Jurassic Park - The Game

Jurassic Park – The Game - arvostelu

Peliarvostelu

Pelin nimi: Jurassic Park - The Game
Lajityyppi: Seikkailupelit
Alusta: PC
Arvostelija Mikko Kosonen
< >
Avaa pelin lisätiedot
Teksti: Mikko Kosonen, 20.11.2011 Arvioitu lukuaika: 9 minuuttia
Arvostelun Jurassic Park - The Game kansikuva

Pitkään odotettu Jurassic Park – The Game on vihdoin täällä. Ei, se ei ole jatkoa Oceanin vuonna 1993 julkaisemalle Jurassic Park lisenssipelille. Eikä se myöskään ole jatkoa 2004 julkaistulle Jurassic Park: Project Genesisille. Sen sijaan Jurassic Park – The Game on episodipohjaisista seikkailupeleistään (Sam&Max, Tales Of Monkey Island, Back to The Future) tunnetun Telltale Gamesin uusin episodipelisarja.

Yhteistyö Universal Picturesin kanssa tuotti niin hyvää tulosta Back To The Future -pelien kohdalla, että Telltale sai hankittua itselleen samalta elokuvastudiolta oikeudet tehdä myöskin Jurassic Park -aiheista materiaalia. Jurassic Park The Game on siinä mielessä poikkeuksellinen Telltale-peli, että episodeja ei aiota julkaista yksi kerrallaan, kuukauden välein vaan sen sijaan kaikki episodit on julkaistu nyt yhtenä kokonaisuutena samalla kertaa. Kun ensimmäinen episodi on pelattu, siirtyy peli automaattisesti suoraan kakkoseen ja niin edelleeen. Kakkosepisodia ei kuitenkaan pääse pelaamaan, ennen kuin ensimmäinen on pelattu ja sitä rataa. Tarina jatkuu saumattomasti episodista toiseen.
Siinä missä Telltalen Back To The Future peliepisodit alkoivat siitä mihin kyseisen elokuvatrilogian kolmas osa päättyi, sijoittuu Jurassic Park – The Game -pelisarjan ensimmäinen episodi ajallisesti ensimmäisen elokuvan tapahtumien kanssa samaan aikaan ja loput kolme episodia aikaan välittömästi ensimmäisen elokuvan päättymisen jälkeen — aikaan ja tapahtumiin, jotka ovat täysin Telltalen omien käsikirjoittajien keksimää. Elokuvan tapaan Telltalen pelissä nähdään useampia roolihahmoja, joista oikeastaan kaikkien edesottamuksia pelaaja pääsee myös kontrolloimaankin vuoronperään.

Ensimmäisessä episodissa tavataaan muun muassa machetella varustautunut, espanjaakin puhuva ja luonteeltaan vahva naishahmo Nima, joka on mukana juonessa Ingenin (Dinosauruspuiston omistavan yhtiön) dinosaurusalkioden varastamiseksi ja salakuljettamiseksi takaisin mantereelle, kilpailevan yhtiön monistettavaksi. Nimaa ei itse elokuvasta löydy, eikä kyllä alkuperäisestä novellistakaan. Hahmoista toinen, jota pelissä seurataan on elokuvassa hyvin lyhyen hetken nähty, mutta kirjassa hieman isommassa roolissa ollut tohtori Gerry Harding, Dinosauruspuiston eläintenhoitaja. Kolmas ensimmäisen episodin hahmotuttavuuksista on Hardingin teini-ikäinen tytär Jessica.

Jurassic Park – The Game ei ole tyypillinen lisenssipeli siinä mielessä, että se ei varsinaisesti seuraa esikuvansa tapahtumia orjallisesti, vaan pelin ensimmäisessä episodissa nähtävät hahmot liikkuvat ikäänkuin juonikuvion sekä sen käänteiden rinnalla, mutta omaa polkuaan. Ensimmäinen episodi alkaa suurinpiirtein siitä, kun Harding ja tämän tytär tarkkailevat rauhallisissa tunnelmissa kiikareilla aitauksessaan kököttäviä dinoja. Nopeasti parivaljakko kuitenkin huomaa, että dinosaurusaidoista puuttuvat kokonaan sähköt ja alkaa matka kohti vierailijakeskusta, jossa sijaitsee myös Dinosauruspuiston valvontakeskuskin.

