Arvostelussa Lollipop Chainsaw

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 9.heinäkuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi Lollipop Chainsaw
Alusta XBOX360
Arvostelukappale WB Games
Ikäraja 18
Avaa pelin lisätiedot

Grashopper Manufacture on epäilemättä uutta peliään vielä suunnitellessaan listannut ranskalaisilla viivoilla ylös asioita, joita ovat halunneet peliinsä sisällyttää ja samalla kertaa niitä listattuja asioita peräjälkeen sijoittamalla on myös saatu kätevästi pelille nimikin: Lollipop Chainsaw. Tai ainakin näin voisi aivan hyvin kuvitella pelin nimen syntyneen ? sen verran järjetön, mutta looginen se on.

Lollipop Chainsaw-pelin japaninpään julkaisijana toiminut, suhteellisen tuntematon Kadokawa Games on osa mediajätti Kadokawa Shotenia, joka taas julkaisee mangaa, japanilaisia videopelejä, sekä lehtiä, jotka käsittelevät videopelejä sekä mangaa. Jokseenkin looginen lisä Kadokawan pelijulkaisulistalle onkin ollut ottaa myös Lollipop Chainsaw, joka pääasiassa länsimaalaisesta suuntauksestaan huolimatta näyttää häpeilemättä myös japanilaiset juurensakin.
Jos pelkkä pelin nimi ei kuulosta tarpeeksi japanilaiselta, niin ehkä sen juoni kuulostaa. Pelissä omaksutaan nuoren lukiolaisblondin, Juliet Starlingin rooli. Juliet on isopovinen ja hieman ?ajattelematon? cheerleadertyttönen, joka mielellään pukeutuu erittäin lyhyisiin hameisiin, tai muuten vain paljastaviin asuihin.

Pelin alkaessa on Julietin syntymäpäivä ja tytön olisi tarkoitus tavata paikallisessa puistossa oma kultansa, Nick Roulette. Vaan elämäpä ei olekaan ruusuilla tanssimista, kun jostain kumman syystä paikallinen lukiolaisgoottihullu päättää avata portaalin Maan ja ?Mädän Maailman? välillä, päästäen zombiet valloilleen Julietin kotikaupunkiin. Julietin poikaystäväkin joutuu zombien käsittelyyn, mutta onneksi Julietin koko perhe sattuu olemaan zombientappamiseen erikoistuneita, aina Julietin isää ja siskoja myöten.

Taikakonstin (ja moottorisahan) ansiosta Juliet onnistuu kuin onnistuukin pelastamaan ja samalla pitämään elävien kirjoissa poikaystävänsä puhuvan ja elossa olevan pään(!), joka roikkuu tytön mukana seikkailun alusta loppuun tämän peppua vasten. Kaiken pahan aikaansaanut, ilkeä goottizombie päästää valloilleen rivizombejensa ohella myös viisi isompaa ja pahempaakin zombieta, joiden avulla aikoo sitten vallata maailman. Tai jotain sitä rataa. Pelin käsikirjoitus kuulostaa kovin japanilaiselta perussekoilulta, mutta yllättävästi siitä on kuitenkin vastannut James Gunn (Dawn Of The Dead -elokuvan 2004-versio).
Nämä viisi isompaa zombieta toimivat pelissä kunkin tason loppuvastuksena, kun taas goottizombie on sitten se pelin aivan viimeinen voitettava vastus. Pelissä on pelattavaa yhteensä viisi isohkoa tasoa, sekä lyhyt minitaso, jonka päässä kohdataan goottizombie. Älyttömän pitkäikäistä hupia Lollipop Chainsaw ei siis ole, siksikään, että mukana ei ole minkään tason moninpeliä, jolla pidentää pelin ikää. Tarjolla on kyllä vaihtoehto pelata pelin viisi tasoa uudelleen ranking-pelinä score, time- tai medal attackin muodossa. Kukapa tosin jaksaisi näitä tahkota, kun pelkässä normaalissa yksinpelissäkin on oma jaksamisensa jo sen yhden läpipeluun suorittamiseksi.

