Arvostelussa Knights Of The Temple

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 6.maaliskuu 2004

Peliarvostelu

Pelin nimi Knights Of The Temple
Alusta Xbox
Ikäraja 16
Äänituki Dolby Digital 5.1
Avaa pelin lisätiedot

Kaikkihan ovat toki ahkerasti koulun penkillä lukeneet historiantunneilla kaikenlaista faktatietoa ihmiskunnan historiasta muun muassa yhden näistä ollessa ristiretket, joita tehtiin keskiajalla. Ristiretkien tarkoituksenahan oli levittää kristinuskoa ympäriinsä Eurooppaa, sinne missä sitä ei vielä ollut. Eli toimittiin periaatteessa Jumalan asialla. Ristiretkeläiset kuitenkin onnistuivat tässä melko huonosti ja muutenkin koko homma taisi muistaakseni mennä siihen, että ristiretkeläiset ryöstivät ja tappoivat pakanoita aina sinne minne menivätkin.

Ruotsalaisen Starbreezen kehittämä Knights Of The Temple, tai näin suomalaisemmin temppelin ritarit käsittelee jotenkuten aihetta ristiretket. Knights Of The Temple-pelissä Paul niminen sankari haluaa jatkaa legendaarisen, mutta ristiretkellä kuolleen isänsä jalanjäljillä ja ryhtyy itsekin ristiretkeläseksi. Pelin alussa Paul törmää kuolemaa tekevään kaveriinsa metsässä, joka pyytää Paulia lukemaan mukaanaan tuomansa kirjeen. Kirjeessä kerrotaan, että Paulin naispuolinen ystävä Adelle on kadonnut, kuin myös tämän isä joka oli käynyt piispan luona. Paul menee etsimään piispaa ja käy ilmi, että pimeän puolelle kääntynyt piispa onkin kaiken takana ja aikoo vallata maailman itselleen rituaalilla nimeltä ”epäpyhä ympyrä”. Onnistuakseen rituaalissa paha piispa tarvitsee ihmisuhreja joista yksi on Adelle. Siispä Paulin pitää aloittaa ihan omat ristiretkensä ja estää pahan piispan aikeet siinä samalla pelastaen Adellen ennenkuin on liian myöhäistä. Homma ei olekaan ihan niin yksinkertainen miltä kuullostaa, sillä Paul saa vastaansa jumalattomat määrät piispan puolelle kääntyneitä kätyreitä.
Piispan metsästys tietää käytännössä useiden eri tasojen läpitahkoamista, siinä sivussa tulee tapettua ja pistettyä pinoon varmastikin lähemmäs sata tavallista vihollista. Kovin vaikeaa ei Starbreeze ole selvästikään pelistään halunnut lähteä tekemään, sillä jo tasosuunnittelultaan peli on erittäin yksinkertainen. Peliä pelatessa tuli nopeasti mieleen se varsin tavanomainen, helposti toteutettava putkimainen eteneminen tyyliin esimerkiksi Electronic Artsin Lord Of The Rings-pelit.

Useimmiten homma etenee siten, että pelaaja astuu uuteen ”huoneeseen”, saa vastaansa lauman vihollisia, tappaa nämä kaikki ja saa avaimen seuraavaan oveen, jota yksi vihollisista pitää mukanaan. Sitten mennään siihen seuraavaan huoneeseen ja toistetaan sama ruljanssi. Kun pelin kulun alkaa ymmärtämään(mikä tapahtuu jo ensimmäisen kolmen minuutin pelaamisen aikana)alkaa sitä vain odottamaan, että saa piestyä kaikki viholliset vain saadakseen sen pirun avaimen, sillä ennen avaimen saantia ei eteneminen onnistu ainoan läpimentävän oven ollessa lukittu. Kenttäsuunnittelu ei muutenkaan loista ja tiedossa onkin esimerkiksi tylsiä ja pimeitä luolastoja ja autioita kaupungin katuja koluttaviksi noin 25 kentän verran.