Espanjalaisnaikkonen sen sijaan odottaa toisaalla yhdessä nimettömän Ingen-petturin kanssa alkuperäiselokuvan valvontakeskuksen taitavaa supernörttiä, Dennis Nedryä saapuvaksi satamaan dinosaurusalkiot partavaahtopurnukkaan kätkettynä. Elokuvan nähneet kuitenkin tietävät, että mies ei koskaan satamaan asti jeepillään pääse ja niinpä kaksikon on lopulta lähdettävä Nedryä vastaan, ennen kuin on liian myöhäistä ja alkioista saatava iso tienesti valuu sivusuun.

Elokuvan tapaan vaelteleminen Dinosauruspuistossa muuttuu elokuvan tapaan hyvin äkkiä kaikkien hahmojen osalta selviytymiskamppailuksi ja vaarana on päähahmojen henki dinosaurusten — etenkin lihansyöjien, kuten T-Rexin sekä Velociraptoreiden päästessä viimein vapaalle jalalle aitauksistaan. Telltalen aiemmista peleistä poiketen Jurassic Park – The Game on enää vain hyvin nimellisesti seikkailupeli ja vielä vain enemmän nimellisesti point & click -sellainen. Peliä on mahdollista Telltalen viimeisimpien pelisarjojen tapaan joko hiiri-näppäimistöyhdistelmällä, tai sitten kokonaisuudesssaan pelkällä peliohjaimella, kuten vaikkapa Xbox 360-padilla. Käyttöliittymäkin on selkeästi suunniteltu enemmän peliohjainta silmällä pitäen, vaikka ohjaus luonnistuu melko saumattomasti myös hiiri-näppäimistöyhdistelmälläkin.

Suurimman osan peliajasta pelaajan tulee ongelmanratkonnan sijaan yksinkertaisesti painella eri näppäimiä (nuolinäppäimiä) näppäimistöltä oikea-aikaisesti ja oikeaa nuolinappulaa painaen. Joskus nappulaa tai nappuloita tulee myös rämpyttää nopeasti mikäli kyseessä on hektinen, ei-sekuntiakaan-hukattavaksi -tyyppinen tilanne, kun taas välillä näppäimiä pitää painaa vain kerran, tai vaikkapa kaksi kertaa putkeen.

Pelattavuudeltaan Jurassic Park – The Game onkin valtaosan ajastaan enemmänkin eräänlainen reaktiotestipeli, Segan Shenmuen, supersuositun Heavy Rainin tai Fahrenheitin tapaan. Kun pelaaja painaa oikeita nappuloita oikeassa järjestyksessä peli sekä kulloinkin ohjauksessa oleva hahmo etenee milloinkin millä tavalla, juosten hiipien tai dinosauruksia vastaan kamppaillen. Jos painaa väärin, seuraa pahimmassa tapauksessa kuolema, jonka jälkeen tilannetta pääsee yrittämään kuitenkin heti uudelleen. Kaikissa tapauksissa ei välttämättä seuraa pelin päättyminen, mutta missatut tai väärin painellut näppäinkohdat muuttavat hahmon pärjäämistä ruudulla ja hienoimmillaan muuttavat hahmon etenemistyyliä hiukan erilaiseksi. Missatut näppäintenpainelut myös alentavat pelaajan kustakin saamaa loppuarvosanaa, jollaisen saa jokaisen skenaarion päätteeksi pronssi, hopea tai kultamitalin muodossa.

Reaktiotestien ohella pelissä on myös seikkailuhetkiäkin. Tällaisia kohtia tulee eteen, kun peli haluaa pelaajan ratkaisevan jonkinlaisen vaikeamman tilaanteen, kuten vaikkapa miten saada triceratopsin takaisin aitaukseen tai mistä ja miten löytää Dennis Nedryn alkuperäisessä elokuvassa maahan pudottamansa partavaahtopurnukan, tai esimerkiksi miten saada vielä keskeneräisenä oleva vuoristorata-ajelu käyntiin. Seikkailuosioiden käynnistyessä maastosta löytyy sieltä täältä isokokoisia, valkoisina hohtavia kysymysmerkkejä, kädenkuvia, tai “tikkatauluja” joita kaikkia pelaaja voi klikata hiirellä. Kaikki kyseiset hotspotit ovat erilaisia. Kysymysmerkit antavat yleensä lisää tietoa, tikkatauluja vetämällä aukeaa esimerkiksi ovi, tai vipu vedetään alas, kun taas käden kuva merkitsee yleensä jonkinlaista painettavaa nappulaa.

