Arvostelussa London 2012

Kirjoittanut: Mikko Kosonen, 27.heinäkuu 2012

Peliarvostelu

Pelin nimi London 2012
Alusta XBOX360
Arvostelukappale PAN Vision
Ikäraja 3
< >
Avaa pelin lisätiedot

Olympialaisista on julkaistu enemmän tai vähemmän virallisia videopelejä tasan kaksikymmentä vuotta. Aivan ensimmäinen olympialaislajeja sisältänyt videopeli taisi olla klassinen Track & Field, mutta se ei sisältänyt mitään virallista, eikä pelissä muutoinkaan ollut kuin muutamia lajeja pelattavaksi.

Ensimmäinen ihan oikeaa olympialaisten nimeä kantanut peli oli U.S. Goldin Segan pelikonsoleille julkaisema Olympic Gold, joka sivusi Barcelonan vuoden 1992 olympialaisia. Siitä lähtien aina joku on saanut käsiinsä olympialaisten virallisen ”leiman” ja siten nimen käytettäväkseen. Olipa olympialaispelien julkaisijana toiminut sitten kuka tahansa U.S. Goldista Eidokseen ja Segaan, niin ehkäpä laadukkaimmat olympialaispelit ovat olleet Athens 2004, Beijing 2008, sekä Vancouver 2010 talviolympialaiset ? kaikki saman pelitalon, Eurocomin kädenjäljen tulosta.
Kaksi viimeisintä olympialaispeliä ovat olleet Segan julkaisemia, eikä tuore, London 2012 ole siinä mielessä poikkeus, mutta useamman vuoden ajan luottokehittäjän paikalla toiminut Eurocom on nyt vaihtunut Sega Studios Australiaksi. Onko Segan oma studio kyennyt pitämään Eurocomin pelien pääasiassa toimivan pelattavuuden tuoreen London 2012 pelinsä kanssa ?

Tätä kirjoittaessa Lontoon olympialaiset potkaistiin kirjaimellisesti käyntiin kaksi päivää sitten naisten jalkapallolla. Onkin siis hyvä hetki katsastaa millainen tuote on uusin virallinen olympialaispeli, vaikka siitä ei jalkapalloa löydykään. Olympialaisten peliversio pitää sisällään 45 urheilutapahtumaa (johon on laskettu mukaan kaikkien lajien eri variaatiot). Varsinaisia erilaisia lajeja pelissä kuitenkin on vain noin 18-19 siinä missä oikeissa kisoissa kisataan 29:n lajin parissa.

Kaikkia oikean elämän lajeja ei siis ole lähdetty mukaan änkeämään ja ehkä hyvä niin ? esimerkiksi jalkapallo, ja maahockey olisivat varmasti olleet vain FIFA- ja NHL-pelisarjojen irvikuvia. Muita pelistä puuttuvia lajeja ovat muun muassa sulkapallo, taekwondo, paini, miekkailu, purjehdus, sekä esteratsastus.

Mitä lajeja pelistä sitten löytyykään ?

Mukana ovat onneksi ne kaikki yleisimmät, kuten juoksu, aitajuoksu, keihäänheitto, korkeushyppy, pituushyppy, kuulantyöntö, kolmiloikka, eri uintilajeja, kiekonammunta, nopea pistooliammunta ja jousiammunta. Melkein kaikista näistä löytyy myös vaihtoehto niin nais- kuin miesurheilijoillekin.

London 2012:sta ?peruslajien” lisäksi mukana on lajeja, kuten miesten trampoliini, miesten kajakkimelonta, miesten pöytätennis, miesten ratapyöräily, miesten painonnosto, naisten rantalentopallo ja miesten soutu.

Lajeja siis riittää ja määrä onkin todella kunnioitettava, vaikka kaikkia ei mukaan ole siis syystä tai toisesta otettukaan. Toisaalta, ei peli mikään aivan sataprosenttisen virallinen yritä kaiketi ollakaan. Lähes aina olympialaispeleissä ovat urheilijoiden nimet olleet jotain aivan muuta kuin niitä oikeita. Kenties kyse on lisensointivaikeuksista tai sitten siitä, että pelin kehittäminen aloitetaan jo hyvissä ajoin ennen kuin virallisia kilpailijalistoja on edes julkistettu.

