
< >
Avaa pelin lisätiedot

James Bond on varmastikin yksi vanhin tähän päivään saakka ”elossa” pysynyt elokuvatoimintasankari jonka kommelluksista onnistutaan vieläkin vain vääntämään uusia ja uusia elokuvia. Eikä loppua ole näkyvissä. Edesmenneen Ian Flemingin kynäilemä Sarja syntyi alunperin 60-luvulla kylmän sodan aikoihin jolloin kansa vain yksinkertaisesti kaipasi elokuviinsa jonkinlaista sankaria kaiken sen ikävyyden keskellä.

Sarja on alusta asti perustunut samanlaisiin asetelmiin; Bond saa työnantajiltaan käskyn jos jonkinlaisen vihollisen ja hänen aikeidensa vesittämiseen, Bond ”soluttautuu” vihollisen sekaan martinia siemailevaksi herrasmieheksi hankkien aluksi tarvitsemaansa infoa. Jossain vaiheessa Bond saa itselleen naisen/naisia, ajelee hienoilla urheiluautoilla ja käyttää/esittelee katsojilleen mitä kekseliäimpiä ”leluja” sun muita 007:lle kussakin elokuvassa suhteellisen tärkeisiin rooleihin nousevia ihmevempaimia. Lopuksi 007 kukistaa sitten aina vihollisen sitä ennen kuitenkin tappaen yllin kyllin pääpahiksen kätyreitä näyttävien erikoistehosteiden ja kornien one-linereiden saattelemana. Vihollisena Bondeissa lähinnä kylmän sodan juuriensa takia häärii lähes aina venäläiset, toki muutamia poikkeuksian on vuosien varrella ollut.
Jotain 40-vuotta täyttäneen sarjan erittäin hyvin pysyneestä suosiosta ja samalla pitkäikäisyydestä kertoo myös sekin, että Bondeja näytelleistä herroista Pierce Brosnan on viides. Järjestyksessä uusin Die Another Day elokuvakin on jo 20. Bond-elokuva, jossa Bond-tyttöinä häärii Halle Berry ja Rosamund Pike.

Henkilökohtaisesti Pierce Brosnanin edelliset Bond-elokuvat eivät oikein kolahtaneet, vaikka olihan niissä kieltämättä hienoja erikoistehosteita ynnä muita. Erikoistehosteet vaan kun eivät vielä tee hyvää elokuvaa. Mielestäni elokuvat olivat vain kangistuneet toistensa kopioimiseen ja homma oli tavallista liian paljon enemmän ennalta arvattavissa. Kun Die Another Day elokuvasta ilmoitettiin, olin varma että elokuva olisi taas kerran sitä samaa ja tällä ennakkoluulolla lähdinkin elokuvaa hieman ”tylsää” asenteella katsomaan. Yllätys oli, kun elokuva olikin oikeastaan ensimmäistä kertaa jotenkin erilainen kuin muut uusimmat Bond-elokuvat. Pahiksen roolia ylläpiti Pohjois-Korea Venäjän sijasta, elokuvan alku oli poikkeuksellinen ja kaikki muukin vain jotenkin oli hienosti vedetty yhteen siistiin pakettiin, josta ei puuttunut toimintaa eikä erikoisefektejä ja elokuvassa oli jopa oikeastikin joitain hauskoja letkautuksia.

Tästä syystä pienoisessa Bond-huumassa otinkin arvosteluun mielenkiinnolla EA:n oman Bond-seikkailun James Bond 007: Nightfiren. PS2-versio ehti olemaan arvstelussa jo viime vuoden puolella ja osittautui varsin laadukkaaksi räiskintäpeliksi. Tiedoksi siis niille jotka eivät välttämättä tiedä, niin peli ei siis ole tehty minkään oikean Bond-elokuvan pohjalta vaan tarina ja asetelmat ovat täysin omia. Luulisi, että 40-vuotta vanhasta elokuvasarjasta olisi ehditty tekemään vähintään yhtä monta peliä kuin on elokuviakin, mutta ei. Pelejä on kyllä jokunen tehty joista muutama 80-luvulla ja muutama lähempänä tätä päivää.

