Arvostelussa Lost Planet 3

Kirjoittanut: Teemu Laitinen, 22.lokakuu 2013

Peliarvostelu

Pelin nimi Lost Planet 3
Alusta XBOX360
Arvostelukappale PAN Vision
Ikäraja 16
< >
Avaa pelin lisätiedot

Lost Planet-pelisarja on edennyt jo kolmanteen osaansa ja tällä kertaa Capcom on päättänyt delegoida kehittämisen kokonaan toiselle firmalle. Syytä tähän kelpaa vain arvailla, sillä kyseessä on surullisen kuuluisa pelifirma nimeltä Spark Unlimited, joka tunnetaan muun muassa sellaisesta tekeleestä kuin Turning Point: Fall of Liberty. Historia ei siis pelifirmalta lupaa hyvää tulevaisuudelle, mutta onko toivoa vielä jäljellä ja löytyykö se Lost Planet 3:n E.D.N. III-planeetalta?

Tällä kertaa pelin lähtökohta tarinan kannalta on Lost Planet 2:een verrattuna toisenlainen. Kun Lost Planet 2 luotti tiimipelaamiseen, kolmannessa osassa keskitytään pelkästään seuraamaan yhden päähenkilön seikkailua läpi vihamielisen jääplaneetan. Pelisarjan toisen osan ehkäpä parasta antia oli nimenomaan tahkoa kaverin kanssa tarinamoodia läpi, joten siltä kannalta tuntuu kuin matto oltaisiin vedetty alta. Kimppakivaa toverin kanssa voi kuitenkin harrastaa Lost Planet 3:n moninpelissä, mutta palataan tähän myöhemmin.
Lost Planet 3:n tapahtumat sijoittuvat aikaan kauan ennen sarjan ensimmäistä peliä, Lost Planet: Extreme Conditionia. Päähenkilönä toimii tällä kertaa Jim Peyton -niminen freelancer urakoitsija, joka on tullut E.D.N. III-planeetalle ansaitakseen rahaa NEVEC-yhtiön leivissä, perheen elättämistä varten. Kyseessä on siis prologi planeetan tulevalle kohtalolle.

Jim joutuu jo heti aluksi tukalaan tilanteeseen kun alus joutuu tekemään planeetalle pakkolaskun ja myrsky haittaa näkyvyyttä. Tukikohtaan täytyy saada yhteys, mutta se vaatii jalkautumista aluksen ulkopuolelle. Lampun valon turvin kuljetaan pitkin luolaa ja samalla pelaaja kuulee tuttuja ötököiden ääniä. Pian pikku Acrid-nimiset avaruusötökät ilmestyvät Jim Peytonin silmien eteen ja on aika aloittaa tuholaistentorjunta. Hetken ulkoilemisen jälkeen, jonka aikana on opittu ampumisen alkeet ja korjaamistakin harjoiteltu ? ja joita tullaan harjoittamaan pelin myöhemmissä tehtävissä hyvinkin paljon – päästään vihdoinkin itse tukikohtaan juttelemaan Peytonin työnkuvasta.

Vaikka Lost Planet 3:sen lähestymistapa on tarinankerronnassa, sillä kestää oman aikansa lähteä kunnolla liikkeelle. Menee useampi tunti, ennen kuin mitään merkittävää tapahtuu tarinan kannalta. Siihen asti tehtävät ovat lähinnä ötököiden ja niiden munien tuhoamista, T-energian keräämistä, tutka-alueiden uudelleen asennuksia ja korjausoperaatioita, jotka hoidetaan joko jalkaisin peliohjaimen tatteja heilutellessa tai omasta robotista käsin ? joka on pelissä ristitty Rig-nimellä. Tämä pitkäveteisyys antaa jo aika hyvän kuvan siitä, että mitä koko kokonaisuus on, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Piristystä samankaltaisuuteen tuo hienosti tehdyt vuoropuheet, niin E.D.N. III-planeetan asukkien kuin myös Jim Peytonin ja hänen vaimonsa välisten juttutuokioiden muodossa.