Esimerkkinä soudussa ? jossa Suomella ei edes ole edustajaa ? soutelee Kari Viljanen, joka ainakin Googlen perusteella on muun muassa uransa lopettanut jääkiekkomaalivahti, mutta ei suinkaan soutelija. Ammunnassa Suomen joukkueella nähdään naisten osalta Tuija Linden (sukua Sadulle?)
eikä sadan metrin perhosuinnissa suinkaan nähdä Emilia Pikkaraista tai Hanna-Maria Seppälää, vaan sen sijaan paikan on vienyt Tuire Tammi. Brittiläisten uintijoukkueestakaan ei tuntunut löytyvän Lucy Palmer nimistä naisuimaria, tai Australian riveistä Debbie Stewartia.

Näillä tiedoilla oletankin, että pelissä ei ole aiempien olympialaispelien tapaan yhtäkään oikeaa urheilijanimeä. Toisin kuin aiempien vuosien olympiapeleissä, oikeiden nimien puuttuminen ei liiaksi haittaa, sillä pelin ?uramoodissa? kaikkien maiden urheilijoiden ulkonäköä (rajoitetusti) sekä näiden nimiä saa vapaasti muokata ja ne tallentuvat näkymään sitten myös pikapelin puolellakin.

Kuka tahansa voi siis muokata peliin mukaan esimerkiksi juuri uimarit Pikkaraisen tai Seppälän ? ainoana puutteena näkisin tässä sen, että peli ei anna lisätä kuin tietyn pituisia nimiä, joten nimet näkyvät pelissä muodossa Emilia Pikkarain tai Aino-Kaisa Seppäl. Tämä on kuitenkin paljon parempi kuin, että pelissä ei olisi editointimahdollisuutta lainkaan tai, että urheilijan nimi olisi aina player 1 ? tai vielä hölmömmin, pelaajan oma gamertag.

London 2012-pelin sisuksiin on upotettu pelimuodot olympic games, events play, party play, party play with Kinect sekä Xbox Live. Viimeksi mainittu onkin melko selkeä: kyseessä on pelin verkkomoninpeliosio, josta hieman lisää myöhemmässä vaiheessa.

Olympic games on arvatenkin kotona pelaamisen pääpelimuoto. Tässä pelaaja osallistuu siis Lontoon olympialaisiin ja yrittää tahkota itselleen mahdollisimman monta mitalia ennen kisojen päättymistä. Uran alkaessa pelaaja valitsee valittavissa olevista lajivaihtoehdoista kaksi ja lähtee karsintoihin. Karsintojen jälkeen on sitten vuorossa itse kisa ja lopuksi jaetaan mitalit. Näiden kahden kisatapahtuman jälkeen pelaaja valitsee jälleen kaksi uutta lajia uusista valittavista ja jatkaa samaa kiertokulkua loppuun asti. Tarkoitus olisi tottakai saada mahdollisimman paljon mitaleita ja sitä kautta pisteitä ja yrittää tuoda omalle maalleen (minkä valitseekaan) määrällinen mitalivoitto kisoista.

Events-pelimuoto toimittaa pelin ?quick play? pelitavan virkaa. Tässä pelimuodossa saa valita haluamansa yksittäisen lajin tai sitten lajeja voi ketjuttaa useamman putkeen, joita lähdetään pelaamaan joko yksin tai maksimissaan neljän porukassa samalla konsolilla vuorotellen.

Party play sekä party play with Kinect ovat käytännössä identtiset pelimuodot ? ainoana erona on se, että toisessa pelataan Kinectin kanssa ja toisessa perinteisesti ohjaimella. Party play pelimuodon takaa (siis myös Kinect-versiosta) löytyy pelityypit events sekä challenges. Party playn events ei eroa varsinaisesta pikapelimuodosta muuta kuin sillä, että lajeja on rajoitetumpi määrä ja osa niistäkin on enemmän juuri partypelaamisen suunattuja. Esimerkiksi kolmen metrin sukellus sekä 25:n metrin nopeusammunta löytyvät kummastakin, mutta party playn freestyle trampoline, archery blitz, javelin target, kayak super slalom, sekä keirin battle sen sijaan ovat sellaisia variaatioita näiden lajien perusmuodoista, että niiden jo ymmärtääkin löytyvän party-valikosta. Events-valikon ohella party play pelimuoto pitää sisällään myös challenges-pelityypin. Toisin kuin eventsin yksinkin pelattavia lajeja, voi challengesia pelata vain 2-4 pelaajaa.

Challenges-pelivaihtoehdossa kaksi tai useampi pelaajaa liittoutuvat tiimiksi ja yrittävät saavuttaa pelin antaman tavoitteen kimpassa. Esimerkiksi jousiammunnassa tulisi saada jokin tietty yhteissumma pisteissä saadakseen tähtiä. Tähdillä sitten avataan uusia haasteita, joita on kaiken kaikkiaan vain kahdeksan kappaletta. Omasta mielestäni juurikin haasteita olisi saanut olla enemmän ja events-pelivaihtoehdon olisi voinut jättää kokonaan poiskin party playsta, sen ollessa kuitenkin sen verran peruspelaamista.