Varmastikin vielä jotenkuten tuoreessa muistissa on vuonna 1997 ilmestynyt brittiläisen Rare pelitalon kehittämä, samannimiseen elokuvaan perustuva Nintendo 64:lle kehitetty räiskintäpeli James Bond 007: GoldenEye. Peli oli ensimmäinen edes jotenkuten Bondia mukaileva peli, joka sitten myös menestyikin ja jäi yhdeksi N64:n parhaaksi peliksi. Muita tuoreampia Bond-pelejä on muun muassa EA:n edelliset agenttiseikkailut 007: The World is Not Enough ja 007: Agent Under Fire. Pelit olivat keskinkertaisia ja myivät myös sen mukaisesti.

Tähän päivään saakka kuitenkaan ei kukaan oikeastaan ole onnistunut kehittämään todella hyvää, Bond-henkeä onnistuneesti jäljittelevää peliä.. Nimen omaan tähän päivään saakka. EA:n James Bond 007: Nightfire on nimittäin varsin laadukas Bond-seikkailu ja etenkin laadukas niin sanottu lisenssipeli.

Koska juoni eikä oikeastaan mikään muukaan ole elokuvista kopioitua, ovat Eurocom Entertainmentin pojat joutuneet käyttämään hieman aivonystyröitään pelin juonen kyhäämiseksi, joka on seuraavanlainen; Phoenix International Corporationin johtaja, Raphael Drake niminen liikemies hämää muuta maailmaa esiintymällä medialle hyväntahtoisena miljonäärinä, joka vastustaa ydinvoimaa ja muutenkin yhtiönsä avulla ajaa ”vihreiden” asiaa. Näin ei kuitenkaan homma todellisuudessa ole, vaan kaikki on hämäystä ja sillä välin kun muu maailma uskoo tähän valheeseen niin miekkonen meneekin ja varastaa USA:lta ohjuslaukaisujärjestelmän ja alkaa valmistamaan oman aseistettun kätyriarmeijansa turvin ydinkärkiä valmistelevaansa NightFire operaatiota varten tarkoituksenaan loppujen lopuksi ottaa koko maailman haltuunsa.

Englannin MI6 saa tästä toki hyvin pian vihiä ja niinpä herra Bond lähetetäänkin taas kerran keikalle. Varustautua pitää toki hyvin ja niinpä Bondilta löytyy kaikki olennainen mitä jokainen agentti tarvitsee. Pelissä käsiksi pääsee muun muassa Wolfram PP7, Kowloon Type 40 ja Raptor magnum käsiaseisiin, Deutsche M9K, Storm M32 sekä SGS Commando konekivääreihin. Sellaisiakin tuttavuuksia kuin tarkka-ampujan kivääri, sinko ja kranaatinheitin pelistä löytyy. Hienona lisänä melkein jokaisesta pelin aseesta löytyy myös toissijainen tulitusmoodi. Tuttuun tapaan Bond ei lähde kotoaan ilman visiittiä Q:n pajalla ja niinpä Bondilta löytyy edellä mainittujen lisäksi usein myös laserkello, autonavaintainnutin, kämmenmikroksi naamioitu dekoodari, salkkuminigun, kiinnityskoukkukännykkä, sytkäriksi naamioitu kamera ja parranajokoneeksi naamioitu kranaatti. Lelujen saatavuus kussakin tehtävässä riippuu lähinnä siitä, että onko kyseisistä laitteista hyötyä kulloisessakin tehtävässä.