Ruudun vasemmassa alalaidassa sen sijaan killuu koko pelin ajan vahvasti konsolin peliohjaimen ristiohjainta muistuttava ikoni, jota klikattaessa hiirellä avautuu ruudulle erillinen valikko, josta pelaaja voi valita erillisiä “ruutuja” joihin siirtyä. Tarjolla on aina maksimissaan neljä eri ruutua, mutta joskus jopa vain kaksi, joita pelaaja voi tutkia ja kenties löytää niistä jotain apua ongelmanratkonnassa. Joskus kaikkiin ruutuihin voi mennä yhdellä ja samalla hahmolla, kun taas joskus eri ruutuja klikkaamalla pelaaja siirtyy kokonaan toisen hahmon kenkiin. Ruutujen klikkailun avulla Telltale on eliminoinut Jurassic Park – The Gamesta kokonaan aiempiin peleihin nähden (tai seikkailupeleihin ylipäätänsä) tarpeen itse kävelyttää hahmoa paikasta toiseen hiirtä kliksuttelemalla.

Pelaaja ei itse siis saa enää kävelyttää pelihahmoa paikasta A paikkaan B, vaan kaikki tapahtuu ruutuja klikkailemalla, jolloin hahmo siirtyy haluttuun paikkaan välianimaation siivittämänä. Toisaalta tämä rajoittaa pelin interaktiivisuutta ja miksei seikkailupelielementtejäkin, mutta samalla kokemus pysyy koko pelin ajan mukavan elokuvamaisena, minkä lisäksi ainakin Telltalen viimeisimpiä seikkailupelejä jossain määrin riivanneet ajoittaiset suuntavaiston menetykset sekä kontrollien sekavuus lukittujen kamerakulmien vuoksi on saatu tällä tavoin poistettua kokonaan. Pienen totuttelun jälkeen tämä uudenlainen tapa pelata ja siirtyä ruudusta ruutuun tuntui varsin luontevalta ja sitä voisi kenties hyödyntää aivan hyvin myös muissakin uusissa point & click seikkailuissa, jotka ovat peruskonseptiltaan polkeneet paikallaan viimeiset parikymmentä vuotta.

Itseäni ei manuaalikävelemisen poistaminen peliä pelatessa juurikaan haitannut, mutta joistain vannoutuneimmista seikkailupeliveteraaneista tämä uudentyyppinen ratkaisu varmasti tuntuu kädestäpitelyltä tai kenties jopa pelattavuuden “typerryttämiseltä” konsolipelaajia varten. Peliä ei selkeästi ole kuitenkaan edes lähdetty luomaan seikkailupeliveteraanien ehdoilla, sillä jopa ongelmanratkontatilanteet ovat melkolailla läpihuutokamaa muutamia kiperämpiä, useamman hahmon yhteistyötä vaativia puzzleja lukuun ottamatta. Yleensä pelin puzzlet vaativat vain pientä ajattelua kerrallaan, eivätkä ole mitään pelinpysäyttäjiä. Ongelmat ovat loogisia, eikä vaihtoehtoja muutoinkaan yleensä ole kovin montaa tarjolla ja vielä kun kaikki interaktiiviset objektit on selkeästi nostettu ruudulla esille hohtavien hotspotien muodossa, on kulloinkin oikean ratkaisun löytäminen pulmaan kuin pulmaan vain minuuteista kiinni.

Sen minkä peli häviää seikkailunsa syvyydessä — ainakin mitä tulee point & click -pelattavuuteen, voittaa se takaisin tunnelmassa. Jos Telltalen peliä verrataan muihin Jurassic Park -aiheisiin peleihin, eivät aiemmat yritykset ole juurikaan panostaneet tunnelmanluontiin. Ensimmäisessä Jurassic Parkissa panostettiin enemmänkin räiskimiseen ja toimintaan, kun taas Jurassic Park: Project Genesiksessä tunnelmaa oli juuri sen verran mitä puistossa dinosaurusten sekä puistoa ympäröivien trooppisten maisemien ihastelemisesta sai irti. Telltalen pelissä on kuitenkin panostettu jännittävyyteen ja elokuvamaisen tunnelman luontiin sekä hahmojen väliseen vahvaan dialogiin, jota pelissä on perinteisten seikkailupelien tapaan mukana ja jota niin ikään tarvitaan välillä muuhunkin kuin pelkkään small talkiin.