Party play pelimuoto on varsin oiva tapa pelata olympialaisia hieman ?hassutellen? ja ei niin vakavasti sääntökirjojen mukaan, koska osa lajeista, kuten vaikkapa archery blitzissä ideana on kasta kertoimia ja ampua nuolella taululta myös siihen ilmestyviä kelloja, jotta saisi itselleen lisää aikaa ampua enemmän nuolia tauluun. Party play with Kinectissä sen sijaan voidaan pelata samaa partypeliä, mutta Kinectin kanssa mikäli Kinect-sensori kotoa siis löytyy. Kinectin omistaminen ei ole onneksi kuitenkaan ehdotonta, kuten niin monessa muussa Kinect-pelissä on tapana ollut.

Itselläni oli aluksi pelin Kinect-ominaisuuden kanssa pahoja ongelmia, kun peli tuntui haluavan itselleen tilaa sensorin ja seisomapaikan välille enemmän kuin 2,6 metriä, vaikka Kinectin suositusetäisyytenä on aina ollut kaksi metriä ja sillä olen myös tullut kaikkien aiempien pelien kanssa toimeen. Tämä johti siihen, että peli valitti jatkuvasti pelaajien olevan liian lähellä sensoria ja lisäksi kaikki liikkeet eivät rekisteröityneet, mikä johti siihen, että koskaan ei tiennyt milloin peli ottaa pelaajan liikkeet tosissaan.

Lopulta kuitenkin sain kuin sainkin pelin toimimaan kunnolla Kinectin kanssa: peli ei lakannut valittamasta allekirjoittaneen olevan liian lähellä tuon tuosta, mutta silti pelaaminen alkoi toimimaan varsin tyydyttävällä tavalla. Etenkin jousiammunta, keihäänheitto ja rantalentopallo olivat hauskoja pelata Kinectin kanssa, siinä missä ohjaimellakin. Koska Kinect on liiketunnistuksestaan huolimatta lopulta melko rajoitetun tason laite, on Sega Studios Australia tehnyt muutamia muokkauksia lajeille Party play with Kinectiä varten. Esimerkiksi keihäänheitossa ei tarvitse itse juosta aloitusvauhtia ? riittää kun asettaa käden sellaiseen asentoon kuin pitelisi keihästä olallaan. Myöskään rantalentopallossa ei tarvitse itse liikuttaa urheilijaansa, vaan riittää kun lyö palloa, tekee aloitukset ja yrittää tarpeen mukaan blokata vastustajan iskuja verkolla.
Eivät kaikki Party play with Kinectin lajit silti sulavasti toteutettuja ole, mutta niitä ei ollut oikeastaan kuin yksi: kajakkimelonnassa itselläni oli ainakin suuria vaikeuksia oppia taitavaksi melojaksi ja kajakki pyöri tuskaisesti ympyrää ja portit jäi moneen otteeseen läpäisemättä. Keiran-pyöräily sen sijaan taas oli jälleen yksi niistä paremmin toimivista lajeista. Pelin Kinect-tuki on siis melko toimiva, kunhan saa alkuvaikeuksien jälkeen sen kunnolla toimimaan omassa olohuoneessaan, tai missä ikinä oma Xbox sijaitseekaan. Ainoaksi miinukseksi oikeastaan jäi Kinecti-tuen viimeistelemättömyys.

Vaikka pelattavat lajit, sekä pelaajien määrän voikin valita käsien liikkeillä Kinectin avustuksella, ei itse peliä voi aloittaa tai uusintoja ohittaa eleillä. Tähän tarkoitukseen tarvitaankin aina peliohjainta ja sen A-nappulaa. Jos kerran valikot ja pelaajien määrä voidaan valita kättä heiluttelemalla, niin miksei pelin aloitustakin ?

Harvemmalla pelaajalla kuitenkaan kotonaan välttämättä Kinectiä edes on ja tässä vaiheessa moni varmasti miettii mielessään, että ?no miten ne lajit ja pelattavuus toimii tavallisella ohjaimella??
Vastaust tähän on, että pääasiassa hienosti, lajissa kuin lajissa. Kuten viime vuosien olympialaispeleissä ollaan totuttu, on klassisesta 80-luvulta peräisin olevasta nappuloiden rämpytysohjauksesta päästy yhä enemmän ja enemmän kauemmas, innovatiivisempien ja vähemmän käsiä puuduttavien ja ohjaimia rikkovien ohjaustapojen pariin, jotka eivät kuitenkaan missään nimessä ole tehneet pelaamisesta rämpytyksen poistumisen myötä helpompaa.