Peli alkaa elokuville varsin tutulla ja tyylikkäällä tavalla, kun Bondin pitää suojella Ranskan naispuolisen(tottakai)tiedusteluagentin henkeä ampumalla liikkuvasta helikopterista käsin tarkka-ampujan kiväärillä useita pahiksia jotka liikkuvat autoilla alapuolella. Takaa-ajon päätteeksi seuraa varsin ”Bondimainen lopetus” ennen hienoa ja elokuvaversioidensa tyyliä hyvin mukailevaa alkuintroa. Vauhdikkuus ei lopu pelin avauskohtaukseen, vaan meno ja meninki jatkuvat samanlaisina siitä eteenpäinkin aina pelin loppuun saakka. Pelin kaikki 12 tehtävää ovat teemaltaan elokuville varsin uskollisia niiden kaikkien kuitenkin ollessa tarpeeksi vaihtelevia, jotta mielenkiinto peliä kohtaan säilyy loppuun saakka. Mukaan on ”mielenkiinnon takaamiseksi” myös laitettu Bondille ominaisia bond-tyttöjä jotka häärivät pelissä kukin missäkin roolissa kuitenkin vain kaatuakseen lopulta Bondin syliin. Ikärajan ollessa suhteellisen alhainen, ei kannata olettaa näkevänsä niitä seksikohtauksia pelissä, vaikka ”sensuroiden” seksikohtausten jälkeen osapuolet tästä vihjailevatkin pelaajalle välianimaatioissa enemmän tai vähemmän rivien välistä luettavassa muodossa, jotka ovat muuten ensiluokkaisen hienosti tehtyjä ja istuvat hyvin väliin toiminnanrauhoittajiksi.. Niin siis ne animaatiot, ei ne toiset.

Pelin ensimmäisen, Pariisissa tapahtuvan takaa-ajo kohtauksen jälkeen pelaajat pääsevät pelin kuluessa riehumaan itävaltalaiseen linnaan ja bilettämään siinä välissä, pakenemaan vuorilta moottorikelkalla pahiksien jahtaamana, kaahaamaan ”hyvin varustetulla” Aston Martin Vanquish V12 autolla ja pistämään pahiksia ojennukseen, suojelemaan Draken entistä kamua Mayhewta Japaniin Draken pahiksilta, hiippailemaan sisälle pilvenpiirtäjään keräämään dataa, sammutettuun ydinvoimalaan(jota Drake on muka kaatamassa) tutkimaan mitä siellä oikeasti onkaan tekeillään ja niin edelleen Bondin päätyessä lopulta aina niinkin pitkälle kuin avaruuteen. Tehtävissä siis todellakin riittää mielikuvitusta ja niitä onkin todella hauska, tai etten jopa sanoisi addiktiivista pelata.

Käytännössä ainoana hetkellisenä pelinpysäyttäjänä toimii pelin pahikset, joita tulee joissain kentissä vastaan uskomattomia määriä ja tähän kun lisää vielä sen, että ainakin keskimmäisellä vaikeustasolla(joita on yhteensä kolme) vastustajat ovat hämmästyttävän sitkeitä ja vaikka välillä ampuisi kolme neljäkin laukausta selkään tai mahaan niin ukko ei ole moksiskaan, mutta kun taas itse saa osumia niin siinäpä ei sitten kovin kauaa seisokaan pystyssä. Useinpa juuri tämän takia tulee kuoltua välillä turhan useinkin. Siinä missä Playstation 2:lla peliä pelatessa oli aika vaikeaa tähdätä automaattitähtäyksen käyttämisestä huolimatta, tuntui Xboxilla peli jotenkin hiotummalta kontrollien osalta. Toki voihan tämä johtua myös pelkästään ainakin omasta mielestäni paremmista ja tarkemmista tateistakin, jotka Xbox-ohjaimesta löytyy. Ilman automaattitähtäystäkin pystyi vielä jotenkuten osumaankin, mutta itse kuitenkin pelasin myös Xbox-versiota automaattitähtäyksen kanssa.

Tässä asiassa ei auttamassa ole edes tallennus, sillä peliä ei voi tallentaa kesken kentän edes Xboxilla, vaikka sen olisikin ihan hyvin voinut toteuttaa. Onkin pelattava kenttä ensin läpi jonka jälkeen peli tallentaa itsensä automaattisesti. Osa pelin kentistä koostuu useista pitemmistä pätkistä, joka onkin välillä ikävämpi juttu sillä ilman pelinaikaista tallennusoptiota joutuu välillä pelaamaan koko moniosaisen kentän kokonaan alusta alkaen kun ei olekaan päässyt sitä viimeistä pätkää läpi ja on lopettanut pelaamisen kesken.