Se, että miksi mainitsin esimerkkinä juuri EA:n LOTR-pelit johtuu siitä, että Knights Of The Temple on pelityyliltäänkin hyvin samankaltainen, eli hakataan ja tapetaan kaikki vastaantulevat elolliset. Väliin on tosin tungettu muutama pakollinen puzzlekin, joista pääosa on erittäin yksinkertaisia, mutta on sekaan tungettu myös pari vaikeampaakin, jotka ovat tosin sitä lähinnä siitä syystä ettei niissä ole minkäänlaista logiikkaa mukana. Kenttäsuunnittelu onkin yksi pelin pahimpia mokia ja tekee pelaamisesta paljon puuduttavampaa, kuin mitä siitä olisi voitu tehdä paremmalla ja harkitummalla suunnittelulla.

Koska pelissä ollaan noin 90 prosenttia peliajasta tekemisessä tietokoneen ohjastamien kaveruksien kanssa, tulee pakostakin kiinnitettyä huomiota pelin tekoälyyn ja siitä ei paljoa kehumista sitten löydäkään. Perustaistelemisen ne kyllä jotenkuten taitavat, mutta itse sain aina melko helposti tapettua kaikki vastaantulevat armottomalla peliohjaimen hakkuulla. Pientä lisävaikeutta tuo se, että koska Starbreeze on päättänyt mennä siitä mistä aita on matalin ja korvata laadun määrällä, saa pelaaja useimmiten vähintään neljä vihollista vastaansa. Vielä kun hieman pidemmällä peliä vastaan alkaa tulemaan kavereita joista jokaisella on tuplamiekat käsissään. Yritä siinä sitten taistella kaikkia vastaan kun olet täysin piiritetty.

Välillä tietokone myös huijaa taisteluissa, sillä ei esimerkiksi ole kovin realistista, että selinpäin pelaajaan seisova vihollinen blokkaa kaikki miekaniskut, vaikka aivan selkeästi terä osuu koko ajan kyseistä kaveria selkään. Muutoin vihollisilla ei paljoakaan itsesuojeluvaistoa sitten olekaan, tai mitä nyt voi päätellä sen perusteella kun kaveri vain juoksee pelaajan hahmoa kohti vaikka on juuri saanu tältä kolme jousipyssyn nuolta rintaansa, mutta eivät kyllä usein liikahdakaan ennenkuin käy kerran kolauttamassa. Toinen asia minkä tulin huomanneeksi oli vihollisten liika iskujen kesto. Tuntuu hassulta, että haarniskaan pukeutunut ritari ja rätin päähänsä kietonut persian prinssin kaveri tarvitsevat kumpikin yhtä paljon miekan iskuja. Viholliset ovat muutenkin aika veikeitä eikä niitä osaa oikein ottaa turhan vakavasti.. Tai miltä kuullostaa esimerkiksi kärrynpyörää lihaveitsen kanssa heittävä munkki?

Melko tehokkaasti sitä kuitenkin saa nirrin pois joka jampalta hyvän aseistuksen ansiosta. Tarjolla on muun muassa miekka, kirves ja jousipyssy. Miekka ja kirves eroavat toisistaan lähinnä siltä osin, että miekalla saa paremmin nirrin pois tuplamiekkaisilta vihollisilta kun taas kirves on hieman tehokkaampi yksimiekkaisia vastaan. Kulloinkin kädessä olevaa asetta voi helposti ja nopeasti vaihtaa ristiohjaimen avulla.

Jos turpiin tulee liikaa ja alkaa näyttää siltä, että viikatemies tulee kylään voi Paul parantaa itsensä ympäriinsä ripotelluilla ”lääkintäpakkauksilla” jonka lisäksi hieman myöhempänä peliä Paul saa muutaman ihme-kyvyn, joista yksi mahdollistaa sen, että Paul voi parantaa itse itsensä jonkinlaisella ”jumalavalolla” jota käytetään pitämällä oikeaa liipaisinta pohjassa ja samalla painamalla B-nappulaa. Itseparannusta ei voi loputtomiin käyttää sillä sitä on rajallisesti, mutta saa lisää hakkaamalla vihollisilta ilmat pihalle.