Aikaisempien sarjan pelien taistelurobotit ovat hävinneet ja tilalla on poralla ja kädellä varustettu aseista riisuttu robotti, jonka avulla Jim koluaa karua maisemaa, korjaillen hajonneita ?ties-mitä-kaikkea? sekä siinä sivussa tappaen ötököitä. Korjausoperaatiot ovat simppeleitä, eivätkä aivojen käyttöä juurikaan vaadi. Kartalla näkyy pallo: kävele sitä kohti, paina vasenta liipaisinta ja pyöritä tattia. Samaa hommaa tehdään myös jalkaisin; kävellään kohteen luo, pyöritetään tatteja oikeaan asentoon ja kohde on korjattu. Välillä nämä jatkuvat korjausoperaatiot tuntuvat puuduttavilta, mutta saapahan aivot heittää eteiseen.

Taisteluissa joutuu kuitenkin olla hieman enemmän hereillä, varsinkin kun vastassa on normaalia suurempi mörkö, joka täytyy liiskata matalaksi Rigin avulla. Vaikeusasteeltaan homma ei ole hankalaa, vaan itse ruudunpäivitys olisi voinut olla hieman pelaajaystävällisempää. Ajoituksien täytyy olla aivan liian tarkkoja ja tästä koituu turhia ohilyöntejä, kun ei juuri sekunnin murto-osassa kerkeä nostaa suojaa ja laittaa Rigin poraa laulamaan. Hyvinkin usein viholliset tulee ottaa kiinni vasemmalla rigin kouralla, jonka jälkeen heikkoon kohtaan työnnetään sen jälkeen pora. Rigin ajoittainen tuhoutuminen tulee tutuksi ja Jim joutuu hoitamaan hommaa hetken aikaa jalkaisin.

Vihollisina pelissä on enimmäkseen tutut acrid-hyönteiset, joita on muutamia erilaisia, mutta vaihtelua olisi voinut olla enemmänkin. Acridit eivät ole mitään älyllisesti kehittyneitä avaruusötököitä vaan aivokapasiteetti on maamuurahaisen tasolla. Jotkin vihollisista saattavat juosta Jimin ohi ja jäädä ?suojaan? metrin päähän kun toiset taas jumittavat kallionkielekkeen alla tai tuijottelevat seinää. Taas kerran joutuu pettymään tekoälyn suhteen.

Osa hyönteisistä on pieniä ja nopeita, toiset isompia hitaampia ja voimakkaampia. Pomotaisteluissa vastassa on kaikkein isoimmat torakat. Jokaisella acridilla on kuitenkin yhteinen tekijä, keltainen heikko kohta, jota tulittamalla ne saadaan hengiltä. Usein toinen tekijä on myös se, että lähistöllä on pesä, joka jatkuvalla syötöllä sylkee uutta acridia. Taistelutaktiikkoina on siis kaksi vaihtoehtoa; joko odottaa että sykkivä pesä sylkee kaikki hyönteisensä ulos, tai tehdä rynnäkkö pesää kohti ja työntää kranaatti sen sisään. Tätä samaa sitten toistetaankin läpi pelin.

Hyönteisten veri, eli T-energia toimii pelin valuuttana. Tällä ostetaan tukikohdista aseita, joita on muutamia tai vaihtoehtoisesti aseisiin parannuksia, kuten isompi lipas. Mitään nerokasta asearsenaalilta ei ole odotettavissa vaan käytössä on tuttua peruskauraa. Loputtomat ammukset omaavan pistoolin lisäksi on tarjolla haulikko, tarkkuuskivääri, rynnäkkökivääri, pulssikivääri ja muita aseita, jotka ovat balanssissa keskenään. Kranaatinheitin on kiva lisä. Pistoolin lisäksi Jim voi kantaa kahta muuta asetta mukanaan. Kranaateille vyössä on tilaa kahdelle ja kaupasta saa ostettua lisäpaikan. Myöhemmin pelissä voi myös ostaa lisää tulivoimaa keräämällä eräälle kauppiaalle eksoottisemman eläimen verta. Pelikentiltä löytyy myös tavaraa jota voi vaihtaa tukikohdassa mekaanikon kanssa, joka näitä muttereita vastaan asentaa Rigiin uusia ominaisuuksia. T-energialla voi myös ostaa näitä mekaanikon haluamia rautakasoja.