Telltalen kaikki aiemmat pelit ovat olleet luonteeltaan humoristisia: Back To The Future pelisarjakin muistutti visuaaalisesti enemmän elokuvien pohjalta tehtyä animaatiosarjaa elokuvia kuin itse elokuvia upean yksityiskohtaista DeLoreania lukuun ottamatta. Jurassic Park The Game on tässä mielessä paljon tummasävyisempi ja vakavamapi kuin Telltalen aiemmat tuotokset — jo pelkkä kuolemismahdollisuus kielii tästä. Samalla humoristisuusastetta on karsittu jännittävyyden ja vakavuuden tieltä, mikä on ihan hyvä juttu, sillä liian sarjakuvamainen ulkoasu tai kieliposkessa -tyyppinen toteutus olisi latistanut pelin tunnelman jo alkuasetelmiinsa. Peli on selkeästi Telltalen tähänastisista peleistä näteimmän näköinen sekä myös yksityiskohtaisin — eritoten dinot näyttävät ja liikkuvat upeasti — mutta jotenkin ihmeen kaupalla minimilaitevaatimukset on saatu pidettyä samalla tasolla edellisen pelisarjan kanssa. Testikoneella peli pyöri erittäin sulavasti 1080p resoluutiolla kaikilla herkuilla. Ainoastaan outoa, välillä häiritsevääkin töksähtelyä esiintyi välianimaatioiden aikana, joka tuntui kuitenkin olevan kiinni jostain muusta muusta kuin itse testikoneen tehoista, sillä ruudunpäivitys pelin aikana oli varsin sulavaa.

Jurassic Park – The Gamessa hahmot muistuttavat enemmän aitoja ihmisiä nimenomaan visuaalisesti eikä pelkkiä “sinnepäin” -karikatyyrejä. Dinosauruspuiston maisemat — ensimmäisessä episodissa sateiset — aina puistossa kiertäviä autoja sekä huoltojeeppejä myöten on viimeistä piirtoa myöten varsin aidonnäköisiä kaikki. Telltale sanoo Jurassic Park The Gamen olleen projekti erityisen lähellä sydäntä: “peli on tuote faneilta faneille,” on Telltalelta sanottu ja sen kyllä huomaa.

Pelissä on monet vielä autojakin pienemmät yksityiskohdat tarkasti huomioituina. Melkein jopa huvitti ihan ääneenkin, kun pelin eräässä kohdassa pääsi erään puiston henkilökunnan jäsenen roolissa sörkkimään Dennis Nedryn tietokonetta, jossa oli elokuvastakin tuttu tökerön “kolmiulotteinen” ja elokuvan tapaan töksähtelevä “Unix-tietokantasysyteemi” sekä niin ikään elokuvasta tuttu Nedryn pilkkaava ääni (a-a-a-aaa!), kun pääsy tietokannan oleelliseen osaan evättiin.

Äänipuolen autenttisuuden hoitaa Universalilta suoraan lisensoitu musiikki, pääasiassa taustalla soi erilaisissa muodoissa John Williamsin loistava teemamusiikki, minkä ohella ääntä pitävät lukuisat dinosaurusten äänet, jotka kuulostavat varsin identtisiltä itse elokuvan kanssa ja ovat siis ensiluokkaista tasoa. Muutakin musiikkia teeman lisäksi on jännitystä lisäämään — ja vaikka ne eivät juurikaan kuulosta elokuvasta tutuilta pätkiltä, on ne silti hienosti saatu sovitettua pelin sekä sen tunnelman sekaan.

Millainen loppuvaikutelma siis jäi Jurassic Park The Gamen neliosaisesta episodisarjasta? Omasta mielestäni pelissä on kauttaaltaan varsin onnistunut tunnelma ja episodit näin ylipäätään ovat mielenkiintoisesti sekä yhtenäisesti kirjoitettuja. Tarina kiinnostaa alusta loppuun saakka, eikä käsikirjoituksen taso notkahtele episodien välissä, kuten Back To The Futuren kohdalla välillä kävi. Ensimmäinen episodi toimii loistavasti aloittajana sekä alkuperäisen Jurassic Park -elokuvan “vaihtoehtoisena” minijatko-osana, jos hetkeksi unohdetaan The Lost World elokuvan olemassaolo — joka ei tosin ollut aivan surkea sekään. Pelin loput kolme episodia jatkavat ensimmäisen episodin tarinaa ja esittelevät matkan varrella yhä uusia henkilöhahmoja, joita pelaaja pääsee kontrolloimaan.