Edellä mainitusta pienestä narinasta huolimatta on harmi, että tämän pelin kohdalla joutuu toteamaan ettei mikään kestä ikuisesti, sillä niitä peli 12:ta tehtävää ei todellakaan kovin kauaa loppujen lopuksi pelaa ja niinpä sitä jääkin lopulta kaipaamaan vain lisää pelattavaa. Omasta mielestäni ehkäpä pelin parasta antia olivat juuri ne ”varsinaiset” toimintakohtaukset joissa mentiin moottorikelkalla ja ajettiin autolla ynnä muuta. Voisin melkein jopa sanoa, että pelkästä Aston Martinillla kaahaamisestakin olisi jo saanut erittäin hyvän Bond-pelin.

Voisi hyvin varmasti kuvitella, että räiskintäpelissä autolla ajaminen olisi toteutukseltaan kamala, mutta näin ei kuitenkaan NightFiressä ole. Jotain autoilukohtauksien laadukkuudesta kertoo se, että EA laittoi Need For Speed tiiminsä työstämään näitä ja ei voi muuta sanoa kuin, että veto onnistui ja lopputulos on parempi kuin hyvä. Mikäs sen hienompaa kuin kaahata pitkin katuja ja ammuskella ohjuksia etupuskurista nätinnäköisellä Aston Martinilla pahisautojen räjähtäessä ja lennellessä tyylikkäästi ja elokuvamaisesti pitkin maita ja mantuja.

Eikä siinä vielä kaikki, pelin yksinpeliosuus ei ole kuitenkaan pelkästään erinomaisen hauska, sillä nimittäin yhtenä todella harvoista peleistä Nightfiren yksinpelissä on myös uudelleenpelaamisen arvoakin. Uudelleenpeluun viehätys liittyy pelin moninpeliosioon, josta enemmän edempänä. Mikäli onnistuu pelaamaan tehtäviä sen verran hyvin, että peli päättää palkita pelaajaa kultamitallilla, voi tämän jälkeen koettaa pelata saman tehtävän uudestaan, mutta samalla kiinnittää erityistä huomiota kentän varrelle ripoteltuihin 007 merkkeihin. Keräämällä kustakin pelin kentästä kaikki seitsemän tällaista merkkiä avaa pelaajalle uusia ”palkintoja” moninpeliin kuten uusia pelihahmoja, pelimuotoja ja paranneltuja leluja sekä aseita. Hienona yksityiskohtana pelaaja voi avata pelihahmoiksi muun muassa sellaisiakin ennestään tuttuja henkilöitä kuin Jaws, Goldfinger, Oddjob, Pussy galore, Xenia onatopp ja Scaramanga. Omana suosikkinani täytyy mainita Oddjob, jonka terävällä hatulla on kiva viskoa ”päitä irti”.

Nightfiren moninpeli on yksinpelin ohella lähes yhtä hyvä. Moninpelissä voi maksimissaan olla samanaikaisesti neljä pelaajaa ja erilaisia pelimuotoja on useita. Tarjolla on sen kaikkein tavallisimman deathmatchin ohella teamdeathmatch, lipunryöstö, uplink, top agent, demolition, protection, industrial espionage, goldeneye strike, assassination, king of the hill ja team king of the hill pelimuodot. Vaihtelua siis riittää yksinpelitehtävien lisäksi myös moninpelimuodoissakin. Kolmea ensimmäistä nyt tuskin tarvitsee sen tarkemmin tässä alkaa selittelemään, mutta loput yhdeksän ovatkin sitten enemmän mielenkiintoisia.

Uplinkissä pelaajien pitää pyrkiä aktivoimaan ja hallitsemaan satelliitteja, joita peli-alueelta löytyy kolme kappaletta. Satelliitin hallitsemisesta saa pisteitä ja sitä enemmän pisteitä tulee mitä enemmän hallussa on satelliitteja. Demolitionissa MI6 tiimin pitää yrittää tuhota tietty kohde määrätyn aikarajan sisällä jota Phoenix tiimin pahisjoukkue taas yrittää suojella. Protection on käytännössä sama pelimuoto kuin demolitionkin, mutta roolit on vain käännetty toisinpäin.