Kontrollit ovat muutenkin hyvät ja selkeät; vasemmalla tatilla liikutetaan Paulia ja oikealla ohjataan kameraa ja oikeata tattia klikkaamalla pääsee eräänlaiseen first person kuvakulmaan, josta voi ampua jousia. B- ja A-nappulat taas ovat erilaisia lyöntejä siinä missä X-nappulalla voidaan blokata iskuja. Vasenta liipaisinta pohjassa pitämällä ja samanaikaisesti painamalla joko Y, X, A tai B-nappulaa saadaan aikaiseksi tehokkaampi isku, joka kuluttaa erikoislyöntimittarin energiaa, joka tosin palautuu automaattisesti tyhjennyttyään.

Vaikka kamerakulmaa periaatteessa saakin ohjailla oikealla tatilla ja pelin takakannessakin sitä mainostetaan sanoin ”älykäs ja dynaaminen” niin käytännössä homma ei toimi. Peli on omaksunut kameran tyylikseen Resident Evil-sarjan pelit, eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Liikuttaessa pelin kentissä peli valitsee automaattisesti kulloinkin sen ennaltamäärätyn kamerakulman, josta sitten pitäisi pelata. Kameran jatkuva pomppiminen ja muutenkin ylipäätään typerästi valitut kamerakuvalkulmat saavat helposti ja usein pelaajan pään pyörälle ja välillä sitä lähteekin takaisin samaan suuntaan kävelemään mistä oli juuri tullut siinä vaiheessa kun kamerakulma vaihtuu.

Taistelun tuoksinassa kamerakulma voi pahimmillaan aiheuttaa sen, että ei nää yhtikäs mitään missä viholliset sijaitsevat ja siten on vaikea hahmottaa mihin suuntaan pitäisi oikein lyödä. Starbreeze on varmasti valinnallaan halunnu luoda elokuvamaisempaa lähestymistapaa ja samalla esitellä Paulin hienoa liikeanimointia, mutta valitettavasti tässä on epäonnistuttu käytännöllisyyden osalta. Voi, kun olisivat valinneet peliin sen perinteisen, normaalin 3rd person kamerakuvakulman.. Olisiko se oikeasti ollut liikaa vaadittu?

Graafisesti Knights Of The Temple on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta grafiikka on hienoa ja etenkin Paulin liikeanimointi ja erilaiset miekaniskut näyttävät todella hienoilta, kuin parhaimmissa Hollywood-elokuvissa ikään, mutta toisaalta taas kentät ovat melko yksitoikkoisia ja yksityiskohtaisuutta on kovin vähän. Myöskään Paulin kohtaamat viholliset eivät ole yhtä yksityiskohtisen näköisiä kuin itse pelin sankari. Pelin juonta kuljettavat välianimaatiot ovat kaikki toteutettu pelin omalla moottorilla, mikä ei ehkä ole ollut kaikkein paras valinta sillä videot ovat melko rujoja katsottavia, mutta ajavat kyllä asiansa ja pitävät pelaajan hyvin selvillä jokseenkin hatarasta juonesta.

Äänimaailma sen sijaan on laadukasta työtä. Taisteluiden tuoksinassa yhteen kilahtavat miekan tai muun aseen terät kuullostavat juuri siltä kuin pitääkin ja miekan terän osuessa viholliseen kuuluu sellainen silpomisen ääni samalla kun verta lentelee ympäriinsä. Voitetusta taistelusta on myös kiva lähteä, kun saa samalla kuunnella vihollisen kuolonkorinaa. Musiikiakin on ja pelin taustalla kuullaan ihan hyviä pelin tunnelmaan sopivia, hollantilaisen rock-metalbändi Within Temptationin kipaleita.
Yksinpelin jälkeen voi peliä vielä kokeilla survival-pelimuotona, jossa nimensä mukaisesti tarkoituksena on selviytyä mahdollisimman pitkään elossa vihollisvyöryä vastaan. Kyseisen pelimuodon pelaaminen tosin onnistuu vain jos kotoa löytyy Xbox Live! yhteys, sillä survival-pelimuoto pitää ladata kyseisestä palvelusta erikseen jonka jälkeen parhaita tuloksia voi myös lähettää Xbox Live!-palveluun muiden ihasteltavaksi.

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Äänimaailma
  • + Mättäminen hauskaa
  • + Kontrollit

Huonoa

  • - Kamerakuvakulma
  • - Kenttäsuunnittelu
  • - Tekoäly