E.D.N. III on karu planeetta, jota piinaavat kylmät tuulet ja näitä tuulia on eri luokkaisia. Vaihtelua maisemissa ei ole. Kaikki on kylmän sinistä läpi pelin ja tämä hieman latistaa pelitunnelmaa. Vaikka pelaajalle annetaan hieman vapautta, ei vaihtoehtoisia reittejä ole. Putkessa siis mennään, vaikka salaonkaloita on muutamia, mutta näistä aina löytyy vain pari hassua t-energiatölkkiä tai turhia tekstilogeja tai audiologeja, joita voi kuunnella sankarin käsivarteen asennetusta hologrammivalikosta. Luolia ja maastoa on tylsä tutkia ja ne haluaa kulkea vain äkkiä läpi ja siirtyä seuraavalle alueelle, jossa toivoo tapahtuvan jotain muuta. Jimin käsivarresta löytyy kartta, josta voi tarkastaa sijainnin. Paljoakaan tätä ominaisuutta ei tule tarvinneeksi yllä mainitun putkimaisuuden vuoksi. Koko hologrammivalikkokin on repäisty suoraan ja surutta Dead Spacesta.

Moninpeliä on myös laitettu uuteen uskoon. Kaverin kanssa jaetulta ruudulta ei enää voi pelata, mutta pelikutsun voi lähettää Liven kautta. Pelimuotoja on perinteisen team deathmatchin lisäksi muutama toinen; scenario, acrid survival ja extraction mode. Scenario modessa ollaan joko puolustavassa tai hyökkäävässä asemassa jossain tietyssä tilanteessa, kuten koetetaan estää kaivuria pääsemästä kentän läpi. Pelatessa tuntui aika mahdottomalta tehtävältä olla puolustajan joukoissa. Extraction modessa yritetään kerätä t-energiaa ja samalla suojata selusta. Acrid survivalissa ollaan joko yhden tai kahden kaverin kanssa vastakkain ötököiden kanssa ja pelin edetessä aukeaa uusi alue, joka täytyy vallata ennen vihollista. Pelin eri aseet ja automaattitykin saa käyttöön keräämällä t-energiaa tarpeeksi.
Paperilla koko moninpeli tuntuu ihan hienolta, mutta se ei vain käytännön tasolla toimi juuri laisinkaan. Suurin syy tähän on se, että moninpeliä riivaa sama mörkö kuin pelisarjan aiempia osia; pelaajia ei tunnu yksinkertaisesti löytyvän! Tuntuu käsittämättömältä, että sama ongelma jatkuu jo sarjan kolmannessa osassa.

Usein tulee toivottua, että pelistä löytyisi edes yksi osa-alue, joka olisi tehty kunnolla ja joka viihdyttäisi ilman, että jokin osa-alue saisi lannistumaan. Tätä ei vain Lost Planet kolmosesta löydy, sillä kaikki on tehty hieman keskinkertaisesti.

Yhteenveto

Ei suositella

Hyvää

  • + Sarjan fanit saattavat pitää tekeleestä..

Huonoa

  • - Moninpeli ei vieläkään toimi sillä tasolla kuin pitäisi
  • - ..Mutta muille kokemus jää laimeaksi kokonaisuudeksi
  • - Keskinkertainen jokaisella osa-alueella