Industrial espionage on hieman lipunryöstön kaltainen jossa pelaajien pitää yrittää varastaa vastapuolen CD-levy ja viedä se omaan tietokoneeseen. GoldenEyessä tarkoituksena olisi nimikkoelokuvan tyyliin hankkia goldeneyen kummatkin puoliskot ja yhdistää ne aktivoidakseen satelliitti-iskun vastapuolen niskaan jolla taas saa tiimilleen kerättyä pisteitä. Assassinationissa yksi satunnaisesti valittu pelaaja ottaa salamurhaajan roolin kaikkien muiden ollessa salamurhaajan kohteita. Mikäli salamurhaaja saa yhden kohteistaan eliminoitua palkitaan tätä viidellä pisteellä ja samalla salamurhaajan roolin saa joku muu. Mikäli kohde saa ammuttua salamurhaajan palkitaan tätä kolmella pisteellä. Tätä rataa jatketaan sitten loppuun asti kunnes voittaja on selvillä.

Monipelikarttoja jossa rällästää löytyy pelistä kahdeksan kappaletta ja ne ovat kaikki jokaisessa pelimuodossa samat. Kartat ovat mukavan vaihtelevia aina siitä yksinpelistäkin löytyvästä itävallan linna -kentästä, Fort Knoxin kultavarastoon, Draken vedenalaiseen tukikohtaan, ohjussiiloon ja hylättyyn hiihtokeskukseen. Arsenaalista löytyy kaikki yksinpelissäkin saatavilla olevat aseet, tosin Bondin leluista ei ole kovinkaan moni mukaan päässyt lukuunottamatta tarttumakoukku-puhelinta.

Moninpeli on kiva lisä, mutta entäs jos ei omistakaan toista ohjainta? No ei hätä ole aivan tämännäköinen, sillä pelin tekijät ovat olleet kivoja ja sisällyttäneet mahdollisuuden pelata myös botteja vastaan/niiden kanssa. Pelaajan ei ole pakko tyytyä yksin kaikkia botteja vastaan pelaamiseen, vaan botteja voi ottaa myös omaan tiimiinsäkin. Botteja peliin saa maksimissaan kuusi kappaletta ja bottien luonteenpiireitä saa melko vapaasti säädellä, tosin ei kuitenkaan aivan kaikkien jostain syystä. Boteiksi voi valita useimpia yksinpelissäkin kohdattavia hahmoja aina pahis-Drakesta itse Bondiin ja niihin edellä mainittuihin, avattavissa oleviin hahmoihinkin. Bottien hyvyyttä/huonoutta voi säätää nopeuden, aggression, tarkkuuden, energiamäärän, reaktio-ajan kuin persoonallisuudenkin osalta.

Persoonallisuuden säätämisominaisuus on kaikista edellämainituista mielenkiintoisin, sillä ominaisuudella pystyy todellakin säätämään nimensä mukaisesti botin persoonallisuutta. Vihollis -ja ystäväboteilla on kummillakin omat persoonallisuusvaihtoehtonsa ja siinä missä vihollisboteilta löytyy vengeful, assasin, berserker ja greedy niin omilta bottikavereilta löytyy guardian, team player, judge ja collector vaihtoehdot. Hieman selventääkseni näitä persoonallisuuksia kerron yhden esimerkin kummaltakin osapuolelta. Vengeful vaihtoehdolla pahisbotista saa ”kostonhimoisen” jolloin botti keskittyy vain ja ainoastaan sen vihollisen etsimiseen/tappamiseen joka sen viimeksi tappoi. MI6:n puolesta taistelevien bottien valikoimasta taasen löytyy esimerkkinä vaihtoehto guardian, jolla kyseisestä botista saa tiimikavereita suojelevan ja siten niiden lähellä pysyttelevän persoonan. Persoonallisuuksia ei ole mikään pakko muokata, mutta jos haluaa hyvin balanssissa olevan botin, niin voi myös valita sen persoonallisuudeksi none jolloin botin pitäisi olla jokaiselta kantilta tasapuolinen.