Kakkosepisodissa Isla Nublarin saarelle laskeutuu Ingenin palkkaaama pelastustiimi hakemaan loput ihmiset pois saarelta (Hardingit mukaanlukien), kolmannessa episodissa saarelta poispääsyä jatketaan — syystä jota en viitsi paljastaa — ja viimeisessä, eli neljännessä episodissa saarelta poispääsy alkaa tuntua jo toivottomalta, joka myös alkaa ilmentyä selviytyjien keskuudessa. Tarjolla on mielenkiintoista tarinaa ja ajoittain jopa mielenkiintoisa juonenkäänteitäkin. Kaikki hahmot eivät ole aivan yhtä mielenkiintoisia seurata tai kuunnella (pelastustiimin pökkelömäinen Oscar esimerkiksi), mutta kaikki kuitenkin tekevät oman ääninäyttelyönsä varsin hyvin ja tunteella. Omaksi suosikikseni hahmojen joukosta muodostui eritoten Gerry Harding, jonka äänityöskentelyyn oltiin saatu todella paljon syvyyttä ja siten hahmon persoonallisuus oli paljon moniulotteisempi, kuin mitä nykyajan seikkailupeleissä tyypillisesti nähdään.

Pelattavuutensa osalta peli on eittämättä kerrankin jotain erilaista Telltalelta tyypillisten “nouda kolme esinettä, ratkaise puzzle X” tilanteisiin verrattuna. Samalla kuitenkin tämän konseptin uudistaminen on saanut aikaan sen, että itse pelattavaa on Jurassic Parkissa vähemmän ja välianimaatioiden seuraamista sekä valmista dialogia hahmojen välillä enemmän. Kukin pelin episodeista (ensimmäistä lukuun ottamatta) on pituudeltaan yhdentoista skennaarion pituista hupia, eli kaiken kaikkiaan pelattavaa on 56 skenaariota. Pituudeltaan yksi skenaario ei ole järin pitkä, joten pelin neljän episodin pelaamisessa ei mene älyttömän kauaa aikaa: pisimmillään yhden episodin pelaamiseen menee arviolta noin kaksi tuntia, joten viihdykettä riittänee maksimissaan siis noin kahdeksaksi tunniksi, ellei jää pitkäksi aikaa jumiin johonkin kohtaan, jota ei ainakaan itselläni tapahtunut kertaakaan — poislukien muutamat reaktiotestihetket, joita sai yrittää kerta toisensa jälkeen, ennen kuin välttyi kuolemiselta.
Kaikki neljä episodia sisältävän paketin, noin 22 euron hinnan huomioon ottaen Jurassic Park The Gamen kokonaispituus ei kuitenkaan varsinaisesti ole liian lyhytkestoista hupia: yhdelle episodille hintaa muodostuu noin viitisen euroa, joka ei todellakaan ole iso raha. Mikäli Jurassic Park -aiheinen pelattava kiinnostaa, on Jurassic Park The Game mielestäni kokeiltavan arvoinen kokemus, kunhan muistaa ettei kyseessä ole mikään dinosaurustenlahtaamispeli Turokin tai Dino Crisiksen tapaan — eikä toisaalta myöskään aivan perinteinen seikkailupelikään.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • - Ääninäyttely
  • - Useampia kohdattavia ja ohjattavia hahmoja
  • - Hieno grafiikka ja toimiva äänimaalma rakentamassa oikeanlaista tunnelmaa
  • - Mielenkiintoiset uudet peli-ideat perinteisen point&click seikkailun sijaan
  • - Toimiva ja simppeli käyttöliittymä
  • - Tarina on eheä ja mielenkiintoinen kokonaisuus
  • - Peliä ei ole hinnalla pilattu

Huonoa

  • - Interaktiivista pelattavaa on tavallista Telltale-peliä vähemmän per episodi
  • - Seikkailuveteraanit eivät välttämättä pidä uudentyyppisistä toteutustavoista
  • - Puzzlet ovat läpihuutokamaa
  • - Välianimaatioiden töksähtely