Arvostelussa Lego Marvel’s Avengers

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 25.helmikuu 2016

Peliarvostelu

Pelin nimi Lego Marvel's Avengers
Alusta Playstation 4
Muuta: -
Arvostelukappale: Mi5
< >
Avaa pelin lisätiedot

Palikat käteen ja menoksi sanoi Traveller’s Tales kun uuden legopelin jälleen kehitti. On jokseenkin uskomatonta, että pelikonsepti, joka oli todella originaali ja jotain täysin uutta vuonna 2005 (se ensimmäinen peli oli Lego Star Wars: The Video Game) elää ja voi hyvin edelleen. Kenties ”TT:n” legopelien kohdalla voitaisiin pikkuhiljaa jo alkaa puhua kokonaan omasta peligenrestä. Toiminta-yhteistyö-tasohyppelypuzzle kenties? Ehkä ei. Sanat kuitenkin melko hyvin kuvaavat sitä mistä sarjan peleissä on perimmäisenä kyse.

Ensimmäisen Lego Star Wars -pelin jälkeen TT:n pelit ovat kehittyneet ja hioutuneet yhä hienommiksi ja näyttävämmiksi pohjimmaisen peli-idean pysyessä kutakuinkin samana. Lego-pelit ovat perustuneet suurimmaksi osaksi johonkin elokuvaan ja mukailleet esikuvansa tarinaa ja juonta huumorilla ja palikkamaisuudella kuorrutettuna. Tarinan ohella on rikottu sadoittain legoista rakennettuja objekteja ja rakenneltu paloista uusia vempaimia, kerätty hahmojen avaamiseen tarvittavia legohippuja ja ratkottu kevyitä puzzleja, jotka ovat aina vaatineet tietyn hahmon tiettyä erityisosaamista tai useamman hahmon yhteistyötä.
Useimmiten kaikissa tasoissa onkin pelattavana vähintään kaksi, mutta välillä kolme tai jopa neljäkin legohahmoa samanaikaisesti. Kaikki legopelit ovat alusta asti tarjonneet yksinpelin ohella kahden pelaajan co-op -pelitilan ja tätä on viime vuosien legopeleissä yritetty parantaa mustalla viivalla, joka dynaamisesti jakaa ruutua ja vaihtelee kulmaansa sen mukaan miten pelaajien hahmot ovat asemoituneet ruudulla.

Legosarjan uutukainen, Lego Marvel’s Avengers on aika pitkälti samaa maata veljiensä kanssa, eikä pelattavuus ole juuri muuttunut. Pelin kaikilla lukuisilla supersankareilla on jokin oma erikoisosaamisensa, mikä tulee tarpeeseen useampaan kertaan niissä kohtauksissa, joissa ovat mukana.

Koska kaikki hahmot eivät voi olla mukana jokaisessa kohtauksessa (jos mennään elokuvaa ja sen kohtauksia mukaillen) tarkoittaa tämä sitä, että osalta hahmoista löytyy samoja kykyjä kuin joltain toiselta. Esimerkiksi Avengers-porukan johtaja Nick Fury osaa muuntua puolinäkymättömäksi, mutta niin osaa myös Black Widowkin. Koska erikoistaidot ovat perua aiemmista peleistä, ei niiden logiikassa aina ole oikein järkeä. Esimerkiksi, miksi vain Captain America osaa sammuttaa tulen? Iron Man taasen osaa hajottaa hopean ja kullanvärisiä objekteja ja Hawkeye osaa hajottaa objekteja vetämällä niitä vaijerista sekä ampua nuolia tyhjiin reikiin, joista saadaan kiipeilypuita aikaiseksi.

Kaikesta huolimatta myös Lego Marvel’s Avengers on edelleen osittain sitä samaa puzzlepainotteista pelaamista, mikä on edelleen parhaimmillaan kaverin kanssa ? kunhan vain osaa jotenkuten olla noteeraamatta sitä rasittavaa mustaa viivaa joka poukkoilee ruudulla. Tätä kun ei ole vieläkään osattu tehdä riittävän pelaajaystävälliseksi, kun taas viivan lukitseminen yhteen tiettyyn asentoon pelin valikosta on omasta mielestäni pieni askel taaksepäin.