Niin, kun boteista on tässä nyt ollut puhetta, niin mainittakoon ettei se tekoälykään pelissä ole mistään huonoimmasta päästä. Viholliset kun osaavat majoittautua seinien ja erilaisten suojaa antavien esineiden taakse niin monin -kuin yksinpelissäkin usein jättäen pelaajan helpoksi saaliiksi siihen välille. Varsinkin moninpelissä vihulaiset tuntuivat omaavan hyvää älykkyyttä niin yksinkertaisessa deatmatchmätössä kuin tiimityöskentelyä vaativissa pelimoodeissakin.

Jotta peli olisi kokonaisuutena hyvä on pelin oltava ulkonöätäänkin jonkintasoinen ja äänienkin oltava niin ikään ainakin keskinkertaisia. Näin on NightFiren kohdalla, paitsi että grafiikka on todella hienoa ja ääniefektit erinomaiset. Aloitetaanpa kertomalla hieman pelin äänipuolesta. Musiikki on varsin Bondimaista ja alkuintrossa soiva teemamusiikki on kuin jostain Bond-elokuvasta mitä ei ole koskaan tullut nähtyä. Myös pelinaikainen musiikki on hyvää, välillä soittaen pelaajalle omia peliin sopivia toimintakipaleita ja välillä Bondin perusmusiikkia erilaisina hyvinä remixeinä joista kummatkin muuttavat tempoaan nopeamman tyyliseen vihollisen ilmaantuessa näköpiiriin.

Ääninäyttely on niin ikään laadukasta työtä, kuten EA:n peleiltä on oppinut odottamaankin. Pierce Brosnania ei valitettavasti ole saatu mukaan pelin ääninäyttelijäkaartiin, mutta eipä tuo nyt niin hirveästi haitannut, sillä Bondia pelissä äännellyt heppu on hoitanut homman hienosti kotiin kuullostaen paljolti Brosnanilta pelkän äänensä osalta myös koko olemukseltaan. Muiden ääntelijöiden ei tarvitse jäädä pekkaa pahemmiksi, sillä kaikki muutkin ovat onnistuneet hommissaan aina pikkurosvoista Drakeen ja muihin pelissä enemmän esillä oleviin hahmoihin. Kaikki muutkin vielä mainitsemattomat äänet aina aseista räjähdyksiin sun muihin ovat niin ikään todella hyvää tasoa ja kuullostavat aidoilta, sekä ennenkaikkea upeilta Dolby Digital 5.1 äänistandardituen vain korostaessa niitä. Pelin ääniefektit ovatkin eittämättä juuri yksi niistä seikoista mitkä saavat pelin tuntumaan tuntumaan niin bondimaisen spektaakkelimaiselta. Niin ja ei tietenkään pidä unohtaa sitäkään, että pelin tekijät ovat hienosti kaiken edellä mainitun sekaan onnistuneet myös upottamaan kuin Bondille kirjoitettuja lyhyitä repliikkejä, one-linereita joilla ”kevennetään” tunnelmaa aina tiukan toimintakohtauksen jälkeen.
Graafinen hienous on pelissä läsnä ja onkin mukana korostamassa laadukasta kokonaisuutta joka itse pelistä, ääniefekteistä ja grafiikasta syntyy. Ympäristöt niin ulko-ilma tiloineen kuin sisätiloineenkin ovat hyvin yksityiskohtaisia ja kauniita ja lisätäkseni vielä tähän perään, ovat ne myös PS2-versiota hieman yksityiskohtaisemmat ja kauniimman näköiset. Pelihahmot ovat myös hienosti mallinnettuja ja näyttävätkin todella aidoilta. Itse Bond on saanut naamavärkkinsä oikeastikin Bondia näyttelevältä Pierce Brosnanilta. Muutkin hahmot hyvännäköisiä Bond-tyttöjä myöten ovat hienosti digisoituja versioita oikeista henkilöistä ja tuovat peliin juuri entistä enemmän sitä tuntua, että katselisi interaktiivista Bond-elokuvaa.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Hienot äänitehosteet
  • + Varsin näyttävän näköinen
  • + Tehtävät
  • + Uskollinen esikuvalleen/elokuvamainen
  • + Ei jätä toiminnan osalta kylmäksi
  • + Paljon kivoja leluja ja aseita
  • + Moninpeli
  • + Tekoäly

Huonoa

  • - Viholliset ajoittain turhankin sitkeitä
  • - Lyhyttä hupia