Ainoat lajit, joissa nappuloita vielä rämpytetään London 2012:ssa ovat eri pituiset juoksut, mutta niissäkin rämpytetään vain puoliteholla. Juoksupeleissä ideana on pitää tiettyä rytmiä yllä, eli siis yrittää pitää ruudulla näkyvä mittari mahdollisimman paljon vihreällä. Keltaiselle valuva mittari hidastaa vauhtia, kun taas liiallinen rämpytys aiheuttaa mittarin nousemisen punaiselle, joka taasen tuottaa maitohappoa jalkoihin eikä se ole hyvä juttu tehokkuuden kannalta.

Keihäs ja kiekko sen sijaan käyttävät pääasiassa ohjaimen tatteja kontrolloimiseen, vaikkakin keihään alkuvauhti haetaan A-nappulaa kevyesti rämpyttämällä. Uinnissa käytetään niin ikään tatteja ? vedot tehdään tatteja taakse kiskomalla mahdollisimman tasaiseen rytmiin ja kun saavutetaan altaan pää ja lähdetään takaisin, potkaistaan ensin Y:llä altaan päätyä ja sen jälkeen rämpytetään kevyesti A:ta veden alla ollessa alkuvauhdin saamiseksi. Pyöräilyssä sen sijaan rämpytetään kevyesti A-nappulaa mahdollisimamn nopean vauhdin saamiseksi ja jotta meno ei hyytyisi, tulee A:ta pitää pelkästään pohjassa silloin, kun oman kisaajan stamina on lopussa, jolloin se ehtii palautua ja sitten taas rämpytetään, mutta vain kevyesti.

Kaiken kaikkiaan pelin lajeista lähes kaikki ovat onnistuneita kontrolliensa osalta. Toki keihäänheiton oikeanlaisen, pitkälle keihään saattavan heittokulman saavuttaminen tai vaikkapa kiekonheiton taitaminen siten, että ei astu heittoaan yli tai heitä kiekkoa sivuverkkoon vaativat sen oman aikansa totuttautumiseen, siksikin, että jokaisen lajin kontrollit ovat niin erilaiset toisistaan huolimatta siitä, että lähes kaikissa käytetään yhteisenä tekijänä joko A:ta ja tatteja tai sitten A:ta liipaisimia. Jokaista lajia varten on onneksi olemassa oma lyhyt, mutta erittäin näppärä ja opettavainen opetusosio, jonka voi käydä lävitse vaikka ihan joka kerta, ennen kuin kutakin lajia alkaa tosissaan pelaamaan ja yrittäen rikkoa omaa aiempaa huipputulostaan.

Jos kavereita ei tahdo lähipiiristä löytyä pelaamaan uutta olympialaispeliä, niin peliseuraa voi yrittää hakea myös Livestäkin. Quick match ominaisuus tarjoaa mahdollisuuden hypätä suoraan johonkin olemassa olevaan peliaulaan, mutta custom matchin kautta voi hieman tarkemmin valita millaista lajityyppiä lähdetään verkosta etsimään. Livessä on mahdollista pelata myös ?miniolympialaisiakin? online tournamentin kautta. Tässä pelivaihtoehdossa pelaaja voi etsiä joko julkisia turnauksia tai vaihtoehtoisesti luoda oman yksityisen turnauksen, jonne vain kutsutuilla kavereilla on asiaa.

Pelaaminen Livessä sujui varsin mallikkaasti ja vailla lagia tai katkeilua, mutta peliseuraa olikin sitten melko vaikeaa löytää. Pelaajia linjoilla tuntui olevan todella vähän ja melkein aina quick match hakukin löysi pelin, jossa oli odottamassa vain yksi tai kaksi pelaajaa. Lisäksi erittäin suosittu laji Livessä tuntui olevan uinti ja sen eri variaatiot ? välillä useampi perättäinen quick match haku tuotti pelkkiä uintikisoja, joissa oli se yksi tai kaksi pelaajaa aulassa odottamassa. Jos siis haluaisi päästä heittämään keihästä tai ajamaan pyörillä, voi olla että joutuu palaamaan takaisin paikallisen kotisohvapelailun puolelle.