Vähän sinnepäin toimivan ruudunjakoviivan ohella TT:n ansioluettelo ei ole aivan virheetöntä kultaluokkaa omasta mielestäni ollut kokonaisuutenakaan tarkasteltuna. Koska pelejä on tehty jo niin kauan, on sekaan pakostikin mahtunut hittien ohella eksynyt jo muutama hutikin. Lego The Hobbit -elokuviin perustunut legopeli oli yksi tällainen enemmän huti. Lego The Movie – The Videogame oli vielä enemmän huti. Sen jälkeen ilmestynyt Lego Jurassic World taasen oli mielestäni sitä kirkkainta kärkeä ja esimerkiksi Jurassicin pelasinkin ystäväni kanssa oikeastaan sen kummemmin miettimättä lävitse.

Joulun tienoilla vuonna 2013 ilmestynyt Lego Marvel Super Heroes oli sekin mielestäni erittäin pelattava. Omasta mielestäni kyseinen peli oli enemmän tai vähemmän epävirallinen lisenssipeli vuotta aiemmin ilmestyneelle The Avengers -elokuvalle. Oli hienoa rymistellä Avengers-poppoosta tuttujen hahmojen, kuten Iron Manin ja Hulkin kanssa.
Nyt TT on tehnyt paluun virallisemmin Avengersin pariin ja Lego Marvel’s Avengers onkin nimetty osuvammin viittamaan aihealuetta. Peli keskittyy pääosan ajasta kahteen jo ilmestyneeseen Avengers-elokuvan ympärille, mutta sekaan on heitetty myös yksittäisiä tasoja, jotka ovat mukaelmia Marvelin kahdesta Captain America -elokuvasta, Iron Man 3:sta sekä Thor: The Dark Worldista ja vielä kaiken päälle osa pelistä on napattu sarjakuvien sivuilta. Nämä tapahtuvat Avengers-elokuvien välissä muun muassa takautumina.

Omasta mielestäni iso osa legopelien viehätyksestä on perustunut siihen, että ne noudattavat kutakuinkin esikuviensa tunnistettavissa olevaa käsikirjoitusta, mutta omalla tavallaan. Etenkin jos on nähnyt elokuvan, jota uusin legopeli apinoi, on hauska naureskella pelien humoristisemmalle otteelle.

Lego Marvel’s Avengersin ensimmäinen ongelma on kuitenkin se, että se yrittää tunkea liikaa samaan pakettiin. Sen sijaan, että tarinaa olisi jaettu fiksusti osiin, kuten vaikkapa Lego Jurassic World -pelissä missä kaikki neljä elokuvaa olivat itsenäisiä tarinoitansa, on Lego Marvel’s Avengerissä nämä edellä mainitut elokuvat tungettu yhteen sekavaan pötköön. Tarina pomppii miten sattuu ja vaikka olen nähnyt pelin niputtamasta kuudesta elokuvasta neljä, on tarinan perässä silti välillä vähän vaikea pysyä ja välillä kaikki tuntuu sekavalta ja jotkin kohtaukset herättävät pelkkää ihmetystä. ”Mistä tässä on kyse?”

Toinen mikä Lego The Hobbitin tapaan hieman alkoi häiritä Lego Marvel’s Avengersissa oli se, että ei oikein ollut välillä selvää onko TT halunnut tehdä legopelin, vaiko puoli-interaktiivisen legoanimaation. Välipätkät ? vaikka upeita ovatkin ? kun ovat välillä yksinkertaisesti vähän liian pitkiä. Välillä näitä joutuu seuraamaan jopa neljä tai viisi minuuttiakin putkeen! Muutenkin ne pätkivät pelaamisen rasittavan pieniin pyrähdyksiin. Kaiken kukkuraksi animaatioita ei saa edes ohittaa ensimmäisellä katselukerralla.

Sitten on esimerkiksi autoilukohtauksia, joissa autoakaan ei enää oikeastaan saa ohjata juurikaan itse. Peli pelaa itse itseänsä. Tai sitten pelaamista sotkemaan ei tule uusi välipätkä, vaan jokin juoneen liittyvä pomotaistelu, jota on venytetty ja pitkitetty. Välillä mätetään X-nappulalla perinteiseen tapaan pahista kuonoon, mutta Lego Marvel’s Avengersista löytyy myös paljon (liikaakin) hetkiä kun pitää jatkuvasti rämpyttää jotain tiettyä nappulaa ja sitten heti perään toista.

Eli käytännössä katsoen pelistä löytyy siis QTE-kohtauksia. Eikä ihan vähääkään. Avengers-elokuvien ehkäpä hienoimpia kohtauksia on ikävä kyllä valjastettu QTE-näyttämöiksi. Esimerkiksi kohtaus, jossa Iron Man mättää Hulkia turpiin New Yorkin keskustassa Hulkbuster-asussaan on tällainen venytetty, pääasiassa QTE:llä kyllästetty tylsä pomotaistelu. Jos kohtauksessa olisi ollut vapaat kontrollit olisi se ollut hauskempi pelata.