Kuten sanoin, pelin kampanja ei sinänsä ole järin pitkä, vaikka yksittäiset tasot jakautuvatkin moneen pelattavaan osaan. Kyse onkin jaksamisen osalta lähinnä siitä, että peliä ei kerta kaikkiaan jaksa älyttömän suurina annoksina pelata yhteen menoon ? ei vaikka päätähtenä onkin minihameessa (ja parhaimmassa tapauksessa pelkissä bikineissä) pyllyään niin sievästi keikutteleva ja jopa jonkinlaiset tissifysiikatkin omaava, hihkuva cheerleadertyttönen, jonka pikkupöksyt vilkkuvat hameen alta toiminnan melskeessä tuon tuosta.

Paperilla idea Lollipop Chainsaw pelistä kuulostaa kuitenkin todella mielenkiintoiselta ja hieman valtavirran peleistä poikkeavalta, mutta kun toteutus ei ole samaa tasoa ideoiden kanssa, niin mopo hyytyy nopeasti. Jo muutaman pelatun tason sekä alun tutoriaalimaisen ensimmäisen kentän jälkeen on periaatteessa nähnyt mitä Lollipop Chainsaw-pelillä on tarjota.

Pelin genreksi on valjastettu vanha tuttu hack ’n’ slash ja menoa kuvataan (totta kai) 3rd person tyyliin pelihahmon selän takaa ? eihän sitä peppua ja pöksyjä muuten näkisi… Zombeja vastaan Julietilla on pinkin ja sydänkuvioita täynnä olevan moottorisahansa ohella aseenaan ? jep, ehkä arvasitkin ? cheerleaderin huiskut.

Siinä missä moottorisahalla pistetään elävät kuolleet poikki ja pinoon, voidaan huiskuilla huiskutella zombiet hetkeksi pyörryksiin, jolloin taisteleminen isokokoisempia zombielaumoja vastaan olisi hieman helpompaa. Pelin nimen toinen puolisko (chainsaw, eli moottorisaha) on siis valjastettu toiminnan käyttöön ja tikkarin (lollipop) rooli pelissä on toimia Julietin hengenpelastajana. Syömällä tikkareita pelin aikana Juliet voi palauttaa suurimman osan taistelun aikana menettämästään elinenergiasta. Sinne tänne piiloteltuja kultaisia tikkareita keräämällä sen sijaan voi avata ostettavaksi konseptikuvia ja kuunneltavaksi pelin yksittäisiä musiikkiraitoja.

Kultaisten tikkareiden sekä Julietille syötettävien normitikkareiden ohella pelissä kerätään kolikoita, kuin klassisissa tasohyppelyissä ikään. Kultakolikoilla voi ostaa Julietille kauppa-automaateilla uusia liikkeitä sekä parantaa tyttösen energiamittarin kokoa, tai vaikkapa moottorisahan tehokkuutta. Kultakolikoilla voi myös ostaa niitä musiikkiraitoja, joita kultatikkareilla saa esille. Harvinaisemmilla ja paljon vaikeammin saatavilla hopeakolikoilla voi sen sijaan ostaa konseptikuvia sekä ? mikä tärkeintä ? uusia asusteita Julietille. Ei tarvitse tyttösen 18-vuotissyntymäpäivänään siis tyytyä pelkkään cheerleaderasuun, kun on muutakin tarjolla.

Jotain koko pelin pääasiasta kertoo sekin, että omien laskelmieni mukaan erilaisia käyttöön avattavia asusteita löytyy pelistä noin 40 kappaletta aina bikineistä kumipukuihin ja muihin, hyvin vähän mielikuvituksen varaan jättäviin asusteisiin. Vain hullu kuitenkaan pelailisi peliä uudelleen ja uudelleen vain asujen takia. Jotain hyvää on kuitenkin se, että mikäli muiden asujen perään päättää lähteä, on pelaajan kulta- ja hopeakolikot, sekä Julietin hahmotaso sillä samalla tasolla, jolle ensimmäisen läpipeluukerran aikana päästiin, joka helpottaa hommaa huomattavasti.