Erilaisten pelitapojen lisäksi Livestä näkee sen kuinka hyvin mikäkin maa on Livessä rohmunnut itselleen mitaleja. Olettaen, että kaikki pelaajat edustavat omaa maatansa, eikä jonkun toisen, on tämä ihan hauska yksityiskohta. Arvostelun kirjoitushetkellä Iso-Britannia johti kirkkaasti tilastoja seitsemäntoista prosentin mitalisaaliillaan ? Suomikin löytyi 1,2:n prosentin osuudellaan sijalta 20.

Visuaalisella puolella London 2012 on aika pitkälti perustason olympialaistuote. Se ei yritä brassailla grafiikallaan, jotka ovat tasoa toimivat: missään vaiheessa peliä ei tule juurikaan ihastelleeksi peliä sen yksityiskohtiensa osalta, joita ei juurikaan ole, mutta siltikään peli ei missään vaiheessa ? tai minkään lajin osalta ? näytä liian rumalta, eivätkä urheilijoiden liikeanimaatiot liikkuessa tai juhliessa voittoaan tapahtuman päätteeksi näytä tönköiltä tai epäinhimillisiltä. Pelistä on siitä huolimatta (ehkä turhaan) yritetty tehdä liian paljon ?kaikilla mausteilla? oleva pelijulkaisu, sillä Kinect-tuen ohella pelistä löytyy myös edelleen melko harvinaisenpuoleinen ominaisuus, nimittäin tuki 3D-televisioille.

Kuten useammassa muussakin 3D:tä tukevassa pelissä (niitähän ei vieläkään kovin montaa ole) ei London 2012 häikäise oikeastaan millään tasolla. Enemmänkin tuntuu, että 3D-tuki on lisätty, jotta markkinaosastolla olisi ollut mistä kirjoittaa ja hehkuttaa pelin takakannessa. Oman henkilökohtaisen kokemukseni myötä olen sitä mieltä, että vain muutama 3D:tä tukeva peli on oikeasti onnistunut luomaan ruudulle ylimääräistä kolmiulotteisuuden tuntua ? ja tämä lähinnä siten, että on lisätty ylimääräistä syvyyttä pelin maailmaan, eikä siten, että olisi lisätty ylimääräisiä objekteja, jotka muka-tunkevat ruudusta ulos.
London 2012-pelissä ainoastaan pientä 3D:n tuntua tuovat pelin ruudulla roikkuvat menut ja tulosruudut, jotka hieman pullottavat ulospäin. Muutoin peli ei tunnu lähes yhtään sen kolmiulotteisemmalta kuin ilman lasejakaan ja välillä jopa menujenkin tiirailusta saa hakemalla hakea sitä 3D:n tuntua. Tämä ylimääräinen ja varsin turha efekti alkaakin turruttaa jo heti viiden minuutin pelailun jälkeen, kun pelaaja istuu muovilasit naamallansa melko lailla turhaan. 3D-efektin vahvuuttakaan ei saa pelin valikoista säädettyä sen suuremmalle, koska se on korkeimmalla mahdollisella asetuksella jo oletuksena.

Kokonaisuutena London 2012 on mielestäni varsin passeli olympialaispeli kahdelle tai useammalle pelaajalle itse oikeiden kisojen kylkiäiseksi. Pelin parissa viihtyy illan jos toisenkin, mutta eipä näitä ? kuten ei aiempiakaan pelejä ? yksinään kovin kauaa jaksa pelailla, etenkään sen jälkeen kun omia huipputuloksiaan ei enää pysty rikkomaan. Mikäli keihäänheitto, juoksu, pyöräily, uinti, sukellus tai muu laji kiinnostaa illanistujaisten muodossa kavereiden kera joko Kinectin kanssa tai ilman, niin kannattaa peliä ehdottomasti harkita. Älä kuitenkaan hanki tätä peliä esitelläksesi kavereillesi uutta hienoa 3D-televisiotasi, koska he tulevat nauramaan sinulle.

Yhteenveto

Laadukas kokonaisuus

Hyvää

  • + Kinect-tuki partypelaamista varten
  • + Kaverin tai useamman kanssa erittäin hauskaa
  • + Urheilijoiden nimiä saa muokata
  • + Lajissa kuin lajissa kutakuinkin toimiva ohjausmekanismi
  • + Runsaasti eri lajeja
  • + Nappuloiden rämpytys vain sivuosassa

Huonoa

  • - Yksinpelailu ei kauaa innosta
  • - 3D-efekti ei vakuuta
  • - Kinect-tuki ei täysin viimeistelty valikkojen osalta
  • - Livessä on vähän väkeä