Myös heikompien, rivipahisten muksimista paloiksi on lisätty aika lailla. Välillä tuntuukin kuin Lego Marvel’s Avengers olisi yhtä pitkää supersankaritoimintapeliä, vaikka legopeleissä tietääkseni ei koskaan se ole ollut pääideana. Toki lähdemateriaalia ajatellen tämä jatkuva mättäminen ja hakkaaminen on luonnollisempaa kuin esimerkiksi Star Warsissa, mutta kai jotain tasapainoa olisi silti voitu vähän enemmän tavoitella. Välillä pelissä pitää hakata jopa useampi pienempi aalto näitä muovipahiksia ennen kuin päästään etenemään tai tekemään mitään muuta.

Välillä tappelukohtauksia on putkeen ja puzzlet ja rakentelu jää taka-alalle. Jotain lohtua lisääntyneeseen ehkä tuo se, että supersankareilta löytyy erikoisliikkeitä, joita voi suorittaa taistelun aikana yhdessä toisen hahmon kanssa, joka muodostaa mielenkiintoisen yhdistelmän, mutta lohtu on silti melko laiha. Legomättämisen toimiakseen peliä kannattelevana ominaisuutena pitäisi TT:n ehkä pikkuhiljaa uudistaa pelimoottoriaan, mekaniikkaa ja ehkä kontrollejakin ennen kuin siitä voisi tulla oikeasti mielekästä jatkuvalla syötöllä. Sekään ei auta asiaa, että yksin pelatessa tekoälyn ohjastamasta tiimikaverista ei ole yhtikäs mitään apua ja kaikki pahikset suuntaavat yleensä mielenkiintonsa vain ja ainoastaan pelaajan liikuttamaan hahmoon.

Jos tiedossa ei ole pomotaistelua tai vihollisaallon pieksemistä niin sitten jokin muu tapahtuma ottaa lähes jatkuvasti ohjat ja vie äkisti pelikameran tapahtuman suuntaan ja näyttää pelaajalle jotain pitkäveteistä toimintaa tai jotain yksityiskohtaa minkä pelaajan halutaan näkevän ”tästä ovesta haluamme sinun menevän, painamalla nappulaa täällä”. Tai vaihtoehtoisesti ”tässä sinulle vastustajaksi iso tykki”. Opastamisien jälkeen tapellaan loputtomia kätyreitä vastaan ja lopulta tuhotaan tämä pienempi uhka, kuten vaikkapa pelaajaa tulittavat automaattitykit, joita juuri näytettiin. Eikö näitäkin asioita voisi näyttää ilman, että lukitaan kameraa ja rajoitetaan pelaajan liikkumista? Väkisinkin tulee pelatessa välillä tunne, että pelaajaa viedään kädestä pitäen jatkuvasti ja pelisuunnittelu on laiskanpuoleista ? vähän kuin kaikki olisi automatisoitua eikä pelaajan kykyihin luoteta enää samalla tavalla kuin ennen.

Vähentyneen puzzletoiminnan tilallekin on pomotaisteluiden ja nappulan rämpytysten ohella tullut lisää minipelejä, jotka useimmiten ovat vieläpä itseään toistavia. Esimerkiksi kevyt muistipeli, jossa pitää saada avattua kuusi kuvaketta jonkin laitteen käyttämiseksi. Toinen on minipeli, jossa pelaajan aktivoimassa skannerissa välkähtelee tietyissä kohdissa ruutua pinkki täplä. Pelaajan tehtävä on yksinkertaisesti painaa kaikkien näiden välkähdysten kohdalla neliötä. Ei sen kummempaa. Mutta kun tätä joutuu tekemään liian usein, alkaa homma puuduttamaan ja pahasti ja se keskeyttää samalla muun pelaamisen. Eikö vain sitä perinteistä objektien rikkomista, palikoiden takaisin kasaamista, rivipahisten (vain) ajoittaista pieksemistä ja vipujen vääntelyä tai muuta yhteistyötä kaverin kanssa olisi voitu korostaa nytkin?

Lego Marvel’s Avengersin laimentaminen onkin sääli, sillä kaiken keskeyttämisen ja sekavan tarinan alla piileskelisi varsin tuttu ja pelattava legopeli. Grafiikkakin kun on varsin nättiä ja legoukkelit jälleen kerran näyttävät siltä, että animointia on hitusen aiemmista peleistä saatu paremmaksi.