Vaikka on kerrankin todella mukava (Tomb Raider-sarjan pelien ohella) kerrankin pelata jonain muuna kuin supermachona lihaskönttinä (esim. Gears Of War-pelit), pitäisin pelin suurimpana kompastuskivenä kuitenkin sen itseääntoistavuutta ja yksinkertaista pelikaavaa. Pelaaja mättää zombeja turpiin tasosta toiseen kamalan lineaarisen ja ennaltaskriptatun ohjauksen viemänä. Juliet etenee pelissä taistelukohtauksesta seuraavaan ja aina siinä välissä sitten joko hypellään tai tehdään jotain muuta ruudulle tulevien QTE-toimintojen välityksellä, eli painellaan oikeita nappuloita oikeaan aikaan. Välillä taas valjastetaan Julietin poikaystävän pää mukaan peliin, niittaamalla se sinisenä jossain nurkassa hohkaavan päättömän zombien hartioiden väliin ja ohjataan Nickiä ? niin ikään QTE:n saattelemana. Nämä ?Nick-hetketkin? ovat kuitenkin aina ennalta määritettyjä ja niin kamalan turhanpäiväisiä pelinpitkittäjiä, joissa joko pistetään Nick avaamaan joku ovi tai rikkomaan seinä, jotta voidaan edetä. Aivan kuin Juliet itse ei tähän kykenisi ? kuitenkin valtaosan peliajasta tyttönen kun sahaa sahallaan putkien, seinien kuin ovienkin lävitse varsin iloisesti ja ihan itse.

Jotta pelaaminen ei olisi pelkkää hack ’n’ slashia tai edes QTE-kohtauksiakaan, löytyy pelistä vielä kaiken huippuna aivan älyttömiä ja turruttavia minipelejä, jotka eivät todellakaan tuo tavalliseen zombejen kurittamiseeen mukavaa vaihtelua, vaan päinvastoin ? ovat joko pelinpysäyttäjiä, tai niin typeriä, että kiinnostus koko peliä kohtaan meinaa lopahtaa aina niiden sattuessa eteen. Jos ei ajeta puimurilla pellolla zombeja nurin, niin ollaan joko jonkin muka-retron-videopelin sisuksissa ja paetaan pallomonstereita sokkelossa kuin Pac-Manissa konsanaan tai pelataan zombiekorista leikkaamalla zombeilta päitä koriskentällä, jonka jälkeen ne lentävät automaattisesti koriin.

Vaikka peli toistaa pahasti itseään ja onnistuu olemaan jopa hack ’n’ slashinakin tylsää ? osittain siksi, että mitään tekoälyä pelissä ei juuri ole ? olisin silti mieluummin keskittynyt yksinomaan siihen, kuin tappanut aikaani ja tappanut pelin kokonaiskestoa mainitsemiini idioottimaisiin ja varsin ala-arvoisesti toteutettuihin minipeleihin. Minipelien ohella toinen Lollipop Chainsawn keinotekoinen pitkittäjä ovat sen loppupomot. Peli ei sinänsä ole oikeastaan missään vaiheessa kamalan vaikea, edes medium-vaikeustasolla, mutta silti vihasin pelin pomotaisteluita. Syystä, että ne kestävät liian pitkään. Oikea tapa, jolla ne voitettiin löytyi kyllä melkein heti, mutta yhden kerran nitistys ei riittänytkään. Ehei, vaan kaikki loppuvastukset piti voittaa vähintään kaksi tai kolme kertaa (pahimmillaan kuusi) zombiepomojen muuttaessa muotoaan jokaisen kukistuskerran jälkeen, ennen kuin peli vihdoin antaa jatkaa eteenpäin, kohti seuraavaa tasoa.

Onkin sinänsä harmi, että muutamilla varsin potentiaalisilla ideoilla, sekä todella monipuolisilla taisteluliikkeillä sekä sulavalla liikeanimaatiolla (Juliet, ei zombiet) varustettu peli on jäänyt näinkin keskinkertaiseksi. Pelin ehkä hitusen liian herkkään kameraohjaukseen kun tottuu, ovat pelin kontrollit nimittäin näin kaiken kaikkiaan todella nautinto käyttää ? jos tylsiä QTE-paineluita ei lasketa mukaan.