Tasosuunnittelusta sen sijaan ei voi oikein koko aikaa olla samaa mieltä onnistumisen kannalta. Osa siitä on toimivaa, osa ei. Lego Marvel’s Avengers toki pääpiirteittäin noudattaa sitä samaa tuttua kaavaa, eli legoukkelit ja kaikki lego-objektit ovat erittäin muovisen ja palikkamaisen näköisiä, siinä missä taustat on tehty ”oikeilla” tekstuureilla. Vaikka välillä päästäänkin esimerkiksi ihan mukavan värikkääseen New Yorkin keskustaan taistelemaan, on pelissä vähän liian paljon koluttavana harmaita ja ahtaita sisätilakomplekseja ja muuta yhtä tylsää.

Kokemuksen autenttisuutta parantamaan on jälleen kerran otettu ääninäyttelyä ja dialogia suoraan elokuvista. Muutamissa aiemmissa peleissä tämä on onnistunut erinomaisen hienosti, mutta Lego Marvel’s Avengersissa ääninäyttely kuulostaa välillä oudon huonolaatuiselta tai liian vaimealta muihin ääniin nähden, kun taas väliin mahtuu dialogia mikä kuulostaa paljon paremmalta ja tasapainoisemmalta.

Äänisäädöt TT:n legopeleissä ovat aina olleet varsin rajoitetut, eikä nytkään puhetta saa säätää erikseen mikä olisi tässä kohtaa auttanut varmasti. Tällaisenaan ääninäyttelyn laadun taso heittelee paljonkin ja välillä joutuu laittamaan ääniä kovemmalle, mikäli haluaa kuulla vaikkapa Robert Downey Jr.:n puhuvan Iron Manina selkeästi ja kuultavasti.

Taustamusiikkiakin löytyy, mutta se ei ole kovin muistettavaa ? toisaalta eipä ainakaan ensimmäisen Avengers-elokuvan musiikki muutoinkaan sellaista ollut ainakaan omasta mielestäni, vaikka ääniraidan tuottajana oli nimekäs Alan Silvestri (Predator, Paluu Tulevaisuuteen -elokuvat).
Elokuvan sankariteema kun on varsin geneeristä sorttia ja pelissä se soi lähes taukoamatta taustalla yhä uudelleen ja uudelleen. Välillä taas taustalla saattaa kuulua hidastempoista ja haikeaa pianomusiikkia, joka taas ei oikein istu supersankariteemaan. Elokuvista tuttua teemamusiikkiakaan on vaikea verrata esimerkiksi Danny Elfmanin klassiseen teemamusiikkiin ja musiikkiraitaan ylipäätään, joka soi kahden viimeisimmän Lego Batman -pelin taustalla eikä Avengers-tunnari myöskään kestä samanlaista jatkuvaa soitantaa kuin vaikkapa John Williamsin klassinen musiikki Lego Star Wars -peleissä.

Kokonaisuutena varsin näyttävän näköinen Lego Marvel’s Avengers jättää ikävä kyllä kylmäksi. Siihen on yritetty tunkea paljon sisältöä yksiin kuoriin ja tämä näkyy esimerkiksi juuri siinä, että osa kohtauksista vedetään suosiolla välianimaation muodossa pelaajan katsoessa passiivisena ohjain kourassaan tai sitten pelataan eteenpäin yksinkertaistettuna QTE:nä samalla kun TT:n legopelisarjalle ominaisimpia juttuja, kuten puzzletouhua co-op kaverin kanssa on selkeästi vähennetty. The Lego Movie – Video Game -pelin jälkeen kyseessä onkin ehkä kaikkein tylsin legopeli, jota allekirjoittanut on päässyt pelaamaan.

Ehkä ensi kerralla tiedossa olisi sitten jälleen yksi hitti…

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Visuaalisesti erittäin näyttävä
  • + Aiemmista legopeleistä tuttu peruspelattavuus ja kaksinpeli..

Huonoa

  • - Liikaa pitkiä välianimaatioita (joita ei voi ensipeluun aikana ohittaa)
  • - Ääninäyttelyn äänenlaatu heittelee
  • - Turhan paljon venytettyjä mätkimis- ja QTE-kohtauksia
  • - Tasosuunnittelun mielekkyys vaihtelee
  • - Perinteinen co-op puzzletus on jäänyt selkeästi vähemmälle
  • - ..Joista jälkimmäistä ruutua dynaamisesti jakava viiva yhäkin välillä häiritsee
  • - Taustajuoni on ajoittain vähän sekava