Audiovisuaalisesti peli on kutakuinkin samoilla linjoilla muun pelitoteutuksen kanssa. Periaatteessa idea on ollut hyvä, mutta toteutus on vähän niin ja näin. Lollipop Chainsaw käyttää monen muun nykypäivän pelin tapaan Unreal 3-teknologiaa, mutta pelissä sitä ei juuri huomaa. Grafiikka on kamalan vaisua, zombiet mitäänsanomattoman näköisiä ja ympäröivät maisemat melkein kuin jostain PS2-aikakauden pelistä. Tuntuukin, että kaikki huomio on mennyt Julietin tekemiseen ja tämän aidonoloisen liikehdinnän mallintamiseen. Ei tosin Julietkaan mikään täyden kympin tyttö ole, sillä joissain pelin kentissä kun ikävännäköiset sahanlaidat tyttösen ympärillä pistävät tökerösti silmään.

Äänipuolesta vastaa Julietin osalta varsin taidokas ääninäyttelijä Tara Strong, jonka muita viimeaikaisia töitä ovat muun muassa Harley Quinnin rooli pelissä Batman ? Arkham City. Tara on Julietin roolissa täydellisen onnistunut, jopa niinkin onnistunut, että blondin hihkuminen ja hihhulointi on rasittavan bimbomaista ja aidon tuntuista kuultavaa. Pointsit silti Strongille hyvästä roolisuorituksestaan.

Musiikkipuolella tarjoillaan japanilaisille peleille ominaista rockia, funkia, kitararämpyttelyä ja kaikkea siltä väliltä. Musiikkitarjonta vaihteleekin pelin aikana melko paljon, eikä mitään yhtäläistä teemaa tunnu olevan. Pelin musiikista vastanneen muusikon Jimmy Urinen omat sävellykset ovat jokseenkin kamalaa renkutusta, mutta löytyy pelistä oikeasti hyvää musiikkiakin, mutta vain muutaman kappaleen verran. The Chordettesin peliin kuin nyrkki silmään sopiva ?Lollipop?, Toni Basilin ?Mickey? sekä The Runawaysin ?cherry bomb? ovat kaikki varsin hyviä rallatuksia.
Ikävää on tosin se, että kappale lollipop soi vain ja ainoastaan silloin, kun pelaaja selailee kauppa-automaatin tarjontaa, cherry bomb taas pelin päävalikoissa ja Toni Basilin kappale ainoastaan silloin, kun pelaaja aktivoi chainsaw dash-nimisen erikoisliikkeen, jonka jälkeen Juliet kiitää kolikkopolkujen perässä vauhtihyppyreistä Sonic-siilin kaltaisesti.

Kun ottaa huomioon, että peli ja sen idea on näinkin kieli poskessa (tai tikkari poskessa) tehtyä varsin kreisiä toimintamättöä, niin ääniraidan kanssa olisi voinut revitellä paljon kovemminkin ja tuoda sitä kautta lisää humoristista asennetta peliin. Nyt käteen jäävät vain nämä kolme laatukappaletta väärissä paikoissa kuunneltaviksi, joka on mielestäni missattu tilaisuus. Vähän niin kuin koko pelikin itse asiassa. No, ehkä ensi kerralla Grashopper onnistuu paremmin.

Lue loput arvostelusta

Yhteenveto

Keskivertotasoa

Hyvää

  • + Juliet on kivasti animoitu..
  • + Napakat kontrollit ja monipuoliset liikesarjat
  • + Mielenkiintoinen ja hauska idea paperilla

Huonoa

  • - Pelinaikainen musiikki
  • - Toistaa itseään
  • - Ei kovin pitkäkestoinen
  • - Typerät toiminnan keskeyttävät minipelit
  • - Loppupomot rasittavan tekopitkitettyjä
  • - ..Mutta muu grafiikka on kamalan vaisua